Maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on ollut vuoteen 2025 mennessä jo kahdeksan kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa. Raportin onnellisuusmittari koostuu subjektiivista hyvinvointia ja yhteiskunnan onnistumista kartoittavista osatekijöistä. Tässä mielessä mittarin voidaan katsoa mittaavan pikemminkin laajempaa inhimillistä hyvinvointia ja sen edellytyksiä sekä elämäntyytyväisyyttä kuin koettuja onnellisuuden tunteita.

Vuonna 2009 taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen mittaamisen uudistamista pohtinut professori Joseph Stiglitzin vetämä komitea suositteli, että ajankäyttötutkimuksiin lisättäisiin ajanjaksokohtaisia tunnekokemuksia käsitteleviä kysymyksiä. Suuntauksen taustalla on filosofinen perinne, jonka mukaan yksilöt itse ovat oman onnensa ja kokemansa hyvinvoinnin parhaita asiantuntijoita. Sama todettiin muiden muassa jo Erik Allardtin 1970-luvulla julkaistussa ja klassikoksi nousseessa Hyvinvoinnin ulottuvuuksia -teoksessa.

Sitä, kuinka ihmiset kokevat positiivisia ja negatiivisia tunteita, mitattiin Suomessa ensimmäistä kertaa ajanjakso- eli episodikohtaisesti Tilastokeskuksen vuonna 2021 päättyneessä ajankäyttötutkimuksessa. Rakenteellisesti tutkimus tuotti vajaat 1,2 miljoonaa mitattua kymmenen minuutin pituista episodia vuoden ajalta.

Tutkimuksen vastaajat pitivät kymmenen minuutin tarkkuudella kirjaa kaikesta ajankäytöstään yhden tai kahden vuorokauden ajan. Vastaajaa pyydettiin valitsemaan viidestä hymiöstä, millaisena hän koki ajankäyttöpäiväkirjaansa merkitsemänsä ja johonkin toimintoon käytetyn ajanjakson. Vaihtoehtoina oli kaksi positiivista, yksi neutraali ja kaksi negatiivista hymiötä. Datassa hymiöt saivat arvot 2 (positiivisin mieliala), 1, 0, -1 ja -2 (negatiivisin mieliala).

Ajanjaksoittain tarkastellessa mielialoissa kuvastui tyypillisen työ- tai opintoviikon rakenne: viikonlopun odotus, viikonloppu ja työviikon odotus. Suomalaisten mielialaltaan parhaaksi ajaksi osoittautui perjantai-ilta sekä lauantai-iltapäivä ja -ilta (kuvio 1). Kenties odotetusti maanantai osoittautui mielialojen suhteen viikonpäivistä synkimmäksi (kuvio 2).

Vanhin ikäryhmä ei ollutkaan onnellisin

Jos tarkastellaan onnellisuuden yhteyttä hyvinvointiin mahdollisesti vaikuttaviin keskeisiin taustamuuttujiin, piirtyi suhteellisen selkeä kuva suurimmasta osasta muuttujia. Ensinnäkin sukupuolella ja ikäryhmällä oli itsenäinen yhteys onnellisuuden kokemukseen: vanhin ikäryhmä oli vähiten onnellinen ja naiset miehiä onnellisempia.

Se, että vanhin ikäryhmä osoittautui vähiten onnelliseksi, on jossain määrin vastoin usein esitettyä näkemystä, että ihmiset olisivat kaikkein onnellisimmillaan myöhemmässä vaiheessa elämäänsä.

Tulosta voi selittää ajankäyttötutkimukselle ominainen tiedonkeruuväline eli ajankäyttöpäiväkirja, jossa mielialamittarin avulla mitataan enemminkin arjen onnellisuutta kuin tyytyväisyyttä elettyyn elämään. Myöhemmällä iällä onnellisuus voi liittyä enemmän tyytyväisyyteen elettyyn elämään kuin sen hetken joskus haastavaankin arkeen.

Terveys ja hyvät ihmissuhteet lisäsivät onnellisuutta

Kun suomalaisilta aikuisilta kysytään, mitä he toivovat elämältä, usein vastaus kuuluu: kunhan pysyisi terveenä. Koetulla yleisellä terveydentilalla olikin ajankäyttöaineistossa selkeä tilastollisesti merkitsevä yhteys onnellisuuteen. Mitä heikommaksi terveydentila koettiin, sitä vähemmän onnellisuutta koettiin (kuvio 3).

Ihmissuhteisiin oleellisesti liittyvän yksinäisyyden kokemuksen ja onnellisuuden välillä oli samankaltainen kytkös kuin koetun terveydentilan ja onnellisuuden välillä (kuvio 4).

Ylipäätään ihmissuhteet ja niiden laatu ovat tärkeimpiä ennustemuuttujia, kun tutkitaan onnellisuutta ja terveyttä ja edelleen hyvinvointia. Tämä todetaan mm. maailman pisimmässä onnellisuustutkimuksessa eli vuodesta 1938 jatkuneessa The Harvard Study of Adult Development -pitkittäistutkimuksessa. Inhimillisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ovat juuri kontaktit läheisiin ja yhteisöön.

Onnellisuus ja ajankäytön mielekkyys ovat olennainen osa yksilön hyvinvointia. Onnellisuuden kokeminen liittyy eri taustatekijöiden sekä hyvinvoinnin osatekijöiden lisäksi myös siihen, miten tärkeintä pääomaamme eli aikaamme joka päivä ja elinaikanamme käytämme.

Hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden tutkiminen sekä elämänlaadun mittaaminen ovat kuuluneet moderniin ajankäyttötutkimukseen alusta alkaen. Kuten Time Use Initiative -järjestön asiantuntijat toteavat, nykypäivänä aika tulisi nähdä poliittisessa päätöksenteossa väistämättömänä osana jokapäiväistä elämää, ja ajan hyvinvointi välttämättömänä ihmisen elämänlaadun kannalta.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen ajankäyttö, koulutus ja kulttuuri -ryhmässä.

Tämä artikkeli on tiivistelmä kirjassa Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla ilmestyneestä pidemmästä artikkelista, jossa käsitellään myös esimerkiksi tulojen ja koulutustason vaikutusta onnellisuuteen.

Lähteet:

Allardt, Erik (1976). Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY

Stiglitz, Joseph E. & Sen, Amartya & Fitoussi Jean-Paul (2009). Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress (pdf).

Time Use Initiative (2023). The Right to Time – perspectives for the 21st century. Policy brief (pdf).

Waldinger, Robert & Schulz, Marc (2023). The Good Life and How to Live it. Lessons from the World’s Longest Scientific Study of Happiness. London: Penguin Random House UK.

World Happiness Report (2025).