Suomalaisten työeläkeyhtiöiden rooli yritysten kotimaisen omistajuuden turvaamiseksi on jälleen noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Aihe tuli taas ajankohtaiseksi, kun ruotsalainen Alfa Laval teki ostotarjouksen Neleksestä heinäkuussa. Suomalaisista yrityksistä muun muassa Amer Sport, DNA, Ramirent, Technopolis ja Kotipizza ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen viimeisen parin vuoden aikana.

Yle uutisoi keskiviikkona 6.8.2020, että elinkeinoministeri Lintilä on kutsunut työeläkeyhtiöiden johtajia keskustelemaan kanssaan saman pöydän ääreen. Lintilän mukaan suomalaisilla työeläkeyhtiöillä on merkittävä rooli kotimaisen omistajuuden turvaamisessa.

Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Elo kommentoivat, että heidän eläkevaroistaan jo suuri osuus on sijoitettu Suomeen. Yhtiöt korostavat heidän ensisijaisen tehtävänsä olevan asiakkaiden varoista huolehtiminen. Yhtiöiden sijoituskohteiden on oltava tuottavia ja turvallisia, ja tähän strategiaan kuuluu olennaisesti hajauttaminen. Hajauttamisella voidaan vähentää yksittäisen sijoituskohteen huonon menestyksen merkitystä.

Miksi juuri työeläkelaitosten roolia kotimaisen omistajuuden turvaamisessa pidetään niin tärkeänä? Ja miksi työeläkelaitosten on vaikeaa lisätä kotimaisia sijoituksiaan?

Tässä blogissa kartoitan keskustelun perimmäisiä kysymyksiä kansantalouden tilinpidon pohjalta. Tarkastelen työeläkelaitosten sijoituksia ja kokonaisvarallisuutta niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Pelkkien työeläkeyhtiöiden tarkastelun sijaan blogi painottaa koko eläkejärjestelmän hallinnoimaa varallisuutta. Jatkossa käsitteenä on siis pitkälti työeläkelaitokset, joihin kuuluvat työeläkeyhtiöiden lisäksi erityiseläkelaitokset, työeläkelain mukaista eläketurvaa tarjoavat eläkesäätiöt ja -rahastot sekä julkiset eläkevakuuttajat, kuten Keva ja Valtion eläkerahasto. Blogissa käytetyt luvut perustuvat Tilastokeskuksen rahoitus- ja reaalitilinpidon tietoihin.   

Työeläkelaitokset rahoittavat yrityksiä monella eri tavalla

Työeläkelaitokset eivät ole yritysten suurimpien rahoittajasektorien joukossa, mutta merkittäviä omistajia kuitenkin. Vuoden 2019 lopussa työeläkelaitosten kotimaisiin yrityksiin sijoittamat rahoitusvarat olivat arvoltaan 28,6 miljardia euroa. Tämä vastasi noin neljän prosentin osuutta yrityksien kaikesta rahoituksesta. Kolmasosa yritysten rahoituksesta tulee tätä nykyä ulkomailta, mikä on tärkeimpiä syitä kiinnostukselle lisätä työeläkelaitosten kotimaisia sijoituksia.

Kotimaisen omistajuuden tukeminen painottuu työeläkelaitoksilla osakkeiden ja velkapaperien omistamiseen. Lainojen osuus on pienempi. Osakkeiden ja velkapapereiden yhteenlaskettu osuus työeläkelaitosten 28,6 miljardin euron kotimaisista yrityssijoituksista oli 82 prosenttia.

Työeläkelaitokset omistivat kaikista kotimaisista osakkeista viisi prosenttia. Velkapapereissa osuus oli seitsemän prosenttia ja lainoissa vajaa kaksi prosenttia.

Lainsäädäntö ja korkeat tuottovaatimukset vaikeuttavat kotimaisen omistajuuden lisäämistä

Suurin osa työeläkelaitosten rahoitusvaroista on muualla kuin kotimaisissa yrityksissä. Lainsäädäntö asettaa työeläkelaitoksille tarkat vaatimukset sijoitusten hajauttamisesta, ja työeläkelaitosten tulee huomioida sijoituskohteita valitessaan niin varmuus, tuotto, rahaksi muutettavuus kuin monipuolisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sijoitusten hajauttamista maantieteellisesti ja moniin eri sijoitusinstrumentteihin.

Lainsäädäntö onkin yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi työeläkelaitokset suosivat nykyään selvästi eniten ulkomaisia rahastoja. 

Työeläkelaitosten 216,1 miljardin euron rahoitusvarallisuudesta 111,3 miljardia euroa, eli reilu puolet, on nykyään kiinni erilaisissa ulkomaisissa rahasto-osuuksissa. Näihin sisältyy muun muassa osake-, korko- ja hedgerahastoja. Osakkeiden ja lainojen painotus on edelleen Suomessa, mutta velkapaperivarallisuus on selkeästi painottunut Suomen ulkopuolelle.

Ulkomaisten omistusten osuus on kasvanut nopeaa tahtia 90-luvun lopusta lähtien. Vuonna 2019 työeläkelaitosten varallisuudesta 51,1 miljardia euroa, eli noin neljännes, oli sijoitettu kotimaahan. Eniten rahoitusvaroja oli kiinni yrityksissä, pankeissa, sijoitusrahastoissa sekä julkisyhteisöjen velkapapereissa.

Vielä vuonna 1998 työeläkelaitosten rahoitusvarallisuudesta leijonanosa eli peräti 90 prosenttia oli sijoitettuna Suomeen.

Kotimaisen sijoitusosuuden kasvattaminen vähentää hajautusta, mikä taas voi lisätä riskejä. Lainsäädäntö puolestaan edellyttää työeläkelaitokselta sitä enemmän vakavaraisuuspääomaa, mitä riskillisempiä sen sijoitukset ovat. Tämä vakavaraisuuspääoma on pois varoista, jonka työeläkelaitos olisi muuten voinut sijoittaa johonkin pankkitalletusta tuottavampaan.

Työeläkelaitoksilla ei ole välttämättä varaa joustaa tuottovaatimuksissaan kotimaisen omistajuuden lisäämiseksi. Suomessa, kuten monissa muissa ikääntyvissä Euroopan maissa, ollaan jo nyt huolissaan eläkerahastojen tuottojen riittävyydestä tulevaisuudessa.

Erityisesti vuoden 2008 finanssikriisiä seurannut nollakorkojen aika on heikentänyt työeläkelaitosten omaisuustuloja merkittävästi. Omaisuustulot koostuvat saaduista koroista, osingoista ja muista sijoitustuloista.

Omaisuustulot ovat tärkeä osa työeläkejärjestelmän rahoitusta, ja ne pienentävät osaltaan työeläkemaksujen nousupaineita. Vuonna 2019 työeläkelaitosten tulot olivat 27,4 miljardia euroa, josta omaisuustulojen osuus oli 4,2 miljardia euroa eli noin 15 prosenttia.

Korkotulojen vähenemisen takia omaisuustulot eivät ole vieläkään yltäneet takaisin vuoden 2008 tasolle. Tuolloin omaisuustulot olivat 4,7 miljardia euroa, ja niiden osuus kaikesta tulosta oli 22 prosenttia. Saadut sosiaaliturvamaksut ovat vuosien mittaan nousseet tasaisesti, muun muassa eläkemaksujen korotuksien ja eläkeiän nostamisen takia.

Työeläkejärjestelmän tulojen on pysyttävä vähintäänkin menojen tahdissa. Tilastokeskus arvioi maksettavaksi tulevia eläkkeitä Eläketurvakeskuksen tekemien laskelmien pohjalta. Laskelmissa on käytetty ikä- ja sukupuolikohtaisia tietoja eläkeoikeutetuista ja Suomen väestöstä, minkä lisäksi laskelmat esitetään eri diskonttokoroilla.

Tilastokeskuksen viimeisimmän julkaisun mukaan työeläkelaitosten eläkevastuut olivat 660 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa, kun perusolettamana käytettiin kolmen prosentin diskonttokorkoa. Tämä tarkoittaisi, että jos kaikki tähän hetkeen mennessä kertyneet eläkevastuut jouduttaisiin kustantamaan nyt, olisi maksettavaa arviolta kolme kertaa varoja enemmän. Työeläkelaitosten tarve pitää sijoitustuotot korkeina on siten varsin aiheellinen.

Millainen lasku suomalaisen omistajuuden kasvattamisesta tulisi?

Suomalaisen työllisyyden ja työtulojen edistäminen kuuluu todennäköisesti sekä elinkeinoministeri Lintilän että työeläkelaitosten intresseihin. Työeläkelaitosten omistajuus yrityksissä on niin merkittävää, että sillä on jo kansantaloudenkin tasolla vaikutusta. Kotimaisiin yrityksiin sijoittaminen voi siten olla työeläkelaitoksille aidosti yksi tapa edesauttaa suomalaisten eläkemaksujen positiivista kehitystä myös jatkossa.

Ongelma ei ole suoranaisesti johdu suomalaisten yritysten tuottavuudesta sijoituskohteina, vaan keskittämiseen liittyvistä riskeistä. Keskittäminen saattaisi vähentää työeläkelaitosten käytössä olevaa sijoituspääomaa, jolloin myös omaisuustulot todennäköisesti laskisivat.

Työeläkelaitoksilla on jo nykyisten eläkevastuiden kattamisessa kova työ edessään, ja omaisuustulojen väheneminen lisäisi jo entuudestaan korkeiden työeläkemaksujen nousupainetta.

On selvää, että jos yksittäinen yritys halutaan varmasti pitää Suomessa, on siitä omistettava jo melko suuri osuus. Osakeyhtiölain mukaan sulautumiseen tarvitaan osakeomistajien kahden kolmasosan määräenemmistö. Toisin sanottuna kotimaisen omistusosuuden pitäisi olla ainakin kolmasosa yritysoston estämiseksi.

Neleksen kahdestakymmenestä suurimmasta omistajasta kuusi oli työeläkelaitoksia, mutta yhdessä ne omistivat siitä vain vajaa kahdeksan prosenttia. Yhteisomistuksen lisääminen kymmeneen prosenttiin voi jo merkittävästi lisätä riskejä, mutta riittäisikö sekään pitämään yritystä Suomessa?

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen rahoitustilinpidossa korkeakouluharjoittelijana ja opiskelee taloustiedettä Helsingin yliopistossa.