Koronaakin päihittämään: keksintö ilman pimeää puolta
Pyöräliikkeen myyjä arvelee, että heidän bisneksensä voisi olla yksi koronakriisin voittajista. ”Kunhan vaan pysymme terveinä”, hän jatkaa ja kääntyy selittämään pettyneelle pikkupojalle, miksi juuri valittu fillari ehditään saada luovutuskuntoon vasta viikon päästä.
Toivotaan kumpaakin, terveenä pysymistä ja polkupyörän voittokulkua. Malttamattomalle pojalle valmistuva kappale on yksi lajinsa miljardista edustajasta – lajin jonka runsastuminen ei ole ongelma vaan ratkaisu.
Näinä synkkinä aikoina onkin mukava löytää tilastoja, joiden mukaan joka päivä myydään lähes 50 000 polkupyörää – joka toinen sekunti maailmassa on tehty siis oiva ostos. Ihan niin kova kuhina ei käy lauttasaarelaisessa liikkeessä, mutta Helsingin muuhun hiljaisuuteen suhteutettuna myyjän toiveikkuus vaikuttaa perustellulta.
Lisää hyvää sanomaa voi lukea Juho Kevan Tieto&trendit-artikkelista, joka kertoo työmatkapyöräilyn mahdollisuudesta. Suomalaisten työmatkat ovat kyllä pidentyneet viime vuosina, mutta edelleenkin joka toisella on alle seitsemän kilometriä töihin. Sillä matkalla kaupungissa pyörä päihittää auton nopeudessa. Ja paljossa muussakin.
Ensimmäisen patentoi saksalainen vapaaherra pari sataa vuotta sitten ja nimesi sen itsensä mukaan draisiiniksi. Sitä vain potkittiin eteenpäin, vielä puuttuivat polkimet jotka patentoitiin 50 vuotta myöhemmin.
Kyse oli siis oikeastaan potkupyörästä, johon on – kumma kyllä – älytty vasta viime aikoina palata pikkulasten harjoitteluvälineenä. Itse opettelin apupyörien avulla ja, kun ne irrotettiin, kaarsin pihasta Laajasuontielle aivotärähdyksen arvoisesti. Potkupyörällä tasapainotaidot omaksuneena olisin kenties hallinnut kaarroksen.
Jo potkupyörä on siis hieno oivallus, mutta huolimatta varhaisesta takaiskustani pidän nimenomaan polkupyörää ihmisen suurena innovaationa.
Melkein kaikilla hienoillakin keksinnöillä on pimeä puolensa. Penisilliinin voi väittää aiheuttaneen väestöräjähdystä. Auto on monen muun haittavaikutuksen lisäksi aiheuttanut juuri sitä työmatkojen pidentymistäkin.
Kontin keksiminen alensi rahtikustannuksia, mikä vauhditti globalisaatiota, josta tuli paljon hyötyjä, mutta viimeistään nyt alkavat vitsauksetkin olla ilmeisiä.
Lauttasaaren fillarimyyjän kanssa tuumimme, että onneksi Suomessa sentään vielä tehdään polkupyöriä. Myyjä muistutti kuitenkin, että Jopossakin on sata osaa joista suurin osa tulee… oikein arvattu mistä.
Toki pyörälläkin sattuu onnettomuuksia, eikä kaikista selvitä pienellä sairaalareissulla kuten minä viisivuotiaana. Mutta voittopuolisesti pyöräily ehkäisee vitsauksia – ylipainoisuudesta ilmastonmuutokseen.
Malja siis fillarille, kypärä päähän ja kohti kevättä!
Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.