Kotitalouksien asumismenoja voi tarkastella monien mittarien avulla (vrt. Reijo 2018). Tässä artikkelissa tarkastelen asumismenoja pohjoismaisissa lapsiperhetalouksissa. Asunto hahmottuu kulutushyödykkeenä, ja tarkastelun pääpaino on vertailla asumiskustannusten osuuksia käytettävissä olevista rahatuloista, ns. asumiskustannusten tulo-osuuksia.

Toinen lähestymistapa aiheeseen olisi sisällyttää kustannusten tai kulujen lisäksi asunnon investointimenot asumismenoihin, mutta silloin tiedot vuokra- ja omistusasunnoissa asuvista eivät olisi vertailukelpoisia.

Molemmissa mittareissa asumismenot määrittyvät asunnon todellisista menoista, ei yksinomaan asumisen hinnoista kuten vaikkapa asumisen hintatilastoissa. (Tilastokeskus, Asuntojen vuokrat; Kiinteistöjen hinnat; Osakeasuntojen hinnat.)

Suomessa lapsiperheiden asumiseen kuluu pienempi tulo-osuus kuin muissa Pohjoismaissa

Ennen koronapandemiaa kerättyjen Eurostatin tietojen mukaan suomalaiset lapsiperheet käyttivät asumiskuluihin pienemmän osuuden tuloistaan kuin lapsiperheet muissa Pohjoismaissa (EU-SILC UDB -mikroaineisto 2019).

Asumiskustannukset ovat nettomääräisiä, ne eivät sisällä kotitalouden saamia asumistukia tai niillä maksettuja kustannuksia. Vastaavasti kotitalouksien käytettävissä oleviin rahatuloihin ei lasketa tulonsiirtoina saatuja asumistukia. (Kuvio 1.)

Lapsiperheisiin luetaan artikkelissa ne yhden tai kahden vanhemman kotitaloudet, joissa oli alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsiperheitä oli maittain noin viidennes kaikista kotitalouksista. 

Asumiskustannuksiin luetaan asunnon käyttömenot, joita asunnon hallintasuhteesta riippuen ovat vuokrat, hoitovastikkeet, kiinteistövero ja asuntolainan korot, mutta eivät esimerkiksi asuntolainan lyhennykset tai rahoitusvastikkeet, koska ne luokitellaan investoinniksi ja säästämiseksi. Lisäksi asumiskustannuksiin luetaan lämmitys-, sähkö-, vesi-, jätevesi- ja muut asumiseen liittyvät käyttömaksut.

Suomalaisten lapsiperheiden asunnostaan maksamien kustannusten tulo-osuudet olivat mediaanilla mitattuna keskimäärin 10,4 prosenttia vuonna 2019. Ruotsissa tulo-osuus oli keskimäärin 15,3 prosenttia. Islannissa ja Tanskassa tulo-osuus oli selvästi tätäkin suurempi, keskimäärin yli 18 prosenttia vuonna 2019.

Islantia lukuun ottamatta asumiskustannusten tulo-osuudet olivat Pohjoismaissa lapsiperheillä pienemmät kuin kotitalouksilla keskimäärin. Kotitalouksia vertaillessa yksinasuvien asumiskustannusten osuudet tuloista ovat kaikkein suurimmat.

Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa kotitalousryhmien väliset erot olivat suhteellisen suuria. Esimerkiksi Suomessa kaikkien kotitalouksien asumiskustannusten tulo-osuuden mediaani oli 14,5 prosenttia, kun yksinasuvilla se oli 22,1 prosenttia.

Asumiskustannukset rasittavat lapsiperheitä Suomessa harvemmin kuin muissa Pohjoismaissa

Asumiskustannukset rasittavat kotitaloutta silloin, kun asumiskustannukset ylittävät 40 prosenttia tuloista. Määritelmää ”housing cost overburden rate” käytetään Euroopan maita vertailevassa kansainvälisessä tilastoinnissa (Eurostat 2021a). Mittari kuvaa asumisen välttämättömyydestä johtuvaa rasitetta. Ilmiö koskettaa voimakkaimmin pienituloisia kotitalouksia.

Vuonna 2019 asumiskustannusten rasittamia lapsiperheitä oli Suomessa kaikista lapsiperheistä 2,6 prosenttia, ja niihin kuului vajaat kaksi prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista lapsista. Ruotsissa ja Tanskassa asumiskustannusrasitteisia oli noin 7 prosenttia, Norjassa 9 prosenttia ja Islannissa 11 prosenttia lapsiperheistä.

Asumiskustannusrasitteisissa lapsiperheissä asuvien lasten osuudet olivat isoimpia Norjassa ja Islannissa, joissa heitä oli noin 9─10 prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista lapsista. (Kuvio 2.)

Asumisen tuissa ja kannustimissa eroja

Eroja asumiskustannusrasitteisuudessa maiden välillä selittävät erot kotitalouksien tuloissa, toimeentulossa ja muissa taloudellisissa resursseissa. Maissa vallitsevien asumisjärjestelmien puitteissa ne vaikuttavat kotitalouksien asumisratkaisuihin kuten asunnon hallintasuhteen valintaan.

Muita kulu- tai kustannuseroja tuottavia tekijöitä ovat esimerkiksi perherakenteesta ja lasten lukumäärästä aiheutuva asuintilan tarve sekä asunnon sijainti, esimerkiksi se sijaitseeko asunto korkean hintatason alueella.

Pohjoismaiden elintasot ja hyvinvointijärjestelmät ovat pitkälti yhtäläisiä, mutta asumisjärjestelmissä on selviä eroja. Erojen voidaan olettaa vaikuttavan joko suoraan tai epäsuorasti maiden välisiin eroihin asuntomarkkinoissa ja asumisen hintoihin, etenkin vuokriin.

Asumisjärjestelmällä viitataan asuntojen hallintamuotoihin, asuntorahoitukseen ja muihin yhteiskunnan tarjoamiin asumisen tukiin ja kannustimiin, joilla pyritään takaamaan asumiskustannusten kohtuullisuus. (Kettunen ja Ruonavaara 2020, Ruonavaara ym. 2020.) 

Pohjoismaiden asumisjärjestelmiä on yhteiskunnan tukitoimien osalta tyypitelty esimerkiksi sen mukaan, ovatko ne koko väestöä koskevia (universaaleja) vai väestöryhmittäin kohdennettuja (selektiivisiä), ja onko niiden perusta omistusasumisessa, vuokra-asumisessa vai näiden yhdistelmässä (Kettunen ja Ruonavaara 2020).

Tukitoimet on arvioitu Islannissa ja Suomessa väestöryhmittäin kohdennetuiksi eli selektiivisiksi, muissa Pohjoismaissa enemmän universaaleiksi. Selektiivisyys liittyy tukitoimien tarveharkintaisuuteen ja niiden kohdentamiseen pienituloisille, kun universaaleissa toimissa kohderyhmänä on tulojen mukaan koko väestö.   

Norjassa ja Islannissa tukitoimien perusta on ollut selvimmin omistusasunnoissa, Tanskassa vuokra-asunnoissa, Suomessa ja Ruotsissa molemmissa hallintamuodoissa. Lapsiperheet ovat luonnollisesti tukitoimien keskeinen kohde.

Tulonsiirtoina saadut asumistuet ovat näkyvin tukimuoto. Lisäksi erilaisilla asumispalveluilla voidaan vaikuttaa asumisen hintaan ja kustannuksiin. Kotitalouksien saamat laskennalliset etuudet markkinahintaa edullisemmasta asumisesta ovat vaikeasti mitattavissa, eikä siitä ole saatavissa tarkkaa vertailevaa tietoa kotitaloustasolla.

Veroetuuksista merkittävin, omistusasuntojen asuntolainojen korkoihin kohdentuva veroetuus on Norjaa lukuun ottamatta voimassa kaikissa Pohjoismaissa. Etuus on pienentynyt yleisesti korkotason alenemisen vuoksi ja viime vuosina Suomessa ja Ruotsissa etuuteen tehtyjen leikkausten vuoksi. (OECD 2021.)

Korkotasot ja kotitalouksien velkaantuneisuus erottavat maita, mutta lisäävät harvoin asumiskustannusrasitteisuutta. Asuntovelkaisuus ei ole kovinkaan yleistä pienituloisilla.  

Suomessa asumistuet vähentävät tehokkaasti asumiskustannusrasitetta

Tulonsiirtoina maksetut asumistuet ovat selektiivisiä, ja ne kohdentuvat tarveharkintaisina pienituloisille kotitalouksille. Vuonna 2019 kotitalouksien tulonsiirtoina saamien tukien merkitys oli suurin Suomessa, mikä osaltaan näkyy lapsiperheiden vähäisemmässä asumiskustannusrasitteisuudessa muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Ennen saatuja tukia pienituloisten lapsiperheiden bruttomääräiset asumiskustannusten tulo-osuudet olivat eri maissa Tanskaa lukuun ottamatta samansuuruiset, noin 34–38 prosenttia. Tanskassa tulo-osuus oli kaikkein suurin, 48 prosenttia.

Saatujen asumistukien jälkeen pienituloisten lapsiperheiden asumiskustannusten tulo-osuudet olivat Suomessa yli 15 prosenttiyksikköä ja muissa Pohjoismaissa noin 2–6 prosenttiyksikköä pienemmät kuin niitä ennen. (Kuvio 3.)

Kuviossa 3 esitetyt suureet ovat mediaaneja. Keskiarvoilla mitattuna asumistuet laskivat asumiskustannusten tulo-osuuksia suomalaisilla lapsiperheillä yli 10 prosenttiyksikköä ja muissa Pohjoismaissa 2–5 prosenttiyksikköä (EU-SILC UDB -mikroaineisto 2019).

Tarkastellessa kaikkia pienituloisia kotitalouksia maiden väliset erot olivat suurempia kuin tarkastellessa pelkästään lapsiperheitä. Pohjoismaidenkin välillä on merkittäviä eroja asumistukien väestöryhmittäisessä kohdentumisessa.  

Tiedot asukasta kohti lasketuista ostovoimakorjatuista asumistukien määristä ja asumistukien osuuksista BKT:sta kertovat samaa tarinaa: Suomen asumistukijärjestelmällä on merkittävä rooli kotitalouksien asumiskustannusrasitteen vähentämisessä (Eurostat 2021b). Tiedot perustuvat vertailevaan sosiaaliturvamenojen luokitukseen (ESSPROS) ja ne kattavat koko väestön (ml. laitosväestö).

Asumistukien osuus BKT:sta oli Suomessa 0,9 prosenttia, Tanskassa 0,7 prosenttia ja pienin Norjassa, 0,1 prosenttia vuonna 2018 (Eurostat 2021b).

Tulonsiirtoina saatujen asumistukien määrä oli Suomessa henkilöä kohti vuodessa keskimäärin 379 euroa vuonna 2018. Tanskassa määrä oli 342 euroa, ja Norjassa Pohjoismaista pienin, 79 euroa. Tuen ostovoimakorjaus lisää maiden välisiä eroja. (Eurostat 2021b.)

Pienituloisten lapsiperheiden osuus suurin Ruotsissa

Pohjoismaisessa vertailussa pienituloisia lapsiperheitä oli eniten Ruotsissa, noin 17 prosenttia kaikista lapsiperheistä vuonna 2019. Islannissa, Tanskassa ja Norjassa pienituloisten lapsiperheiden osuus oli noin 10–12 prosenttia kaikista lapsiperheistä ja Suomessa vajaat 8 prosenttia kaikista lapsiperheistä.

Asumiskustannusrasitteisia oli pienituloisista lapsiperheistä Suomessa noin viidennes, Ruotsissa ja Norjassa noin kolmannes ja Tanskassa eniten, yli puolet (taulukko 1).

Lähde: EU-SILC UDB -mikroaineisto 2019. Islannin tiedot tutkimusvuodelta 2018. .. Tietoihin liittyy epävarmuutta.

Vuokralla asuvien lapsiperheiden osuus oli suurin Tanskassa ja Ruotsissa, noin 35 prosenttia. Islannissa 28 prosenttia, Suomessa 25 prosenttia ja Norjassa 15 prosenttia lapsiperheistä asui vuokralla.

Hallintamuotojen dikotomisen luokittelun – omistusasunnot vs. vuokra-asunnot – sisällä on monia maakohtaisia erityispiirteitä. Maiden vuokra-asumista erottelee lisäksi vuokrasääntelyjen voimassaolo, joka vaikuttaa vuokrien hintojen välityksellä asumiskustannusten suuruuteen.

Vuokrasääntelyä on käytössä Tanskassa ja Ruotsissa, kun siitä vapaat vuokramarkkinat ovat yleisiä Norjassa ja Suomessa.

Norjassa, jossa vuokra-asuminen oli vähäisintä, asumiskustannusrasitteisia oli vuokralla asuvista lapsiperheistä kaikkein eniten, 25 prosenttia. Suomessa noin 7 prosenttia ja muissa Pohjoismaissa noin 17 prosenttia vuokralla asuvista lapsiperheistä oli asumiskustannusrasitteisia.

Omistusasunnoissa asuvien lapsiperheiden asumiskustannusrasitteisuus puolestaan vaihteli Suomen noin yhdestä prosentista Norjan ja Islannin noin 6–8 prosenttiin.

Kun esimerkiksi Suomessa toimeentulotukea käytetään asumiseen, voi asumiskustannusrasitteisuus jäädä todellisuudessa esitettyjä määriä pienemmäksi.

Vuokralla-asuvien lapsiperheiden kulutusvara eli keskimääräinen tulotaso kotitalouden kulutusyksikköä kohti asumiskustannusten maksamisen jälkeen oli mediaanilla mitattuna heikoin Ruotsissa, suurin Islannissa ja Tanskassa. Tanskassa vuokralla asuminen on yleistä, eikä hallintaperuste ole yhtä selvästi yhteydessä kotitalouden tulotasoon kuin esimerkiksi Suomessa.

Suomessa lapsiperheiden kulutusvara oli noin 13 660 euroa kulutusyksikköä kohti tutkimusvuonna 2019.

Vuokralla asuvien lapsiperheiden kulutusvara oli noin puolet omistusasunnossa asuvien lapsiperheiden kulutusvarasta Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Islannissa ja Tanskassa vuokralla asuvien lapsiperheiden kulutusvara oli omistusasunnoissa asuviin verrattuna parempi. (Taulukko 2.)   

Lähde: EU-SILC UDB -mikroaineisto 2019. Islannin tiedot tutkimusvuodelta 2018. Kulutusyksikkönä on OECD:n modifioitu kulutusyksikköluku. Rahamääräiset luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia maiden välillä, sillä lukuihin ei ole tehty ostovoimakorjausta.

Kansainvälinen, vertaileva tieto ei riitä kaikkiin tietotarpeisiin 

Asumiskustannusten kohtuullisuuden tai kohtuuttomuuden ohella asumistaso – ml. asumisväljyys, asunnon varustelu, asuinympäristö ja sijainti – on tärkeä asumisen hyvinvoinnin ulottuvuus. Yksilölliset asumispreferenssit ovat toteutettavissa useimmiten sitä paremmin, mitä korkeampi kotitalouden tulotaso on.

Asumiskustannusrasitteisuus, kun asumiskustannusten tulo-osuus on yli 40 prosenttia, osoittaa lähes aina asumishyvinvoinnin vajetta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten lapsiperheiden asumiskustannusrasitteisuus oli Pohjoismaiden vähäisintä.

Asumiskustannusrasitteisuus-mittari on käytössä kansainvälisessä, vertailevassa tilastoinnissa. Sitä, onko mittarin tuottama tieto kansallisesti kiinnostavaa ja mitataanko luotettavasti sitä, mitä on tarkoitus, voidaan toki kyseenalaistaa. Asumiskustannusten kohtuullisuutta arvioidaan normatiivisesti Suomessa asumistukien (ja toimeentulotuen) myöntöperusteissa. Tietoja tukien määristä ja saajista tilastoidaan kattavasti Kansaneläkelaitoksen asumistukitilastossa (Kela 2020).

Kirjoittaja on erikoistutkija ja työskentelee Tilastokeskuksen Yhteiskuntatilastot-osaston Kuluttajat ja toimeentulo -ryhmässä.

Lähteet: 

Eurostat (2021a). Housing costs a challenge to many households. Eurostat News 20.5.2020.

Eurostat (2021b). Database - Eurostat (europa.eu)

EU-SILC UDB -mikroaineisto – EU-SILC cross-sectional data. UDB 2018, 2019. Versio 1, maaliskuu 2021. Eurostat.

Kela (2020). Kelan asumistukitilasto 2019. SVT.  

Kettunen, Hanna & Ruonavaara, Hannu (2020). Rent Regulation in 21st century Europe. Comparative perspectives. Housing studies 2020, 1–23.

OECD (2011). Affordable Housing Database. Tietoja päivitetty 29.5.2021.

Reijo, Marie (2018). Monta tapaa mitata asumismenoja – Kotitalouksien asumiskulutus eriytynyt tuloryhmien välillä. Tieto & Trendit -artikkeli. 

Ruonavaara, Hannu & Kettunen, Hanna & Sutela, Elina & Tyvelä, Hanna (2020). Asuntopolitiikka Euroopassa ─ Mitä voimme oppia? Ympäristöministeriön julkaisuja 2020:30. Ympäristöministeriö 2020.

Tilastokeskus. Asuntojen vuokrat.

Tilastokeskus. Kiinteistöjen hinnat.

Tilastokeskus. Osakeasuntojen hinnat.