YK:n ilmastosopimuksen alainen Kioton pöytäkirja on ensimmäinen määrälliset vähennystavoitteet sisältävä ja oikeudellisesti sitova sopimus, jonka avulla teollisuusmaat ovat vähentäneet kasvihuonekaasu­päästöjään. Ilmastonmuutosta kiihdyttävä metsäkato sekä sitä hillitsevät metsitys ja metsien nielun vahvistaminen ovat mukana sopimuksessa raportoitavina toimina.

Suomen osalta pöytäkirjan toisella velvoitekaudella metsäkadon ja metsityksen yhteenlasketut nettopäästöt ylittivät metsänhoidosta hyväksi laskettavissa olevan kattoluvun, joten maankäyttösektorin toimista aiheutui Suomelle lisätaakkaa päästövähennys­velvoitteen täyttämiseen.

Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi alkoi 2013 ja päättyi vuoden 2020 lopussa. Suomi on kaikki sektorit huomioiden täyttämässä toisen velvoitekauden päästövähennys­velvoitteensa (ks. lisätietoa Tilastokeskuksen julkistuksesta ja sen katsauksesta). Osana velvoitteitaan Suomi raportoi kasvihuone­kaasujen päästöt ja poistumat Kioton pöytäkirjan artiklan 3 kohdan 3 toimista metsitys, uudelleen­metsitys ja metsäkato sekä kohdan 4 toimista metsänhoito.

Metsityksen ja uudelleenmetsityksen (jatkossa metsitys) vuosittaiset päästöt ja poistumat kaudella 2013–2020 lasketaan vuodesta 1990 alkaen metsitetyiltä tai metsittyneiltä alueilta. Vastaavasti metsäkadon päästöt lasketaan metsästä muuhun maankäyttöön ko. ajanjaksona muuttuneilta alueilta.

Metsänä koko ajanjakson pysyneet alueet ovat metsänhoidon toimen päästö- ja poistumalaskennan pohjana. Päästöjen ja poistumien yksikkönä käytetään miljoonia tonneja hiilidioksidi­ekvivalenttia (milj. t CO2-ekv.), mikä kuvaa eri kasvihuonekaasujen (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi) yhteenlaskettua vaikutusta.

Erityisesti hylättyjä peltoja metsitetään – metsityspinta-alat laskeneet selvästi 1990-luvulta

Vuonna 2020 nettopoistuma metsityksestä oli 0,6 milj. t CO2-ekv. ja yhteensä 4,4 milj. t CO2-ekv. vuosina 2013–2020 (kuvio 1). 1990-luvulla metsityksen tase oli epäedullinen, koska metsitettyjen alueiden puuston kasvu ei kattanut maaperästä aiheutuvia päästöjä. 2000-luvulle siirryttäessä puusto sitoi hiiltä jo huomattavasti enemmän ja tase muuttui nettonieluksi.

Kioto-kaudella 2013–2020 metsityksen nettonielu on vaihdellut merkittävästi vuosien välillä, vuoden 2019 pienimmästä 0,05 milj. t CO2-ekv. nielusta vuoden 2014 0,78 milj. t CO2-ekv. nieluun. Vaihtelu johtuu metsitetyille alueille kohdistuneista hakkuista, joita on tehty joinakin vuosina enemmän kuin toisina vuosina. Hakkuut ovat lisääntyneet viime vuosina, kun puustot ovat varttuneet ensiharvennusvaiheeseen.

Kioton pöytäkirjan alaisesta metsämaan kokonaispinta-alasta vain 1 prosentti oli metsitysalaa vuoden 2020 lopussa. Metsityksen pinta-ala oli yli 10 000 hehtaaria vuodessa vielä 1990-luvulla, mutta sen jälkeen vuotuinen metsityspinta-ala on jatkuvasti laskenut ollen vain 1 500 hehtaaria vuonna 2020 (kuvio 2). Valtiontuen lakkauttaminen pellon­metsitykselle vuodesta 2009 alkaen on osasyy metsityksen vähentymiseen.

Eniten on metsitetty ruohikkoalueita, jotka käytännössä ovat suurimmaksi osaksi hylättyjä peltoja (kartta 1). Maatalousmaista valtaosa on Etelä- ja Länsi-Suomessa, mutta metsityskohteita on melko tasaisesti ympäri maata läntisintä Suomea ja Lappia lukuun ottamatta.

Kosteikkoluokista suoalueita eli muita kosteikkoja on muuttunut eniten metsämaaksi lähinnä ojitusten seurauksena, etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa.

Muutosta on tapahtunut koko aikajaksolla vähitellen, keskimäärin yli 1 000 hehtaaria vuodessa.

Valtaosa metsäkadosta johtuu rakentamisesta ja pellon­raivauksesta

Metsäkadolla tarkoitetaan metsäalueen ottamista muuhun käyttöön, kuten maanviljelyyn, rakentamiseen, liikenneväyläksi tai turvetuotantoon.

Nettopäästö metsäkadosta oli 3,4 milj. t CO2-ekv. vuonna 2020 ja yhteensä 30,3 milj. t CO2-ekv. vuosina 2013–2020 (kuvio 3). Turvemaiden raivaaminen pelloksi on kasvattanut maaperäpäästöjen osuutta metsäkadon kokonais­päästöistä. Biomassan päästö syntyy, kun maankäytön muutosvuonna hakataan puustoa pois uuden maankäytön tieltä. Kaikkea puustoa ei välttämättä poisteta, esimerkiksi mökkitonttien reunoille jää usein puita kasvamaan.

Metsäkato oli suurinta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Eniten metsiä on raivattu rakentamisen ja peltojen alta (kartta 1).

Toisen velvoitekauden aikana 56 prosenttia metsäkadon kokonaispinta-alasta aiheutui muutoksesta rakennetuksi maaksi ja 31 prosenttia viljelysmaaksi. Muutos rakennetuksi maaksi on vähentynyt viime vuosina, mutta muutos viljelysmaaksi on ollut suunnilleen samansuuruinen viimeiset 10 vuotta (kuvio 4). Rakennetuksi maaksi raivattua alaa on eniten eteläisimmässä Suomessa ja Järvi-Suomessa, mutta jonkin verran myös Lapissa.

Raivauksen syyt vaihtelevat alueittain ja johtuvat esimerkiksi asuin- ja mökki­rakentamisesta, tie- ja voimansiirtolinjojen, kaivosalueiden ja muun maa-aineksen ottoon liittyvän toiminnan tarvitsemasta maa-alasta.

Viljelysmaaksi raivatut alat painottuvat Pohjanmaan maakuntiin, mutta raivausta on ollut paljon myös mm. Pohjois-Savon pohjoisosissa. Samoilla alueilla on ollut myös turvetuotannosta johtuvaa metsäkatoa aina 2010-luvulle saakka.

Metsänhoidon nettonielu vaihtelee talouden suhdanteiden mukaan

Vuoden 2020 metsänhoidon nettonielu oli 34,8 milj. t CO2-ekv. mukaan lukien puutuotteiden hiilivaraston muutos. Koko toisen velvoitekauden osalta nettonielu oli 302,3 milj. t CO2-ekv. (kuvio 5).

Metsänhoito-toimeen kuuluvat metsämaat, jotka täyttävät metsän määritelmän ja jotka eivät ole metsitysaloja (metsityksen laskenta artiklan 3.3 alla). Metsäksi määritellään vähintään 0,5 hehtaarin alueet, joilla puuston latvuspeitto on vähintään 10 prosenttia ja puuston vähimmäispituus on viisi metriä. Eri kehitysvaiheessa oleva metsät (aukeat, taimikot) ovat metsää, jos ne kehittyessään tulevat täyttämään vähimmäis­vaatimukset.

Nettonielun vaihtelu vuosien välillä johtuu puun kysynnästä, sillä taloudellisten tilanteiden muutokset ja puumarkkinat vaikuttavat voimakkaasti hakkuumääriin. Merkittävin tekijä metsänhoidon nielussa onkin puustobiomassa, johon vaikuttavat sekä puuston kasvu että vuotuinen poistuma, joka koostuu hakkuu- ja luonnonpoistumasta.

Kivennäismaiden maaperä toimii hiilen nettonieluna, kun taas turvemailta vapautuu hiilen lisäksi metaania ja dityppioksidia. Metsien lannoitus aiheuttaa pieniä dityppioksidi­päästöjä.

Päästöjä lasketaan lisäksi biomassan poltosta, joka sisältää metsäpalot, kulotukset ja ennallistamispoltot.

Kioton pöytäkirjan alla metsänhoitoon lasketaan myös puutuotteiden hiilivaraston muutokset. Toisen velvoitekauden laskenta huomioi vain vuodesta 2013 lähtien valmistetut puutuotteet, joten se ei kuvaa kaikkea puutuotteiden hiilivarastossa tapahtuvaa muutosta. Laskenta alkaa vuodesta 2013, koska puutuotteiden edeltävien vuosien nielu oli tilinpidossa mukana jo ensimmäisellä velvoitekaudella.

Kuviosta 5 näkyy myös metsänhoidon vertailutaso, joka kuvataan tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Kuviosta käy ilmi, että toteutunut metsänhoidon nielu (”Yhteensä”) on ylittänyt vertailutason lukuun ottamatta vuotta 2018, jolloin hakkuut olivat Suomessa ennätyskorkealla tasolla.

Tilinpidolla seurataan päästövähennys­tavoitteiden toteutumista

Metsityksestä, uudelleen­metsityksestä ja metsäkadosta aiheutuvien päästöjen ja poistumien laskenta mukaan velvoitteeseen oli pakollista jo ensimmäisellä velvoitekaudella 2008–2012, mutta metsänhoidon raportointi muuttui pakolliseksi vasta toisella kaudella. Kunkin toimenpiteen vaikutus velvoitteeseen lasketaan omilla säännöillään.

Metsityksen nettonielu ja metsäkadon nettopäästöt vaikuttavat sellaisenaan päästövähennys­taakkaan.

Metsänhoidon laskenta on monimutkaisempaa. Metsänhoidolle on asetettu ns. vertailutaso, johon velvoitekauden nettonielua verrataan. Mikäli nettonielu on suurempi kuin vertailutaso, ylittävä osuus voidaan laskea hyödyksi. Hyödyksi laskemiselle on asetettu kattoluku, joka on suhteutettu maan perusvuoden 1990 kokonaispäästöihin ilman maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektoria. Mikäli toteutunut nielutaso jää vertailutasoa pienemmäksi, ovat metsät laskennallinen päästö, joka siten kasvattaa päästövähennys­taakkaa.

Vertailutaso laskettiin vuonna 2011 Kioton pöytäkirjan osapuoli­kokousten päätösten mukaisesti. Suomen vahvistettu arvo on -20,466 milj. tonnia CO2-ekv. vuodessa.

Kasvihuonekaasuinventaarion menetelmien, kattavuuden ja laskentaohjeiden kehityttyä vertailutaso laskettiin tänä vuonna uudelleen, jotta se on vertailukelpoinen nykymuotoisen kasvihuonekaasu­inventaarion kanssa. Tätä kutsutaan vertailutason tekniseksi korjaukseksi.

Vertailutason teknistä korjausta ohjaa hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n Kioton pöytäkirjaa koskeva laskentaohje (IPCC 2014), joka määrittelee, millä tavoin eri tekijöiden on oltava mukana laskennassa. Korjauksen jälkeen vertailutaso sisältää samat hiilivarastot ja päästöt kuin kasvihuonekaasu­inventaario, mutta puuston kehityksen arviointiin on sisällytetty kansallisen metsäohjelman (Kansallinen metsäohjelma 2015) mukainen hakkuutavoite. Tämä tekijä tuli pitää korjauksessa samana kuin alkuperäisessä vertailutasossa. Vuosina 2005–2009 toteutuneiden metsäkato­alueiden pinta-alojen keskiarvoa on käytetty metsänhoidon pinta-alan kehittymisen laskennassa.

Korjauksen arvoksi saatiin -9,198 milj. tonnia CO2-ekv. vuodessa, mikä tarkoittaa, että nielutavoite on nyt suurempi kuin alkuperäisessä vertailutasossa. Merkittävin syy näinkin suureen korjaukseen ovat puutuotteet, joiden laskenta­menetelmä sovittiin kansainvälisesti vasta vuonna 2012. Lisäksi on huomioitu mm. inventaarioon lisätyt metaani- ja dityppioksidi­päästöt ojitetuista turvemaiden metsistä. Korjattu vertailutaso on siten -29,664 milj. tonnia CO2-ekv. vuodessa.

Suomi on saavuttamassa metsänhoidolle asetetun nielutavoitteen, koska toteutunut nielu on vertailutasoa suurempi (taulukko 1). Vertailutason ylittävästä nielusta saa kuitenkin koko kauden osalta laskea hyväkseen vain 3,5 prosenttia maan vuoden 1990 kokonais­päästöstä kerrottuna kahdeksalla, eli Suomen tapauksessa -19,98 milj. tonnia CO2-ekv. (kattoluku). Metsityksen ja metsänhävityksen toteutuneet nettopäästöt (25,9 milj. t CO2-ekv.) ja kattoluvun verran metsänhoidosta hyödyksi laskettavat nettopoistumat tarkoittavat Suomelle 5,9 miljoonan CO2-ekvivalentti­tonnin verran lisätaakkaa Suomen päästövähennys­velvoitteessa Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella.

TAULUKKO 1. KIOTON PÖYTÄKIRJAN TOISEN VELVOITEKAUDEN ARTIKLOJEN 3.3 JA 3.4 TILINPITO

Lähde: Luonnonvarakeskus ja Tilastokeskus

Suomi tulee täyttämään Kioton pöytäkirjan mukaiset velvoitteensa, mutta joutuu käyttämään tähän sallitun päästömäärän alituksesta saatavien yksiköiden lisäksi myös Kioton pöytäkirjan edelliseltä velvoitekaudelta yli jääneitä tai hanke­mekanismeista hankittuja päästöyksiköitä.

YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö tarkastaa inventaariolähetyksen sekä vertailutaso­laskennan syksyllä 2022, mihin asti tulos on alustava ja voi vielä muuttua. Sihteeristö laatii parhaillaan lopullisia linjauksia tarkastusohjeeseen.

Käytetyistä menetelmistä ja tuloksiin liittyvistä epävarmuuksista

Vaikka tulokset lasketaan kilotonnien tarkkuudella, tai jopa tarkemminkin, ovat ne arvioita nielujen ja päästöjen suuruudesta. Esimerkiksi arvio metsityksen nettonielusta ei sisällä kattavasti kaikkia Suomessa vuoden 1989 jälkeen metsitettyjä alueita ja niillä tehtyjen metsänhoito­toimenpiteiden vaikutuksia. Kaikkien yksittäisten alueiden tai metsikkökuvioiden pitkän aikavälin seuranta olisi käytännössä mahdotonta toteuttaa pelkästään sen kalleuden takia.

Maankäyttöä ja maankäytön muutoksia seurataan otantaan perustuvalla koealaverkolla. Seurantaverkko on valtakunnan metsien inventoinnin koealaverkosto, joka nimestään huolimatta kattaa kaikki maaluokat koko maassa. Mitatuilta koealoilta saadaan pinta-alatietojen lisäksi tietoa puuston määrästä ja kasvusta sekä tehdyistä toimenpiteistä.

Pitkän ajanjakson mittaustiedot mahdollistavat Kioton pöytäkirjan raportoinnissa tarvittavat vuodesta 1990 alkavat aikasarjat. Eri ajankohtien mittaukset tuottavat aikaan sidottua tietoa ja siten tietoa esimerkiksi metsien puulajisuhteista, puuston keskikasvusta ja kokonais­tilavuudesta, jotka vaikuttavat siihen, miten metsien nielu on kehittynyt tarkasteltavalla jaksolla.

Otanta on yksi tuloksien epävarmuuteen vaikuttava tekijä. Se kuitenkin mahdollistaa tilasto­tieteellisesti pätevän epävarmuuksien laskennan. Metsitystä ja metsäkatoa voidaan pitää Suomen mittakaavassa harvinaisina tapahtumina (esim. metsäkatoalan suhde koko metsäalaan). Otantaan perustuva havainnointi tavoittaa vain osan tapahtuneista metsityksistä, mistä syystä metsityksen (± 68 %) ja metsäkadon (± 64 %) epävarmuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin metsänhoidon (-33…+35 %) epävarmuus. Otannan lisäksi tuloksiin sisältyy mittausten, mallien ja tutkimukseen perustuvien päästökertoimien epävarmuudet.

Tilastokeskuksen kasvihuonekaasu­­inventaarioyksikkö kokoaa Kioton pöytäkirjan raportointi­vaatimusten mukaiset raportit ja kasvihuonekaasu­inventaariolähetykset. Luonnonvarakeskus tuottaa inventaarioluvut maankäyttö­sektorille.

Paula Ollila, Sofia Vikfors, Markus Haakana, Tarja Silfver ja Tarja Tuomainen työskentelevät tutkijoina/erikoistutkijoina Luonnonvarakeskuksen Hiilen kierron hallinnan ryhmässä, Sini Niinistö asiantuntijana Tilastokeskuksen kasvihuone­kaasujen inventaarioyksikössä, Energia, ympäristö ja kasvihuonekaasut -ryhmässä.

Lähteet

Finland’s National Inventory Report (NIR). 2022. Greenhouse Gas Emissions in Finland 1990–2020. National Inventory Report under the UNFCCC and the Kyoto Protocol. Submission to the European Union. Tilastokeskus. 581 s. Saatavilla: https://www.stat.fi/tup/khkinv/khkaasut_raportointi.html

IPCC 2014. 2013 Revised Supplementary Methods and Good Practice Guidance Arising from the Kyoto Protocol, Hiraishi, T., Krug, T., Tanabe, K., Srivastava, N., Baasansuren, J., Fukuda, M. and Troxler, T.G. (eds). IPCC, Switzerland. http://www.ipcc-nggip.iges.or.jp/public/kpsg/index.html.

Kansallinen metsäohjelma 2015. 2008. Lisää hyvinvointia monimuotoisista metsistä. Valtioneuvoston periaatepäätös. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 3/2008. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-453-376-8

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-6049. 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.3.2022]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khki/2020/khki_2020_2022-03-17_tie_001_fi.html