Työolotutkimuksessa on kartoitettu kiirettä työympäristön haittatekijänä vuodesta 1977 alkaen. Palkansaajilta, jotka kertovat kiirettä esiintyvän työssään, on kysytty, kuinka paljon haittaavaa rasitusta koetusta kiireestä aiheutuu. Näin on haluttu erottaa pieni tarmokkuutta synnyttävä kiire, ”hyvä tekemisen tuntu”, kuormituksesta, joka on jatkuvaa, liiallista ja ahdistavaakin.

Vuoden 2018 työolotutkimuksen tulokset näyttivät, että haittaavaa rasitusta aiheuttava kiire oli kasvanut naisilla ja kuntasektorilla koko 40 vuoden aikasarjan ennätyslukemiin.

Vuonna 1977 vajaa viidennes (18 %) palkansaajaista, miehet hieman yleisemmin kuin naiset, koki kiireestä haittaavaa rasitusta työssä paljon tai melko paljon. Työn pakkotahtisuus oli tuolloin tutuinta teollisuuden työntekijäammateissa.

Kiireen kokemus yleistyi siitä eteenpäin niin, että vuonna 1997 kiireestä rasittuneiden osuus oli noussut naisilla 35 prosenttiin ja miehillä 30 prosenttiin.

Käynnissä oli tuolloin hurja nousukausi, jolloin talouskasvu oli jo samaa luokkaa kuin edellisen vuosikymmenen vaihteessa, mutta palkansaajia oli töissä yli 250 000 vähemmän kuin ennen lamaa vuonna 1990. Resursseja oli leikattu, ylitöitä painettiin yleisesti.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa haittaavaa kiirettä kokevien palkansaajien osuudet laskivat, tilanne tasaantui 1990-luvun lamaa edeltäneelle tasolle ja vuosi 1997 jäi poikkeuksellisena piikkinä historiaan.

Kunnes vuoden 2018 työolotutkimuksen luvut näyttivät yllättäen, että työssään kiireestä paljon tai melko paljon haittaavaa rasitusta kokevien naisten osuus oli kasvanut vuodesta 2013 jyrkästi, 32 prosentista 39 prosenttiin – yli edellisten ennätyslukemien.

Myös miehillä kiirettä kokevien osuus oli viidessä vuodessa kasvanut, mutta vain pari prosenttiyksikköä 26 prosenttiin. Tämä on jopa vähemmän kuin vuonna 1990.

Naispalkansaajien kokeman kiireen kasvu on yhteydessä siihen, että kiireestä on tullut erityisen yleistä naisvaltaisella kuntasektorilla (43 %) verrattuna valtio- tai yksityissektoreihin (29–30 %). Naiset kuitenkin kokevat haittaavaa kiirettä kaikilla sektoreilla selvästi yleisemmin kuin miehet – kuntasektorin naisilla osuus nousee 47 prosenttiin.

Kiire haittaa uusimpien tulosten mukaan erityisesti alempien ja ylempien toimihenkilöiden, ei yhtä lailla työntekijäammateissa toimivien työtä.

Kiireen taustalta löytyy usein kokemus siitä, että henkilöstöä on työpaikalla liian vähän työtehtäviin nähden. Tämä pätee erityisesti terveydenhuollon ja asiakaspalvelutyön ammateissa.

Noin kolme neljästä palkansaajasta sanoo työnsä sisältävän tiukkoja aikatauluja. Tässä suhteessa sukupuolten välinen ero ei ole suuren suuri.

Naiset sen sijaan kokevat huomattavasti useammin (54 %) kuin miehet (41 %), että heillä on liian monta työtehtävää työn alla ja että heidän työnsä keskeytyy usein kyselyjen, puheluiden tai pikaviestien vuoksi (naiset 64 %, miehet 50 %).

Naiset myös tuntevat useammin kuin miehet, etteivät he ehdi tehdä töitä niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisivat (naiset 50 %, miehet 33 %). Kuntasektorin naisista lähes puolet (48 %) kokee työn digitalisaation lisänneen työn kuormittavuutta.

Myös arjessa koettu kiire on Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen mukaan kasvanut. Missähän määrin työkiireet heijastuvat arjen kuormitukseen ja päinvastoin?

Huomionarvoista on se, että Euroopan työolotutkimuksessa Suomi erottuu maana, jossa naisten kokema kiire oli jo vuonna 2015 merkittävästi yleisempää kuin EU28-maissa keskimäärin, miesten kokema kiire sen sijaan aika lailla EU28-keskitasoa.

Viime viikkojen tapahtumat ovat asettaneet vuoden 2018 Työolotutkimuksen tulokset uuteen valoon. Monilla suomalaisilla työelämän kiire on loppunut kuin seinään. Kokoukset, toimeksiannot, seminaarit on peruttu. Asiakkaiden määrä on romahtanut.

Onnekkaimmilla on nyt aikaa tehdä rästihommia – epäonnisemmilla kiire vaihtuu lomautuksiin ja työttömyyteen.

Sote-alaa vuonna 2018 koskevat tulokset saivat tuoreeltaan ajattelemaan, että tästä ei tilanne enää paljon voi pahentua. Nyt ei liene kenelläkään epäselvää, että kyllä vaan voi.

Tuntuu hurjalta, että kuormitus kasvaa eniten juuri siellä, mihin ei ole jätetty väljyyttä tähänkään asti.

Liiallinen ja jatkuva kiire on tuhoisaa ihmisten hyvinvoinnille. Jaksamisongelmat ovat yleisempiä työssään kiirettä paljon kokevilla. Kiireellä on hintalappunsa myös työnantajille ja kansantaloudelle: mielenterveyssyistä aiheutuneet pitkät sairaslomat ja työkyvyttömyys ovat viime vuosina yleistyneet.

Myös innovointi ja luovuus kärsivät. Vuonna 2018 puolet naispalkansaajista ja noin 40 prosenttia miespalkansaajista sanoi, että heillä olisi periaatteessa mahdollisuus soveltaa uusia ideoita työssään, mutta käytännössä ei tähän useinkaan aikaa.

Omaa työtä, tuotteita ja palveluita sekä työpaikan työjärjestelyjä koskevien aloitteiden teko on vähentynyt erityisesti naisilla vuodesta 2013.

Työurien jatkamisen kannalta ei ole hyvä uutinen, että paljon kiirettä ja ylipäänsä työssään kuormitusta kokevat yli 50-vuotiaat palkansaajat ovat muita harvemmin valmiita myöhentämään eläkkeelle jäämistään.

Tällä hetkellä koronaepidemia aiheuttaa valtavia paineita erityisesti sote-alan henkilökunnalle, joilla työn kuormituksen kasvu ja kokemus liian vähäisistä henkilöresursseista on jatkunut jo pitkään. Mutta ilman tätä akuuttia kriisiäkin meillä on sopeutumista isoihin muutoksiin: väestörakenteen ikääntyminen, ilmastonmuutos, muut globaalit epävarmuustekijät.

Nyt keskitytään lähinnä seuraavien kuukausien yli selviämiseen. Voi kuitenkin toivoa, että tämänhetkisestä poikkeustilasta opitaan jotain.

On todella aika tuoda niin arkeen, työpaikkojen tasolle kuin yhteiskuntaan uusia luovia ratkaisuja, joilla tukea sekä sosiaalisesti että ympäristön kannalta kestävää kehitystä, myös työelämässä. Toivottavasti niiden miettimiseen löytyy vielä aikaa.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.