Nykyisen hallitusohjelman tavoitteena on selvittää mahdollisuudet lisätä työajan joustoja, joilla työn ja perheen yhteensovittamista voitaisiin paremmin tasapainottaa ja työuralla jaksettaisiin pidempään.

Taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston antama direktiivi vanhempien ja omaistaan hoitavien työ- ja yksityiselämän tasa­painottamisesta. Sen edellytetään tulevan osaksi jäsenmaiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään elokuussa 2022.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama, tämän vuoden alusta toiminut kolmikantainen työryhmä valmistelee Työelämän tasapaino -direktiivin toimeenpanon edellytyksiä ja selvittää siihen liittyviä kirjauksia hallitusohjelmassa.  

Samaan aikaan toinen, hallituksen asettama ja työmarkkinoiden keskusjärjestöistä koostuva työryhmä pohtii keinoja, joilla yli 55-vuotiaiden työllisyysastetta saataisiin nostettua. Jää nähtäväksi, nousevatko työaikajoustot esille ryhmän ehdotuksissa. Ainakin työaikajoustojen on useassa yhteydessä todettu vaikuttavan ikääntyneiden työntekijöiden työssä jatkamishaluihin.

Miksi työaikajoustoilla sitten on merkitystä?

Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ja työaikoihin lukeutuvat työn voimavaratekijöihin. Muita voimavaratekijöitä ovat esimerkiksi sopiva työmäärä, selkeä työnkuva sekä työyhteisön ja esimiehen tuki.

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että työssä on riittävästi voimavaratekijöitä eikä liikaa kuormittavia tekijöitä. Voimavara­tekijöiden uskotaan ainakin jossain määrin suojaavan pitkällisen kuormituksen kielteisiltä seurauksilta kuten stressiltä ja työuupumukselta. Työhyvinvoinnin kannalta pahimpia ovat tilanteet, joissa työhön sisältyy paljon kuormitusta, mutta vain vähän voimavara­tekijöitä.

Kiire on tyypillisimpiä työn kuormitus­tekijöitä. Kuormitusta työssä voivat aiheuttaa myös muun muassa ristiriitaiset tavoitteet, työvälineiden ja työtilojen puutteellisuus tai jatkuvat keskeytykset työnteossa.

Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista, että eurooppalaisessa vertailussa suomalais­palkansaajat kokevat työssään kiireenä ilmenevää kuormitusta selvästi keskimääräistä enemmän – naispalkansaajat peräti toiseksi eniten EU-maista – mutta toisaalta heillä on myös poikkeuksellisen paljon voimavaratekijänä toimivia työaikajoustoja.

Mutta miten hyvin mahdollisuus työntekijä­lähtöisiin työaikajoustoihin suojaa kiireen kuormittavuudelta? Asiaa voi lähestyä Tilastokeskuksen vuoden 2018 työolotutkimuksen aineistolla tarkastelemalla palkansaajien tyytyväisyyttä vaikkapa työn ja muun elämän yhteensovittamiseen.

Näyttää ilmeiseltä, että työntekijä­lähtöiset työaikajoustot lisäävät tyytyväisyyttä. Sen sijaan työajoissa joustamisen pakko työtehtävien, esimiesten tai asiakkaiden vaatimuksesta sekä työssä haittaava kiire vähentävät tyytyväisyyttä.

Palkansaajista, jotka pystyivät vaikuttamaan työaikojensa ajoittumiseen paljon, 40 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä työn ja muun elämän yhteensovittamiseen, muista palkansaajista 25 prosenttia. Niistä, joiden kohdalla väittämä ”Voin käyttää työaikajoustoja riittävästi omiin tarpeisiini” piti täysin paikkansa, 38 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä työ/elämä-tasapainoonsa, muista palkansaajista 20 prosenttia.

Niistä palkansaajista, joiden ei juuri koskaan tarvinnut joustaa työajoissaan esimiesten, työtehtävien tai asiakkaiden vuoksi, 40 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä työn ja muun elämän tasapainoon. Osuus oli kuitenkin sitä pienempi, mitä useammin tällaisia joustopakkoja on: päivittäinen tai viikoittainen työajoissa joustamisen pakko laski erittäin tyytyväisten osuuden 17 prosenttiin.

Kiireellä on vastaavanlainen yhteys työ/elämä-tasapainon toteutumiseen. Niistä palkansaajista, joilla kiirettä oli vain vähän tai ei lainkaan, noin 40 prosenttia oli työn ja muun elämän yhteensovittamiseen erittäin tyytyväisiä. Niistä, joita kiire haittasi jonkin verran, erittäin tyytyväisten osuus oli neljännes (25 %). Niillä, joita kiire haittasi paljon tai melko paljon, osuus oli enää 15 prosenttia.

Verrataanpa yhtäältä kiirettä ”paljon” tai ”melko paljon” kokevia ja toisaalta kiirettä ”vain vähän” tai ”ei lainkaan kokevia” palkansaajia työaikajoustojen mukaan. Löytyykö joustoista helpotusta tilanteeseen, jossa yletön kiire uhkaa työn ja muun elämän tasapainoa?

Nähdään, että molemmissa ryhmissä vaikutus­mahdollisuudet työaikoihin lisäävät tyytyväisyyttä.

Työaikajoustojen vaikutus näyttää kuitenkin rajalliselta silloin, kun kiire on kova. Vaikka työssään paljon kiirettä kokevilla olisi paljon vaikutus­mahdollisuuksia työaikojensa ajoittumiseen, he eivät ole yhtä tyytyväisiä työ/elämä -tasapainoonsa (25 %) kuin ne kiireeltä välttyneet, joilla ei ole lainkaan mahdollisuutta vaikuttaa työaikoihinsa (33 %). (Kuvio 1)

Kiireisillä eivät riittävätkään mahdollisuudet omaehtoisiin työaika­joustoihin nosta tyytyväisyyttä (21 %) sen korkeammalle kuin se on niillä kiireeltä välttyneillä, joilla olisi paljon enemmän tarpeita kuin mahdollisuuksia työaikajoustoihin (23 %). (Kuvio 2)

Vaikka työajoissa olisi joustettava viikoittain tai jopa päivittäin työtehtävien tai esimiehen vuoksi, mutta työssä ei muuten koeta haittaavaa kiirettä, kolmannes on erittäin tyytyväinen työ/elämä -tasapainoonsa. Kiirettä paljon kokevilla erittäin tyytyväisten osuus jää viidennekseen, vaikka heidän ei tarvitsisi juuri koskaan joustaa työajoissaan työtehtävien tai esimiesten vuoksi. (Kuvio 3)

Samaa tarinaa kertoivat jo tulokset siitä, kun ryhmittelimme suomalais­palkansaajia erilaisiin työoloprofiileihin ottamalla huomioon laajasti työympäristön eri tekijöitä: liiallinen kiire työssä kumosi osan niistä myönteisistä vaikutuksista, joita muun muassa hyvät työssä kehittymis- ja vaikutus­mahdollisuudet tarjosivat.

En epäile hetkeäkään, etteikö työaikajoustoilla olisi iso merkitys työssäkäyvien vanhempien ja perheiden arjessa tasapainoilulle, niille joilla on hoivavastuita omaisista, ikääntyneiden työntekijöiden työssäjaksamiselle tai ylipäänsä hyvinvoinnille ihan meillä kaikilla, joilla on elämässämme muitakin asioita kuin työ.

Työolotutkimuksen tulosten valossa tuntuu kuitenkin siltä, että pelkästään työaikojen joustavuutta lisäämällä ei päästä maaliin. Tämän päivän suomalaisessa työelämässä työaika­joustojen puutetta vieläkin suuremmalta esteeltä työ/elämä-tasapainon ja työhyvinvoinnin kannalta näyttää liian monella olevan jatkuva kiire työssä. Se voi pahimmillaan uuvuttaa niin, että työn ulkopuolelle jäävä aika menee lähinnä toipumiseen.

Työelämän kohtuuttoman kiireen taklaamiseen tähtäävien toimien pohtimisen soisikin nousevan näkyvälle sijalle, kun haetaan keinoja tasapainottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista ja kannustaa ikääntyneitä jatkamaan työelämässä.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilasto­keskuksen yhteiskuntatilastoissa.