Tieteen termipankin mukaan epätyypillisillä työsuhteilla tarkoitetaan sellaisia työvoiman käytön muotoja, jotka poikkeavat työ­lainsäädännön perinteisestä lähtökohdasta, pysyvästä ja kokoaikaisesta palkkatyö­suhteesta.

Esimerkkejä epätyypillisistä työn teon muodoista ovat määräaikaisella työsopimuksella tehtävä työ, osa-aikainen työskentely ja itsenäisesti eri toimeksi­antajille tehtävä työ (ns. freelancerina työskentely).

Myös useamman kuin yhden työn tekeminen samanaikaisesti sekä useissa, työmarkkina-asemaltaan vaihtelevissakin työsuhteissa saman vuoden aikana oleminen täyttävät epätyypillisen työskentelyn tunnusmerkit.

Nimestään huolimatta epätyypilliset työsuhteet eivät ole tilastollinen harvinaisuus. Epätyypillisissä työsuhteissa olevia palkansaajia löytyy kaikilta aloilta. Perinteisestä poikkeavat työn muodot ovat kuitenkin erityisen tuttuja taide­ammateissa toimiville.

Tarkastelen tässä artikkelissa taiteilijoiden eri työmuotoja mm. Tilastokeskuksen ja Cuporen tutkimusten valossa.

Yrittäjyys ja osa-aikaisesti työskenteleminen tavanomaista yleisempää

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus kuvaa 15–89-vuotiaan väestön osallistumista työmarkkinoille. Vuoden 2010 ammattiluokitusta käyttäen voidaan erotella taideammateissa työskentelevät omaksi luokakseen (265), jonka muodostavat kuvataiteilijat, muusikot, laulajat ja säveltäjät, tanssitaiteilijat ja koreografit, ohjaajat ja tuottajat, näyttelijät, juontajat, kuuluttajat yms. sekä muut taiteilijat. Vuonna 2022 taideammateissa työskenteleviä oli tämän luokituksen mukaan 16 360.

Tutkimuksen mukaan 51 prosenttia taideammateissa päätyökseen työskentelevistä työskenteli palkansaajina ja peräti 49 prosenttia yrittäjinä, kun muissa ammateissa palkansaajina työskentelevien osuus oli 87 prosenttia ja yrittäjien 13 prosenttia. (Tilastokeskus, työvoimatutkimus 2022.)

Yrittäjyyttä ei itsessään lasketa epätyypilliseksi työskentelyn muodoksi. Verraten suuri yrittäjien osuus taideammateissa on kuitenkin jo itsessään osoitus siitä, että taiteilijoiden ja muiden ammattiryhmien käsitys ”tavanomaisista” keinoista tienata elantonsa voivat olla hyvinkin erilaiset.

Myös osa-aikainen työskentely on tavanomaista yleisempää taideammateissa toimivien keskuudessa. Taideammateissa palkansaajina toimivista osa-aikaisesti työskenteli 31 prosenttia, muuta työtä tekevien keskuudessa 19 prosenttia. Osa-aikaisesti työskentelevien palkansaajien määrästä eri aloilla puhuttaessa on otettava huomioon, että työvoima­tutkimuksessa osa-aikaisuuden määritelmä perustuu vastaajan omaan arvioon työnsä luonteesta.

Vain joka kolmas vuonna 2022 taideammateissa päätyökseen toimiva palkansaaja oli pysyvässä työsuhteessa. Vastaava luku muissa ammateissa oli 72 prosenttia.

Toisaalta määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien välillä ei vaikuttaisi olevan suurta eroa taideammattilaisten (18 prosenttia alalla päätyökseen työskentelevistä) ja muiden alojen palkansaajien (14 prosenttia) välillä.

Erot pysyvässä työsuhteessa työskentelevien osuuksissa selittynevät pääasiassa taideammateissa toimivien yrittäjien suurella osuudella, ei sillä että taidealoilla tehtäisiin huomattavasti muita aloja enemmän työtä määräaikaisissa työsuhteissa.

Erilaiset työn muodot limittyvät taiteilija-ammateissa

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Taiteen edistämiskeskus Taiken vuosittainen barometritutkimus täydentää työvoima­tutkimuksen kuvaa taiteilijoiden erilaisista työmarkkina-asemista. Verkkokyselynä toteutettavan tutkimuksen tuorein versio kuvaa vuotta 2021, ja siihen vastasi 1 391 taiteilijaa arkkitehtuurin ja muotoilun, kirjallisuuden, musiikin, audiovisuaalisten, esittävien ja visuaalisten taiteiden sekä monitaiteen aloilta. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Epätyypillisen työn yleisyys taiteilijoiden keskuudessa käy ilmi myös Cuporen tuloksista. Vuonna 2021 kyselyyn vastanneista 40 prosenttia työskenteli palkansaajina, 46 prosenttia apurahalla, 31 prosenttia freelancereina ja 30 prosenttia yrittäjinä. Lisäksi 41 prosenttia vastaajista kertoi toimivansa vapaana taiteilijana eli elättävänsä itsensä ilman työsuhdetta tai toimeksiantoja, esimerkiksi omia teoksiaan myyden.

Lukuja tarkastellessa on otettava huomioon, että tutkimus­kysymys koski yleisesti vastaajien asemaa työmarkkinoilla, ei yksinomaan taiteilijana toimimista.

Vastaajien oli mahdollista valita kyselyssä useampi työmarkkina-asemaansa kuvaava vaihtoehto. Vain kolmasosa valitsi vastatessaan ainoastaan yhden vaihtoehdon. Koska useamman työmarkkina-asemaltaan erilaisen työsuhteen tekeminen täyttää jo itsessään epätyypillisen työn määritelmän, voidaan arvioida, että jopa kaksi kolmasosaa kotimaisista taiteilijoista oli vuoden aikana tehnyt töitä epätyypillisessä työsuhteessa.

Cuporen tutkimustulosten mukaan huomattava osa suomalaisista taiteilijoista tienaa tuloja myös taidealojen ulkopuolisissa työtehtävissä. Kaksi kolmesta ilmoitti tekevänsä taidetta pääasiassa päätoimisesti, siinä missä taiteilijantyötä pääasiassa sivutoimisesti tehneiden osuus oli vähän alle kolmannes.  

Sivutoimisesti taiteilijantyötä tehneiltä ei kysytty heidän päätoimestaan. Kaikki sivutoimisesti taidetta työkseen tekevät eivät kuitenkaan välttämättä ole muilla aloilla työskenteleviä päätoimisia työllisiä, vaan voivat olla esimerkiksi opiskelijoita.

Cuporen tutkimukseen vastanneista 34 prosenttia ilmoitti tehneensä viimeisen 12 kuukauden aikana taiteilijan asiantuntijuutta vaativaa työtä muilla kuin taiteen toimialoilla – esimerkiksi alan opetustyössä. 36 prosenttia puolestaan kertoi tehneensä työtä, jonka sisältö ei liittynyt taiteilijuuteen. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Epätyypillisiin työn muotoihin sekä vapaaehtoisesti että pakon sanelemana

Miksi epätyypilliset työsuhteet ja työn muodot vaikuttaisivat olevan yleisiä nimenomaan taidealojen työntekijöiden keskuudessa? Selityksiä löytyy monia, ja on luultavaa, että syyt eri alojen ja jopa yksittäisten taiteilijoiden välillä voivat vaihdella paljonkin.

Osalle epätyypillisen työn tekeminen voi olla oma valinta. Vaikuttaisi esimerkiksi siltä, että osa-aikaisesti työskentely näyttäytyy ainakin osalle taiteilijoista varsin houkuttelevana vaihtoehtona. Mahdollisuus määrätä omista työskentely­ajoista voi olla arvokas erityisesti itse itsensä työllistäville luovan työn tekijöille: inspiraation iskiessä kellonajoille voi viitata kintaalla, siinä missä oman hyvinvoinnin niin vaatiessa tahtia voi hidastaa (Ruusuvirta ym. 2023).

Koko kotimaista työvoimaa koskeneissa tutkimuksissa (mm. Sitra 2015) on myös käynyt ilmi, että osa-aikatyötä tehdään usein, jotta palkansaajalle jäisi enemmän aikaa lasten- ja omaishoidolle sekä muihin henkilö­kohtaisiin velvollisuuksiin. Sama pätee arvatenkin osaan taidealan toimijoista.

Itse itsensä työllistävien tapauksessa freelancerius ja vastaavat yrittämisen muodot kiinnostanevat monia myös taloudellisesta näkökulmasta. Toiminimi­yrittäjänä työskentelevän taiteilijan on mahdollista vähentää matka-, materiaali- ja työtilakuluja verotuksessa, mikä selittänee osaltaan kyseisen vaihtoehdon suosiota (Myllymäki 2021).

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että suurin osa taiteilijoista tarttuu epätyypillisiin työsuhteisiin ainakin jossain määrin tahdonvastaisesti.

Alasta riippuen vakituisten työpaikkojen määrä voi vaihdella paljonkin. Teatterin, tanssin ja musiikin aloilta löytyy – kiitos valtion ja kuntien rahoituksen – taidealan työpaikkoja, jotka voivat vielä täyttää ”tyypillisen” työn määritelmän, mutta projekti­luonteisesti työskentely on enemmän sääntö kuin poikkeus vaikkapa kuvataiteilijoiden ja kuvittajien keskuudessa.

Ammattikohtaisista eroista huolimatta vaikuttaisi siltä, että pysyviä ja kokoaikaisia palkkatyö­suhteita on tarjolla kaikilla taiteen aloilla varsin niukasti. Esimerkiksi Cuporen barometri­tutkimukseen vastanneista palkansaajina toimivista ainoastaan kolmasosa kertoi olevansa vakituisessa työsuhteessa. (Ruusuvirta ym. 2023.) Tutkimuskysymys tosin koski jälleen yleisesti vastaajien asemaa työmarkkinoilla, ei yksinomaan taiteilijana toimimista.

Apuraha tuo hetkellistä helpotusta

Yksi taiteilijoille tavanomainen epätyypillinen työn muoto on apurahan varassa työskentely. Apurahalla tarkoitetaan hakemusta vastaan myönnettyä taloudellista tukea, jonka turvin apurahan saanut henkilö työskentelee.

Suomessa taiteilijoille suunnattuja apurahoja myöntävät valtio (mm. Taiteen edistämiskeskus Taike) sekä erilaiset yksityiset säätiöt ja yhdistykset.

Työmarkkina-asemallisesti apurahan saajat ovat vaikeasti määriteltävä ryhmä, jonka luokittelu voi vaihdella paljonkin tilastointi­tavasta riippuen. Huomattavaksi heidät tekee apurahalla turvin työskentelyn määräaikaisuus. Apurahakauden, jonka pituus voi vaihdella kuukausista vuosiin, päättyessä apurahaa on anottava uudelleen, ja on yleistä, että apurahoja myöntävät tahot rajoittavat, montako kertaa peräkkäin sama henkilö voi tiettyä apurahaa saada.

Vaikka myönnetty apuraha voi hetkellisesti tarjota taiteilijalle mahdollisuuden omistautua kokoaikaisesti oman osaamisensa ja visionsa mukaiseen työskentelyyn, ei siitä ole säännölliseksi tulonlähteeksi. Yhtenä vuonna apurahaa saava voi vuotta myöhemmin joutua jälleen turvautumaan muihin keinoihin tienata elantonsa. Näin ollen on perusteltua nähdä myös apurahan turvin toimiminen epäsäännöllisen työn muotona.

Suuri osa taiteilijoista harkitsee alan vaihtoa toimeen­tulon epävarmuuden vuoksi

Mitä mieltä taiteilijat itse ovat epätyypillisten työsuhteiden yleisyydestä alallaan? Ainakin Cuporen barometrin perusteella epäsäännöllisellä työllä vaikuttaisi olevan paljon kielteisiä puolia, jotka huolestuttavat taidealan ammattilaisia.

Vuotta 2021 koskevaan barometriin vastanneet arvioivat keskimääräiseksi työhyvinvointi­arvosanakseen 6,5 asteikolla 1–10. Peräti 40 prosenttia kertoi harkinneensa alan vaihtoa viimeisen vuoden aikana. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Tulosten takana on monia syitä, mutta yksi niistä ylitse muiden: taiteilijoita huolettaa ennen kaikkea työstä saatavien tulojen riittämättömyys. Barometrikyselyyn vastanneista ainoastaan 30 prosenttia koki riittävän toimeentulon tukeneen työhyvinvointiaan kuluneen vuoden aikana, vakituisen työn tai säännöllisen toimeentulon mainitsi vain 26 prosenttia.

Moni toimeentuloon liittyvistä ongelmista kytkeytyy epätyypillisten työsuhteiden ominaispiirteisiin. Esimerkiksi projekti­muotoista työtä tekevät joutuvat jatkuvasti jännittämään, riittääkö toimeksiantoja myös tulevaisuudessa. Sama epävarmuus kalvaa myös apurahan turvin työskenteleviä.

Epävarma toimeentulo ei kuitenkaan ole ainoa taiteilijoiden työhyvinvointia heikentävä seikka. Myös stressi ja huoli omasta psyykkisestä jaksamista on taiteilijoilla yleistä. Työn kuormittavuudesta kertovissa avoimissa vastauksissa toistuivat epätyypillisten työn muotojen varjopuolet. Vaikka osa vastaajista näki useamman kuin yhden työn samanaikaisen tekemisen keinona nostaa omaa tulotasoa ilman taiteilijanuran hylkäämistä, kokivat näin toimivat eri tehtävien välillä tasapainoilun kuluttavana. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Freelancerina työskentelevien hyvinvointia taas koettelee se, että töitä voisi periaatteessa tehdä loputtomiin. Toimeentulon ollessa tiukoilla näyttäytyvät loman pitäminen tai muu vapaa-ajan vietto taloudellisilta riskeiltä, mutta samalla loputon raataminen kuluttaa itse itsensä työllistävien henkisiä voimavaroja.

Sosiaali- ja työttömyysturva­järjestelmä tunnistaa huonosti taiteilijan työn ominaispiirteet

Myös suomalainen sosiaali- ja työttömyysturva­järjestelmä tuottaa ongelmia epätyypillisissä työsuhteissa oleville taiteilijoille. Yli puolet Cuporen barometriin vastanneista kertoi kohdanneensa ongelmia työttömyysturva-asioissa, ja joka toisella oli haasteita sosiaaliturvan kanssa. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Tuloksia selittää osaltaan se, että nykyinen lainsäädäntö tunnistaa epätyypillisen työn realiteetteja huonosti, mikä sulkee monet toimeentulonsa kanssa kamppailevat taiteilijat järjestelmän ulkopuolelle.

Erityisesti ongelmia tuottaa erilaisten työmarkkina-asemien samanaikaisuus. Tämä vaikuttaa toisaalta taiteilijantyöllä vain epäsäännöllisesti tienaaviin itsensä työllistäjiin, jotka eivät tilanteestaan huolimatta ole välttämättä aina oikeutettuja työttömyys­turvaan, toisaalta sivutoimisiin yrittäjiin, joiden työmarkkinatuki saatetaan evätä vedoten yrittäjyyden päätoimisuuteen tai vaikkapa työn ohella opiskeluun.

Moni kyselyyn vastanneista piti lisäksi yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) maksuja kohtuuttoman suurina verrattuna kokemukseen sen hyödyistä. (Ruusuvirta ym. 2023.)

Vaikka kotimainen apurahajärjestelmä on tärkeä toimeentulon lähde suomalaisella taidekentällä, liittyy siihenkin monia ongelmia. Taiteilija-apurahan tai muun vähintään neljän kuukauden mittaisen työskentely­apurahan saaja on velvoitettu ottamaan erillinen maatalous­yrittäjien eläkelain (MYEL) mukainen eläkevakuutus, mikä vähentää todellisuudessa saatavan apurahan määrää.

Koska apurahat eivät riitä ainoaksi tulonlähteeksi taiteilijan uran aikana, maksavat monet MYEL:in lisäksi myös YEL:in eläkevakuutusmaksuja, mikä koettelee sekin kukkaroa.

Tämän lisäksi lainsäädäntö kohtelee apurahoja tulomuotona tavalla, jonka monet kokevat epäreiluksi. Vaikka työskentely­apurahaa saavan päivähoito­maksut kasvavat ja asumistuki pienenee, ei apuraha kartuta esimerkiksi saajansa ansiosidonnaisen päivärahan määrää. (Hirvi-Ijäs ym. 2020.)

Sosiaali- ja työttömyysturvaan on luvassa muutoksia

Epätyypilliset työn muodot tuskin ovat katoamassa taidealoilta, vaikka niiden nurjat puolet aiheuttavat huolta taiteilijana työskentelevien parissa. Taidealojen monet käytännöt ja perinteet käytännössä rakentuvat projekti­luonteisen työn varaan, eikä pysyviä ja kokoaikaisia palkkatyö­suhteita yksinkertaisesti ole juuri tarjolla.

Oman visionsa riippumattomuutta vaaliville epätyypillinen työ voi myös näyttäytyä ainoana oikeana tapana tehdä taidetta. Esimerkiksi itse itsensä työllistävillä on vakituisessa palkkasuhteessa toimivia kollegojaan laajempi vapaus valita itseään kiinnostavat projektit ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.

Vaikka epätyypillistä työtä tehdään alalla varmasti jatkossakin, siintää tulevaisuudessa pieni lupaus paremmasta. Kulttuuri- ja luovien alojen tekijöiden sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyvien ongelmien ratkominen on kirjattu uuden hallituksen hallitusohjelmaan, ja erityisesti huomiota luvataan kiinnittää freelancerien asemaan. (Valtioneuvosto 2023.)

Joustavampi, taiteellisen työn realiteetit paremmin huomioon ottava lainsäädäntö voisi taata varmemman toimeentulon taiteilijoille ja näin myös keventää heidän henkistä taakkaansa.

Toisaalta hallituksen kaavailemat leikkaukset opetus- ja kulttuuriministeriön jakamiin valtion­avustuksiin, työntekijöiden oikeuksiin sekä työttömyysturvaan ja muihin tukiin purisivat toteutuessaan kipeästi myös taidealaan.

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen kulttuuritilastoissa.

Lähteet:

Tieteen termipankki Oikeustiede: epätyypillinen työsuhde. (luettu 4.8.2023)

Hirvi-Ijäs, Maria; Kautio, Tiina; Kurlin, Ari; Rensujeff, Kaija & Sokka, Sakarias (2020) Taiteen ja kulttuurin barometri 2019. Cuporen verkkojulkaisuja 57.

Ruusuvirta, Minna; Lahtinen, Emmi; Rensujeff, Kaija & Leppänen, Aino (2023) Taiteen ja kulttuurin barometri 2022. Cuporen verkkojulkaisuja 72.

Myllymäki, Iiro (2021) Yrittäjyys kukoistaa kulttuurialalla - asiantuntija näkee koronakriisissä myös yhden hyvän puolen. Voice.fi 6.4.2021. (luettu 4.8.2023)

Tilastokeskus, työvoimatutkimus.

Valtioneuvosto (2023) Vahva ja välittävä Suomi. Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 16.6.2023.

Lisätietoa kulttuurialan työvoimasta Tilastokeskuksen kulttuurin taulukkopalvelusta sekä vuosittaisesta kulttuurityövoimakatsauksesta.