Joka toinen vuosi toteutettava EU-innovaatio­­tutkimus selvittää vähintään kymmenen henkilöä työllistävien teollisuuden ja useiden palvelu­­toimialojen yritysten innovaatio­­toimintaa; kuinka yleistä innovointi on ja kuinka uusia tuotteita tai prosesseja kehitetään. Tuorein tutkimus vuosilta 2016–2018 kertoo innovaatio­toimintaa harjoittaneiden osuuden olleen yli 60 prosenttia tutkituista yrityksistä.

Innovaatiotoiminta näyttää yleistyneen viime vuosina ja nimenomaan palveluissa. Palvelu­­innovaatioita markkinoille tuoneiden yritysten osuus on kasvanut samaan aikaan kuin tavara­­innovaatioista ilmoittaneiden osuus on kokonaistasolla säilynyt jokseenkin samana viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Palveluinnovaatioita tekevien yritysten osuudet ovatkin viime tutkimuksissa olleet yhtä suuret kuin tavara­innovaatioita markkinoille tuoneiden. Palvelualojen ohella palvelu­innovaatioiden tekeminen on yleistynyt myös teollisuudessa.

Palvelut kasvattaneet osuuttaan innovaatio­toiminnasta

Innovaatiotoiminta yleisesti on palvelualoilla edelleen hieman harvinaisempaa kuin teollisuuden yrityksissä, mutta kehittämis­toiminta ja innovointi ovat kuitenkin yleistyneet yhtä lailla ja samankaltaisesti kummassakin toimiala­ryhmässä.

Lukumääräisesti innovoivia yrityksiä on nyt palvelualoilla enemmän kuin teollisuudessa, sillä palvelualojen yritysmäärä on innovaatio­tutkimuksessa kasvanut samalla kun teollisuudessa toimivien vähintään 10 henkilöä työllistävien yritysten määrä on vähentynyt.

Palvelualojen kasvaneet kehittämis­panostukset näkyvät myös innovaatio­menoissa ja erityisesti tutkimus- ja kehittämis­toimintamenoissa, jotka edustavat valtaosaa Suomessa yritysten ilmoittamista innovaatio­menoista. Palvelualoilla yritykset ilmoittivat vuodelle 2018 lähes 2,9 miljardia euroa innovaatio­menoja, noin 1,7 miljardia enemmän kuin vuonna 2016.

Teollisuuden aloilla innovaatio­menojen kokonaissumma oli hieman yli 3,9 miljardia, mikä oli edellisvuosia vähemmän johtuen muiden kuin t&k-menojen vähäisestä ilmoittamisesta.

Myös innovaatioista saatu liikevaihto oli vuonna 2018 palvelualoilla lähes samaa tasoa kuin teollisuudessa. Aiemmin innovaatioista kertynyt liikevaihto on jäänyt palvelu­toimialoilla huomattavasti teollisuutta vaisummaksi.

Kehittämistoiminnan näkökulmasta näyttäisi siis siltä, että teollisuudesta ja vienti­painotteisesta tavara­tuotannosta eläneelle Suomelle palvelut ovat nyt aidosti tulleet monipuolistamaan taloutta ja sen kilpailukykyä.

Kriisin seuraukset vielä pimennossa

Mutta kuinka käy koronakriisin jälkeen? Kuinka kriisi muuttaa kulutus­kysyntää, jatkuuko talouden monipuolistuminen edelleen palvelualojen kautta?

Sijoittuvatko tuotannon arvoketjut uudella tavoin, ja sijoitetaanko Suomeen ehkä jo kertaalleen ulkomaille siirrettyjä toimintoja? Korvaako kotimainen tuotanto aiemmin ulkomailta tuotuja loppu- ja välituotteita varmistaen näin tuotannon jatkuvuuden mahdollisten uusien kriisi­tilanteiden varalta?

Tekevätkö muut maat toimia, jotka vaikuttavat Suomen vienti­teollisuuden rakenteeseen?

Yhtä lailla kriisi voi vaikuttaa yritysten kehittämis­toimintaan. Samat kysymykset koskevat myös innovointia.

Minkälaiselle kehittämistoiminnalle on suurinta kysyntää, missä tarvitaan perustutkimusta tai soveltavaa tutkimusta kriittisimmin?

Kenties muuttuvan kysynnän myötä syntyy uusia mahdollisuuksia uudenlaisille tuotteille, tai täysin uusille tutkimus­avauksille?

Korostuuko jo valmiiksi ajankohtaisen digitalisaation merkitys paikka­riippumattomuutensa vuoksi kehittämis- ja tuotanto­prosesseissa? Varmistetaanko myös tuote- ja prosessi­kehitystyön ja muun innovaatio­toiminnan jatkuvuus uudenlaisilla sijoittelu­ratkaisuilla ja fyysisten globaalien verkostojen sijaan esimerkiksi kriiseille vähemmän herkillä ratkaisuilla?

Minne tuotannon haavoittuvia ja kriittisiä toimintoja sijoitetaan? Minne t&k- ja muut innovointi­sijoitukset ja -investoinnit tehdään?

Kehittämistoiminta voi saada uusia muotoja

Innovaatiotoiminnalle on luontaista yhteistyö. Suomessa toimivista ja innovaatio­toimintaa harjoittaneista yrityksistä vuosina 2016–2018 kaikkiaan liki 30 prosenttia teki innovaatio­toimintaan liittyvää yhteistyötä erilaisten yhteistyö­tahojen kanssa. Näistä valtaosa teki yhteistyötä kotimaassa sijaitsevien kumppaneiden kanssa, mutta yrityksillä on myös Suomen ulkopuolella laajaa innovaatio­yhteistyötä erilaisten kumppaneiden kanssa.

Kaikkiaan 43 prosenttia yhteistyötä tehneistä teki yhteistyötä EU-EFTA-alueella sijaitsevien yhteistyö­tahojen kanssa. Joka neljäs innovaatio­yhteistyötä tehneistä ilmoitti kumppaneista, jotka sijaitsivat EU-EFTA-alueen ulkopuolella.

Kriisin jälkeinen aika tulee näyttämään, sijoittavatko yritykset toimintojaan ja myös yhteistyö­verkostojaan aiemmasta poikkeavalla tavalla. Yhteistyö­verkostoja saatetaan joutua arvioimaan uudella tavoin, ja uusia verkostoja voi syntyä uudenlaisten tarpeiden ja uuden tietoisuuden pohjalta.

Kriisiajan kokemuksilla voi olla myönteisiä seurauksia. Ketteryys, joustavuus ja kenties uudenlainen rohkeus voivat syttyä tilanteessa, jossa vakiintuneelta tuotannolta ja toiminnalta putoaa pohja tai jossa syntyy uusia mahdollisuuksia tai uudenlaisia tarpeita. Kriisissä syntyvistä toiminta­malleista ja kulutus­tottumuksista jää kenties jotain myös kriisin jälkeiseen aikaan.

Innovaatiotutkimuksessa yritykset nimesivät merkittäväksi esteeksi tai haitaksi innovaatio­toiminnalle osaavan henkilöstön puuttumisen, mutta myös yrityksessä vallitsevat erilaiset prioriteetit.

Osaavan henkilöstön puuttuminen kuulostaa hämmentävältä korkean koulutuksen ja osaamisellaan menestyneen Suomen kaltaisessa maassa. Johtuuko mahdollinen osaamisvaje nopeasti muuttuvista vaatimuksista ja mahdollisuuksista vai esimerkiksi joustamattomuudesta?

Talouden elvyttämiseen tullaan tarvitsemaan ripeyttä, missä osaaminen kohdentuu järkevästi ja vaihto­ehdoista kumpuavat näkemykset pystytään aiempaa kattavammin muuntamaan käytännön ideoiksi, ja lopulta myös innovaatioiksi.

Perinteisesti innovaatiotoiminnan keskeisinä haasteina ovat näyttäytyneet markkina­tekijöiden ohella innovaatio­toiminnan korkeat kustannukset ja tarvittavan rahoituksen puuttuminen.

Innovaatiotoimintaa harjoittaneista Suomessa on tyypillisesti saanut julkista rahoitustukea kehittämis­toimintaansa noin kolmannes, viimeisimmässä tutkimuksessa 29 prosenttia. Tuki on ollut yleisempää teollisuudessa kuin palveluissa. Nähtäväksi jää, kuinka kehittämis­toiminnan tuen muodot kehittyvät syvän ja talouden dynamiikkaa muuttavan kriisin jälkeen.

Pandemia kurittaa koko taloutta, mutta eri lailla eri aloja

Covid-19-pandemia ei kohtele toimialoja tasa-arvoisesti. Vientialojen tuotanto pysähtyy väistämättä markkinoiden sulkeuduttua. On aloja, kuten tietoliikenne ja kauppa, joille kohdentuva kysyntä ei lamaannu – ainakaan kriisin alkuvaiheessa. Mutta on myös aloja, joille kriisi on täydellinen pysähdys, kuten ravintola-ala.

Kokonaisuudessaan talous kärsii, sekä kotimaan markkina että vienti­teollisuus.

Siinä vaiheessa, kun taloudella on mahdollisuus käynnistyä uudelleen, voidaan toivottavasti hyödyntää tehokkaasti myös kriisin aikana opittua. Esimerkiksi digitalisaatio voidaan nähdä merkittävänä mahdollisuutena aiempaa kattavammin.

Talous myös kaipaa uudella tavoin katsomista. Kriisikokemus toisaalta pakottaa löytämään, toisaalta mahdollistaa uudet sovellukset ja ratkaisut. Tutkimus- ja kehittämis­toiminta ja muu innovaatio­toiminta tulevat olemaan keskeisessä roolissa kriisinkin jälkeen, kun taloudet jatkavat uudessa maailmantilanteessa.

Kirjoittaja vastaa innovaatiotutkimuksen tekemisestä Tilastokeskuksen tiede- ja teknologiatilastoissa.