Konsernien sisäinen kaupankäynti muodostaa eri arvioiden mukaan 30–50 prosenttia globaalista ulkomaan­kaupasta. Konsernien sisäistä eli siirto­hinnoiteltua kauppaa eivät monesti määritä tavallisen kaupan­käynnin taloudelliset kannustimet.

Veroasteiden erot konsernin eri toimipisteiden sijainti­maissa synnyttävät houkutuksen asettaa vienti- ja tuontihinnat siten, että konsernin voitot siirtyvät matalamman verotuksen piiriin.


Verottaja valvoo konsernien asettamia siirtohintoja, mutta veronkiertoa on vaikea kitkeä kokonaan. Soveliaita hintoja on haastavaa määritellä ulkopuolelta, sillä kauppaa käyvä konserni on usein ainoa, joka tietää tarkalleen omat kustannuksensa.


Siirtohinnoittelun laajuutta Suomessa ei ole tarkasti tutkittu, minkä vuoksi selvitin Tilasto­keskuksessa tekemässäni gradussa, miten suomalaisten konsernien tavaraviennin siirtohinnat eroavat muista hinnoista. Vaikka vastaavia tutkimuksia ei ole Suomessa tehty, tuloksia vero­motivoituneesta siirto­hinnoittelusta on saatu esimerkiksi Ranskassa (Davies ym., 2018), Yhdysvalloissa (Clausing, 2003) ja Tanskassa (Cristea & Nguyen, 2016).

Yhdistämällä tullin tavaroiden ulkomaankauppa­tilasto ja konserni­rekisteri saadaan tieto siitä, onko viejäyrityksellä viennin kohdemaassa tytäryhtiö. Hintojen jako siirto­hintoihin ja markkina­ehtoisiin hintoihin on tällä menetelmällä karkea ja epätarkka, mutta siihen on ollut tyytyminen tarkemman tiedon puuttuessa.


Aineisto antaa viitteitä vero­motivoituneesta siirto­hinnoittelusta: kohdemaan efektiivisen marginaalivero­asteen pudotessa 10 prosenttia viennin siirtohinnat laskevat muista hinnoista poiketen 1,2 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2017 tavaraviennin kokonais­arvosta puuttui jopa 0,8 miljardia euroa siirtohintojen reagoitua vero­kannustimiin, mikä vastaa yli kahta prosenttia suomalaisten konsernien ja yritysten tavaraviennin arvosta.

Nämä suomalaiskonsernien ulkomaille jäävät tulot johtivat karkeasti laskettuna noin 160 miljoonan euron loveen Suomen yhteisövero­kertymässä. Tulos kattaa vain suppean osan siirto­hinnoittelun kokonais­kuvasta, sillä tarkastelun ulkopuolelle jäivät niin ulkomaiset konsernit, tuonnin siirto­hinnoittelu kuin palveluiden ulkomaankauppa.

Tarkemmalle tiedolle siirtohinnoista olisi käyttöä

Ongelmana edellä esitetyissä luvuissa siirto­hinnoittelun taloudellisille vaikutuksille on, että ne on laskettu pystymättä erottelemaan siirtohintoja täsmällisesti muista hinnoista. Tarkkaa tietoa siirtohinnoista ei ole saatavilla, mikä on vaivannut kaikkia EU-maissa tehtyjä tutkimuksia.


Läpinäkyvyys kauppaa käyvien osapuolten riippuvuus­suhteista auttaisi arvioimaan, kuinka suuri osuus Suomen ulkomaan­kaupasta on konsernien sisäistä ja miten se poikkeaa kaupasta kolmansille osapuolille.

Tutkimukseni mukaan jopa 60 prosenttia suomalais­yritysten tavaraviennin arvosta kohdistuu maahan, jossa viejäyrityksellä on tytär- tai sisaryhtiö, mutta tarkempaa tietoa kaupan riippuvuuksista ei tällä hetkellä löydy.


Siirtohinnat näyttelevät suurta osaa ulkomaan­kaupassa ja niiden käyttäytyminen poikkeaa muista hinnoista. Tietoa niistä on kuitenkin tilastoissa tarjolla valitettavan vähän.

Kirjoittaja työskentelee 1.8.2020 alkaen yliaktuaarina Tilasto­keskuksen maksutase- ja rahoitustilinpidossa. Keväällä ja kesällä 2020 hän teki harjoittelijana pro gradun Helsingin yliopiston taloustieteen maisteri­ohjelmassa ulkomaan­kaupan siirto­hinnoittelusta.         

Lähteet:

Clausing, K. A. (2003). “Tax-motivated transfer pricing and US intrafirm trade prices”. Journal of Public Economics 87:9-10, 2207–2223.


Cristea, A. D. & Nguyen, D. X. (2016). “Transfer pricing by multinational firms: New evidence from foreign firm ownerships”. American Economic Journal: Economic Policy 8:3, 170–202.


Davies, R. B., Martin J., Parenti M. & Toubal F. (2018). “Knocking on tax haven’s door: Multinational firms and transfer pricing”. Review of Economics and Statistics 100:1, 120–134.