Viime syksynä työpuhelimeni soi, ja sain kiinnostavan kysymyksen vastattavaksi. Miksi ympäristönsuojeluinvestointien osuus on niin pieni kokonaisinvestoinneista?
Kysymys on aiheellinen, sillä esimerkiksi teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia.
Kysymys on oiva myös siinä mielessä, että siihen kiteytyy ympäristötilinpidon hyödyt kansantalouden tilinpidon satelliittitilinpitona. Ympäristötilinpito on rakennettu siten, että tilastojen vertailu kansantalouden tilinpidon kanssa on luontevaa ja suositeltavaa.
Vaikuttaisi perustellulta väittää, että teollisuudessa ympäristönsuojeluun ei investoitaisi. Mutta ennen kuin allekirjoitetaan väite, lienee syytä selventää, mitä ovat ympäristönsuojeluinvestoinnit ja miten niitä tilastoidaan.
Yhteisestä kehikosta huolimatta kansantalouden tilinpidon ja ympäristönsuojelumenot -tilaston investoinneista löytyy laskennallinen eroavaisuus. Kansantalouden tilinpidossa tutkimus- ja kehittämismenot (t&k) kirjataan nykyään investointeina, ei yritysten menoina kuten aiemmin.
Ympäristönsuojelumenojen osaltakin pyritään samaan. Yhdenmukaistettujen menetelmien kehittäminen Euroopan maiden välillä on kuitenkin kesken, joten EU-maiden vertailukelpoisuuden vuoksi t&k-menot kirjataan vielä toistaiseksi yritysten menoihin.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuus teollisuuden investoinneista on noin 40 prosenttia. Jos se jätettäisiin pois teollisuuden investoinneista, olisi ympäristönsuojeluinvestointien osuus teollisuuden kokonaisinvestoinneista noin 4 prosentin luokkaa.
Ympäristönsuojeluinvestointien kriteerit ovat tiukat ja ympäristön kannalta positiiviset investoinnit jäävät joskus intuition vastaisesti tilastoinnin ulkopuolelle. Ympäristönsuojeluinvestoinnit koostuvat pääosin ilmansuojelun, jätevesi- ja jätehuollon investoinneista, eikä niihin lasketa materiaalitehokkuuteen tähtääviä investointeja.
Luokittelu perustuu ympäristöliiketoiminnan tuote- ja palveluluokitukseen, jonka yhdeksää ensimmäistä luokkaa käytetään ympäristönsuojelumenoissa, ja luokat 10–16 koskevat materiaalitehokkuutta. Materiaalitehokkuuteen tähtääviä investointeja ei tilastoida, mutta ympäristöliiketoiminnan arvonlisäysten perusteella niiden voidaan päätellä olevan teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointeja suurempia.
Uuden tehokkaamman ilmansuodattimen hankinta on esimerkki mukaan laskettavasta ilmansuojelutoimenpiteestä. Esimerkiksi tuotantolaitoksen siirtymistä öljylämmityksestä maalämpöön taas ei lueta mukaan ympäristönsuojeluun. Vaikka ilmanpäästöt vähenevätkin, se on ympäristönsuojelumenot-tilaston näkökulmasta panostusta materiaalitehokkuuteen.
Myös ympäristönsuojeluinvestointien arvon määrittelyssä on omat koukeronsa. Tuotannon investoinneista lasketaan kuuluvaksi ympäristönsuojeluun vain se osa, joka maksetaan ylimääräistä ympäristönsuojelun edistämiseksi.
Esimerkiksi vähempipäästöisen koneen hankinnasta lasketaan ympäristönsuojeluun kuuluvaksi vain lisähinta verrattuna vastaavaan koneeseen ilman päästövähennystä.
Normaali ympäristön kannalta myönteinen teknologinen kehitys ei siis näy investointien arvossa. Tietyissä tapauksissa, kuten puhdistimien hankinnoissa, investointi voidaan kuitenkin kokonaisuudessaan lukea ympäristönsuojeluinvestointeihin, kunhan se palvelee ainoastaan ympäristönsuojelutoimenpiteitä.
Vaan investoiko teollisuus ympäristönsuojeluun?
Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt, on investointien suhdeluku parempi kuin miltä ensisilmäilyn perusteella näyttää. Lisäksi tarkan luokittelun ja arvon määrittelykriteerien vuoksi teollisuuden investoinnit ovat ympäristön kannalta myönteisempiä kuin mitä investointien suhdeluku, 2 prosenttia, antaa ymmärtää.
Tämän perusteella teollisuus on mielestäni mainettaan parempi ympäristönsuojeluun investoija.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina ympäristötilinpidon parissa Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastot -yksikössä.
Suomen talouden kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rakentamisen ja teollisuuden hiipuminen ja korkojen nousu synkentävät näkymiä. Valoa luovat energiainvestoinnit ja edelleen hyvä työllisyystilanne. Kotitalouksien velkaantumisaste on kääntynyt laskuun.
Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattorivertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmätason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.
Meillä on jo mittaristo ekologian ja ekonomian yhteensovittamiseksi: kansantalouden tilinpidon ympäristölaajennus. Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon.
Euroopan unionin uuden kestävän kehityksen seurantaraportin mukaan jäsenmaat ovat edistyneet merkittävästi työelämän parantamisessa, köyhyyden vähentämisessä ja tasa-arvon parantamisessa. Sen sijaan edistyminen ympäristöasioissa on ollut vaatimatonta.
Kiertotalousohjelmassa jätemäärien kehitystä seurataan usealla eri indikaattorilla. Perustavanlaatuinen siirtymä kiertotalouteen ei kuitenkaan onnistu ilman aktiivista ja määrätietoista toimijuutta. Tietoa on, mutta käytetäänkö sitä toimintaan?
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Kaikki globaalit SDG-indikaattorit on saatu menetelmällisesti määriteltyä, ja niihin saadaan lähitulevaisuudessa dataa. Yksittäisten maiden kyvyssä tuottaa dataa on kuitenkin yhä merkittäviä puutteita. Kansainvälisen tilasto-osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen onkin viime vuosina panostettu.
Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.
