On jo pitkään tunnustettu tosiasia, että väestön vanheneminen tulee haastamaan eläkejärjestelmän kestävyyden ja sen rahoituspohjan. Pitkäaikaisena poliittisena tavoitteena onkin ollut eläkeiän siirtäminen aiempaa myöhäisemmäksi.

Viimeisin eläkeuudistus tehtiin vuoden 2017 alussa. Tällöin eläkeiän alarajaa päätettiin nostaa vaiheittain vuoteen 2027 mennessä. Saman uudistuksen yhteydessä jokaiselle ikäluokalle määriteltiin oma tavoite-eläkeikä, joka on alinta eläkeikää korkeampi. Tavoite-eläkeikään päästessä saa työeläkkeensä täysimääräisenä. Jos jaksaa painaa vielä yli siitä, saa lykkäyskorotuksella kasvatettua vanhuuseläkettä suuremmaksi.

Eläketurvakeskuksen mukaan vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikä onkin noussut kahdella kuukaudella vuodesta 2018. Myös työolotutkimuksen aineiston perusteella vuosien 2013 ja 2018 välillä 50–64-vuotiaiden keskuudessa ajatus eläkkeelle jäämisen myöhentämisestä näyttää lisääntyneen. Eläkeuudistukset siis osaltaan tuottavat tulosta.

Vuoden 2018 työolotutkimuksessa nousi kuitenkin esille, että suurin osa yli 50-vuotiaista (67 %) ei olisi valmiita venyttämään eläkkeelle siirtymistään lykkäyskorotuksen vuoksi.

Jos haluamme vastata poliittiseen tavoitteeseen eläkkeelle jäännin myöhentämisestä, millä pidämme työelämässä tämän joukon, jota raha ei motivoi?

Työelämä on työolotutkimuksen mukaan muuttunut ikääntyneille moneltakin osin suotuisammaksi 2000-luvun aikana. Vanhempien kollegoiden työkokemusta arvostetaan enemmän kuin vuosituhannen alkupuolella. Lisäksi entistä useampi palkansaaja kokee esimiesten kohtelevan ikääntyneitä tasa-arvoisesti.

Yli 50-vuotiaat kokevat myös ikäsyrjintää aiempaa vähemmän. Vielä vuonna 1997 seitsemän prosenttia yli 50-vuotiaista ilmoitti kokeneensa syrjintää iän vuoksi. Vuonna 2018 osuus oli enää kolme prosenttia.

Toisaalta samasta tutkimuksesta on nostettavissa esiin asioita, joiden vuoksi monet yli 50-vuotiaat eivät missään nimessä halua siirtää eläkepäiviä. Niiden joukossa, jotka kokevat työnsä henkisesti tai fyysisesti raskaaksi, ilmenee enemmän haluttomuutta siirtää eläkeikää kohti tavoiteikää. He myös haluavat keskimääräistä useammin poistua työelämästä jo ennen alinta eläkeikää.

Tämä ei sinänsä yllätä. Huolestuttavan tästä tiedosta tekee se, että nämä kuormittuneisuuteen ja jaksamiseen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina.

Se, mitä nämä kuormitustekijät ovat, on tietenkin työstä ja sen luonteesta riippuvaista. Syitä on varmasti monia. Työolotutkimuksesta voi kuitenkin nostaa esiin yhden selkeän tekijän, joka tuntuu kuormittavan ikääntyneitä suuresti: digitaitojen riittävyys.

Tutkimuksessa haastateltavat saivat määritellä itsensä valmiiksi annettuihin digiosaamista kuvaaviin kategorioihin sopivimman kuvauksen mukaan. Kategoriat olivat digiekspertti, osaaja, pärjääjä ja putoaja.

Valtaosa haastateltavista yhdisti itsensä osaajiin, mutta yli 55-vuotiaissa enemmistö kuvaili olevansa vain pärjääjiä.

Kokemus omista digitaidoista on yhteydessä yli 50-vuotiaiden palkansaajien haluihin jatkaa työelämässä pidempään. Digieksperteistä lähes puolet oli valmiita siirtämään eläkeikäänsä ylöspäin. Pärjääjistä ainoastaan noin joka neljäs oli valmis tähän riippumatta vastaajan sosioekonomisesta asemasta.

Yli 55-vuotialla uusien sovellusten, tietojärjestelmien ja työvälineiden opettelu laski työssä viihtyvyyttä muita ikäluokkia yleisemmin. Pelko siitä, ettei uuden teknologian kehityksessä pysy mukana, on erityisen suurta vanhimmissa ikäluokissa – noin joka viides yli 50-vuotias pelkäsi tätä.

Vauhdista putoamista pelkäävien joukossa halu siirtää eläkkeelle jäämistä lykkäyskorotuksen vuoksi oli keskimääräistä vähäisempää. Vastaavasti keskimääräistä useampi oli harkinnut eläköitymistä jo ennen alinta vanhuuseläkeikää.

Digitaalisen kehityksen luomat uhkakuvat työpaikkojen säilyvyydelle iskevät eniten ikääntyneisiin palkansaajiin. Vaikka asenteet ovatkin muuttuneet ikääntyneitä kohtaan myönteisimmiksi, vaikuttaa edelleen siltä, että tarpeen vaatiessa ikääntyneistä lähdetään karsimaan.

Työpaikoissa, joissa oli tehty muutoksia henkilöstömääriin digitalisaation tai robotisaation vuoksi, jopa puolet yli 50-vuotiaista koki, että juuri ikääntyneistä halutaan työpaikalla eroon. Muista saman ikäluokan palkansaajista vain joka kymmenes koki samoin.

Ikääntyneiden palkansaajien joukko jatkaa laajentumistaan. Pelkästään vuosien 2013 ja 2018 työolotutkimusten välillä 55–64-vuotiaiden työllisyysaste kasvoi 58,5 prosentista 65,4 prosenttiin. Ikääntyvän palkansaajajoukon jaksaminen on siis yhä keskeisempi kysymys.

Digitaalisen kehityksen vauhti ei saisi pudottaa muutoin työkykyistä ja työhaluista työntekijää pois työelämästä. Tulisiko edellytyksiä digitaaliseen muutokseen tukea aiempaa paremmin vaiko jarruttaa menoa digiloikkauksiin pyrkivässä työelämässä?

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä.