Vuonna 2021 toteutettiin ensimmäinen sukupuolistuneen väkivallan ja lähisuhdeväkivallan yleisyyttä Euroopan unionissa kartoittanut kansainvälinen EU Gender-Based Violence (EU GBV) -kyselytutkimus, jonka tulokset olivat Suomen näkökulmasta vähintäänkin huolestuttavia.

Suomi sijoittui maavertailuissa ei-toivotuille kärkipaikoille kaikenlaisen väkivallan kokemisen yleisyydessä, mutta erityisen voimakkaasti tuloksissa piirtyi esiin nuorten naisten päätyminen monimuotoisen väkivallan ja seksuaalisen häirinnän kohteeksi eri elämänpiireissä niin kotona, sosiaalisissa riennoissa kuin töissäkin.

Erityisen huolestuttavana voidaan pitää parisuhdeväkivaltakokemusten yleisyyttä nuorten naisten keskuudessa.

Parisuhdeväkivallassa on kyse nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin suhteen aikana tai sen jälkeen tekemästä fyysisestä, henkisestä tai seksuaaliväkivallasta. Tutkimuksessa kokemusten yleisyyttä kartoitettiin teonkuvauksilla, joihin kuuluivat muun muassa lyöminen, potkiminen, esineillä heittäminen, polttaminen ja kuristaminen sekä uhkailu pahoinpitelyllä, tappamisella tai itsemurhalla tai lasten, lemmikkien tai omaisuuden vahingoittamisella.

Kuvauksiin kuuluivat myös taloudellinen kontrollointi, ystävien tai perheen tapaamisen estäminen, liikkumisen rajoittaminen ja vähättely tai nöyryyttäminen sekä seksuaaliset teot, joihin kumppani on pakottanut tai painostanut tai joita ei ole voinut itse estää päihtymyksen tai pelon vuoksi.

Tutkimuksessa 18–29-vuotiaista Suomessa asuvista naisista 58 prosenttia kertoi kokeneensa vähintään yhtä parisuhdeväkivallan muotoa elämänsä aikana, kun EU-maiden keskiarvo oli 36 prosenttia – erittäin korkea osuus sekin. Parisuhdeväkivaltaa kokeneilla oli usein kokemuksia useista eri väkivallan muodoista.

Maavertailussa Suomen jälkeen tuli Tanska 54 prosentin osuudella, Luxemburg 53 prosentilla sekä Romania ja Ruotsi kumpikin 51 prosentin osuuksilla. Sen sijaan Montenegrossa, Serbiassa, Liettuassa, Puolassa ja Portugalissa nuoret naiset raportoivat parisuhdeväkivallan kokemuksia muiden EU-maiden nuoria naisia harvemmin. (Kuvio 1)

Kolmen Pohjoismaan päätyminen viiden EU:n väkivaltaisimman maan joukkoon ei ole sattumaa eikä virhe – näissä maissa asuvat tosiaan raportoivat muita useammin kokeneensa väkivaltaa.

Raportointialttiuteen vaikuttavat kuitenkin monet yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja tutkimuksen toteutustapaan liittyvät seikat. Niiden huomioiminen ei vähennä kärkimaissa raportoidun väkivallan yleisyyttä mutta selittää osaltaan, miksi väkivaltakokemuksia raportoidaan monissa muissa maissa niin paljon vähemmän.

Mitä kansainvälisten vertailujen tulkinnassa pitää ottaa huomioon?

Mitä on sen taustalla, että Suomi ja muut Pohjoismaat loistavat kärkisijoilla vertailussa, kun joissakin ehkä hieman yllättävissä maissa taas näyttäisi esiintyvän väkivaltaa huomattavasti vähemmän? Miksi tulokset eri maiden välillä ovat niin kirjavia, ja mikä voi selittää aliraportointia monissa maissa?

Selitystä on haettu esimerkiksi ns. pohjoismaisesta paradoksista eli siitä, että väkivallan esiintyvyys on muihin maihin verrattuna suurempaa juuri tasa-arvoisissa maissa (esim. Cómez-Casillas ym. 2023; Humbert ym. 2021; Permanyer & Gómez-Casillas 2020).

Tarkemmat monimuuttujatarkastelut kuitenkin ovat osoittaneet, että maavertailuissa havaittuja eroja naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydessä selittävät enemmänkin tutkimusmetodologiset ja yhteiskunnalliset tekijät kuin sukupuolten tasa-arvon taso. Näistä onkin syytä olla tietoinen, kun katsoo EU GBV -tutkimuksen tuloksia.

Eri maiden tulosten tulkintaan vaikuttavat ensinnäkin menetelmälliset tekijät, kuten erot vastausosuuksissa ja tutkimuksessa käytetty kyselymenetelmä. Ei ole lainkaan sama, onko tiedot kerätty perinteisin puhelin- tai käyntihaastatteluin vai onko käytetty itse täytettävää verkkolomaketta.

Meillä Suomessa GBV-tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, kun joissakin maissa tiedonkeruumenetelmänä oli puhelin- tai käyntihaastattelu.

Monista muista maista poiketen Suomessa välineeksi oli mahdollista valita verkkolomake, sillä Tilastokeskuksen Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tilaston perusteella 16–74-vuotiaasta väestöstä – myös vanhimmasta 65–74-vuotiaiden ikäryhmästä – valtaosalla oli 2020-luvulle tultaessa sekä tarvittavat välineet että taidot käyttää nettiä. Monissa muissa EU-maissa tilanne on huomattavasti heikompi.

Toinen tulosten tulkinnassa huomioitava menetelmällinen asia on se, että ensimmäinen EU GBV -tutkimuskierros osui korona-aikaan, minkä takia Suomessa tiedonkeruumenetelmäksi jo ennakkoon valittu verkkotiedonkeruu osoittautui entistäkin paremmaksi ratkaisuksi.

Käyntihaastattelut valinneissa maissa korona-aika aiheutti haasteita tiedonkeruulle, kun kenttätyötä jouduttiin tekemään pätkissä rajoitusten salliessa ja talvella ihmisiä päädyttiin haastattelemaan ovenraoissa ja rappukäytävissä, kun sisään ei saanut mennä ja ulkona taas oli liian kylmä.

Tällaisessa tilanteessa vastaaja ei välttämättä ollut yksin vaan kuulolla saattoivat olla esimerkiksi puoliso, lapset, anoppi tai naapurit – tämä helposti esti parisuhde- ja perheväkivallasta raportoinnin, vaikka kokemuksia ja halua vastata olisikin ollut. Ilmoittamista ei välttämättä koeta yhteiskunnallisesti toivottavanakaan.

Merkittävä kokemuksista kertomiseen vaikuttava asia on myös kyselyn tekijään tai tietojen kerääjään kohdistuva luottamus tai sen puute.

Suomessa luottamus viranomaisiin, myös tilastoviranomaiseen, on korkea, mikä vaikuttaa osaltaan siihen, että kokemuksista ollaan valmiita kertomaan kyselytutkimuksissa ja tarjolla olevaa apua uskalletaan hakea. Jos luottamusta ei ole, ei todennäköisesti haluta myöskään vastata kyselyihin. Suomessa myös yleisesti luotetaan tilastoviranomaisten tuottamiin tilastoihin ja niiden objektiivisuuteen – kaikissa EU-maissa näin ei ole.

Niin ikään tukipalvelujen saatavuus on erilainen eri EU-maissa, mikä voi vaikuttaa raportointialttiuteen. Pelko lasten menettämisestä, taloudellinen riippuvuus väkivaltaisesta kumppanista, kulttuurisesti vallitseva tapa syyttää perheväkivallasta sen uhreja ja muut vastaavat tekijät kasvattavat tukipalvelujen puuttuessa myös pelkoa seurauksista, joita väkivallasta kertominen voi aiheuttaa asian päätyessä tekijän tietoon. Moni on tällaisessa tilanteessa oman tai mahdollisten lastensa turvallisuuden vuoksi mieluummin hiljaa.

Joissakin maissa parisuhdekumppanin tekemä väkivalta on aiheena niin väistelty, että julkisen keskustelun tarjoamat vertaiskokemukset ja väkivallan tuomitseminen voivat puuttua monilta väkivaltaa kokeneilta miltei kokonaan. Suomessa aiheesta on keskusteltu verraten paljon viime vuosina, mikä on osaltaan lisännyt tietoisuutta ja mahdollisesti madaltanut kynnystä raportoida omia kokemuksia.

Lisäksi maiden välillä on suuria eroja siinä, mitä pidetään väkivaltana ja mikä on hyväksyttävää. Näihin eroihin vaikuttavat monet historialliset ja kulttuuriset syyt, kuten väestön keskimääräinen koulutustaso, uskonnolliset tekijät ja kulttuuriset käytännöt sekä erilaiset väestön elinaikanaan kokemat sodat, kriisit ja konfliktit, joille on ominaista etenkin naisten ja tyttöjen kasvanut riski joutua järjestelmällisen seksuaaliväkivallan kohteeksi.

EU GBV -tutkimuksen toteutuksen aikana osa osallistuneista maista toivoikin joidenkin kysymysten jatkokehittämistä tai poistamista. Esimerkiksi kysymystä siitä, onko vastaajan parisuhdekumppani odottanut hänen kysyvän lupaa asunnosta poistumiseen tai lukinnut hänet sisään, ei pidetty kaikissa maissa onnistuneena – joissakin kulttuureissa naisten edellytetään pyytävän miehiltään lupaa kotoa poistumiseen, mitä pidetään väkivallan sijaan normaalina käytäntönä.

Monissa maissa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys on hyvin laajalti tiedossa. Kokemusten aliraportoinnin vuoksi ilmiö ei kuitenkaan näy tilastoissa, minkä takia päätöksentekijät eivät koe tarvetta puuttua asiaan. Näissä maissa onkin äärimmäisen tärkeää, että väkivallasta ja sen ehkäisystä keskustellaan julkisesti ja kannustetaan ihmisiä vastaamaan aihetta koskeviin tutkimuksiin rehellisesti ja suoraan.

Vastavuoroisesti pitää panostaa myös kyselytutkimusten luotettavuuteen ja vastaamisen turvallisuuteen sekä varmistaa, että väkivaltaa kokeneet saavat vastaamisen yhteydessä tietoa tukipalveluista.

Kokonaisuudessaan kansainväliseen vertailuun väkivallan kaltaisesta sensitiivisestä aiheesta tulee siis suhtautua varauksella ja tiedostaa, mitkä asiat vaikuttavat maavertailujen tulokseen. Suomen osalta tulokset kertovat siitä, että meillä koetaan paljon sukupuolistunutta väkivaltaa, ja kokemuksista myös kerrotaan kyselyissä.

Muiden maiden tulokset eivät välttämättä tarkoita, etteikö niissä koettaisi väkivaltaa aivan yhtä paljon kuin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Keskustelu aiheesta ja ilmiön tunnistaminen voi esimerkiksi olla vasta alkuvaiheessa, ja kansainvälinen vertailu saattaa silloin olla ensimmäinen askel kohti parisuhdeväkivallan vähentämiseen tähtääviä politiikkatoimia.

Toisaalta on hyvä huomioida, ettei muissa maissa tapahtuva mahdollinen aliraportointi tee Suomen karuja lukuja lainkaan hyväksyttävämmiksi. Myös meidän pitää pohtia keinoja parisuhdeväkivallan vähentämiseksi.

Toisaalta maiden välillä saattaa myös olla aitoja eroja parisuhdeväkivallan yleisyydessä, mistä antavat vihiä esimerkiksi erot parisuhdesurmien yleisyydessä eri maissa. Näidenkin tietojen vertailtavuus riippuu kuitenkin siitä, kuinka tarkkoja tietoja eri maiden viranomaiset kirjaavat tapauksista tilastointia varten.

Miksi kansainvälisiä vertailuja kannattaa ongelmista huolimatta tehdä?

Miksi sitten tällaista EU-tason kyselyä tarvitaan ja mitä hyötyä siitä on? On tärkeää, että EU-maissa tapahtuvasta sukupuolistuneesta väkivallasta saadaan säännöllisesti yhteisin menetelmin kerättyä tietoa, vaikka tulosten tulkintaan liittyy myös varauksia, jotka on syytä tiedostaa. Valitettavan usein tuloksia näkee kuitenkin vertailtavan ja kommentoitavan ilman kontekstointia ja selittäviä tekijöitä.

Jos kansainvälistä harmonisoitua tutkimusta ei ole, ei myöskään ole mahdollista verrata ihmisten kokemuksia sukupuolistuneesta väkivallasta EU:ssa. Kaikkea direktiivin (ks. infojuttu tutkimuksesta ja sen taustasta alla) velvoittavaa ja harmonisoitua tutkimusta tarvitaan, sillä muutoin tiedon saaminen riippuu yksittäisten maiden resursseista ja kulloisenkin poliittisen johdon hyväntahtoisuudesta.

Mikäli tietoa ei ole, ei ongelmaan myöskään helposti puututa eikä poliittista tahtotilaakaan voi muodostua.

Paremman kokonaiskuvan muodostamiseksi sukupuolistunutta väkivaltaa onkin syytä tarkastella eri aineistojen ja tutkimusten avulla (esim. Piispa & Heiskanen 2017). Suomessa meillä on väkivallan sukupuolistuneisuuteen ja parisuhdeväkivaltaan keskittyvän EU GBV -tutkimuksen lisäksi myös muun muassa pitkät perinteet omaava Kansallinen rikosuhritutkimus, jossa on kysytty vuodesta 2012 lähtien uhkailun ja fyysisen väkivallan kokemuksista pari- ja lähisuhteissa (Kolttola & Näsi 2022).

Suomessa on toki aikaisemminkin selvitetty ansiokkaasti parisuhdeväkivallan yleisyyttä (esim. Näsi & Kolttola 2021; Danielsson & Salmi 2013; Piispa ym. 2006; Piispa 2004; Heiskanen 2002; Heiskanen & Piispa 1998). EU:n tasolla Euroopan perusoikeusvirasto FRA (2014) toteutti kyselyn vuonna 2012.

EU GBV -tutkimus tarjoaa kuitenkin aiheesta ensimmäistä kertaa laajaa väestötason tietoa, joka on vertailtavissa kansainvälisesti ja ajallisesti. Kansallisesti Suomen tilanteen seuranta tuleekin olemaan seuraavien tutkimuskierrosten keskeisintä antia.

Onko iso väkivaltaa kokeneiden osuus sittenkin hyvä merkki?

Kansainvälisen vertailun tuloksia tarkastellessa on hyvä muistaa, että Suomessa ei mitenkään yliraportoida väkivaltaa. Meilläkin osa jättää kokemuksensa syystä tai toisesta kertomatta. Niinpä muiden maiden tavoin myös Suomea koskevat luvut ovat vähimmäisarvioita väkivaltakokemusten todellisesta yleisyydestä.

Koska ongelmiin puuttuminen edellyttää ensin niiden tiedostamista, väkivallan kitkemisessä keskeistä on, että kokemuksista uskalletaan puhua ja kertoa. Ensimmäisen EU GBV -tutkimuskierroksen tulosten perusteella Suomessa alle 35-vuotiaat raportoivat kokemaansa väkivaltaa herkemmin kuin vanhempiin ikäryhmiin kuuluvat. Tämän perusteella voidaan kenties toivoa, että aiheesta käydään tulevaisuudessa yhä avoimempaa keskustelua.

Tässä valossa suuri parisuhdeväkivaltaa kokeneiden osuus voikin siis olla myös hyvä asia, merkki muutoksen mahdollisuudesta. Toivottavasti myös muissa EU-maissa tutkimus ja sen tulokset herättävät keskustelua, lisäävät tietoisuutta ilmiöstä ja parantavat myös uskallusta vastaamiseen seuraavalla tutkimuskierroksella.

Tärkeää on myös katsoa muita tutkimuksia ja aineistoja aiheesta: kyselytutkimuksia ja poliisin tietoon tullutta rikollisuutta sekä muita hallinnollisia aineistoja, kuten tietoja turvakodeista ja niiden asiakkaista. Oleellista on seurata myös väkivaltaan liittyviä asenteita ja niissä tapahtuvia muutoksia.

Seuraavaa EU GBV -tutkimuskierrosta suunnitellaan vuodelle 2027. Jotta ilmiöstä saadaan jatkossakin luotettavaa ja ajantasaista tietoa, kaikkien tutkimuskutsun saaneiden osallistuminen on tärkeää. Jos siis saat kutsun, vastaathan!

Henna Attila työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen tiedonkeruupalveluissa ja Marjut Pietiläinen erikoistutkijana Tilastokeskuksen yhteiskuntatilastoissa väestö, oikeus ja yhdenvertaisuus -ryhmässä.

Tutkimus ensimmäinen laatuaan

EU Gender-Based Violence (EU GBV) -tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa EU-jäsenmaissa sekä muutamissa muissa Euroopan maissa vuosien 2020–2023 aikana. Suomessa tutkimuksen toteutti Tilastokeskus, ja tulokset on koottu Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -loppuraporttiin.

Kansallisten vertailumahdollisuuksien vuoksi Suomessa tutkimusotokseen sisällytettiin 5 000 henkilön lisäotoksilla 18–74-vuotiaat miehet sekä 16–17-vuotiaat nuoret naiset. Tutkimus toteutettiin Suomessa väestöpohjaisena verkkokyselynä, ja kutsu kyselyyn lähti yhteensä 25 000 otoshenkilölle, jotka edustivat Suomessa asuvaa 16–74-vuotiasta nais- ja 18–74-vuotiasta miesväestöä.

Vastaajien turvallisuuden takaamiseksi ja valikoitumisen estämiseksi tutkimuksen aihe ei käynyt suoraan ilmi kotiin postitetuista kutsumateriaaleista.

Vastauskadon aiheuttamaa vinoumaa korjattiin tiedonkeruun aikana aliedustetuille väestöryhmille kohdennetulla puhelinmotivoinnilla, ja keruun päätyttyä vinoumaa korjattiin vielä painotuksella. Tulokset voi yleistää väestötasolle.

Seuraava EU GBV -tutkimuskierros toteutetaan näillä näkymin vuonna 2027, ja sen kansallinen suunnittelu käynnistyy vuonna 2026.

Taustalla sopimus väkivallan ehkäisemiseksi

Suomi ja suuri osa Euroopan neuvoston jäsenmaista on ratifioinut Euroopan neuvoston yleissopimuksen eli ns. Istanbulin sopimuksen, jonka tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäiseminen ja torjunta, väkivallan uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen rikosvastuuseen. Sopimusta sovelletaan väkivallan kaikkiin muotoihin, mukaan lukien perheväkivalta.

Valtaosa EU-maista on ratifioinut sen, ja EU liittyi yhteisönä sopimukseen vuonna 2023. Suomessa sopimuksen voimaantulosta on tänä vuonna kulunut 10 vuotta.

Suomessa Istanbulin sopimuksen toimeenpanon yhteensovittamisesta, seurannasta ja arvioinnista vastaa Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunta (NAPE), joka laatii suunnitelmat sopimuksen toimeenpanosta. Naisiin kohdistuvan väkivallan päivänä julkaistiin NAPE:n toimeenpanosuunnitelma vuosille 2026–2033, jonka pohjalta jatketaan vuosien 2018–2021 ja 2022–2025 toimeenpanosuunnitelmien mukaista työtä.

Kansainvälisten sopimusten, suositusten ja lainsäädännön myötä myös tilastointia sukupuolistuneesta väkivallasta pyritään edistämään ja harmonisoimaan. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjuntaa koskeva EU-direktiivi eli ns. NKV-direktiivi tuli voimaan 13.6.2024, ja jäsenmaiden on kansallisesti saatettava se voimaan 14.6.2027 mennessä. Suomessa direktiivin täytäntöönpanoa valmistellaan oikeusministeriön asettamassa työryhmässä.

Direktiivin täytäntöönpano pitää sisällään muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden entistä kattavamman seurannan. Tämä edellyttää sekä rikostilastoinnin kehittämistä että raportoimatta jäävän väkivallan yleisyyden säännöllistä mittaamista väestökyselyillä.

Jälkimmäistä tarkoitusta varten on kehitetty kansainväliseen käyttöön harmonisoitu EU GBV -kyselytutkimus, joka toteutetaan kussakin jäsenmaassa kansainvälisen ja kansallisen vertailu- ja seurantatiedon saamiseksi. Väkivallan torjumisessa tiedolla johtaminen ja tietoon perustuva päätöksenteko ja valmistelu ovat keskeisessä roolissa (Kervinen 2024).

Lähteitä ja lisätietoa:

Attila, H., Keski-Petäjä, M., Pietiläinen, M., Lipasti, L., Saari, J. & Haapakangas, K. (2023) Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021. Loppuraportti. Tilastokeskus.

Danielsson, P. & Salmi, V. (2013) Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta 2012. Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Verkkokatsauksia 34/2013. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

European Union Agency for Fundamental Rights (2014) Violence against women: an EU-wide survey — Main results, Publications. Office of the European Union, Luxembourg.

Gómez-Casillas, van Damme & Permanyer (2023) Women’s and Men’s Status: Revisiting the Relationship Between Gender Equality and Intimate Partner Violence Against Women in Europe, Journal of Interpersonal Violence 2023, Vol. 38(15-16) 8755–8784

Heiskanen, Markku (2002) Väkivalta, pelko, turvattomuus: surveytutkimusten näkökulmia suomalaiseen turvallisuuteen. Tilastokeskus, 2002.

Heiskanen, M. & Piispa, M. (1998) Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Oikeus 1998:12. Sukupuolten tasa-arvo. Tilastokeskus & Tasa-arvoasiain neuvottelukunta.

Humbert, A. L., Strid, S., Hearn, J. & Balkmar, D. (2021) Undoing the ‘Nordic Paradox’: Factors affecting rates of disclosed violence against women across the EU - PMC, PLoS One. 2021 May 5;16(5):e0249693. doi: 10.1371/journal.pone.0249693

Kervinen, E. & Seppänen, E. (2025) Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2026–2033. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2025:12.

Kervinen, E. (2024) Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perhe- ja lähisuhdeväkivallan torjunta edellyttää tietopohjan vahvistamista ja tiedolla johtamista. Sosiaali- ja terveysministeriö, kolumni 14.10.2024.

Kervinen, E. (2023) Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa on tärkeä seurata ja arvioida säännöllisesti. THL Blogi.

Kolttola, I A & Näsi, M. (2022) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2021 : Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia, Nro 51/2022, Helsingin yliopisto, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsinki.

Latcheva, R. (2017). Sexual Harassment in the European Union: A Pervasive but Still Hidden Form of Gender-Based Violence. Journal of Interpersonal Violence, 32(12), 1821–1852. (Original work published 2017)

Näsi & Kolttola (2021) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2020 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia 48/2021. Helsinki: Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

Permanyer & Gomez-Casillas (2020) Is the ‘Nordic Paradox’ an illusion? Measuring intimate partner violence against women in Europe. International Journal of Public Health (2020) 65:1169–1179.

Piispa, M. & Heiskanen, M. (2017). Sukupuoli ja väkivalta tilastoissa: Miksi tarvitaan tietoa väkivallan yleisyydestä? Teoksessa J. Niemi, H. Kainulainen & P. Honkatukia (toim.), Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma. Tampere: Vastapaino, 68–86.

Piispa, Minna (2004). Väkivalta ja parisuhde. Nuorten naisten kokeman parisuhdeväkivallan määrittely surveytutkimuksissa. Tilastokeskus.

Piispa, M., Heiskanen, M., Kääriäinen, J. & Sirén, R. (2006). Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Roberts (2010) What Can Alcohol Researchers Learn from Research about the Relationship Between Macro-Level Gender Equality and Violence against Women? Alcohol and Alcoholism Vol. 46, No. 2, pp. 95–104, 2011 Advance Access Publication 14 January 2011, doi: 10.1093/alcalc/agq093

van Vugt, L. & Pop, I. A. (2022) Status mismatch and selfreported intimate partner violence in the European Union: does the country’s context matter? European Societies, 24:3, 283-309, DOI: 10.1080/14616696.2022.2068184

Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta -teemasivut, Tilastokeskus