Silmälasit, virttynyt pikkutakki, kuusi­kymppinen professori, tilasto­tietoja... Auditorio on täpö­täysi, kuuntelemme herkeämättä. Ja katselemme: kädessään miekkosella on vessapaperi­rullia (sama esitys täällä ja täällä perusteellisempana rullien sijaan kuutioilla).

Kun Hans Rosling taannoisella Suomen-vierailullaan näytti, miksi maailman väki­määrä nousee 10 miljardiin vaikka väestö­räjähdys on jo taltutettu, hän otti yleisönsä kuin mestari­taikuri. 

Niinpä taiteilijaelämä­kertojen ystävänä ahmin vastikään julkaistuja muistelmia Hur jag lärde mig förstå världen (Natur&Kultur, 2017). Minkälainen tie teki Roslingista näkijän, joka sai muutkin näkemään maailman uudella tavalla?

Upeasti kirjoitetuista muistelmista käy ilmi, miten nuori Hans alkaa hahmottaa maailmaa, ja erityisesti köyhyyttä ja kehitystä. ”Uutiset sinänsä eivät vaikuttaneet minuun nuorena vaan vanhempieni selitykset. Äiti kommentoi useimmiten koti­maan ja isä ulko­maan asioita.”

Rosling kiinnostui jo teini-ikäisenä elinolo­suhteista ja kyseli iso­vanhemmilta heidän elämästään. ”Mikään ei ole auttanut minua ymmärtämään nyky­maailmaa enemmän kuin rinnastukset aiempien polvien sukulaisteni todellisuuteen.”

Kirjan alku on huikea tarina yhteis­kunnan kehityksestä, luku­taidottomasta isoiso­äidistä Hans-professoriin neljässä suku­polvessa. ”Näen taustani niin, että markkinoiden, hallituksen ja kansalais­yhteiskunnan ponnistukset yhdessä nostivat äidin­äitini ja äitini kurjuudesta ja asettivat minut hyvinvointi­valtion kynnykselle.”

Erityisen vaikuttava on tarina Papa Enriquesta. Toimiessaan mosambikilaisessa sairaalassa Rosling tunnisti asiaksi, jota pystyisi parantamaan, haavojen hoitoon liittyvän hygienian. Infektioita voisi vähentää hoitamalla puhtaat haavat ensin erillään tulehtuneista. Kun nuori lääkäri lähtee viemään uutta toiminta­tapaa eteenpäin vanhan haava­hoitajan kanssa, hänelle selviää ensin ettei Papa Enrique itse asiassa näe enää kovinkaan hyvin.

Tilanne korjaantuu Hansin vara­laseilla, ja hän päättää tehdä homman yksin­kertaiseksi lapuilla, joiden kanssa lähettäisi potilaita paikattavaksi. Toisissa lukisi PUHDAS HAAVA, toisissa LIKAINEN HAAVA. Kiusaantuneena Papa Enrique saa sanotuksi vielä toisen asian: Hän ei itse asiassa osaa lukea…

…kuten ei juuri kukaan muukaan sairaalan henkilö­kunnasta. ”Muistan vieläkin sen mentaalisen luukun, joka avautui allani…” Ensimmäisten kuu­kausien aikana vastikään siirtomaa­vallasta vapautuneessa maassa Roslingille valkenee hiljalleen, etteivät mitkään parannukset toimintaan käy helposti. ”Olin aloittanut pitkän vaelluksen kohti ali­kehittyneisyyden moni­mutkaisuuden ymmärtämistä.”

Rosling laskee tekevänsä töitä sadan lääkärin edestä koti-Ruotsissa – ja tarpeet Mosambikissa ovat sata­kertaiset. 1/10 000! ”Siispä, tutkinko potilaat sata kertaa nopeammin vai tutkinko yhden potilaan sadasta? Jokaisesta päivästä tuli kompromissi näiden kahden välillä.”

Tekemänsä tilastollisen tutkimuksen pohjalta Rosling suuntaa vähiä resursseja niin, ettei vain koeteta pelastaa kaikin keinoin niitä harvoja lapsia, jotka pääsevät sairaalaan. Pyritään myös vaikuttamaan siihen monin­kertaiseen määrään, joka kuolee kotona – lapsiin jotka voisi pelastaa puuttumalla ajoissa.

Toinen erityisen vaikuttava kohta: Rosling, ”evidens­baserad ateist”, päättää ryhtyä tutkijaksi nunna Mama Lucian pitäessä ruoka­rukousta. Tuntematon epidemia riehuu maaseudulla, Rosling onnistuu keräämään dataa puolelta miljoonalta ihmiseltä ja lopulta päättelemään, mistä on kyse: pohjimmiltaan kuivuudesta ja köyhyydestä, osittain myös mustan pörssin kaupasta ja suunnitelma­talouden puutteista.

Salapoliisitarina on huimaa luettavaa datan voimasta, kirjaimellisesti ruohonjuuri­tason toimijoiden kuulemisesta (epidemian aiheutti myrkyllinen maniokki) sekä päättelystä, joka tekee nuoresta lääkäristä köyhien todellisuutta ymmärtävän tutkijan.

Kolmas vaikuttava kohtaus: Kouluttamaton nainen Kongon syrjä­kylällä pelastaa Roslingin machete-veitsiltä ja väki­joukon raivolta nousemalla Hansin kanssa puu­laatikon päälle ja puhumalla kylä­läisille tutkimuksen tarpeellisuudesta, jos lapsia halvauttava sairaus halutaan voittaa.

Lisätään noihin kohtiin vielä tilanne, jossa Rosling haastaa Fidel Castron ymmärtämään avointen kysymysten merkityksen, ja hetki Davosissa, kun asian­tunteva eliitti vastailee vaihtoehto­kysymyksiin maailman tilasta heikommin kuin simpanssit vastaisivat valitsemalla banaaneja.

Ei siis ihme, että tuona ilta­päivänä vuosia sitten luvut heräsivät eloon ja auditoriollinen data­intoilijoita kuunteli ruotsalais­professorin joka sanaa. Takana oli elettyä elämää: Hans Rosling oli hahmottanut maailmaa ihmis­kohtaloiden ja niistä kokonais­kuvaa tiivistävien tilastojen valossa.

Rosling koetti saada ennakko­asenteiden vangit ymmärtämään, että maailma on itse asiassa parempi paikka kuin uutiset kertovat. Tilastot, jotka hän wc-rullineen sai elämään ja puhumaan, osoittivat että suuri osa maailmasta on päässyt viimeisten vuosi­kymmenien aikana kiinni kehitykseen. Lähes kaikkialla, Saharan etelä­puolista Afrikkaa lukuun ottamatta, tyypillinen lapsi­luku perheessä on jo kaksi ja lapset on rokotettu.  

Vielä yksi vaikuttava kohta: Piinallisen nöyrästi ymmärtämättömyytensä myöntävä Hans-isä antaa kunnian pojalleen Olalle ja tämän Anna-vaimolle kuuluisista liikkuvista kuplista, jotka kertovat maailman maiden terveys- ja taloushistorian muutamassa minuutissa. ”Koskaan ei tiedä, mitä perhe­päivällisestä voi koitua.”

Nuo datan visualisoinnin voiman­näytöt tekivät Roslingista maailman valistajan Davosista TED Talkeihin ja miljoonien Youtube-katselu­kertojen ”edutainerin”.

Rullaesityksessään Rosling kyseli kepeästi, mitä hänen ikäisilleen tapahtuu. ”Me kuolemme.” Hän jatkoi että toivoo kyllä elävänsä vielä 15 vuotta, jotta voi tutkia tilastoja.

Valitettavasti faktapohjaisen maailman­kuvan viihdyttävä opettaja menehtyi haima­syöpään vuosi sitten – paljon ennen kuin viesti oli mennyt tarvittavassa määrin perille.   

Roslingin perintö elää kuitenkin hänen perustamassaan Gapminder-säätiössä, ja huhti­kuussa ilmestyy Factfulness, toinen kirja fakta­pohjaisesta maailman­kuvasta. Siihen ja Roslingin perintöön palataan myöhemmissä kirjoituksissa.