Siirry etusivulle - Tilastokeskus
Tieto&trendit - etusivulle

Paavon kanssa apajaa hakemaan


Suomen suurimmat asunnot löytyvät Suvisaaristosta, Etelä-Espoosta. Asunnot ovat Suvisaariston postinumero­alueella keskikooltaan reilut 165 neliötä, yli neljä kertaa isompia kuin Helsingin Sörnäisissä, missä asunnot ovat pienimpiä. Hmm…


Toisaalta asumisväljyys on suurin Harmoisissa (65,4m2/hlö), Kuhmoisten kunnassa Pohjois-Hämeessä, ja vielä Sörnäisiäkin pienempi Espoon Otaniemessä (24,2m2/hlö).


Otaniemessä onkin eniten opiskelijoita väestöstä (37,4 %). Se ei yllätä, mutta missä on eniten työllisiä? Kas vaan, Vantaan Petikossa (71,4 %). Hmm…


Toisaalta, jos liikeidea perustuu vaippaikäisiin, olisiko merkittävää kuitenkin se, että eniten 0–2-vuotiaita taapertaa Etelä-Vuosaaressa Itä-Helsingissä…


Tosimielellä bisnesideaansa kehittelevä ei toki etene noin, mutta vastaavaa selvittelyä voi nyt tehdä kuka vaan. Huvikseen, kiinnostuksesta tai hyötyä tavoitellakseen.


Tähän asti postinumero­alueittainen tieto on ollut Tilasto­keskuksen myyntituote, kysytty sellainen. Onhan toimipisteen sijainnille tai markkinoinnin kohdentamiselle aivan ratkaisevaa, minkälaista väkeä missäkin asuu.


Tästä päivästä alkaen postinumero­alueittainen tieto on avointa dataa. Se antaa kelle tahansa mahdollisuuden tutkia aineistoa ja rakentaa vaikkapa bisnessovelluksia sen päälle.

Paavo – Postinumeroalueittainen avoin tieto, tuttavallisesti pelkkä Paavo, sisältää postinumero­alueittaisen kartta-aineiston sekä 103 erilaista tietoa sisältävän tilastoaineiston.


Aineisto sisältää tietoja asukas­rakenteesta, koulutusasteesta, asukkaiden ja talouksien tuloista, talouksien koosta ja elämänvaiheesta, rakennuksista ja asunnoista, työpaikoista sekä asukkaiden pääasiallisesta toiminnasta.


Kartta- ja tilastoaineisto ovat ladattavissa Tilasto­keskuksen paikkatietojen rajapinnalta. Lataaminen ei vaadi rekisteröitymistä. Tilastoaineisto avataan lisäksi myös PX-Web-tietokantana, jotta muillakin kuin paikkatieto­käyttäjillä on mahdollisuus päästä aineistoon käsiksi. Uudet tiedot päivitetään jatkossa vuosittain tammikuussa.

Avainsanat:

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.