Tarkastelin edellisessä artikkelissani työikäisen väestön koulutustasossa ilmeneviä alue-eroja. Korkea-asteen koulutuksessa alueittaiset erot ovat Suomessa huomattavia alueluokituksesta riippumatta, vaikka kokonaisuutena kehitys on ollut vahvaa. Tässä artikkelissa keskityn kehityksen kannalta merkittävän ja haasteellisen ikäryhmän, 30–39-vuotiaiden, koulutustason muutoksen aluetarkasteluun.

Väestön koulutustason nousu on selvästi hidastunut 1970-luvun lopulla syntyneiden jäädessä historian korkeimmin koulutetuksi ikäryhmäksi. Kalenius & Karhunen (2018) eivät pidä nousun pysähtymistä yllättävänä vaan pikemminkin luonnollisena seurauksena korkeakoulutuksen tarjonnan supistuksista. Aloituspaikkoja on pienennetty. Tarjontatavoitteissa on lisäksi korostunut ammatillisen koulutuksen osuuden lisääminen korkeakoulutuksen sijaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreessa Sivistyskatsauksessa tarkennetaan kuvaa haasteellisesta tilanteesta. Sivistyssektorin 1990-luvulta alkanutta jaksoa ilmentää tehokas menopaineiden hillintä ja monilla mittareilla pysähtyvä tai heikkenevä kehitys. Nykytilanteessa sukupolvien väliset erot korostuvat: nuoret eivät enää saavuta vanhempiensa koulutustasoa. Lisäksi työmarkkinoilta alkaa poistua enemmän korkeakoulutettuja kuin sinne tulee uusia.

Kuviosta 1 nähdään selvästi, miten korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuudet ovat pudonneet kolmekymppisten keskuudessa: 30–34-vuotiaiden ikäryhmässä kymmenessä vuodessa lähes seitsemän prosenttia ja 35–39-vuotiailla viisi prosenttia. Sen sijaan muissa ikäryhmissä osuudet ovat nousseet selvästi – itse asiassa myös 25–29-vuotiailla.

Miltä kehitys näyttää eri puolilla Suomea?

Näkyykö kolmekymppisten koulutustason huolestuttava lasku yhtä lailla kaikkialla vai onko alueiden välillä selviä eroja?

Tarkastelen seuraavassa kymmenen vuoden aikana tapahtunutta kehitystä vertailemalla tuoreimpia koulutustietojamme vuodelta 2021 vuoden 2011 tietoihin. Eli Tilastokeskuksen avoimissa tietokannoissa julkaistujen koulutustilastojen luokittelun mukaisesti kohteena ovat 30–34- ja 35–39-vuotiaiden ikäryhmät yhdessä. Kutsun heitä tässä kolmekymppisiksi.

Tarkastelun kohteena ovat siis korkea-asteen koulutetut. Korkea-asteen koulutus sisältää yliopisto- ja ammattikorkeakoulutuksen lisäksi opistoasteen. Tämä luokitus mahdollistaa luotettavamman ajassa vertailun riippumatta tutkintouudistuksista.

Kuvio 2 osoittaa eri kunnissa kymmenen vuoden aikana tapahtuneen muutoksen. Kunnittaisia muutostietoja voi tutkia tarkemmin vuorovaikutteiselta kartalta, jossa on mukana paitsi muutosprosentit myös kolmekymppisten korkeakoulutettujen kunnittaiset osuudet vuonna 2021.

Tarkasteltaessa kaikkia työikäisiä emme juurikaan näe korkeakoulutettujen osuuden vähenemisestä kertovia kehityskulkuja. Sen sijaan kolmekymppisillä tilanne on päinvastainen: peräti 181:ssä eli reilusti yli puolessa Suomen kunnista korkeakoulutettujen osuus kolmekymppisistä on kymmenessä vuodessa vähentynyt enemmän kuin kymmenenosalla.

Näihin huomattavan laskun kokeneisiin kuntiin kuuluvat esimerkiksi kaikki Kanta-Hämeen kunnat ja lähes kaikki Uudenmaan kunnat. Uudellamaalla ainoa positiivinen muutos, kuuden prosentin kasvu, näkyy Helsingissä. Helsinki on myös Turun ohella ainoa yliopistokaupunki, jossa kehitys on myönteinen.

Kuten edellisen artikkelini työikäistä väestöä koskeneessa tarkastelussa, nousee Ahvenanmaa positiivisella muutoksellaan esiin myös kolmekymppisten ikäryhmässä. Top 5 alueet ovat Lemland, Tervo, Kumlinge, Jomala ja Maarianhamina (Maarianhaminassa kasvua 26 %).

Väestöään menettävien kuntien kolmekymppiset koulutetut – mikä vetää puoleensa, mikä saa pysymään?

Manner-Suomessa kartasta erottuu Tervon lisäksi muitakin väkiluvultaan pieniä kuntia, joissa kolmekymppisten koulutustaso on selvästi noussut, vaikka niiden väkiluku on muutoin pienentynyt.

Mikä sitten pitää kolmekymppiset korkeakoulutetut esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Evijärvellä, Lapin Muoniossa tai Kainuun Sotkamossa? Ja mikä heitä vetää puoleensa? 

Alueaikasarjoja tarkastelemalla nähdään, että Evijärvellä lasten ja työikäisten määrä on selvästi vähentynyt. Poikkeuksena ovat 35–39-vuotiaat lähes 17 prosentin kasvulla; naisten ja miesten välillä ei ole suurempia eroja. Perheiden lukumäärä on pienentynyt pienten asuntokuntien (1–2 henkilöä) määrän kasvaessa. Toisaalta työllisyysaste on noussut ja teollisuuden sekä jalostuksen työpaikkojen lukumäärät ovat kasvaneet. (Työpaikkatiedot ovat vuoden 2020 loppuun.)

Myös Muoniossa perheiden määrä on vähentynyt asukasluvun pienentyessä kymmenessä vuodessa. Pienten asuntokuntien määrä on sen sijaan lisääntynyt. Nuorissa ikäryhmissä löytyy silti vahvaakin kasvua. Kohdeikäryhmästämme 30–34-vuotiaiden määrä on lisääntynyt lähes 40 prosenttia ja 35–39-vuotiaiden määrä lähes 10 prosenttia. Muoniossa ja Evijärvellä koulutustaso on kokonaisuutenakin noussut reippaasti.

Kunnan hyvä työllisyystilanne on keskeinen tekijä, ja työllisyysaste onkin noussut myös Muoniossa. Muonion terveys- ja sosiaalipalveluiden sekä koulutuksen työpaikkojen määrät ovat kasvaneet selvästi tarkastelujaksolla.

Sotkamossakin perheiden määrä on vähentynyt yksin asuvien määrän noustessa. Työikäisistä ainoastaan 35–39-vuotiaiden määrä on lisääntynyt koulutustason noustessa. Sotkamossa jalostuksen työpaikat ovat selvästi lisääntyneet viime vuosina. Sotkamossa sijaitseekin mm. paljon julkisuutta saanut Talvivaaran kaivos.

Kaivostoimintaa löytyy myös Lapin Kittilästä, missä kolmekymppisten määrä on pitänyt Kittilän väestömuutoksen plussalla. Siellä jalostuksen ja palveluiden työpaikat ovat lisääntyneet selvästi, ja korkeakoulutettujen osuudet ovat hieman kasvaneet.

Sodankylä kaivoksineen ei ole säästynyt koulutustason laskulta (7 prosenttia). Silti nimenomaan kolmekymppisten määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut 37 prosenttia ja jalostuksen työpaikat lähes tuplaantuneet.

Olisiko siis työpaikkojen tarjonta kunnan keskeisin vetovoimatekijä kolmekymppisten korkeakoulutettujen näkökulmasta?

Perheen perustamisen ei edellä tarkasteltujen tilastojen perusteella näytä selittävän kuntien vetovoimaa. Tarkempi selvittäminen vaatisi yksilötason tarkastelua. Kunnan elinvoimaisuuden voi silti lopulta ratkaista se, että perhekin perustetaan. Se vaatii toki paljon muutakin kuin työpaikan – kuten sopivan koulun kohtuullisen etäisyyden päästä lasten aloittaessa oman opintopolkunsa. Alueaikasarjojen tarjoamien tietojen perusteella voi tarkastella vaikkapa opetustoimen menokehitystä kunnittain.

Häntäpäässä lähinnä pieniä kuntia

Entä sitten huolestuttavimman laskun kokeneet kunnat? Missä ne sijaitsevat?

Aluetarkastelussa häntäpäähän lukeutuu lähinnä vain pieniä kuntia, kuten Sottunga, Kivijärvi, Brändö, Lestijärvi ja Perho.

Häntäpään suurin kunta on kuitenkin lähes 9 500 asukkaan Mänttä-Vilppula peräti 41 prosentin pudotuksella, kun samalla kolmekymppisten määrä on kaiken kaikkiaan vähentynyt neljänneksellä (26 %).

Kartta paljastaa ongelman olevan kuitenkin koko maan kattava. Sen vuoksi tarkastelen edellisen artikkelini tapaan myös menestyviä kaupunkiseutuja urbaaneine periferioineen.

Pääkaupunkiseudulla alue-erot rajuja  

Kuvio 3 havainnollistaa postinumeroalueiden väliset huimat erot pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudulla häntäpäässä ovat seuraavat alueet:

1. Veromiehenkylä

2. Hakunila

3. Kivistö

4. Henttaa

5. Espoon keskus

6. Keimola

7. Varisto

8. Korso

9. Itä-Hakkila

10. Saunalahti-Kattilalaakso.

Näistä Kivistön ja Henttaan väkiluku on kasvanut voimakkaasti kymmenessä vuodessa. Kivistössä koulutettujen kolmekymppisten osuus on kuitenkin lähes 66 prosenttia, mikä on selvästi yli pääkaupunkiseudun postialueiden mediaanin (55 %).

Hakunilaan kiinnitin huomiota jo edellisessäkin artikkelissa; siellä näkyy selvää pudotusta niin työikäisten korkea-asteen koulutettujen (9 %) kuin myös ylipäänsä kolmekymppisten osuudessa (lähes 37 %). Korkea-asteen koulutettuja on kolmekymppisistä 28 prosenttia.

Veromiehenkylä oli aivan pohjalukemissa myös vertailtaessa kaikkia työikäisiä, mutta toisaalta se on hyvin pieni väestöltään. Tarkempaa huomiota tuleekin kiinnittää huomattavasti suurempiin alueisin. Kaikilla häntäpään alueilla korkeakoulutettujen kolmekymppisten osuus on vähentynyt enemmän kuin viidenneksen.

Jakomäki loistaa nousullaan

Entäpä sitten pääkaupunkiseudun nousijat? Ne ovat kaikki väestöltään suuria alueita – Suomenlinnaa lukuun ottamatta.

Top 10 joukko on seuraava:

1. Jakomäki

2. Koskela

3. Länsi-Pasila

4. Roihuvuori

5. Gunillanmäki - Hevossalmi

6. Vantaanpuisto

7. Alppila - Vallila

8. Suomenlinna

9. Länsi-Herttoniemi

10.  Myllypuro

Jakomäki loisti myös työikäisten vertailussa, mutta kolmekymppisten korkea-asteen koulutettujen osuus on noussut siellä peräti 49 prosenttia. Osuus jää silti alle viidennekseen.

Kakkosena tulee Koskela 45 prosentin kasvulla. Siellä kolmekymppisiä korkea-asteen koulutettuja on 37 prosenttia.

Helsingin kantakaupungissa muutokset ovat maltillisia ja enimmäkseen selvästi positiivisia. Kantakaupungin pohjoisosissa nousu on ollut selvintä: Sörnäisissä 16 prosenttia ja Alppila-Vallilan alueella jo 21 prosenttia.

Kolmekymppisten korkea-asteen koulutettujen osuus on yli 70 prosenttia kymmenellä alueella, esimerkiksi Westendissä, Pohjois-Tapiolassa ja Friisilässä. Niissäkin kehitys on silti pääosin ollut laskeva.

Tampereen seudulla leimallista negatiivinen kehitys

Kuviosta 4 nähdään selvästi, että Tampereen kaupunkiseudulla kehitys on enimmäkseen selvästi negatiivinen. Tampereen keskustassa kehitys on kuitenkin positiivisen puolella. Lisäksi Tampereen Messukylässä kolmekymppisten korkeakoulutettujen osuus on seudun korkein, 64 prosenttia, ja kasvu neljänneksi suurin, muutosprosentti 15.

Kuvio 4. 30–39-vuotiaiden korkea-asteen koulutettujen osuuksien suhteellinen muutos 2011–2021 Tampereen kaupunkiseudun postinumeroalueilla

Lähde: Tilastokeskus. Maanmittauslaitos Taustakartta CC by 4.0. *Kaupunkiseutu käsittää tässä Tampereen, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven.

Messukylää suurempi kasvu näkyy alueilla, joissa kohdeväestöä on vähän: Ylöjärven Pakkala ja Kangasalan Tohkala ja Kyrönlahti. Top 10 -listalla väestöltään suurimmat alueet ovat Tampereen Kissamaa ja itäisen kantakaupungin Kaleva. Kissamaan korkeakoulutettujen kolmekymppisten osuus on 60 prosenttia ja kasvu 15 prosenttia; Kalevassa vastaavat prosenttiluvut ovat 58 ja 9. Ylipäätään kaupunkiseudulla vain 21 alueella kehitys on positiivisen puolella.

Häntäpäähän lukeutuvat vuorostaan seuraavat alueet:

1. Viljakkala Keskus

2. Kuhmalahti Keskus

3. Myllypuro-Kalkku

4. Orivesi Keskus

5. Alhoniitty

6. Narva

7. Lakiala

8. Vuores

9. Terälahti

10. Suorama

Näistä Vuores kuuluu sellaisiin uusiin asuinalueisiin, joiden kohdalla ajallinen vertailu ei ole mielekästä. Kolmekymppisten korkea-asteen koulutettujen osuus on Vuoreksessa joka tapauksessa yli 60 prosenttia.

Muutoinkin kaupunkiseudun kartta hehkuu punaisena. Väestöltään suuremmista alueista yli 30 prosentin romahdus on Tampereen Myllypuro-Kalkussa ja Oriveden keskustassa. Myllypuro-Kalkussa kolmekymppisten korkeakoulutettujen osuus on 31 prosenttia, Oriveden keskustassa vastaava osuus on 28 prosenttia.

Nokian Alhoniityssä on kolmekymppisiä neljänneksen vähemmän kuin vuonna 2011. Korkea-asteen koulutettuja näistä on 34 prosenttia. Osuuden romahdus on 28 prosenttia.

Turun kaupungissa enimmäkseen kasvua, ympäryskunnissa kehitys heikompaa

Turun kaupunkiseudun väkirikkaille alueille on ominaista ennemminkin positiivinen kuin kielteinen trendi. Alueen suurin ja ainoa viidenneksen kasvu on Raision Kuloisissa. Siellä kolmekymppisten korkea-asteen koulutettujen osuus ikäryhmässään on 56 prosenttia.

Turun kaupungin Runosmäki-Kärsämäessä korkea-asteen koulutettujen kolmekymppisten osuus on 29 prosenttia. Myös korkea-asteen koulutettujen osuus työikäisessä väestössä on yksi alueen pienimmistä. Korkeakoulutettujen kolmekymppisten osuus kasvoi siellä kuitenkin viidenneksi eniten, 14 prosenttia, kuten kuviosta 5 nähdään.

Ylipäänsä suurimmassa osassa Turun kaupungin alueista kehityksen suunta on ollut myönteinen. Turun keskustassa kasvua on ainoastaan yhden prosentin verran.

Kuvio 5. 30–39-vuotiaiden korkea-asteen koulutettujen osuuksien suhteellinen muutos 2011–2021 Turun kaupunkiseudun postinumeroalueilla

Lähde: Tilastokeskus. Maanmittauslaitos Taustakartta CC by 4.0 . *Kaupunkiseutu käsittää Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin, Liedon, Paimion, Ruskon ja Auran.

Valitettavasti negatiivisen kehityksen kärjessä on myös hyvin väkirikkaita alueita.

Häntäpäästä löytyvät seuraavat alueet:

1. Tortinmäki

2. Taatila

3. Pansio-Perno

4. Auran kirkonkylä

5. Huhkola-Lauste-Vaala

6. Liedon asemanseutu

7. Varissuo

8. Paimion keskusta

9. Auran keskusta

10. Uittamo

Turun Pansio-Perno nousi edellisen artikkelini vertailussa esiin alueena, jossa korkeakoulutettujen osuuden romahdus työikäisten keskuudessa oli maamme suurimpia. Kolmekymppisilläkin osuus on pienentynyt 27 prosentista 12 prosenttiin, mikä on selvästi alueen vähäisin ja yksi Suomen pienimmistä osuuksista.

Turun Huhkola-Lauste-Vaalassa ja sen naapurissa Varissuolla työikäisten korkea-asteen koulutettujen vähäinen osuus oli pysynyt jokseenkin samana, mutta kolmekymppisillä pudotus on ensin mainitulla 21 prosenttia ja Varissuolla 19 prosenttia.

Häntäpään listalla on vain yksi ns. korkeammin koulutettu alue, Turun Uittamo. Kolmekymppisten korkeakoulutettujen osuus on siellä vähentynyt lähes 12 prosenttia ollen nykyisin 52 prosenttia.

Alueelliset erot hätkähdyttäviä – merkittävät ratkaisut valtakunnan tasolla  

Alueelliset erot ovat hyvin suuria korkeakoulutusta vertailtaessa. Siinä missä korkeakoulutettujen suhteellinen osuus väestössä on kasvanut selvästi, on kolmekymppisten ikäryhmässä tilanne valitettavasti päinvastainen. Olen tässä artikkelissani pyrkinyt kiinnittämään huomiota eri alueilla kymmenen vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin ja samalla kuvaamaan sitä, miten koko maan tasolla huolestuttava kehityskulku peilautuu eri alueille.

Esimerkkeinä positiivisesta kehityksestä ovat erityisesti tarkasteltujen kaupunkiseutujen väkirikkaat keskusta-alueet kuten myös eräät heikomman koulutustason alueet. Alueelliset erot ovat luonnollisesti kytköksissä alueen elinvoimaisuuteen. Tässä tarkastelussa ei kartoitettu työ- ja opiskelumahdollisuuksien alueittaisia eroja esimerkiksi maakunnittain.

Kun koko maan koulutustaso laskee selvästi, on kuitenkin päivänselvää, että jokaista menestyvää aluetta kohden on vääjäämättä sitäkin enemmän alueita, joilla kehitys on vielä huonompaa.

Huolestuttava kehityssuunta haastaakin pureutumaan tarkemmin ilmiön taustalla vaikuttaviin tekijöihin ja sen seurauksiin. Nuorempien ikäryhmien koulutustason laskiessa sukupuolten välillä on suuret erot. Mika Witting kuvasi artikkelissaan taustoja erityisesti miesten kivikkoiselle polulle. Witting totesi, että koulutustason ja inhimillisen pääoman heikkeneminen on yhteiskunnallinen ongelma, joka kohtelee väestöryhmiä eri tavoin.

Nopean reagoinnin kannalta olisi tärkeää, että lasten ja nuorten osaaminen ja koulutus herättäisivät kevään eduskuntavaalien alla laajaa ja valistunutta keskustelua ratkaisuehdotuksineen. Laaja-alaiset ja kauaskantoiset koulutuspoliittiset ratkaisut – niin osaamisen kehittämiseksi kuin inhimillisen pääomamme tulevaisuuden turvaamiseksi – tehdään kansallisella tasolla.

Kirjoittaja työskentelee kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksen Kumppani- ja ekosysteemisuhteissa.

Voit kuntatasolla tarkastella pidempää kehitystä ikäryhmittäin vuodesta 1970 alkaen Tilastokeskuksen avoimista tietokannoista. Paavo-tilastoaineistoista (Postinumeroalueittainen avoin tieto) voit tarkastella väestöä kokonaisuutena eri ominaisuustietojen kuten koulutusasteen perusteella.

Lähteet:

Piela, P. (2022) Koulutustaso on noussut kaikkialla Suomessa – alueelliset erot silti suuria. Tieto&trendit, Tilastokeskus, 13.12.2022.  

Kalenius, A. & Karhunen H. (2018) Miksi nuorten koulutustaso laskee? Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5–6, 30.11.2018. 

Kalenius, A. (2023) Sivistyskatsaus 2023. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:3, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 20.01.2023. 

Witting, M. (2022) Osaaminen näivettyy ilman panostuksia – erityisesti miesten koulutuspolku kivikkoinen. Tieto&trendit, 8.12.2022.