Mittaamme luottamusta päivittäin. Aina emme edes tiedosta pohdintaamme. Puhumattakaan, että kysyisimme, miksi luotamme johonkin tai miksi epäilemme.

Uskallanko lähteä ylittämään tietä jalankulkijana? Onko käyttämäni verkkopalvelu tai nettikauppa turvallinen? Onko minua terveyskeskuksessa hoitava lääkäri oikeasti lääkäri? Saanko virastoissa, oikeuslaitoksessa, hallinnossa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua? Onko lukemani uutinen totuudenmukainen versio tapahtuneista, onko somessa näkemäni valokuva käsitelty?

Tietoon ja tiedon käyttöön liittyviä luottamuskysymyksiä on käsitelty viime aikoina paljon julkisuudessa. Luottamus on ytimessä myös tietopoliittisessa selonteossa ”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella”.

Eduskunnalle joulukuun alussa luovutetun selonteon keskeisiä teemoja ovat tiedon eettinen, kestävä ja luotettava käyttö ja näiden varaan rakentuva päätöksenteko, ratkaisut ja tulevaisuus.

Olemme yhteiskunnan perusarvojen äärellä.

Meidän tulisi voida luottaa siihen, että tietojamme käsitellään oikein, tietoturvallisesti, antamiamme valtuuksia noudattaen. Tietojen kerääjien ja analysoijien taas pitäisi pystyä luottamaan siihen, että me – kansalaiset, yritykset, yhteisöt, eri toimijat – annamme heille oikeaa tietoa.

Moniulotteisten ilmiöiden kuvauksessa tai eri ajankohtia kuvaavan tiedon käsittelyssä tulee pystyä varmentamaan, että eri lähteistä saatavat tiedon palaset sopivat yhteen ja piirtävät kuvaa samasta ilmiöstä. Kyse on omenoista, kun puhumme omenoista.

Pian alkava vuosi 2019 on toivottavasti tietopoliittisten tekojen vuosi.

Tiedon käyttäjien tulee voida luottaa siihen, että tutkimus, tilastointi ja muut tiedontuottajat toimivat läpinäkyvästi ja eettisten periaatteidensa mukaisesti: puolueettomasti, luotettavasti, objektiivisesti, omaa etuaan ajamatta. Elinkeinonsa tiedon varaan rakentavien tulee voida luottaa paitsi tiedon laatuun myös tiedontuotannon jatkuvuuteen.

Yhteiskunnassa tehtävien päätösten tulee olla läpinäkyviä: millaisia tietolähteitä ja miten laajaa tietopohjaa päätösten pohjana on käytetty, miten päätökset perustellaan.  Tämä rakentaa luottamusta – ja se, että myös päätöksiä taustoittavat ja valmistelevat asiantuntijat käyttävät tietoa laajasti hyväkseen. Päätös alkaa rakentua kauan ennen päätöksentekopistettä.

Avainasemassa tiedon vuorovaikutteisessa ekosysteemissä ovat etiikka, laatu, yhteistyö ja verkostot. Päätös tai ratkaisu on harvoin laadukkaampi kuin sen taustalla oleva tieto. Tekoäly ei pysty parempaan kuin sen käyttämä tieto.

Tiedon herkässä luottamusketjussa yhden lenkin pettäminen haavoittaa koko verkostoa. Jos yksi huippu-urheilija jää kiinni dopingista, epäilemme helposti lajin edustajia laajemminkin. Jos jokin julkishallinnon toimija herättää epäilyksiä tai pettää luottamuksen, alamme helposti epäillä myös muiden luotettavuutta.

Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä, yhteisiä pelisääntöjä ja niihin sitoutumista. Myös digiturvallisuustietoisuutta sekä media- ja tiedonlukutaitoja tulee edelleen vahvistaa.

Yhteistyöllä luodaan käytäntöjä, toimintatapoja ja rakenteita, jotka vahvistavat kaikkien osapuolten toimintakykyä ja myös varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin. Sillä valitettavasti on myös niitä tahoja, jotka – yhteisten pelisääntöjen noudattamisen ja rakentamisen sijaan – eivät toimi rehellisesti ja haluavat rikkoa.

Tietopolitiikan hyvien tavoitteiden toteuttaminen edellyttää laajaa yhteistä näkemystä, tahtoa ja ennen kaikkea tekoja. Luottamus ei synny puheista vaan rakentuu harkituista teoista.

Jos vuosi 2018 on ollut tietopolitiikan linjausten vuosi, pian alkava vuosi 2019 on toivottavasti tietopoliittisten tekojen vuosi.

Kirjoittaja on Tilastokeskuksen ylijohtaja.