Harva tulee miettineeksi, mikä vaikutus hallinnollisilla päätöksillä on kulutus­tavaroiden ja -palveluiden hintoihin ja inflaatioon.

Hallinnollisia hintoja ovat tavaroiden ja palveluiden hinnat, jotka valtio, paikallishallinto tai sääntelyviranomainen asettaa suoraan tai muutoin vaikuttaa hintoihin merkittävässä määrin. Näitä ovat mm.

• Veropäätökset kuten veron­korotukset (mm. alv, alkoholi­vero) ja verotus­arvo (esim. työpaikka­ruokailu)
• Hintatason sääntely määrittelemällä hyödykkeelle pohja­hinta, maksimi­hinta/-tariffi, kustannus­vastaavuus…
• Hintojen muutoksen sääntely määrittelemällä sallittu kohtuullinen tuotto (esim. sähkön jakeluverkko­toiminta, liikenne­vakuutus)
• Valtion tukitoimet
  
  • asumiseen (esim. korkotuet),
  • terveydenhoitoon (ml. Kela-korvaukset resepti­lääkkeille) ja päivä­hoitoon
  • yleishyödylliseen toimintaan esimerkiksi valtion­osuudet kansan- ja työväen­opistojen, uima­hallien, museoiden ja teattereiden tukemiseen

Kaikki em. päätökset vaikuttavat hintoihin ja sitä kautta myös kuluttajahinta­indeksiin, joka mittaa tuotteiden ja palveluiden hinnoissa tapahtuvaa muutosta.

Mitattu hinta on kuluttajan tuotteesta tai palvelusta maksama hinta, joka sisältää kaikki tuet, verot ja muut lisämaksut, kuten uusien autojen toimitus­maksun.

Kuviossa 1 on esitetty asumiseen liittyviä hallinnollisten päätösten alaisia eriä. Näitä ovat jätevesi­maksu, kauko­lämpö ja sähkö.

Sähkön hinnasta suuri osa (n. 60–70 %) muodostuu hallinnollisten päätösten alaisesta sähkön verkko­palvelun hinnasta (ns. siirtomaksu) ja veroista. Hintaa on nostanut vuoden 2013 lopulla voimaan tullut sähkö­markkinalaki, joka aiheutti verkon­tarjoajille investointi­paineen verkko­jakeluun. Vuonna 2018 sähkö­energian kuluttaja­hinnat sitä vastoin nousivat jyrkästi tukku­hintojen noususta johtuen.

Terveydenhoitoon[1] liittyviä hallinnollisten päätösten alaisia maksuja ovat sairaala­maksu, lääkärin­palkkio, hammaslääkäri­palkkio ja korvattavat resepti­lääkkeet. (Kuvio 2)

Terveydenhoidon palvelut kallistuivat vuoden 2016 alussa roimasti. Syynä oli hallinnollinen päätös, jonka tavoitteena oli säästää 78 miljoonaa euroa. Kela-korvauksia pienennettiin, jolloin lääkärin- ja hammaslääkäri­palkkion sekä sairaala­maksujen kuluttaja­hinnat nousivat rajusti ja ovat jatkaneet nousuaan tämän jälkeenkin.

Hinnanmuutos nykyhetkestä vuoden 2015 keski­määräiseen on palvelusta riippuen 17–30 prosentin välillä. Samanaikaisesti yleisen kuluttajahinta­indeksin muutos on ollut noin 3 prosenttia.

Hallinnollisten päätösten vaikutusta hinta­kehitykseen voidaan tutkia nyt, kun käytössämme on massa-aineisto lääkkeiden hinnoista ja myynti­määristä. Kuviossa 3 esitetään korvattavien resepti­lääkkeiden hinta­kehitys ilman tukia ja verrattaan sitä kela­korvattujen resepti­lääkkeiden hinta­kehitykseen (lähde:Kela). Hallinnollisen päätöksen vaikutus näkyy portaittaisena hinnan­muutoksena, joka toistuu saman­laisena vuodesta toiseen.   

Ensimmäinen porras osuu vuoden alkuun, koska vuoden alussa kaikki kuluttajat maksavat tuotteista täyden hinnan ja hinnan­muutos joulukuulta on siten suurimmillaan. Muutos näkyy ensimmäisen vuosi­neljänneksen jälkeen, mikä johtuu käytetyn aineisto­lähteen muodostumis­aikataulusta. Kun 50 euron alku­omavastuu ylitetään, alkaa kuluttaja saamaan lääkkeen mukaista kela­korvausta, joka vaihtelee 40–100 prosentin välillä. Ylemmän erityis­korvauksen (100%) saajat maksavat tuotteista vain 4,5 euroa.

Vuoden loppua kohden tultaessa seuraava raja-arvo on vuosi­omavastuu, joka on 572 euroa. Osalla korvattavien resepti­lääkkeiden ostajista raja-arvo ylittyy, jolloin Kela korvaa loppu­vuoden lääkkeet kokonaisuudessaan ja kuluttajalle jää vain 2,5 euron omavastuu. Tämä näkyy kela­korvattavien resepti­lääkkeiden sarjassa, jossa vuoden loppu­puolella indeksi on alimmillaan; lääkkeen hinta on siis halvimmillaan, kun kela­korvaus on suurimmillaan.

Kuvio 3 kertoo myös, että korvattavat resepti­lääkkeet, ilman kela­korvausta, ovat halventuneet 2015–2019 lähes 20 prosenttia, mutta kela­korvattujen resepti­lääkkeiden indeksi osoittaa keski­määrin 4 prosentin hintojen muutosta (katkoviiva).

Syynä eroon on se, että kela­korvausten määrää pienennettiin vuoden 2016 alussa tuntuvasti. Silloin otettiin käyttöön vuosittainen 50 euron alku­omavastuu ja vuosi­omavastuuksi (ns. lääkekatto) määriteltiin 610,37 euroa.

Mikä merkitys em. hallinnollisilla päätöksillä nyt sitten on inflaatioon?

On vaikea yleistää, koska vaikutus riippuu kyseisen tuotteen tai palvelun osuudesta kokonais­kulutuksesta (ns. paino-osuus) sekä tehdyn hallinnollisen päätöksen vaikutuksesta hinnan­muutokseen.

Esimerkiksi sähkön yksityinen kulutus on noin 2,6 prosenttia kokonais­kulutuksesta; siis vain suuret hinnan­muutokset heilauttavat inflaatiota muutoksen suuntaan.

Yksittäiselle kuluttajalle merkitys voi kuitenkin olla suuri, jos sattuu paljon kuluttamaan kyseistä tuotetta tai palvelua. ”Hintojen nousu tuntuu heti kukkarossa”.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilasto­keskuksen Talous- ja ympäristö­tilastot -yksikössä.

[1] Hammaslääkäripalkkioissa huomioidaan kunnallinen ja yksityinen hoito, joten vain osa hintakehityksestä selittyy hallinnollisilla päätöksillä. Sairaalamaksussa huomioidaan lähinnä kunnallinen hoito.