Etätyön on uutisoitu vähentäneen sairauspoissaoloja. Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön etätyö­suosituksen vaikutusarvion mukaan sairaus­poissaolot ovat vähentyneet etätyö­suosituksen myötä yleisesti ainakin 30 prosenttia ja valtiolla lähes 50 prosenttia.

Tämä tuntuu loogiselta. Etätyötä tekevillä altistuminen erilaisille flunssapöpöille on vähentynyt, kun työmatkat julkisissa liikennevälineissä, lähipalaverit ja työtovereiden tapaaminen on jäänyt pois.

Turhan sairastamisen voisi kuvitella vähentyneen koronapandemian aikana myös niillä, joiden työtehtävät eivät ole sallineet etätyötä. Ihmiset ovat huolehtineet paremmin käsihygieniasta, opetelleet yskimään oikeaoppisesti ja ovat (toivottavasti) jääneet kotiin pienienkin flunssaoireiden ilmaannuttua sen sijaan, että olisivat lähteneet ulos ja työpaikoille tartuttamaan kanssakulkijoitaan.

Etätyöbuumin siivittämään sairauspoissaolojen vähentymiseen vaikuttanee kuitenkin myös aivan toinen asia. Nimittäin se, että etätyöläisille on muita tyypillisempää tehdä sairaana töitä.

Tilastokeskuksen vuoden 2018 työolo­­tutkimuksen mukaan 64 prosenttia palkansaajista (69 % naiset, 59 % miehet) oli ollut oman sairautensa vuoksi pois töistä edellisten 12 kuukauden aikana. Osuus oli noussut parisen prosenttiyksikköä vuodesta 2013.

Toisaalta myös yli puolet (54 %) palkansaajista oli kertomansa mukaan tehnyt sairaana töitä edellisten 12 kuukauden aikana. Osuus oli noussut viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2013 (49 %). Molempina vuosina vain 7–8 prosenttia palkansaajista kertoi, ettei ollut lainkaan sairastanut.

Sukupuolten tai työnantajasektorien välillä ei ollut suurta eroa sairaana työskentelyn yleisyydessä vuonna 2018. Ylemmät toimihenkilöt (61 %) olivat kuitenkin tehneet sairaana töitä yleisemmin kuin alemmat toimihenkilöt (55 %) tai työntekijät (46 %).

Ylempien toimihenkilöiden erottuminen tässä suhteessa liittyy ainakin osittain työtehtävien laatuun: fyysisesti kevyemmät työtehtävät sujuvat myös puolikuntoisena paremmin kuin esimerkiksi talonrakentajan työ.

Kynnys lähteä kröhäisenä töihin voi myös olla matalampi sille, joka tekee toimistossa siistiä sisätyötä, kuin esimerkiksi sairaanhoitajalle, joka pelkää tartuttavansa tautinsa jo ennestään huonokuntoisiin potilaisiin.

Ylempien toimihenkilöiden yleisempään sairaana työskentelyyn liittyy kuitenkin myös heille tyypillinen mahdollisuus etätyöhön. Kaikista etätyötä tehneistä palkansaajista 65 prosenttia kertoi työskennelleensä sairaana vuonna 2018, kun muilla vastaava osuus oli 50 prosenttia.

En ihmettele. Kun olo on kovin puolikuntoinen, töihin lähtö ei tunnu oman jaksamisen ja työtovereiden tartuttamisen kannalta järkevältä ratkaisulta. Mutta jos pää ei ole aivan kainalossa eivätkä kädet kipsattuina ja jos vielä pelkää työkuorman sumautuvan poissaolon aikana kohtuuttomaksi, kiusaus kaivaa työläppäri esiin sohvalla vällyjen alla pötkötellessä on suuri. Kun olo huononee liikaa, voi ottaa pikku torkut ja sitten taas jatkaa särkylääkkeen ja kuuman mehun voimin.

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että työolo­tutkimuksessa sairaana työskentelyä koskevassa kysymyksessä täsmennettiin, että siinä ei tarkoiteta mitä tahansa pientä nuhaa tai päänkivistystä. Kysymyksessä tarkoitettiin olotilaa, jolloin vastaaja olisi todennäköisesti saanut sairauslomaa, jos sitä olisi hakenut. 

Onko näiden sairasvuoteella työskentelevien etätyöläisten työ sitten niin mielenkiintoista, ettei siitä malta pitää pientäkään taukoa?

On totta, että sairaana työskentely on yleisempää niille etätyötä tekeville, jotka kokevat ansiotyön erittäin tärkeäksi elämänalueeksi (68 %) kuin niille, joille ansiotyö on vain ”melko tärkeää” (60 %).

Varsinaisesta työn imusta ei kuitenkaan aina ole kyse. Sukupuolen mukaan katsottuna niillä, joiden kohdalla väittämä ”Olen innostunut työstäni” pitää täysin paikkansa, sairaana työskennelleiden osuus (naiset 65 %, miehet 59 %) on itse asiassa jopa hieman pienempi muilla palkansaajilla (naiset 72 %, miehet 63 %).

Yhteys sairaana työskentelyn ja työpaineiden välillä näyttää sen sijaan ilmeiseltä. Niistä etätyötä tekevistä, jotka kokevat kiireestä aiheutuvan työssään paljon tai melko paljon haittaavaa rasitusta, 72 prosenttia oli tehnyt sairaana töitä. Niillä, joilla kiirettä ei esiintynyt, vastaava osuus oli 58 prosenttia.

Suunta on sama kaikkien työolotutkimuksen työn aikapaineita kuvaavien väittämien osalta. Esimerkiksi niistä etätyötä tekevistä palkansaajista, jotka kokevat, etteivät ehdi tehdä töitään niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisivat, 78 prosenttia oli tehnyt sairaana töitä. Sen sijaan niillä, joiden kohdalla kyseinen väite ei pitänyt juurikaan tai ei lainkaan paikkaansa, vastaava osuus oli 59 prosenttia.

Myös työmarkkinauhkien kokeminen näyttää ajavan sairaana työskentelyyn. Niistä etätyötä tekevistä, jotka kokivat vuonna 2018 työttömyyden uhkaa, 74 prosenttia oli tehnyt sairaana töitä. Muilla etätyöläisillä vastaava osuus oli 63 prosenttia.

Irtisanomisen ja lomautuksen uhat nostivat sairaina työskennelleiden osuuden 71 prosenttiin, kun näiltä uhilta säästyneillä se oli 64 prosenttia.

Sairauspoissaolojen vähentyminen on hyvä uutinen siltä osin, kun se kertoo vähentyneestä sairastamisesta. Lisääntynyt etätyö on saattanut karsia sairauspoissaoloja kuitenkin myös siksi, että sairastaessaan etätyöläiset tekevät töitä useammin kuin ne, joilla ei ole mahdollisuutta etätyöhön.

Sairaana työskentely on yleistä erityisesti silloin, kun työpaineet ovat kovat ja pelko työpaikan menettämisestä suuri.

Mitä synkemmäksi horisontti on koronapandemian aiheuttamista työmarkkinauhista käynyt, sitä harvempi on todennäköisesti sairaanakaan jättänyt työasiat lepäämään.  

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilasto­keskuksen tieto- ja tilastopalveluissa.