Digitalisaatio ja sosiaalisen median vallankumous ovat haastaneet perinteisen median yksinoikeuden tiedon­välitykseen ja sen yhteiskunnallisen informaation portinvartijan roolin. Samalla tämä vallan­kumous on nopeasti muuttanut aiemmin kohtalaisen vakaina säilyneitä käsityksiämme ja perus­arvojamme. 

Sosiaalinen media on osaltaan edistänyt huimasti demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Kuitenkin myös sen varjopuolet ovat korostuneet. Kaikki eivät ole valistuneita ja tasapuolisia viestijöitä, vaan useilla korostuu tunneperäinen tarve olla oikeassa, ajaa itselle tärkeitä asioita ja hallita muita omalla tietämyksellä. 

Monet haluavat myös ajaa oikeina pitämiään asioita keinoja kaihtamatta. Keskustelu­palstoista ja viestintä­kanavista on tullut yhteiskunnallisten ja yksityisempienkin asioiden taistelu­kenttiä, joissa vastustajaa on lupa iskeä lähes keinolla millä hyvänsä. 

Kun yksilöt ja ihmisryhmät ankkuroituvat yhä enemmän ja tiiviimmin omiin mielipiteisiinsä ja arvoihinsa, polarisoituu yhteiskunta eri kuppikuntiin, joiden mielipiteet ja todellisuudet eivät kohtaa. 

Omia arvoja aletaan pitää totuutena, joita kukaan ei saa kyseenalaistaa. Faktat jätetään huomiotta, tärkeät kysymykset kysymättä, eikä eri osapuolet huomioiviin kompromisseihin edes haluta pyrkiä. 

Tässä uudessa tilanteessa yhä useammat haluavat nähdä tieteellisen tiedon ja tilastot joukkona sekalaisia mielipiteitä, jotka voidaan tylysti sivuuttaa tai jättää huomiotta, mikäli ne sattuvat olemaan ristiriidassa oman elämän­katsomuksen tai muun tarkoitus­perän kanssa. 

Erityisen huolestuttavaa on kun some­maailman vapaassa mielipiteiden vaihdossa kiteytynyt ”korkeampi tieto” korvaa tieteeseen, parhaaseen asian­tuntemukseen ja tutkimukseen perustuvan tiedon. Näin tarkoituksen­mukaisempi totuus syrjäyttää tieteeseen pohjautuvan ymmärryksen.

Tilastojen väitetään myös johtavan harhaan. Eräät tahot viljelevät sanontaa, ”Vale, emävale, tilasto”, kuin se paljastaisi jotain oleellista tilastojen yleisestä uskottavuudesta. Yleensä väite liittyy tilastoista tehtyihin tulkintoihin, jotka eivät tue tulkitsijan omaa maailman­kuvaa. 

Pahimmillaan tilastojen väärinkäyttö on tarkoituksellisesti harhaan­johtavaa, mutta useimmiten erehtymisestä tai puhtaasta osaamatto­muudesta johtuvaa. On tärkeää osata tulkita tilastojen sanoma oikein. 

Kriittinen ja osaava tilastojen käyttäjä ei usko mihin tahansa tulkintoihin. Rajoitteet on hyvä pitää mielessä. Esimerkiksi: Mitä joukkoa tilasto kuvaa? Mihin kysymykseen tilasto todella vastaa? Millainen on mittauksen konteksti?

Tilastot perustuvat yleisesti hyväksyttyihin tieteellisiin teorioihin ja ne kuvaavat jotakin yhteiskunnallista ilmiötä. Ilmiöihin liittyy kuitenkin epävarmuuksia, eivätkä tilastot pysty kuvaamaan kehityksen kaikkia puolia. Siksi tilastojen tulkinnassa tarvitaan asiantuntemusta ja harkintaa.  

Erään kaskun mukaan: Mistä tuntee tilastotieteilijän? – Siitä, että tämä ei ole koskaan aivan varma mistään. Tilastojen tekijä ei väitä omaavansa ehdotonta totuutta, vaan kertoo vain mitä uusia tuloksia käytetyillä menetelmillä ilmiöstä on saatu selville. 

Epävarmuuden hallinta on tilastoalalla tiedostettu ja sitä pyritään hallitsemaan erilaisilla globaaleilla, eurooppalaisilla ja kotimaisilla laatu­standardeilla. Lähtökohtana on, että virallisiin tilastoihin voi aina huoletta luottaa ja tilastojen tekijät ovat valmiita keskustelemaan ja auttamaan niiden tulkinnassa.  

Loppujen lopuksi yksinkertaisia ja varmoja totuuksia on kovin harvassa, todennäköisiä ja ehdollisia on sitäkin enemmän. Tutkimus- ja tilastotieto vaatii tulkitsijaltaan aina valppautta ja ajattelua, joten myös omat lähtökohdat ja ennakko­käsitykset on terveellistä aika ajoin tarkistaa. 

Jukka Hoffren on tutkimuspäällikkö Tilastokeskuksen tietopalvelu-yksikössä.

Lue myös Euroopan komission ehdotus disinformaatiota koskevista EU:n käytännesäännöistä.