Adam Zamoyskin Rites of Peace on mestarillinen kuvaus Napoleonin kaatumisesta ja Wienin kongressista, jossa Euroopan hallitsijat piirtelivät ja siirtelivät maiden rajoja. Kirja on ollut yö­pöydälläni mutta yllätti lopulta niin, että piti laittaa työ­myssy päähän.

Kuninkaat, kanslerit, ministerit, vakoilijat, vaimot ja rakastajat tekevät kirjasta herkullisen luku­kokemuksen. Zamoyski onnistuu kirjoittamaan ihmisten juonitteluista, seikkailuista ja sekoiluista kuin romaania, mutta myös hahmottamaan isot linjat. Eurooppaa muotoiltiin pitkälle eteenpäin kovalla poliittisella pelillä.

Niin kuin tehdään nytkin. Kaksi­sataa vuotta sitten tehtiin kauas­kantoisia päätöksiä. Mitkä sellaisia ovat ja mitkä eivät, sitä eivät tietenkään päätöksen­tekijät tiedä.

Niin kuin eivät tiedä nytkään. Brexitin perintö briteille ja Euroopalle selviää tulevaisuudessa. Tilastolliset mittarit kertovat jotain vaikutuksista jo piankin.

Kansantalouden tilin­pito nousi mahti­mittariksi 1900-luvulla, jonka sodat ja lamat nostivat myös työttömyys­luvut ja inflaation politiikan ytimeen. Varhaisemmilta ajoilta ei muistu mieleen, että tilastot olisivat olleet keskiössä kansojen kohtaloista päätettäessä. Siksi ällistys ilta­lukemiston ääressä.

Olin ahminut Rites of Peacea nelisen sataa sivua, kun loputtomien neuvottelujen, vastaan­ottojen, juhlien ja yö­visiittien jälkeen kohtasin sanan, jota en tanssivan kongressin aika­kauteen ollut yhdistänyt.

Statistical Committee oli perustettu Britannian ulko­ministerin aloitteesta (Lordi Castlereagh oli myös innokas skottilaisten reelien tanssija, käy kirjasta ilmi, ja surmasi lopulta itsensä kynä­veitsellä).

Tilastollinen Komitea ”kahlasi halki usein kyseen­alaisten dokumenttien vuorien tuottaakseen hyväksyttävien lukujen kokonaisuuden joka mahdollistaisi Preussin vaatimusten lopullisen ratkaisemisen”.

Kysymys oli ”sieluista”: niitä Preussi halusi alue­liitoksilla 3 411 715 kappaletta päästäkseen takaisin asukas­lukuunsa ennen Napoleonin sotia.

Tarvittavaa määrää sieluja haettiin naapuri­maista, mikä tietenkin aiheutti kiistoja. Pinta-alaa enemmän alueitten arvon määritti väki­luku, mutta sekin oli kiistelty mittari. Tokihan koulutetut käsi­työläiset olivat arvokkaampia kuin osaamattomat talon­pojat.

Ja tietenkin muillakin kuin Preussilla oli vaatimuksensa. Ja tietenkin päätökset lopulta perustuivat faktojen lisäksi tunteisiin, juonitteluihin, voima­politiikkaan ja vallan­käyttöön – varsinkin jälkimmäisiin.

Paraikaa lasketaan kuumeisesti kustannuksia – poliittisia, taloudellisia, inhimillisiä. Brexitin laskua tulevat arvioimaan myöhemmät historioitsijat, toivottavasti yhtä loistavat kirjoittajat kuin Adam Zamoyski.

Tilastot ja tunnus­luvut ovat kehittyneet Wienin kongressin ajoista. Kun ihmiset tekevät päätöksiä – äänestys­kopeissa, kongressi­saleissa, kabineteissa – tosiasiat ovat edelleen rikka rokassa.