Suomi kuluttaa luonnonmateriaalejaan huomattavasti enemmän kuin muut EU-maat – materiaalitilinpito kuvaa luonnon hyödyntämistä
Luonnolla on suuri merkitys meille suomalaisille. Se voidaan kuitenkin ymmärtää eri tavoin: erilaisten lajien (ja ekosysteemien) monimuotoisuutena, virkistys- ja hiljentymispaikkana, (uusiutuvien ja uusiutumattomien) luonnonvarojen lähteenä ja varastona, päästöjen ja saastumisen kohteena, ja se voidaan ymmärtää ihmisestä erillisenä, tai ihmisen voidaan katsoa kuuluvan luontoon.
Monelle luonto on henkilökohtainen kokemus ja voimavara, ja luontosuhteita on erilaisia. Sitran teettämän tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää luontoa itselleen tärkeänä.
Suomen luonto tarjoaa paljon erilaisia materiaaleja kansantalouden käyttöön. Meillä on uusiutuvia luonnonvaroja, kuten metsien marjat, sienet ja riista. Lisäksi käytämme maapinta-alaa esimerkiksi maa- ja metsätalouden tuotantotoimintaan. Pelloilla tuotetaan viljaa ihmisten ja tuotantoeläinten ravinnoksi. Metsien puuta hyödynnetään muun muassa teollisuudessa ja polttoaineena.
Maaperässä on uusiutumattomia luonnonvaroja, kuten erilaisia metalleja sekä muita mineraaleja, joita hyödynnetään monipuolisesti esimerkiksi metalliteollisuudessa ja maanrakennuksessa. Suomi ei kuitenkaan ole täysin omavarainen, vaan Suomeen myös tuodaan ja Suomesta viedään luonnonvaroja erilaisina raaka-aineina ja jalosteina.
Lauantaina 27.8. vietettävä Suomen luonnon päivä sai pohtimaan, millä tavalla kulutamme Suomen luontoa. Mitä materiaaleja keskeiset kulutettavat resurssit ovat, ja millaisista määristä niissä oikein on kyse? Entä miten me vertaudumme muihin maihin kansainvälisellä tasolla?
Yksi tapa mitata kulutusta on seurata kotimaista materiaalien kulutusta, joka on yksi keskeinen materiaalitilinpidosta tuotettava indikaattori. Se ei suoraan ota kantaa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen tai luonnossa virkistäytymisen mahdollisuuksiin, mutta tarjoaa näkökulman luonnonvarojen käyttöön.
Materiaalitilinpito havainnollistaa kansantalouden ja luonnonympäristön välistä materiaalivirtaa
Materiaalitilinpidossa talous ymmärretään osana luontoa toimivaksi järjestelmäksi, joka on riippuvainen erilaisten materiaalien ja energian virroista.
Luonnosta otetaan käyttöön – esimerkiksi louhimalla – erilaisia raaka-aineita, ne muunnetaan kansantaloudessa tuotteiksi, jotka kulutetaan, ja lopulta ne poistuvat kansantaloudesta jätteiden ja päästöjen muodossa. Osa jää pidempiaikaisesti kiertoon varastoituessaan esimerkiksi rakennuksiin tai muuhun infrastruktuuriin. Myös erilaiset kierrättämisen muodot pidentävät tuotteiden elinkaarta.
Materiaalitilinpito tilastoi kalenterivuoden aikana tapahtuneet materiaalien virrat kansantalouden ja ympäristön välillä (kuvio 1). Kansantalouden tuotantoketjujen sisällä liikkuvat materiaalivirrat eivät kuulu tilastoon.
Tilasto sisältää kotimaan luonnosta käyttöön otetun, siirretyn tai muutetun ainemäärän (Kotimaiset suorat panokset) sekä ulkomailta tuodut ja ulkomaille viedyt raaka-aineet ja jalosteet. Tilasto kattaa kiinteät, kaasumaiset ja nestemäiset materiaalit lukuun ottamatta ilmaa ja vettä.
Kuvio 1. Materiaalitilinpito havainnollistaa materiaalien virtoja talouden ja ympäristön välillä
Kotimainen materiaalituotos ympäristöön (DPO, Domestic processed outputs) kuvaa kansantaloudessa syntyneitä materiaalipäästöjä, jotka palautuvat takaisin luontoon. Niitä ovat ilmapäästöt, kaatopaikoille päätyvät jätteet, päästöt vesistöihin sekä erilaiset kulutuksen hajapäästöt, jotka ovat peräisin esimerkiksi lannoitteiden käytöstä, torjunta-aineista tai materiaalien kuten renkaiden kulumisesta. Tätä indikaattoria ei suoraan tuoteta materiaalitilinpidossa, mutta esimerkiksi Eurostat arvioi luvut jäsenmaille.
Tilinpito -käsitteen mukaisesti kyseessä on systemaattinen kuvaus materiaalien käytöstä. Tilasto on yhdenmukainen EU:n ympäristötilinpitoasetuksessa ja YK:n ympäristötilinpitokäsikirjassa esitetyn Economy-wide material flow accounting (EW-MFA) -tilastointistandardin kanssa, ja siten tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia.
Materiaalitilinpidon tietoja hyödynnetään päätöksenteossa
Materiaalitilinpidon tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi luonnonvarojen käytön suunnittelussa, kiertotalouden ja kestävän kehityksen tavoitteiden seurannassa sekä selvittämään ympäristökuormitusta suhteessa taloudelliseen toimintaan.
Materiaalitilinpitoa hyödynnetään päätöksenteossa, esimerkiksi Euroopan vihreän kehityksen eli ns. Green Deal -ohjelmassa.
Green Deal -ohjelman tavoitteena on tehdä EU:sta moderni, resurssitehokas ja kilpailukykyinen talous, jossa kasvihuonekaasujen nettopäästöt vuonna 2050 ovat nolla, talouskasvu on erotettu resurssien käytöstä ja ketään ei jätetä kehityksen ulkopuolelle. Resurssien tehokasta käyttöä tuetaan siirtymällä puhtaaseen kiertotalouteen, palauttamalla monimuotoisuus ja vähentämällä päästöjä. Ohjelman tavoitteena on myös tehdä EU:n talousjärjestelmästä kestävämpi.
Materiaalitilinpidon tietoja hyödynnetään ja sovelletaan myös Suomen kiertotalouden strategisen ohjelman seurannassa. Kiertotalous on noussut yhdeksi keskeiseksi käsitteeksi, keinoksi ja tavoitteeksi, kun käydään keskustelua kolmen suuren viheliäisen ongelman – ilmastonmuutoksen, luontokadon ja luonnonvarojen ylikulutuksen – ratkaisemiseksi.
Kiertotalous on talousmalli, jossa on siirrytty kestämättömän kulutuksen sijaan materiaalien tehokkaaseen ja kestävään hyödyntämiseen siten, että ne pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään ja turvallisesti.
Suomessa valtaosa materiaalien kulutuksesta soran ja hiekan käyttöä
Kotimaiset suorat panokset (DE, Domestic Extraction) ovat kotimaan luonnosta käyttöön otettuja materiaaleja. Nämä voidaan jaotella biomassaan, metallimalmeihin, ei-metallisiin mineraaleihin sekä fossiilisiin energiamateriaaleihin.
Suomessa painoltaan merkittävin materiaalikategoria ovat ei-metalliset mineraalit, joiden osuus kaikista kotimaisista suorista panoksista oli vuonna 2020 noin 55 prosenttia.
Valtaosa näistä oli soraa ja hiekkaa, joita käytetään esimerkiksi rakennusten sekä teiden rakentamiseen ja ylläpitoon. Lisäksi kemiallisia mineraaleja ja lannoitemineraaleja sekä kalkkikiveä ja kipsiä louhittiin huomattavia määriä.
Toiseksi eniten luonnosta otettiin biomassaa; yhteensä neljäsosa kaikista kotimaisista suorista panoksista. Painossa mitattuna selvästi merkittävin biomassaan kuuluva kategoria Suomessa on puu, jonka osuus oli viidennes (20 %) – tästä suurin osa käytettiin teollisuuspuuna. Muu biomassa oli ensisijaisesti viljakasveja sekä rehuviljaa ja laidunnettua heinää.
Metallimalmien osuus kotimaisista suorista panoksista oli hieman alle 20 prosenttia. Suomessa louhitaan erityisesti nikkeliä. Muita painoltaan merkittäviä metalleja ovat muun muassa kupari, sinkki ja erilaiset jalometallit, kuten kulta.
Fossiilisista energiamateriaaleista Suomessa tuotetaan ainoastaan turvetta, jonka osuus kotimaisista suorista panoksista oli vain 1,5 prosenttia. Turpeen käyttö on vähentynyt tasaisesti viime vuosina.
Eri materiaalien kulutus vaikuttaa ympäristöön eri tavoin. Kiviainesten tuotanto voi esimerkiksi lisätä pohjavesien pilaantumisriskiä ja alueen luontoarvojen vähenemistä. Kiviainesten joskus pitkätkin kuljetusmatkat puolestaan aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä.
Biomassan otto voi aiheuttaa esimerkiksi eroosiota ja maaperän köyhtymistä, kasvihuonekaasupäästöjä, luonto- ja metsäkatoa tai ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Kaivostoiminta voi puolestaan aiheuttaa päästöjä vesi- ja maaperään ja häiritä paikallisten ekosysteemien toimintaa. Turpeen tuotanto kuormittaa vesistöjä, ja turpeen käyttö polttoaineena aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä.
Materiaalien kulutuksesta kertovat indikaattorit mittaavat kiertotalouden ja kestävän kehityksen edistymistä
Kotimainen materiaalien kulutus (DMC, Domestic Material Consumption) huomioi kotimaisten suorien panosten lisäksi ulkomailta raaka-aineina tai jalosteina tuodut ja sinne viedyt panokset. DMC mittaa absoluuttista materiaalien kulutusta. Kun halutaan seurata talouden riippuvuutta luonnonvaroista, suhteuttamalla DMC bruttokansantuotteeseen saadaan tietoa talouden ja luonnonvarojen käytön suhteesta.
Mitä pienempi materiaali-intensiteetti (DMC/BKT), sitä vähemmän luonnonvaroja on käytetty talouskasvun aikaan saamiseksi. Tätä kutsutaan talouskasvun ja ympäristövaikutusten irtikytkennäksi: ympäristön tila ei oletusarvoisesti heikenny talouden kasvaessa, kun koettu hyvinvointi ja talouskasvu kytketään irti luonnonvarojen kulutuksesta.
Aikasarjatarkastelussa (kuvio 2) DMC ja vastaavasti materiaali-intensiteetti ovat vaihdelleet johtuen erityisesti muutoksista mineraalien kaivun määrissä. Vuonna 2020 materiaali-intensiteetti kasvoi hieman edellisvuodesta ja tarvittiin 0,75 kg luonnonvaroja tuottamaan 1 euro arvonlisäystä.
Kotimainen materiaalien kulutus ja materiaali-intensiteetti ovat YK:n kestävän kehityksen indikaattoreita, eli niillä mitataan YK:n globaalien tavoitteiden toteutumista. Vastuullisen kuluttamisen tavoitteen 12.2 mukaisesti tavoitteena on saavuttaa vuoteen 2030 mennessä luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö. DMC on myös yksi Suomen kiertotalouden edistymisen seurannan mittareista.
EU mittaa kestävän kehityksen toteutumista resurssituottavuuden indikaattorilla, eli suhteuttamalla bruttokansantuote kotimaiseen materiaalien kulutukseen. Indikaattori kuvaa käytetyistä luonnonvaroista saatavaa arvoa, eli resurssien tuomaa arvonlisäystä suhteessa bruttokansantuotteeseen.
DMC ei huomioi tuonnin ja viennin laskennassa niitä raaka-aineiden ja jalosteiden panoksia, jotka on tarvittu tuodun tai viedyn materiaalimäärän tuottamiseksi. Laskennassa käytetyt tuonti- ja vientimäärät kuvaavat raaka-aineiden ja tuotteiden painoa, ei neitseellistä raaka-aineiden ottoa. Tätä kuvaamaan on kehitetty raaka-aine ekvivalentti (RME, Raw Material Equivalent), joka huomioi kokonaisvaltaisesti materiaalien tuottamiseen käytetyt suorat panokset.
RME:n avulla on mahdollista laskea kotimainen raaka-aineiden kulutus (RMC, Domestic Raw Material Consumption), joka on DMC:tä tarkempi kuvaus ympäristöön kohdistuvista rasitteista. RMC mittaa raaka-aineiden kotimaista loppukäyttöä sisältäen kotimaiset ja tuonnin raaka-aine-ekvivalentit.
RMC on myös kotimaista materiaalien kulutusta ja materiaali-intensiteettiä mielekkäämpi indikaattori eri maiden väliseen vertailuun. Pelkkään DMC:hen keskittyminen korostaa sellaisia valtioita, joiden talous perustuu raaka-aineiden tuotantoon.
RMC-lukua ei ole tuotettu Suomessa säännöllisesti, mutta Tilastokeskus on mukana yhdessä Suomen Ympäristökeskuksen kanssa päivittämässä laskentaa ja luvut on tarkoitus tuottaa muun muassa kiertotalouden edistymisen mittaamisen tarpeisiin.
Skenaariotyössä luodaan tilannekuva luonnonvarojen kulutuksen tilasta ja vaikutuksista ympäristöön ja talouteen, ja työn on tarkoitus valmistua vuoden 2023 aikana.
DMC:tä käytetään myös kiertotalouden edistymistä kuvaavan materiaalien kiertotalousasteen (CMU, Circular Material Use Rate) laskennassa. Indikaattori kuvaa kierrätetyn materiaalin suhdetta kaikkeen käytettyyn materiaaliin.
Korkeampi CMU-luku merkitsee sitä, että kierrätysmateriaaleilla on pystytty vastaamaan paremmin neitseellisten raaka-aineiden tarpeeseen. CMU on myös yksi Eurostatin kiertotalousindikaattoreista. Suomen korkea DMC vaikuttaa siihen, että materiaalien kiertotalousaste on EU-keskiarvoa matalampi.
Vaikka kotimainen materiaalien kulutus on vuonna 2018 hieman pienentynyt, viittaa jätteiden materiaalihyödynnyksen määrän samanaikainen väheneminen siihen, että Suomen materiaalien kiertotalousaste olisi jopa laskenut.
Kotimaisten materiaalien kulutus Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa – taustalla muun muassa harva asutus
Kun DMC suhteutetaan väkilukuun, havaitaan että Suomessa kulutetaan selvästi enemmän kotimaisia materiaaleja kuin muissa EU-maissa (kuvio 3).
Eri maiden erilaisiin lukuihin vaikuttavat esimerkiksi luonnonvarojen epätasainen jakautuminen, erilaiset ilmasto-olosuhteet sekä valtioiden erilaiset talouden rakenteet ja väestötiheys.
Suomen korkeaa sijoitusta selittävät muun muassa suuri ei-metallisten mineraalien määrä, puuntuotanto sekä harva asutus, minkä takia esimerkiksi maa-aineksia kuluttava tieverkosto on maassamme laaja ja vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja kehitystä.
DMC on kasvanut vuosien 2000 ja 2019 välillä globaalisti tarkasteltuna keskimäärin noin 9,5 tonnista 12 tonniin henkeä kohden. Suomen kotimainen materiaalien kulutus henkeä kohti on samana aikana vaihdellut 34 ja 42 tonnin välillä, vakiintuen noin 35 tonniin.
Suomessa siis kulutetaan valtavasti enemmän resursseja kuin muualla maailmassa keskimäärin – tästä kertoo myös se, että vietimme vuoden 2022 laskennallista ylikulutuspäivää jo 31.3. kun maailman ylikulutuspäivää vietettiin lähes neljä kuukautta myöhemmin 28.7.
Luonnonvarojen kestävä kulutus edellytys niin luonnon kuin ihmisten hyvinvoinnille
Maailman nykytila on varmasti herätellyt monia huomaamaan, että globaalit resurssit ovat rajallisia ja usein epätasaisesti jakautuneita. Suomi on onneksi monen luonnonvaran suhteen kohtalaisen omavarainen ja maahan tuotavien materiaalivirtojen kokonaismäärä on vain hieman vientiä suurempaa.
Suomen luonnon päivänä voi olla kiitollinen monella tapaa ainutlaatuisesta luonnostamme. Samalla on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että luonnon ja sen myötä myös ihmisten hyvinvointi ovat riippuvaisia rajallisten luonnonvarojen järkevästä ja kestävästä kulutuksesta.
Kerään jatkossakin mielelläni metsästä vaikkapa mustikoita. Se edellyttää metsien elinvoimaisuutta myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina ja ilmiöasiantuntijana Tilastokeskuksen ympäristötilinpidossa.
Seuraava materiaalitilinpidon julkistus koskee tilastovuotta 2021 ja julkistetaan 17.11.2022.
Lisätietoa:
Eurostat: Material flow accounts and resource productivity. https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Material_flow_accounts_and_resource_productivity#Domestic_extraction_and_physical_trade
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.