Pandemian kaltaisessa poikkeustilanteessa yritystukiohjelmien yleisenä tavoitteena voi olettaa olleen auttaa muutoin terveellä pohjalla olevan liiketoiminnan rakenteiden säilyttämisessä tilapäisen häiriötilanteen yli. Henkilöstö on elimellinen osa mitä tahansa yritystä ja työntekijöiden säilyttäminen on olennaista yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Monissa tehtävissä keskeisen hiljaisen tiedon kertyminen vie vuosia ja sen siirtäminen henkilöltä toiselle on parhaassakin tapauksessa haastavaa.

Työpaikan menettäminen on luonnollisesti aina tragedia myös työntekijälle itselleen. Tilapäinenkin työttömyys johtaa tulonmenetyksiin ja pitkittyessään työttömyys voi johtaa syvenevään ja vaikeasti korjattavaan osaamisen rapautumiseen, minkä vaikutukset näkyvät ennen pitkää myös kansantalouden tasolla.

Koronapandemiaan liittyvien tukiohjelmien vaikuttavuutta onkin mielekästä arvioida tavallisempien liiketaloudellisten mittareiden lisäksi myös työsuhteiden näkökulmasta: kykenivätkö erinäisiä tukia saaneet yritykset pitämään muita paremmin kiinni työntekijöistään pandemian aikana?

Vastausta kysymykseen voidaan etsiä yhdistelemällä yksikköaineistoja (Micro Data Linking, MDL). MDL:n johtoajatuksena on tuottaa uutta tilastotietoa hyödyntämällä tilastotuotannossa kertyneitä valmiita aineistoja. MDL:n taustaa sekä keskeisimpiä pandemian aikaisia yritystukiohjelmia on kuvattu rinnakkaisartikkelissa, jossa pureudumme yritysten liiketaloudellisen suoriutumisen ja tukiohjelmiin osallistumisen väliseen yhteyteen.

Tulorekisteri tarjoaa tietoja työsuhteista

Työpaikkojen säilyvyyden ja koronatukien välisen yhteyden tutkimiseksi yritystukitilaston taustalta löytyvä yksikköaineisto on tätä artikkelia varten linkitetty tulorekisteristä johdettuun kuukausitason palkansaaja-aineistoon työnantajatiedon perusteella.

Selvitämme työpaikkojen säilymistä havainnoimalla aineistosta muutoksia kahden ajankohdan välillä; ensimmäiseltä ajankohdalta on tunnistettu kokoaikaisia työsuhteita – työntekijän ja työnantajan yhdistelmiä – ja näitä on verrattu myöhempänä ajankohtana esiintyviin työsuhteisiin. Jälkimmäisen tilanteen perusteella alkuperäiset työpaikat on jaettu neljään toisensa poissulkevaan ryhmään.

Säilyneiksi työpaikoiksi on katsottu sellaiset työntekijän ja työnantajan yhdistelmät, jotka esiintyvät sellaisenaan aineistossa myös jälkimmäisenä ajankohtana.

Jos taas työntekijään on myöhempänä ajankohtana liitetty alkuperäisestä poikkeava työantaja, kyseessä voi olla aidosti uusi työpaikka. Toisaalta on myös mahdollista, että muutos johtuu jonkinlaisesta hallinnollisesta järjestelystä, jossa ainoastaan muodollinen palkanmaksaja on vaihtunut. Tällaisia mahdollisia yritysjärjestelyitä on pyritty tunnistamaan aineistosta seuraamalla tavallista suurempien työntekijäjoukkojen siirtymiä yksittäisten yritysten välillä tarkastelujakson aikana.

Viimeinen mahdollisuus on, että ensimmäisenä ajankohtana esiintynyttä työntekijää ei enää havaita tarkastelun myöhempänä ajanjaksona. Puuttumiselle voi olla useita selityksiä; työntekijä on voinut jäädä työttömäksi, eläköityä, siirtyä opiskelemaan tai jopa menehtyä. Tähän tarkemmin pureutuva erittely olisi mahdollista muiden aineistojen avulla, mutta sitä ei ole tässä yhteydessä lähdetty tekemään.

Keskeisimmillä tukiohjelmilla ei selkeää vaikutusta työpaikkojen säilymiseen pandemian aikana

Tulorekisterin työnantajatietojen yhdistäminen yritystukitilaston yksikköaineistoon mahdollistaa työpaikkojen säilymisen tarkastelun yritystukien näkökulmasta. Lähempää tarkastelua varten esimerkeiksi on valittu kahta toimialaa, vähittäiskauppaa (TOL 47) ja maaliikennettä (TOL 49), edustavat yritykset. Niihin liittyvien työpaikkojen kohtaloa on eritelty tukiohjelmiin osallistumisen perusteella kuvioissa 1 ja 2.

Jaottelun lähtökohdaksi on valittu korona-ajan tukiohjelmista kaksi merkittävintä: Business Finlandin häiriörahoitus ja Valtiokonttorin kustannustuki. Yritykset on jaettu näihin ja muihin tukiohjelmiin osallistumisen perusteella viiteen toisensa poissulkevaan ryhmään. 

Työpaikkojen säilymistä on tarkasteltu läpi pandemia-ajan, alkaen kriisiä edeltäneestä vuoden 2020 ensimmäisestä neljänneksestä aina pandemiaa välittömästi seuranneeseen ajanjaksoon eli vuoden 2022 toiseen neljännekseen asti.

Pitkä vertailujakso lisää väistämättä ”luonnollisista” syistä hävinneiden työpaikkojen osuutta, mutta on välttämätön, koska kustannustuen maksaminen alkoi häiriörahoituksesta poiketen toden teolla vasta vuoden 2021 puolella.

Vastoin odotuksia tukiohjelmiin osallistuneiden yritysten kyky pitää kiinni työntekijöistään vaikuttaa kuvioiden 1 ja 2 perusteella jopa heikommalta kuin tukiohjelmiin osallistumattomilla yrityksillä. Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut erityisen voimakasta kustannustuen vastaanottajien keskuudessa.

Vaikka tulokset olisi helppo tulkita tukiohjelmien epäonnistumiseksi työpaikkojen säilyttämisen osalta, jättää tässä yhteydessä toteutettu, verrattain yksinkertainen analyysi väistämättä useita oleellisia tekijöitä huomioimatta.

Esimerkiksi juuri kustannustuen tapauksessa liiketoiminnan merkittävä supistuminen oli edellytys tukiohjelmaan osallistumiselle. Tuen piiriin on siis epäilemättä valikoitunut yrityksiä, jotka olivat joutuneet luopumaan työntekijöistään jo pandemian alkumetreillä ja siten ennen tuen vastaanottamista. Tällaisen valintaharhan huomioiminen olisi mahdollista, mutta tässä se on rajattu tarkastelun ulkopuolelle myöhempien tutkimusten aiheeksi.

Ravintolatukea saaneet onnistuivat pitämään työntekijät muita paremmin

Siinä missä työpaikkojen säilyttäminen ei edes kuulunut häiriörahoitus- ja kustannustukiohjelmien erityisiin tavoitteisiin, KEHA-keskusten myöntämän ravintolatuen tapauksessa näin oli.

Tarkkaan ottaen ravintolatuki koostui kahdesta toisiaan täydentävästä osiosta, joista hyvitys toiminnan rajoittamisesta tähtäsi ravintolan joustamattomien kustannusten kattamiseen rajoitustoimien ajalta, kun taas tuki uudelleentyöllistämiseen oli tarkoitettu juuri torjumaan olemassa olevien työsuhteiden katkeamien rajoitustoimien takia. Valtaosa ravintolatuen vastaanottajista otti osaa kumpaankin osioon.

Ohjelman tavoitteiden näkökulmasta voisi siis olettaa, että ravintolatukea vastaanottaneet yritykset olisivat kyenneet pitämään työntekijöistään kiinni verrokkejaan paremmin.

Valtaosa ravintolatuen vastaajista toimi – kuten arvata saattaa – ravitsemisalan toimialalla (TOL 56). Työpaikkojen säilymistä ravitsemisalalla havainnollistetaan kuviossa 3, jossa työpaikat on tällä kertaa jaettu kolmeen ryhmään työnantajan ravintola- ja muihin tukiohjelmiin osallistumisen perusteella.

Koska ravintolatukiohjelma oli toiminnassa jo pitkälti vuoden 2020 aikana, vertailuajankohdaksi on valittu vuoden 2021 toinen vuosineljännes, jolloin tartuntatilanne helpottui tilapäisesti.

Edellä tarkastelluista tukiohjelmista poiketen ravintolatuella näyttää olleen hienoinen myönteinen vaikutus ravitsemisalan yritysten kykyyn pitää kiinni työntekijöistään. Ravintolatukea saaneiden yritysten keskuudessa 59 prosenttia alkuperäisistä työpaikoista oli kahden pandemiavuoden jälkeen vielä olemassa, kun muita tukia vastaanottaneiden yritysten kohdalla vastaava luku oli 52 prosenttia ja tyystin vaille tukia jääneillä yrityksillä enää 51 prosenttia.

Huomionarvoista on myös yritysjärjestelyihin liittyviksi tunnistettujen tapausten huomattava määrä tukiohjelmien ulkopuolelle jääneiden ravitsemisalan työnantajien keskuudessa. Tämä voi selittyä esimerkiksi heikosti menestyneiden yritysten alttiudella tulla kilpailijoidensa haltuun ottamiksi.

Kuviota 3 tarkastellessa herää kuitenkin kysymys: olisiko eri tukiohjelmiin osallistuneiden yritysten välillä voinut olla joitakin perustavanlaatuisempia eroja, jotka selittäisivät eroja työntekijöiden vaihtuvuudessa myös normaalioloissa? Jos näin olisi, erojen voisi olettaa näkyvän myös pandemiaa edeltävänä aikana.

Kuvio 4 valottaa tätä seikkaa toistamalla kuvion 3 tutkimusasetelman pandemiaa edeltävänä ajanjaksona vuosien 2019 ja 2020 ensimmäisten neljänneksien välillä.

Pandemian aikaiseen tilanteeseen verrattuna erot yritysryhmien välillä ovat normaalioloissa silmiinpistävästi jokseenkin olemattomat. Erityisesti vuoden aikana säilyneiden työpaikkojen osalta ryhmät ovat alle prosenttiyksikön päässä toisistaan 69 prosentin tuntumassa.

Kuvioiden 3 ja 4 vertailu antaa myös osviittaa pandemian vaikutuksesta työpaikkojen säilymiseen normaalioloihin verrattuna. Ravintolatukea vastaanottaneiden yritysten keskuudessa pandemian vaatima vero olisi ollut 10 prosenttiyksikön luokkaa ja muihin tukiohjelmiin osallistuneilla jopa 17 prosenttiyksikköä.

Tulorekisteri kuroo umpeen yritys- ja väestötilastojen välistä kuilua

Työntekijöitä ja työnantajia on niiden välisestä kiinteästä kytköksestä huolimatta totuttu tilastoissa käsittelemään jossain määrin erillisinä ilmiöinä. Tämä kytkös on kuitenkin oleellinen monien ajankohtaisten teemojen – kuten kilpailukyvyn ja yhdenvertaisuuden – näkökulmasta.

Kuinka paljon innovaatiotoimintaa harjoittavat yritykset työllistävät korkeakoulutettuja työntekijöitä? Entä miltä näyttää työntekijöiden sukupuolijakauma yritystukia vastaanottaneiden yritysten keskuudessa?

Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joihin tulorekisterin tarjoaman työnantajien ja työntekijöiden välisen tietolinkin avulla pystytään tulevaisuudessa vastaamaan – ja yksinomaa olemassa olevaa tietovarallisuutta hyödyntämällä.

Kirjoittajat työskentelevät yliaktuaareina Tilastokeskuksen taloustilastoissa Yritykset, globalisaatio ja innovaatiot -ryhmässä.

Artikkelissa esitetyt tiedot pohjautuvat Euroopan unionin rahoittaman projektin tuloksiin.