Varallisuus on tulojen ja kulutuksen ohella kotitalouksien taloudellisen toimeentulon keskeinen osatekijä. Varallisuus karttuu säästämisen eli tulojen ja kulutuksen erotuksen, varallisuuslajien arvonnousun sekä perintöjen ja lahjojen seurauksena.

Varallisuuden karttuminen vaatii aikaa, joten ikä on keskeinen varallisuuden tasoa selittävä tekijä. Myös kotitalouden rakenne ja tarpeet vaikuttavat varallisuuden tasoon, sillä varallisuutta ovat myös asunnot ja kulkuvälineet, joita samanaikaisesti käytetään kulutukseen. Esimerkiksi lapsiperheillä kuluu vuosittain tuhansia euroja enemmän rahaa asumiskulutukseen kuin pariskunnilla (Parikka 2022).

Tarkastelen tässä artikkelissa erityisesti kahden vanhemman lapsiperheiden varallisuutta suhteessa yhden hengen talouksiin ja lapsettomiin pariskuntiin. Lisäksi perehdyn artikkelissa lapsiperheiden vähävaraisuuteen ja sen kehitykseen likvidiin varallisuuteen perustuvan määritelmän avulla.

Yhden vanhemman perheet sisällytetään tarkastelussa muiden kotitalouksien ryhmään, sillä tarkasteluun käytettävän otospohjaisen aineiston havaintomäärä ei riitä laadukkaaseen yksinhuoltajaperheiden tarkasteluun.

Artikkelissa esitetyt tilastotiedot perustuvat Kotitalouksien varallisuus -tilaston aikasarjaan. Se kuvaa kotitalouksien varallisuuden jakautumista eri väestöryhmien kesken. Tietoja on kerätty muutamien vuosien välein alkaen vuodesta 1987 edustavalle väestöotokselle. Viimeisimmät tiedot ovat käytettävissä vuodelta 2019.

Aikasarjassa vertailukelpoisuuteen vaikuttaa vuonna 2009 tehty menetelmämuutos, jolloin varallisuustiedot alettiin pääosin johtaa rekistereistä tai tuottaa estimointimenetelmin. Tätä aikaisemmat tutkimukset ovat käyntihaastattelututkimuksia, joissa tiedot saatiin vastaajilta kysymällä.

Reaali- ja rahoitusvarallisuus sekä velat otettava lukuun

Varallisuuden tasoa ja kehitystä arvioidaan nettovarallisuudella, joka saadaan vähentämällä kotitalouksien kokonaisvaroista velat. Koska nettovarallisuus riippuu suoraan velkojen määrästä, on varallisuutta syytä tarkastella rinnakkain velkaantumisen kanssa.

Velkarasitus alenee olennaisesti iän myötä, mikä vaikuttaa merkittävästi varallisuuden tasoon myös artikkelissa tarkasteltavilla lapsiperheillä.

Kotitalouksien kokonaisvarat (ennen velkojen vähentämistä) voidaan jakaa reaali- ja rahoitusvarallisuuteen. Reaalivarallisuuteen luetaan asunnot, kulkuvälineet, metsät ja peltomaa sekä elinkeinotoiminnan ja yhtymien verotuksen nettovarallisuus.

Rahoitusvaroihin luetaan talletukset, pörssiosakkeet, sijoitusrahastot, noteeraamattomat osakkeet, yksilölliset eläkevakuutukset, säästö- ja sijoitusvakuutukset sekä muut rahoitusvarat (kuten joukkovelkakirjat ja osuustodistukset).

Kahden vanhemman lapsiperheet keskivertoa varakkaampia

Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli 104 000 euroa vuonna 2019. Puolella kotitalouksista oli siis varallisuutta tätä enemmän ja puolella vähemmän. Kahden vanhemman lapsiperheet olivat keskivertokotitaloutta hieman varakkaampia, sillä heidän nettovarallisuutensa mediaani oli noin 128 000 euroa.

Lapsiperheet ovat keskimäärin varakkaampia kuin yhden hengen taloudet, mutta selvästi vähävaraisempia kuin pelkän pariskunnan muodostamat kotitaloudet. Vuonna 2019 lapsettomien parien keskimääräinen mediaanilla mitattu nettovarallisuus oli noin 1,5-kertainen kahden vanhemman lapsiperheisiin verrattuna. (Kuvio 1.)

Kuviosta 1 käy ilmi, että pariskunnat olivat lapsiperheitä varakkaampia myös kymmenen ja kaksikymmentä vuotta sitten (1998 ja 2009). Varallisuusero lapsettomien parien ja lapsiperheiden välillä on kuitenkin hieman kasvanut tällä vuosituhannella: 1990-luvulla lapsettomien parien keskimääräinen nettovarallisuus oli 1,2-kertainen lapsiperheisiin verrattuna.

Oman asunnon arvolla keskeinen merkitys lapsiperheiden varallisuudessa

Asunnon ja etenkin oman pääasiallisen asunnon roolia kotitalouksien varallisuudessa voi tuskin liiaksi korostaa. Vaikka asuntovarallisuuden osuus kotitalouksien kokonaisvaroista on vuosikymmenien saatossa pienentynyt lähes 80 prosentista vajaaseen 65 prosenttiin, perustuu kotitalouksien varallisuus edelleen pääosin oman asunnon, sijoitusasuntojen ja vapaa-ajan asuntojen omistukseen. Keskeisin varallisuuserä on oma asunto, jonka osuus kokonaisvaroista oli vajaa puolet tilastovuonna 2019.

Asuntovarallisuuden merkitys kokonaisvarallisuudessa on lapsiperheillä suurempi kuin muilla kotitalouksilla. Lapsiperheillä oman asunnon osuus kokonaisvaroista oli selvästi yli puolet (55 %), yhden hengen talouksilla noin puolet kokonaisvaroista (51 %) ja pariskunnilla runsas kaksi viidesosaa (42 %) kokonaisvaroista. (Kuvio 2.) Tämä merkitsee, että asuntojen hintojen kehityksellä on lapsiperheiden varallisuudessa suurempi painoarvo kuin yksinelävien tai pariskuntien varallisuudessa.

Erot kotitalouksien varallisuuden rakenteessa selittynevät pitkälti kotitalouden ”elinvaiheella”. Lapsettomissa pariskunnissa on verraten paljon iäkkäitä henkilöitä, joiden varallisuuden rakenne on lapsiperheitä monipuolisempi.

Iän myötä henkilöt ovat ehtineet kerryttää esimerkiksi sijoitus- ja vapaa-ajanasuntoihin liittyvää varallisuutta (ns. muu asuntovarallisuus), talletuksia ja muuta rahoitusvarallisuutta kuten pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja ja ehtineet lyhentää velkojaan.

Suurin osa lapsiperheistä asuu velkaisessa omistusasunnossa

Elämäntilanteen ja parisuhteen vakiintuessa omistusasuminen yleistyy. Kahden vanhemman lapsiperheistä suurin osa, neljä viidestä (81 %), asui omistusasunnossa vuonna 2019. Myös pariskunnilla suosituin asumismuoto oli omistusasunto. Sen sijaan yhden hengen talouksista vain puolet asui omistusasunnossa. 

Velkarahoitteinen omistusasuminen on lapsiperheillä selvästi yleisempää kuin lapsettomilla pariskunnilla tai yksin asuvilla. Jopa seitsemällä kymmenestä (69 prosentilla) kahden vanhemman lapsiperheestä oli omistusasunto ja asuntovelkaa vuonna 2019. Lapsettomista pariskunnista sen sijaan vain kolme kymmenestä (30 %) asui asuntovelkaisessa omistusasunnossa. (Kuvio 3.)

Isot perheasunnot kasvattavat lapsiperheiden asuntovarallisuutta

Lapsiperheet lyhentävät lainojaan vuosien kuluessa ja samalla perheen velkarasitus tyypillisesti pienenee. Lapset kasvavat, vanhemmat vanhenevat, perheen nettovarallisuus lisääntyy. Vuonna 2019 pariskunnilla, joiden lapsista nuorin oli iältään 13–17 vuotta, keskimääräinen nettovarallisuus mediaanilla mitattuna oli kolminkertainen verrattaessa pariskuntiin, joiden kaikki lapset olivat alle kouluikäisiä.

Suurimmassa osassa kahden vanhemman perheistä kotitalouden suurituloisin jäsen on 35–64-vuotias. Esimerkiksi vuonna 2019 suunnilleen neljä viidestä kahden vanhemman lapsiperheestä oli kotitalous, jossa suurituloisin jäsen oli 35–64-vuotias. Näin ollen kahden vanhemman lapsiperheiden varallisuutta kannattaakin verrata myös sellaisiin lapsettomiin pariskuntiin, joiden suurituloisin jäsen kuuluu 35–64-vuotiaiden ikäryhmään.

Aivan kaikki lapsiperheet eivät ole keskimääräisellä nettovarallisuudella mitattuna pariskuntia vähävaraisempia. Perheissä, joiden nuorin lapsi oli teini-ikäinen (13–17 vuotta) keskimääräinen nettovarallisuus oli jo selvästi suurempi kuin lapsettomilla pareilla.

Asetelma tasoittuu hieman, kun vertailukohdaksi valitaan lapsettomat parit, joiden kotitalouden suurituloisin jäsen on 35–64-vuotias. Mutta yhä edelleen vuonna 2019 teini-ikäisten perheissä mediaaninettovarallisuus (238 000 €) oli suurempi kuin lapsettomilla pareilla (223 000 €). (Kuvio 4.)

Ilmiöön voi hakea selitystä asuntovarallisuudesta, kotitalouksien käytössä olevasta asuinpinta-alasta sekä yleisesti iän myötä karttuvasta varallisuudesta: Lapsiperheet asuvat keskimääräisellä asunnon pinta-alalla mitattuna suuremmissa omistusasunnoissa kuin lapsettomat pariskunnat.

Omistusasunnossa asuvilla lapsiperheillä oli käytössään keskimäärin 135,3 neliömetriä kun vastaavasti lapsettomilla pariskunnilla keskimääräisiä neliöitä oli noin 23,1 vähemmän eli 112,2 neliömetriä vuonna 2019. (Tilastokeskus, Tulonjakotilasto.)

Vaikka esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva osakeasunto saattaakin olla neliöhinnaltaan kasvukeskusten ulkopuolella olevaa omakotitaloa arvokkaampi, määräytyy asuntovarallisuus käytettävissä olevan pinta-alan ja neliöhinnan yhteistuloksena.

Kun neliömäärältään suurempaan asuntoon otettua asuntovelkaa saadaan lasten kasvaessa lyhennettyä, kasvaa asuntovarallisuus nettomääräisesti. Lisäksi pariskunnat, joiden nuorin lapsi on teini-ikäinen, ovat keskimäärin vanhempia kuin lapsettomat pariskunnat, ja ajan kuluessa nettovarallisuus tyypillisesti kasvaa.

Lapsiperheet sijoittuvat melko tasaisesti nettovarallisuusjakaumalle

Kahden vanhemman lapsiperheet sijoittuvat tilastollisessa tarkastelussa melko tasaisesti nettovarallisuusjakaumalle, joskaan eivät erityisesti nettovarallisuusjakauman vähävaraisimpiin kymmenyksiin. (Kuvio 5.)

Lapsiperheiden osuus on noin 15–18 prosenttia kaikissa nettovarallisuuskymmenyksissä lukuun ottamatta kahta vähävaraisinta kymmenystä, joissa lapsiperheiden osuus on 7 ja 12 prosenttia.

Lapsiperheiden sijasta vähävaraisimmissa kotitalouksissa on paljon yhden hengen talouksia – erityisesti eläkeläistalouksia. Lähes puolet (46 %) kaikista yhden hengen talouksista on eläkeläistalouksia.

Nettovaroiltaan varakkaimman kymmenesosan kotitalouksista iso osa (45 %) oli lapsettomia pariskuntia tai pariskuntia, joiden lapset ovat jo aikuisia ja asuvat muualla.

Lapsiperheillä on niukasti likvidiä varallisuutta odottamattomiin menoihin 

Lapsiperheiden varallisuus on pitkälti sidottu omistusasuntoon, jota on vaikea muuttaa nopealla aikataululla likvidiksi varallisuudeksi kuten talletuksiksi pankkitilille. Tämä nostaa esille kysymyksen siitä, miten lapsiperheet pystyvät reagoimaan kotitaloutta kohtaaviin taloudellisiin vaikeuksiin, työttömyyteen, pitkäaikaiseen sairauteen tai odottamattomiin menoihin, kuten rikkoutuneen kodinkoneen tai auton korjaamiseen tai korvaamiseen.

Kotitalouden kykyä selvitä taloudellisista vaikeuksista tilanteissa, joissa tulot muuttuvat äkillisesti, voidaan tarkastella varallisuuden näkökulmasta. Varallisuuden avulla kotitalous saattaa pystyä käyttämään säästöjään ja sopeutumaan tulotasossa tapahtuviin äkillisiin muutoksiin muuttamatta välittömästi kulutustottumuksiaan.

Talousteoriassa ilmiö tunnetaan Friedmanin (1957) pysyväistulomallina ja Modiglianin ja Brumbergin (1954) sekä Modiglianin ja Andon (1963) elinkaarimallina. Mallien mukaan kuluttajat pyrkivät tasoittamaan kulutuksensa ja hyvinvointinsa optimoimalla pysyväistulonsa omalle elinkaarelleen sijoittuvien periodien suhteen.

Pysyväistulo (permanent income) muodostuu kerrytetyn varallisuuden ja odotettujen tulojen summasta. Mallit olettavat, että kulutusta tasoitetaan tarpeen mukaan joko säästämällä tai lainaamalla. Näin tilapäiset vaihtelut tuloissa vaikuttavat vain vähän kulutukseen.

Pienituloisuuden vakiintunut määritelmä on 60 prosenttia kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Vähävaraisuudelle ei ole olemassa vastaavaa vakiintunutta määritelmää. Tätä varten on ensin päätettävä mitä tarkasteltavaan varallisuuskäsitteeseen luetaan kuuluvaksi ja miten varallisuusraja määritellään.

Tässä artikkelissa käytän vähävaraisuuden tarkasteluun Balestran ja Tonkinin (2018) artikkelissaan soveltamaa määritelmää, jonka mukaan varallisuudella mitattuna vähävaraisia ovat sellaiset henkilöt, joiden likvidi varallisuus ei riitä elämiseen pienituloisuuden rajalla vähintään kolmen kuukauden ajan. Likvidiksi varallisuudeksi luetaan talletukset sekä pörssiosakkeiden ja sijoitusrahastojen omistukset (vrt. Törmälehto 2012).

Runsas kaksi viidesosaa henkilöistä oli likvidillä varallisuudella mitattuna vähävaraisia vuonna 2019. He elivät siis kotitalouksissa, joilla talletusten, pörssiosakkeiden ja sijoitusrahastojen arvo oli pienempi kuin kolmen kuukauden pienituloisuusrajaa vastaava summa. (Kuvio 6.)

Pienituloisuusraja ja siten myös vähävaraisuuden raja riippuu kotitalouden rakenteesta eli kulutusyksiköiden määrästä. Esimerkiksi yhden hengen kotitaloudella kuukausikohtainen pienituloisuusraja oli noin 1 270 € vuonna 2019, mikä tarkoitti yhden hengen talouksissa noin 3 820 € rajaa vähävaraisuudelle.

Kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa kulutusyksiköitä on 2,1 (1+0,5+0,3+0,3), joten varallisuusraja on siten noin 8 000 € likvidiä varallisuutta (3 x 1 270 x 2,1).

Vähävaraisten henkilöiden määrä on selvästi pienentynyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana likvidillä varallisuudella mitattuna. Vuonna 1987 henkilöistä selvästi yli puolet (56 %) kuului vähävaraisiin kotitalouksiin, kun vuonna 2019 heitä oli enää runsas kaksi viidesosaa (42 %) koko väestöstä.

Myös lapsiperheillä vähävaraisuus on vuosien saatossa pienentynyt, mutta edelleen vuonna 2019 vajaa puolet kahden vanhemman lapsiperheissä asuvista oli artikkelissa sovelletun määritelmän mukaan vähävaraisia.

Likvidiä varallisuutta oli eniten lapsettomilla pariskunnilla, joiden joukossa vähävaraisten osuus oli selvästi pienempi kuin muissa kotitalouksissa. Vain runsas neljäsosa lapsettomien pariskuntien henkilöistä oli vähävaraisia vuonna 2019.

Kirjoittaja on yliaktuaari ja työskentelee Tilastokeskuksen yhteiskuntatilastoissa varallisuustilastojen parissa. Artikkeli on osa Lapset Suomessa -artikkelisarjaa, jossa Tilastokeskuksen asiantuntijat kartoittavat suomalaislasten elinoloissa tapahtuneita muutoksia 2010-luvulla.

Lähteet

Ando, Albert & Modigliani, Franco (1963). The ‘life-cycle’ hypothesis of saving: aggregate implications and tests. American Economic Review, 53(1), 55–84.

Balestra, Carlotta & Tonkin, Richard (2018). Inequality in household wealth across OECD countries. OECD Statistics Working Papers, OECD Publishing, Paris.

Friedman, Milton (1957). A Theory of the Consumption Function. Princeton University Press, Princeton.

Modigliani, Franco & Brumberg, Richard H. (1954). Utility Analysis and the Consumption Function: An Interpretation of Cross-Section Data. In: Kurihara, K.K., Ed., Post-Keynesian Economics, Rutgers University Press, New Brunswick, 388–436.

Parikka, Tuomas (2022). Elämän perusasiat korostuvat lapsiperheiden kulutusmenoissa. Tieto&Trendit -artikkeli.

Tilastokeskus, Tulonjakotilasto. Tietokantataulukko 12g9 -- Kotitalouksien asumiskustannus- ja asumismenoindikaattoreita asunnon hallintasuhteen ja elinvaiheen mukaan, 2002-2020.

Törmälehto, Veli-Matti (2012). Varallisuuden huomioon ottaminen tarkentaa tietoa köyhyydestä. Hyvinvointikatsaus 4/2012.