Elinikäinen oppiminen on nykypäivän iskulause. Ilman oman osaamisen jatkuvaa päivittämistä on vaikea kuvitella pärjäävänsä työelämässä, jonka muutosta leimaavat muun muassa vihreä siirtymä ja digitalisaation nopea kehitys.   

Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen lisäosa pyrki keräämään tietoa työelämässä vaadittavista taidoista Euroopan osaamisen teemavuoden tarpeisiin. Lisäosa tehtiin Eurostatin asetuksen mukaisesti kaikissa EU-maissa sekä Norjassa ja Sveitsissä.   

Kyselytutkimuksessa kartoitettiin muun muassa kognitiivisiin tehtäviin, manuaalisiin tehtäviin ja suulliseen vuorovaikutukseen käytettyä työaikaa. 

Työtehtävien kognitiivisuutta tarkasteltiin monimutkaisiin laskutoimituksiin tai työhön liittyvien oppaiden tai ammattiosaamista vaativien asiakirjojen lukemiseen kuluvalla työajalla. 

Manuaalisuutta mitattiin ruumiillisesti raskaisiin sekä tarkkaa sorminäppäryyttä vaativiin tehtäviin kuluvana työaikana. 

Suullista vuorovaikutusta kartoitettiin kysymällä erikseen vuorovaikutusta työpaikan sisäisesti ja vuorovaikutusta työpaikan ulkopuolisten henkilöiden kanssa.  

Lisäksi kyselyssä tiedusteltiin, kuinka suuri osuus vastaajan työajasta kului tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella työskentelyyn ja kuinka paljon aikaa kului toisten neuvomiseen ja opettamiseen. 

Omat kysymyksensä oli siitä, missä määrin vastaajalla oli sellaisia työtehtäviä, jotka toistuvat samanlaisina ilman soveltamismahdollisuuksia, ja missä määrin tehtäviä, jotka edellyttivät tarkkojen toimintatapojen täsmällistä noudattamista.  

Kyselyn kunnianhimoisena tavoitteena oli ensinnäkin mitata, millaisia taitoja tai ominaisuuksia työtehtävät nykymaailmassa tekijöiltään edellyttävät, mutta myös arvioida, minkälaiset työt ovat tyypiltään sellaisia, jotka ovat vaarassa hävitä teknologian edistymisen seurauksena.  

Digilaitteet hallitsevat joka toisen työaikaa 

Kuviossa 1 on esitetty Suomen tulokset 15–74-vuotiaiden palkansaajien vastauksista sukupuolen mukaan. Luvuista on jätetty pois ”ei osaa sanoa” -vastaukset, joita oli noin kaksi prosenttia jokaisessa alakohdassa. 

Eniten työaikaa vievänä työn ominaisuutena tuloksista erottuu tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttö työtehtävien suorittamiseen. Reilu kolmannes palkansaajista käytti tällaisia digitaalisia välineitä koko tai lähes koko työaikansa, ja noin joka toinen vähintäänkin puolet työajastaan vuonna 2022. 

Työhön liittyvien oppaiden tai ammattiosaamista vaativien asiakirjojen lukeminen ja monimutkaiset laskutoimitukset erottuvat toisena ääripäänä: ne olivat vain hyvin harvalle palkansaajalle keskeisiä, vähintään puolet työajasta vieviä toimintoja.  

Tulosten mukaan noin joka toinen palkansaaja näyttää pärjäävän työtehtävissään ilman tarkkaa sorminäppäryyttä (joka määritelmän mukaan yhdistyi esimerkiksi piirtämiseen, esineiden korjaamiseen tai kirurgiaan), vaativien laskutoimitusten suorittamista tai fyysistä voimaa. 

Sen sijaan lähes kaikkien täytyi käyttää ainakin pieni osa työajastaan työpaikan sisäiseen suulliseen viestintään sekä tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön työtehtävissä. 

Eroja sukupuolen ja koulutuksen mukaan 

Naisten ja miesten välillä on jonkin verran eroja työn edellyttämien taitojen osalta. Naisten työajasta kuluu suurempi osa suullisen viestintään niin työpaikan sisällä kuin ulkopuolistenkin kanssa sekä toisten neuvomiseen ja opettamiseen.  

Miehistä puolestaan hieman suurempi osa kuin naisista käyttää vähintään puolet työajastaan tarkkaa sorminäppäryyttä tai vaativia laskutoimituksia edellyttäviin tehtäviin.

Korkeintaan perusasteen sekä toisen asteen tutkinnon suorittaneiden välillä ei ole juurikaan eroa työajan käytössä useimpien mitattujen taitojen osalta. Korkea-asteen suorittaneet sen sijaan erottuvat kahdesta edellä mainitusta ryhmästä useimmissa kohdissa.  

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla kuluu selvästi yleisemmin vähintään puolet työajasta vaativiin laskutoimituksiin tai ammattikirjallisuuden lukemiseen, ja hieman useammin myös työpaikan sisäiseen viestintään kuin kahdella matalammin koulutetulla ryhmällä. 

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden tehtävät edellyttävät vastaavasti harvemmin fyysistä voimaa tai sorminäppäryyttä kuin enintään perusasteen taikka toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työ.  

Toisten neuvominen ja opastamisen sekä digilaitteiden käytön suhteen kaikki kolme koulutusryhmää kuitenkin eroavat toisistaan. Molemmat toiminnot veivät vähintään puolet työajasta sitä yleisemmin mitä korkeammasta koulutustasosta on kyse.  

Suullinen viestintä työpaikan ulkopuolisten henkilöiden kanssa oli ainoa kysytty taito, jota vaadittiin samassa määrin kaikissa kolmessa koulutusryhmässä. 

Erilaiset ammattirakenteet selityksenä 

Edellä kuvatut sukupuolten väliset erot selittyvät ennen kaikkea naisten ja miesten ammattirakenteen eroilla. Eri ammateissa ja työtehtävissä tarvitaan erilaisia taitoja.  

Naiset työskentelevät miehiä useammin asiakaspalvelu- tai opetustyössä, myyjinä tai sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa, joissa viestintä työpaikan ulkopuolisten henkilöiden kanssa on olennainen osa työnkuvaa. 

Neuvominen, kouluttaminen ja opettaminen on sekin tyypillisintä sukupuolesta riippumatta opetusalalla, terveydenhoidossa sekä sosiaali- ja kulttuurialoilla. Kaikilla näillä työskentelee selvästi enemmän naisia kuin miehiä.  

Tarkkaa sorminäppäryyttä yleisimmin vähintään puolet työajasta tarvitseviin ammattiryhmiin lukeutuvat taas miesenemmistöiset rakennus-, konepaja-, sähkö- ja elektroniikka- ja teollisuusalat. 

Tarkkaa sorminäppäryyttä vaaditaan tosin varsin paljon myös sukupuolirakenteeltaan suhteellisen tasaisilla elintarvike-, puutyö- ja vaatetus- ja jalkinealoilla sekä teollisuustuotteiden kokoonpanossa. Tarve näppäräsormisuuteen koskee keskimääräistä yleisemmin myös naisenemmistöisiä terveydenhuollon ammatteja.  

Kaikissa tapauksissa yhteys ammattirakenteeseen ei ole suoraviivainen. Noin joka viides palkansaajanainen ja -mies kertoi työnsä olevan ruumiillisesti raskasta vähintään puolet työajasta. Työn fyysinen vaativuus ilmeni naisilla ja miehillä kuitenkin eri tehtävissä: fyysisesti näin raskasta työtä tekevistä naispalkansaajista noin 40 prosenttia työskenteli hoivapalvelun ja terveydenhuollon ammateissa, noin joka kymmenes siivoojana, joka kymmenes palvelutyöntekijänä ja reilu kymmenesosa myyjänä. 

Vastaavassa ryhmässä miehistä joka kolmas toimi rakennusalan ammateissa, noin joka kymmenes kuljetustyöntekijänä ja noin joka kymmenes konepaja- ja valimotyöntekijöinä, asentajina tai korjaajina. 

Toistuvat työtehtävät ja prosessien noudattaminen koskevat lähes kaikkia, vähiten johtajia 

Lähes kaikilla 15–74-vuotiailla palkansaajilla vähintäänkin pieni osa työtehtävistä toistui vuonna 2022 samanlaisina niin, että niiden toteuttamisessa ei ollut mahdollista soveltaa erilaisia työskentelytapoja. Vajaalla puolella tällaisia toisteisia tehtäviä oli erittäin paljon tai paljon, naisilla yleisemmin (51 %) kuin miehillä (42 %). (Kuvio 1.) 

Toisteisen työn yhteys koulutustasoon on selvä. Korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneista tai koulutustasoltaan tuntemattomista 61 prosentilla oli paljon tai erittäin paljon samanlaisina toistuvia työtehtäviä. Toisen asteen koulutuksen suorittaneilla vastaava osuus oli 59 prosenttia, mutta korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla 32 prosenttia. 

Toisaalta käytännössä lähes kaikilla osa työtehtävistä oli toistuvia rutiinitehtäviä – koulutustasosta riippumatta ainoastaan pari-kolme prosenttia palkansaajista oli täysin välttynyt tämäntyyppisiltä tehtäviltä.  

Erot ammattiluokituksen 1-numerotasolla ovat niin ikään selvät (kuvio 2). Johtajilla samanlaisina toistuvia työtehtäviä on vähiten. Ammattiluokassa “muut työntekijät” – johon sisältyvät muun muassa siivoojat, teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät sekä avustavat keittiö- ja ruokatyöntekijät – toistuvia työtehtäviä oli paljon tai erittäin paljon lähes neljällä viidestä.  

Ammattiluokituksen 2-numerotasolla näkyy enemmän vaihtelua: terveydenhoidon ammateissa toistuvia työtehtäviä oli paljon tai erittäin paljon yleisemmin kuin muilla erityisasiantuntijoilla tai asiantuntijoilla. Sen sijaan tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijoilla sekä informaatio- ja tietoliikenneteknologian asiantuntijoilla vastaavat osuudet olivat selvästi matalammat kuin muilla asiantuntijoilla.  

Ja siinä missä sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijöistä harvemmalla kuin joka toisella oli paljon tai erittäin paljon samanlaisena toistuvaa rutiinityötä, heidän kanssaan samaan 1-numerotason ammattiluokkaan kuuluvilla elintarvike-, puutyö- ja vaatetus- ja jalkinealan valmistustyöntekijöillä vastaava osuus oli yli 80 prosenttia.  

Sekä naisista että miehistä 40 prosentilla työhön sisältyi paljon tai erittäin paljon sellaisia tehtäviä, joissa oli noudatettava tarkasti kuvattuja toimintatapoja kuten ruoanvalmistusohjeita, lääketieteellisiä säännöstöjä tai rakennussuunnitelmia. Yhteys koulutustasoon ei näytä myöskään olevan yhtä vahva kuin työtehtävien toistuvuuden suhteen. Korkeintaan perusasteen tai toisen asteen suorittaneista reilut 40 prosenttia, mutta myös korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 35 prosenttia ilmaisi työnsä edellyttävän paljon tai erittäin paljon tarkkojen toimintatapojen noudattamista.  

Tarkasti kuvattujen toimintatapojen noudattaminen on ylivoimaisesti yleisintä sotilaille (73 % paljon tai erittäin paljon), ja vähäisintä johtajille (14 %). (Kuvio 3)

Myös erityisasiantuntijat erottuivat muista vähäisemmällä toimintatapojen noudattamisen tarpeella (27 %). Muissa ryhmissä osuus vaihteli noin 40–50 prosentin välillä.  

Ammattiluokituksen 2-numerotason tarkastelu näyttää kuitenkin jälleen vaihtelua 1-numerotason ryhmien sisällä. Terveydenhoidon ammatit erottuivat muista siinä, että ohjeiden tarkka noudattaminen on olennaisempi osa työtehtäviä kuin muilla asiantuntijoilla. Vastaavasti luonnontieteen ja tekniikan sekä informaatio- ja tietoliikenneteknologian alalla asiantuntijat pääsevät sooloilemaan muita aloja yleisemmin. 

Rajoituksineenkin tutkimus antaa pohjaa jatkolle 

Työelämässä nyt ja tulevaisuudessa vaadittavien taitojen kartoittaminen sekä työvoiman taitotason ja koulutustarpeiden arvioiminen ovat yhä keskeisempiä kysymyksiä nykypäivän työvoima- ja koulutuspolitiikassa. Samalla ne kuitenkin ovat erittäin haastavia mitattavia.  

Myös Eurostatin kyselytutkimuksella on rajoituksensa. Lomakkeen tietosisältö on ollut ensinnäkin pakko pitää rajallisena. Mitattavien taitojen joukosta puuttuvat kokonaan muun muassa kirjalliseen viestintään, ongelmanratkaisuun tai vieraiden kielten käyttöön liittyvät taidot.  

Toiseksi nyt kerätyllä aineistolla voidaan lähinnä tarkastella, kuinka monen työ sisältää tiettyjä piirteitä tai moniko käyttää työssään tiettyjä taitoja. Aineistosta ei voi kuitenkaan päätellä, miten hyvin vastaajien tulisi kyseisiä taitoja työssään hallita: edellytetäänkö heiltä syvempää osaamista, riittävätkö perustaidot vai jopa se, että henkilö pärjää kyseisellä osa-alueella minimitasoisesti?  

Aineisto ei myöskään kerro vastaajien taitotasosta tai siitä, onko se tehtäviin nähden riittävä – vai jääkö osaamista päinvastoin hyödyntämättä. Olisiko vastaajalla tiettyjä erityistaitoja, vaikka hän ei niitä työssään tarvitsekaan?  

Kyselytutkimuksissa kysymykset omasta taitotasosta suhteessa työtehtäviin ovat väistämättä subjektiivisia ja niiden tulkinta varmasti myös kulttuurisidonnaista. Tämä lieneekin yksi selitys sille, miksi Eurostatin kyselyssä haluttiin keskittyä ”objektiivisempiin” työn piirteiden mittaamiseen kuin oman taitotason arviointiin. 

Esimerkkinä subjektiivisuudesta voi todeta, kuinka työolotutkimuksissa korkeasti koulutetut vastaavat matalammin koulutettuja tyypillisemmin tarvitsevansa lisäkoulutusta suoriutuakseen nykyisestä työstään. Tästä ei voine suoraan päätellä, että kyseiset henkilöt olisivat alikoulutettuja liian haastaviin tehtäviinsä. Tulos kertonee pikemminkin sekä ammattialalla tapahtuvasta jatkuvasta kehityksestä että koulutuksen kasautumisesta, mikä heijastuu itse omaksuttuun elinikäisen oppimisen eetokseen. (Sutela & Lehto 2008, 47-49, työolotutkimuksen julkaisemattomat taulukot.) 

Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen ”Työssä vaadittavat taidot” -lisäosa pyrki osaltaan vastaamaan Euroopan osaamisen teemavuoden isoihin kysymyksiin kuten kohtaanto-ongelmaan ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Vaikka kyselytutkimus tarjosikin loppujen lopuksi melko rajallisen kuvan työelämän osaamiseen liittyvistä haasteista, se toimii hyvänä pohjana lisätutkimuksessa ja poliittiseen päätöksentekoa koskevassa keskustelussa. 

Lue myös Pertti Taskisen blogikirjoitus, joka pureutuu työssä vaadittavien taitojen eroihin Pohjoismaiden välillä ja verrattuna EU:n keskiarvoon.

Hanna Sutela on erikoistutkija Tilasto­keskuksen yhteiskunta­­tilastoissa.

Lähde: 

Sutela, Hanna & Lehto, Anna-Maija (2008) Fourth European Working Conditions Survey: Qualitative post-test analysis,  Eurofound.