Vaarallinen tilasto vai vaihtoehtoinen tosiasia
Presidentti Trumpin lehdistösihteeri Sean Spicer vastaili sujuvasti toimittajien hankaliinkin kysymyksiin moninaisista aiheista, jopa omasta vaihtoehtoisten tosiasioiden kertomisestaan. Yksi yksinkertainen kysymys ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa sai Spicerin kiertelemään ja kaartelemaan.
Mikä on Yhdysvaltojen työttömyysaste?
Spicer pyöritteli asiaa aikansa, kuinka on useita tapoja laskea työttömyyden taso ja eri luvut antavat erilaista tietoa talouden eri puolista.
Ja totta se on. Tuorein työvoimatiedusteluun perustuva tiedote Suomen työllisyydestä kertoo, että samaan aikaan, kun virallinen työttömyysaste laski joulukuussa pitkästä aikaa alle 8 prosentin, piilotyöttömien määrä on kasvanut.
Tiedote kertoo myös avoimesti, että Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa kaikkiaan 358 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua eli huomattavasti suurempi määrä kuin Tilastokeskuksen laskeman virallisen työttömyysasteen mukaan.
Työvoimatiedustelusta saa monenlaista tietoa, mutta myös tuon kansainvälisesti sovitun ja vertailukelpoisen työttömyysasteen. USA:ssa se on 4,7 prosenttia.
Trump on väittänyt sen olevan 42 prosenttia, työttömyyskysymyksen tehnyt toimittaja huomautti lehdistötilaisuudessa. Siihen tiedottaja Spicer vastasi, että Trump ei keskity tilastoihin vaan siihen, että amerikkalaiset ihmiset menestyvät.
Tiedottaja päätyi julistamaan, että uusi hallinto on enemmän kiinnostunut kasvoista lukujen takana kuin luvuista. Ja onnistui luikertelemaan koukusta mainitsematta mitään lukua.
Oikeat ihmiset kasvoineen ovat mittaamattoman tärkeitä, mutta yksinkertainen kysymys paljasti, miksi myös tilastot ovat tärkeitä – ja kiusallisia johtajille, jotka eivät halua puheitaan ja toimiaan tarkasteltavan kriittisesti.
Jos Spicer olisi vastannut yksinkertaiseen kysymykseen vaikkapa ”4,7 prosenttia”, neljän vuoden päästä tuo luku olisi otettu verrokiksi arvioitaessa Trumpin talouspolitiikkaa.
On selvää, että uuden hallinnon on mukavampi esitellä saavutuksiaan omien lukujensa pohjalta. Ottaa lähtötasoksi vaikka 42 prosentin työttömyysaste Obaman kauden lopussa ja keksiä joku vaihtoehtoinen luku sitten oman politiikan tulokseksi.
Donald Trump lupasi virkaanastujaispuheessaan palauttaa vallan kansalle. Mutta saako kansa tarkastella uuden hallinnon tuloksia puolueettomien tietojen valossa? Sitä varten tilastot on luotu.
Tarinan opetus palauttaa mieleen Tilastokeskuksen entisen pääjohtajan Olavi E. Niitamon sanat: ”Tieto on valtaa, tilastotieto on kansanvaltaa.”
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.