Nollatuntisopimukset näyttävät vakiintuneen pysyväksi työsuhteen tyypiksi suomalaisilla työmarkkinoilla. Tätä nykyä jo reilu 100 000 työskentelee nollatuntisopimuksella.

Samalla tavoin kuin muidenkin niin sanottujen epätyyypillisten työsuhteiden osalta on syytä kysyä, ovatko nollatuntisopimukset merkki heikosta työmarkkina-asemasta, vai sopivatko ne tekijöidensä sen hetkiseen elämäntilanteeseen tuoden työntekoon toivottua joustavuutta?

Noin 40 prosenttia nollatuntisopimuksilla vuonna 2018 työskennellyttä sanoi itse halunneensa joustavan sopimuksen ja vastaavasti noin 40 prosenttia katsoi, että kyseinen työ oli saatavilla vain nollatuntisopimuksella. Lisäksi noin 15 prosenttia kertoi, ettei heillä ole mitään muuta työtä saatavilla.  

Tämä jaottelu ei yksin riitä kuvaamaan, millaisesta joukosta on kyse, kun puhutaan nollatuntisopimuksella työskentelevistä. Aika sekalaista sakkia he nimittäin näyttävät olevan.

Kirjavasta joukosta voi erotella peräti viisi erilaista ryhmää (Kuvio). Olen hyödyntänyt ryhmittelyssä työvoimatutkimuksen tietoa siitä, mitä henkilö itse pitää pääasiallisena toimintanaan.

Ensimmäisen ryhmän muodostavat ne, jotka pitävät pääasiallisena toimintanaan opiskelua, vaikka töissä käyvätkin. Heitä oli 33 000 eli noin kolmannes (31 %) nollatuntisopimuksella työskentelevistä vuonna 2018.

Heistä lähes kaikki (94 %) työskentelevät osa-aikaisesti, ja osa-aikaisuuden syy on juuri opiskelu (91 %). Vain neljännes haluaisi lisää työtunteja. Ei siis ole mikään ihme, että tästä ryhmästä enemmistö (56 %) oli itse halunnut nollatuntisopimuksen.

Heidän kohdallaan työntekoa voi kuvailla joustavaksi, sillä noin neljännes ei tiennyt tulevien työtuntien ajoittumista joko juuri lainkaan tai vain pariksi päiväksi eteenpäin.

Toinen ryhmä ovat eläkeläiset ja työkyvyttömät. Heitä on 9 prosenttia nollasopimuslaisista, yhteensä 10 000.

Lähes kaikki heistä oli osa-aikaisia (91 %), ja valtaosalla (84 %) osa-aikaisuuden syy oli ”muu syy”.  Niin ikään selvä enemmistö eli 77 prosenttia oli itse halunnut nollatuntisopimuksen eikä juuri halunnut lisätunteja (84 %). Vajaa kolmasosa ei tiennyt tulevia työtunteja kuin korkeintaan pariksi päiväksi eteenpäin. Enemmistö ryhmästä oli miehiä (66 %).

Kahden edellä kuvatun ryhmän kohdalla voi perustellusti päätellä, että nollatuntisopimus ei vaikuta olevan kovinkaan ongelmallinen, vaan elämäntilanteeseen pääosin sopiva työsuhteen muoto.   

Kolmanteen joukkoon lukeutuvat kokoaikatyötä tekevät, joille ansiotyö on pääasiallinen toiminta. Heitä oli nollatuntisopimuksella työskentelevistä 20 prosenttia, noin 21 000, vuonna 2018. Valtaosa (79 %) ei halunnut lisätunteja.

Edelliseen ryhmään verrattuna selvästi pienempi osuus, 33 prosenttia, oli halunnut itse nollatuntisopimuksen. Vaikka kyse on kokoaikaisesti työskentelevistä, varsin isolla osalla (30 %) oli tietoa työtuntien ajoittumisesta joko ei lainkaan tai vain pariksi päiväksi eteenpäin.

Kyse voi olla vaikkapa sijaistamisesta kouluissa, päiväkodeissa tai kuljetusalalla. Työ on siis kokoaikaista, mutta tuntien tarkkaa ajoittumista ei monikaan tiedä etukäteen. Enemmistö tähän ryhmään kuuluvista oli miehiä (61 %).

Neljännen ryhmän muodostavat ne osa-aikaisesti työskentelevät, jotka kertovat ansiotyön olevan heidän pääasiallinen toimintansa. Heitä on noin 34 000 eli noin kolmasosa (32 %) nollatuntisopimuksella työskentelevistä.

Noin puolelle osa-aikatyön syy oli kokoaikaisen työn puute ja noin puolet olisikin halunnut lisätunteja. Selvä vähemmistö eli 29 prosentti oli halunnut itse nollatuntisopimuksen. Sama osuus tiesi tulevien työtuntien ajoittumisen vain muutamiksi päiviksi eteenpäin.

Viides ryhmä poikkeaa selvästi muista; tähän noin 6 000 hengen ryhmään kuuluvat katsoivat olevansa pikemminkin työttömiä kuin työssäkäyviä. Lähes kaikki olivat osa-aikaisia (96 %) ja lähes kaikille (96 %) osa-aikatyön syy oli kokoaikaisen työn puute.

Vain joka kymmenes oli halunnut nollasopimuksen ja peräti 60 prosenttia sanoi, että työ nollatuntisopimuksella oli ainoa saatavilla oleva työ – 77 prosenttia heistä olisikin halunnut lisätunteja. Miehiä ja naisia oli jota kuinkin saman verran. Ryhmään kuuluvat näyttävät riipivän toimeentuloa hyvinkin epävarmassa tilanteessa, ja työtä todellakin haluttaisiin lisää. 

Tarkastelu osoittaa, että nollatuntisopimuksella työskentelevät ovat hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa. Joukosta löytyy yhtäältä opiskelijoita ja eläkeläisiä, joista suurimmalle osalle sopii tällainen sopimusmuoto. Toisaalta joukossa on niin koko- kuin osa-aikaisia. Heille ansiotyö on pääasiallinen toiminta, ja toisenlainen sopimus olisi toivotumpaa.

Joukon kirjavuus asettaa haasteita lainsäädäntötyölle. Toisille tämä sopimusmuoto luo mahdollisuuksia tehdä joustavasti töitä mutta toisille sitä vastoin epävarmuutta. Siksi ei ole helppo ratkaista, missä määrin nollasopimuksia tulisi rajoittaa.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä ja vastaa työvoimatutkimuksesta.