Lapsiperheistä ja lapsista yli puolet asuu omakoti- tai paritalossa, vaikka lapsiasuntokuntien* (ks. määritelmät artikkelin lopusta) pientaloasuminen on vähentynyt hieman viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2010 lapsiasuntokunnista 59 prosenttia asui omakoti- tai paritalossa, vuoden 2020 lopulla osuus oli 56 prosenttia.

Rivitaloasumisen osuus on säilynyt ennallaan, mutta lapsiperheiden kerrostaloasuminen on lisääntynyt kymmenessä vuodessa kolmella prosenttiyksiköllä. Vuoden 2020 lopulla kerrostaloasunnoissa asui 28 prosenttia lapsiasuntokunnista. (Kuvio 1)

Pientaloissa asuu jonkin verran suurempia perheitä, sillä kaikista alaikäisistä lapsista 60 prosenttia asui omakoti- tai paritalossa vuoden 2020 lopulla. Kymmenen vuotta sitten osuus oli 63 prosenttia kaikista lapsista.

Vuoden 2020 lopussa Suomessa oli 561 000 asuntokuntaa, joihin kuului vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Määrä on vähentynyt 26 000:lla vuodesta 2010.

Lapsiasuntokuntien määrän vähentyminen heijastuu erityisesti pientaloasumiseen. Pientaloissa asuvien lapsiasuntokuntien määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 31 000:lla ja 62 000 lapsella. Sen sijaan kerrostaloissa asuu noin 10 000 lapsiasuntokuntaa ja kaikkiaan 23 000 lasta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Pientaloasumisen suosio on hitaasti vähentynyt 2000-luvulla väestön asumistoiveita kysyttäessä. Suomen ympäristökeskuksen Asukasbarometrin (2016) mukaan omakotitalotoiveet ovat vähentyneet myös lapsiperheillä.

Lapsiperheillä ja lapsiasuntokunnilla asunnon valintaan vaikuttaa toiveiden lisäksi myös perheen taloudellinen tilanne. 2000-luvulla pientalossa asuvien lapsiasuntokuntien osuus kasvoi aina vuoden 2008 finanssikriisiin saakka, jolloin 59 prosenttia lapsiasuntokunnista asui pientalossa.

Finanssikriisin jälkeen alkaneen talouden hitaan kasvun aikana pientaloasunto valikoitui lapsiperheen asunnoksi aiempaa harvemmin. Vuoden 2020 lopussa 56 prosenttia lapsiasuntokunnista asui pientaloissa.

Yhä suurempi osa asuu kaupunkialueilla

Kaupungistuminen heijastuu lapsiasuntokuntien asumiseen erityisesti kerrostaloasumisen yleistymisenä. Kaupungistumista kuvataan tässä kaupunki–maaseutu-luokituksen mukaan, jossa alueet on luokiteltu kuntarajoista riippumattomasti mm. asumisen tiiviyden, rakennustietojen ja maankäytön mukaan.

Sisempää kaupunkialuetta kuvaa tiiviisti rakennettu, kerrostalovaltainen asuinympäristö. Juuri kerrostalovaltaisella sisemmällä kaupunkialueella väestön määrä on kasvanut eniten viimeisen kymmenen vuoden aikana, eikä lapsiasuntokuntien määrällinen kehitys poikkea tästä.

Sisemmällä kaupunkialueella asui vuoden 2020 lopussa kolmannes lapsiasuntokunnista, mikä on kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten (kuvio 2). Kaikista lapsista sisemmällä kaupunkialueella asui 31 prosenttia, ulommalla kaupunkialueella 29 prosenttia, kaupungin kehysalueella 14 prosenttia ja maaseutualueilla 26 prosenttia.

Maaseutualueilla lapsiasuntokuntien määrä on vähentynyt eniten, lähes neljä prosenttiyksikköä.

Pientalovaltaisilla ulommilla kaupunkialueilla ja kaupungin kehysalueilla lapsiasuntokuntien määrälliset muutokset ovat pienempiä kuin kasvavalla, kerrostalovaltaisella sisemmällä kaupunkialueella.

Lapsiperheiden rakentamista tai asuttamista uusista, korkeintaan kolme vuotta vanhoista, omakoti- ja paritaloasunnoista lähes 80 prosenttia on rakennettu kaupunkialueille, lähinnä ulommille kaupunkialueille tai kaupungin kehysalueille.

Kouluikäisten määrä on vähentynyt maaseudulla

Perheet ja lapset muuttavat vilkkaimmin lasten ollessa pieniä. Koulun aloittaminen pienentää muuttoalttiutta. Sen vuoksi tarkastelemme myös erikseen asuntokuntia, joissa on pelkästään kouluikäisiä lapsia. Vertailtaessa lukumäärätietoja aikaisempiin vuosiin vaikuttaa tuloksiin osin syntyneiden ikäluokkien suuruus.

2010-luvun aikana erityisesti kouluikäisten lasten asuntokuntien määrä on vähentynyt maaseutualueilla. Maaseudulla asuvia kouluikäisten asuntokuntia oli vuonna 2010 lähes 90 000, mutta vuoden 2020 lopussa määrä oli laskenut 77 000 asuntokuntaan. Kouluikäisten määrä pieneni maaseutualueilla lähes 17 000 lapsella.

Samalla ajanjaksolla sisemmillä ja ulommilla kaupunkialueilla asuvien kouluikäisten lasten asuntokuntien määrä on lisääntynyt. Vuoden 2020 lopussa sisemmillä kaupunkialueilla asui lähes 96 000 asuntokuntaa, joissa kaikki lapset olivat kouluiässä. Määrä kasvoi yli 7 000:lla vuodesta 2010.

Kasvua tuli myös ulommilla kaupunkialueilla, joilla kouluikäisten lasten asuntokuntien määrä kasvoi lähes 5 000:lla.

Lapsiperheiden kerrostaloasuminen on lisääntynyt kaupunkialueilla entisestään

Lapsiperheiden määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa erityisesti sisemmillä kaupunkialueilla, joilla asumisen kerrostalovaltaisuus on tyypillistä. Sisemmällä kaupunkialueella asuvista lapsiasuntokunnista 63 prosenttia asui vuoden 2020 lopulla kerrostalossa, kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Kerrostaloasuminen ei välttämättä ole vain pikkulapsi- ja taaperoperheiden suosiossa. Kerrostaloasuminen on lisääntynyt sisemmillä kaupunkialueilla myös niiden asuntokuntien keskuudessa, joissa oli pelkästään kouluikäisiä lapsia. Vuoden 2020 lopussa sisemmillä kaupunkialueilla asui kerrostaloissa 56 000 kouluikäisen lapsen asuntokuntaa, mikä on 7 000 enemmän kuin vuonna 2010. Määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2014 alkaen. (Kuvio 3)

Omakoti- ja paritaloissa sekä rivitaloissa asuvien kouluikäisten lasten asuntokuntien määrät sisemmillä kaupunkialueilla olivat laskussa vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla, mutta palautuivat entiselle tasolleen vuoteen 2020 tultaessa.

Pienituloisilla kouluikäisten lasten asuntokunnilla kerrostaloasuminen on yleistynyt keski- ja hyvätuloisia asuntokuntia enemmän. Kerrostaloasunnoissa asuvien pienituloisten kouluikäisten lasten asuntokuntien osuus on kasvanut noin seitsemällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2010 vuoteen 2020, jolloin osuus oli 60 prosenttia.

Samalla ajanjaksolla omakoti- ja paritaloissa asuvien pienituloisten lapsiperheiden osuus on vastaavasti laskenut lähes seitsemällä prosenttiyksiköllä, 23 prosenttiin.

Keskituloisista kouluikäisten asuntokunnista 64 prosenttia asui vuonna 2020 omakoti- ja paritaloissa, hyvätuloisista vastaava osuus oli 73 prosenttia. Keski- ja hyvätuloisilla kouluikäisten asuntokunnilla omakoti- ja paritaloissa asuvien osuudet laskivat vain 1–2 prosenttiyksiköllä vuodesta 2010.

Pientaloasuminen yleistyy lasten iän karttuessa

Pientaloasuminen on yleisempää kouluikään ehtineiden lasten asuntokunnilla.

Pikkulasten asuntokunnista, joissa oli pelkästään 0–6-vuotiaita lapsia, 43 prosenttia asui vuoden 2020 lopulla pientalossa. Vastaava osuus kouluikäisten asuntokunnista oli 60 prosenttia.

Kymmenessä vuodessa pientaloasumisen on vähentynyt molemmissa ryhmissä muutaman prosenttiyksikön verran.

Ahtaasti asuvia on eniten lapsiperheissä

Vuoden 2020 lopulla kaikista ahtaasti asuvista asuntokunnista 76 prosenttia oli lapsiasuntokuntia. Kymmenessä vuodessa ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien määrä on vähentynyt 12 000:lla. Ahtaasti asuvia lapsiasuntokuntia oli vuoden 2020 lopulla 160 000, ja ahtaasti asuminen kosketti lähes 400 000 lasta.

Pikkulapset eivät välttämättä tarvitse omaa huonetta eivätkä pikkulasten perheet välttämättä koe asuvansa ahtaasti. Ahtaasti asuvien pikkulasten asuntokunnissa on usein monta alle kouluikäistä lasta, joten kaikista alle 7-vuotiaista lapsista 44 prosenttia asui ahtaasti.

Lapsen iän karttuessa oman huoneen tarve kasvaa, ja kouluiässä tai viimeistään teini-iässä moni lapsi kaipaa jo omaa rauhaa. Laskennallisesti oma huone onkin sitä useammalla mitä vanhemmasta lapsesta on kyse. Kaikista 10-vuotiaista lapsista 39 prosenttia asui ahtaasti vuoden 2020 lopulla, 14-vuotiaista enää kolmannes (33 %) ja 16-vuotiaista 29 prosenttia.

Usein perheen nuoremmille lapsille vapautuu oma huone vanhempien lasten muuttaessa pois kotoa. Ahtaasti asuvissa lapsiasuntokunnissa oli keskimäärin 2,48 lasta ja väljemmin asuvien asuntokunnissa keskimäärin 1,58 lasta.

Lapset ja lapsiperheet asuvat väljimmin pientaloissa

Lapsiasuntokunnat asuvat väljimmin pientaloissa, joissa heillä oli vuoden 2020 lopulla keskimäärin 127 asuinneliötä käytössään. Rivitaloasunnossa lapsiasuntokunnilla oli keskimäärin 88 asuinneliötä ja kerrostaloasunnossa keskimäärin 74 neliötä.

Kymmenessä vuodessa lapsiasuntokuntien asuinneliöt ovat lisääntyneet pientaloasunnoissa keskimäärin kolme neliötä ja rivitaloasunnoissa noin neliön. Kerrostalossa asuvien lapsiasuntokuntien asuinneliöt ovat vähentyneet kymmenessä vuodessa keskimäärin vajaan neliön.

Henkilöä kohden lasketut lapsiperheiden asuinneliöt ovat pientaloissa kasvaneet kymmenen vuoden aikana vain keskimäärin neliön verran, rivi- ja kerrostalossa asuvilla vähemmän. Huolimatta siitä, että pientaloissa asuu isompia asuntokuntia ja enemmän lapsia kuin rivi- ja kerrostaloissa, ovat henkilöä kohden lasketut neliöt pientaloissa asuvilla lapsiasuntokunnilla keskimäärin 7–9 neliötä suuremmat kuin rivi- tai kerrostaloasunnoissa. (Kuvio 4)

Ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien määrä kasvanut kerrostaloissa

Kaupungistuminen ja tiiviimpi asuminen heijastuvat osin lapsiperheidenkin asumiseen. Pientaloissa ja rivitaloissa asuvien lapsiasuntokuntien ahtaasti asuminen on vähentynyt kymmenessä vuodessa. Sen sijaan kerrostaloissa asuvien lapsiasuntokuntien ahtaasti asuminen on lisääntynyt samalla ajanjaksolla.

Kun tarkastellaan kouluikäisten asuntokuntien ahtaasti asumista, niin kymmenen vuotta sitten kerrostalossa asuvista lapsiasuntokunnista asui ahtaasti 22 prosenttia, vuoden 2020 lopulla 24 prosenttia. Pientalossa asuvista kouluikäisten asuntokunnista vastaava osuus on pienentynyt 21 prosentista 19 prosenttiin. (Kuvio 5) Määrällisesti eniten ahtaasti asuvia kouluikäisten asuntokuntia on pientaloissa, 34 000 lapsiasuntokuntaa, joissa oli 77 000 ahtaasti asuvaa lasta. Pientaloissa asumisen väljyyttä voi lisätä ympärillä olevat piha-alueet.

Kerrostaloissa ahtaasti asuvia kouluikäisten asuntokuntia oli vuoden 2020 lopulla 18 000, joissa oli 36 000 ahtaasti asuvaa lasta.

Kerrostalossa asuvien lasten ahtaasti asuminen on yleistynyt kaikissa ikäryhmissä. Kerrostalossa asuvista lapsista pikkulapset asuivat yleisimmin ahtaasti. Kaikista kerrostalossa asuvista 0–6-vuotiaista 57 prosenttia asui ahtaasti vuoden 2020 lopulla.

Kerrostalossa asuvista alakouluikäisistä asui ahtaasti lähes puolet, vähintään 13 vuotta täyttäneistä lapsista 37 prosenttia. Kymmenessä vuodessa ahtaasti asuvien osuus kerrostalossa asuvista lapsista on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, eniten 13 vuotta täyttäneiden joukossa (kolme prosenttiyksikköä). Pikkulasten, eli 0–6-vuotiaiden, ahtaasti asuminen on kasvanut vähiten, vain prosenttiyksikön. (Kuvio 6)

Kerrostalossa ahtaasti asuvien kouluikäisten asuntokunnista pelkästään kotimaisia kieliä puhuvia asuntokuntia oli 57 prosenttia vuonna 2020. Kymmenessä vuodessa ahtaasti asuvien kouluikäisten asuntokuntien määrä on hieman laskenut kotimaisia kieliä puhuvien ryhmässä. Muita kuin kotimaisia kieliä puhuvien kouluikäisten ahtaasti asuminen on puolestaan kasvanut.

Kerrostaloissa ahtaasti asuvien kouluikäisten asuntokunnissa oli yleisimmin vähintään kolme kouluikäistä lasta. Tässä ryhmässä ahtaasti asuminen on lisääntynyt kymmenessä vuodessa kolmella prosenttiyksiköllä. Kolmen kouluikäisen lapsen ja heidän huoltajiensa asuntokunnalla tulisi olla vähintään 4–5 huoneen asunto, riippuen huoltajien määrästä, jotta jokaisella olisi oma huone.

Etätyön yleistyminen voi vaikuttaa vanhempien lisäksi myös lasten asumiseen, kun perheet etsivät lisää asuintilaa tai ratkaisua etätyöpisteelle ja työhuoneelle. Perheen ja lasten asuminen ei välttämättä ole enää yhtä sidottu vanhempien työpaikan läheisyyteen, mikä voi lisätä lapsiperheiden asumisen mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.

---

*Lapsiasuntokunnat

- Lapsiasuntokunnalla tarkoitetaan tässä artikkelissa asuntokuntaa, johon kuuluu vähintään yksi alle 18-vuotias henkilö. Lapsiasuntokuntiin lasketaan myös asuntokunnat, joissa on muitakin kuin biologisia tai adoptiolapsia, toisin kuin perhetilastoissa.

- Kouluikäisten lasten asuntokunnilla tarkoitetaan asuntokuntia, joissa nuorin alaikäinen lapsi oli vähintään seitsemänvuotias. Toisin sanoen perheen tai asuntokunnan kaikki lapset ovat kouluikäisiä.

- Pikkulasten asuntokunnassa on vähintään yksi 0–6-vuotias lapsi ja asuntokunnassa voi olla myös vanhempia lapsia.

- Itsenäisesti asuvien alle 18-vuotiaiden asuntokuntia on noin 3 000.

- Ahtaasti asuminen määritellään tässä asuntokunnan asunnon huoneluvun ja henkilömäärän mukaan (keittiötä ei lasketa huonelukuun). Mikäli asuntokuntaan kuuluvalla ei ole laskennallisesti omaa huonetta, tilastoidaan asuntokunta ahtaasti asuviin. Laskennallinen ahtaasti asuminen ei kuvaa koettua ahtaasti asumista.

Kirjoittajat työskentelevät yliaktuaareina Tilastokeskuksen Asuminen ja rakentaminen -aihealueen tilastoja tuottavassa ryhmässä.

Lähteet:

Tilastokeskus, Asunnot ja asuinolot

Huomo, Miia, 2021. Lapset muuttavat erityisesti ennen koulu­ikää – korona ei vienyt kehyskuntien vetoa, Tieto&trendit -artikkeli 8.11.2021.

Suomen ympäristökeskus (2017), Strandell, Anna Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä, Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017, PYSYVÄISOSOITE

http://hdl.handle.net/10138/193009