Sain ansioristin palveluksistani Tilastokeskukselle. Pitää siis pikkaisen pohtia omankin työn arvoa tuoreen ja tärkeän kirjan valossa.
Mariana Mazzucato on innovaation ja julkisen arvon professori University College Londonissa. Hänen vastikään suomennettu kirjansa Arvo – globaalin talouden luojat ja välistävetäjät on ytimeen menevä puheenvuoro siitä, mistä arvo syntyy ja mistä kenties ei.
Mazzucato lähtee Ranskan fysiokraateista ja kansantalouden tilinpidon esi-isästä Francois Quesney’stä asti jäljittämään sitä, mitä minäkin aikana on pidetty arvoa tuottavana toimintana, mitä vain toisten luomaa arvoa kuppaavana toimintana.
Taloustieteen klassikoilla Adam Smithillä, David Ricardolla ja Karl Marxilla oli jokaisella oma ns. tuotantoraja, jonka sisäpuolella oli arvoa luova talous, ulkopuolella vuokraa perivät välistävetäjät.
Mazzucaton mielestä emme nykyään erota arvon luomista ja kuppaamista toisistaan, emme enää edes keskustele niiden erosta, kuten taloustieteen alkuaikoina tehtiin. Kansantalouden tilinpidossakin jo hyväksymme sen, että jos jostakin saa hyvää hintaa – oli se kyseenalaisia finanssituotteita tai ylihinnoiteltuja lääkkeitä – sillä on sen mukaisesti arvoakin.
Meillä ei oikein ole ollut vastaväitteitä, kun Goldman Sachsin johtaja julistaa pankkiiriliikkeensä työntekijät maailman tuottavimmiksi heidän miljoonapalkkioitaan perustellessaan.
Mariana Mazzucato tarjoaa hyvin perusteltuja vastaväitteitä.
Mikä vielä kenties tärkeämpää, Mazzucato tarjoaa tukun perusteita palauttaa ja puolustaa julkisen sektorin tekemän työn arvoa. Se kun on ollut länsimaailmassa jatkuvan kyseenalaistamisen kohteena viime vuosikymmenet – ja tahtoo tulla aliarvioiduksi myös bruttokansantuotteessa.
Julkisen sektorin tuotos lasketaan näet pääasiassa työntekijöiden palkoista käsin, ikään kuin se ei tuottaisi sen enempää arvoa. Toisaalta finanssisektori on viime vuosikymmeninä laskettu mukaan kansantuotteeseen, vaikka sen kuplia maksetaan yhä. Miten nämä nyt näin voivat olla?
Istun aamukahvilla kansantalouden tilinpidon asiantuntijamme Tuomas Rothoviuksen kanssa ja esitän kysymykset hänelle.
Kokeneelle kansantulolaskijalle kysymykset eivät ole mitenkään yllättäviä, näitä on pohdittu pitkään. Rothoviuksen mielestä pankit kyllä tuottavat arvoa, samaan tapaan kuin kauppa, joka elää osto- ja myyntihintojen erotuksella. ”Mitataanko rahoitusalan tuotosta oikein, onkin sitten aivan toinen kysymys.”
Mitä julkiseen sektoriin tulee, Rothoviuksen mukaan on selvää, että bkt ei näytä valtion ja kuntien työntekijöiden työn täyttä arvoa yhteiskunnalle, kun tuotos lasketaan työntekijöiden palkoista käsin. Ikään kuin sairaanhoitajat, opettajat ja poliisit olisivat vain riippa oikeasti tuottavien yksityisten alojen vedettävänä. Sellaistahan talouspuhe on pitkälti viime vuosikymmenet ollut.
”Tätä on kyllä pyritty korjaamaan joltain osin käyttämällä tietoja potilaiden saamista hoidoista tai opetuksen määristä kouluissa.”
On myös selvää, että USA:n kaltaisissa maissa, joissa terveydenhuolto on järjestetty pitkälti yksityisen liiketoiminnan kautta, bruttokansantuote on senkin takia suurempi. Onko kansanterveys parempi, onkin taas jo aivan toinen kysymys.
Puolen tunnin kahvihetken aikana ei kovin syvälle ehdi, mutta siihen yhteisymmärrykseen tulemme, että vasta aika näyttää monien puuhien arvon yhteiskunnalle. Siksi kansantalouden tilinpidon on varmaan parempi pysytellä alueella, joiden yhteneväisesti mittaamisesta voidaan edes jotenkin sopia kansainvälisesti.
Laskennan puutteet on kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei niistä tehdä vääriä päätelmiä. Ensimmäisenä puutteet ja vaikeudet tietenkin tiedostavat ja tunnustavat ne, jotka tilinpidon läpikotaisin tuntevat.
Ennen kuin Tuomaksen on kiirehdittävä virkatyönsä pariin (ensimmäinen laskelma vuoden 2019 bkt:sta julkaistaan helmikuun lopussa), heitän hänelle viimeisen pallon. Antavatko kansantulolaskijat omalle työlleen riittävän kansantaloudellisen arvon laskiessaan senkin tuotoksen omien palkkojensa kautta?
”Kyllä työllämme varmasti on arvoa ministeriöille, Suomen Pankille, ennustelaitoksille, miksei suurelle yleisöllekin, mutta kuinka suuri, siinä tullaan taas mittaamiseen…”
Omankin työnsä suhteen Rothovius on maltillinen puntaroitsija, kuten alalle sopii. Toteamme että kansantalouden tilinpidon, kuten niin monen muunkin työn osalta, aika näyttää sen todellisen hyödyn.
Entäpä sitten oma työni, tämä pieni blogikirjoitus, tuottaako tämä edes viihdearvoa, saati ymmärrystä?
Rohkealta ja röyhkeältäkin tuntuisi väittää että tuottaisi, ainakaan enemmän kuin kansantalouden tilinpitoon kirjautuvan palkkani edestä.
Vaan toisaalta, mikäpä ettei. Jos tämä saisi jonkun tarttumaan Mariana Mazzucaton kirjaan, omaksumaan siitä uutta ajattelua, jopa levittämään sitä. Kenties julkisen sektorin tuottaman arvon vähättely voisi alkaa kääntyä arvostukseksi ja sen kautta kunnianhimoiseksi uuden arvon luomiseksi.
Mazzucatolla esimerkkinä uutta arvoa luovasta innovaatiosta, jota ei olisi syntynyt ilman USA:n julkisen sektorin panostusta, on vaikkapa sellainen asia kuin Internet.
Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.
YK:n uusi suositus kansantalouden tilinpitojärjestelmäksi valmistuu vuosikymmenen puolivälissä. Tavoitteena on kuvata paremmin yhteiskuntia muuttavia ilmiöitä kuten hyvinvointi ja kestävä kehitys, globalisaatio, digitalisaatio ja sen yhteydessä esimerkiksi krypto-varojen käsittely.
Kansantalouden tilinpito ei ota kantaa siihen, onko jokin tuotanto hyödyllistä tai aiheuttaako se suoranaista haittaa. Ekosysteemit ja luontoarvot pitää saada mukaan kansantalouden tilinpidon rinnalle kokonaisuutta täydentämään, mutta se ei ole helppoa.
Finnveran vientitakuut ja erityistakaukset esitetään jatkossa valtion takauskannan sijaan erillisessä, lakisääteisille takauksille varatussa kohdassa julkisyhteisöjen vastuiden julkaisussa. Muutoksen myötä Suomen valtion takausten vertailtavuus muihin EU-maihin paranee.
Tilastokeskus on valmistellut uudesta sektoriluokituksesta luonnoksen, jossa hyvinvointialueet tullaan luokittelemaan paikallishallintosektorille. Helsingin kaupungin sote-toiminta luokitellaan jatkossakin kuntasektorille.
Globalisoitumisasteeltaan poikkeuksellinen valtio on vaikea tapaus kansantalouden tilinpidolle. Irlannin tilastoviranomainen laskee nykyään myös irlantilaisten omaa taloudellista toimeliaisuutta kuvaavaa indikaattoria, joka kertoo tutumpaa tarinaa pandemian vaikutuksista.
Ympäristötilinpito on laajentunut ja tarkentunut, mutta täydellisetkään mittarit eivät itsekseen ratkaise ainoatakaan ongelmaa.
Talous supistui pahimpia pelkoja maltillisemmin viime vuonna, mutta Suomen harmaantuminen jatkuu. Koronakriisin seurauksena talouden uudistumistakin tapahtuu.
Pikaestimaatti kertoo selvästi odotuksia paremmasta talouskehityksestä koronavuonna. Tieto on auttanut hallintoa, kuluttajia ja yrityksiä toimimaan kriisin keskellä.
