Keskustelu ikääntyneiden työllistymismahdollisuuksista jatkuu vilkkaana. Työnantajien sanotaan olevan haluttomia palkkaamaan ikääntyneitä muun muassa siksi, että he pelkäävät mahdollisesti kulman takana odottavan työkyvyttömyyden kustannuksia. Tai kenties työtehon ajatellaan laskevan 50 vuoden rajapyykin jälkeen.

Miten aiheellisia nämä pelot ovat?

On totta, että Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään yleisemmin vanhemmista kuin nuoremmista ikäryhmistä. Myös Tilastokeskuksen työolotutkimus näyttää, että työelämässä olevista palkansaajista juuri ikääntyneimmät kokivat työkyvyttömyyden uhkaa muita useammin.

Toisaalta on uutisoitu, kuinka pitkät sairauslomat ja työkyvyttömyys erityisesti mielenterveyssyistä ovat yleistyneet viime vuosina nuorten aikuisten joukossa. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on lisääntynyt 2000-luvun alkuvuosista nuorten ikäryhmissä, kun se yli 45-vuotiailla on vastaavana aikana vähentynyt.

Työolotutkimuksen tulosten perusteella ikäluokkien välinen ero työkyvyttömyyden pelossa on yllättävän pieni. Vuoden 2018 tutkimuksessa 55–64-vuotiaista palkansaajista 29 prosenttia koki työkyvyttömyyden epävarmuustekijäksi työssään ja 45–54-vuotiaillakin osuus oli 26 prosenttia. Osuudet olivat samaa tasoa kuin 15 vuotta aiemmin. 

Kuitenkin myös 25–34-vuotiaista ja 35–44-vuotiaista reilu viidennes koki työkyvyttömyyden uhaksi työssään vuonna 2018. Osuus oli lisääntynyt molemmissa ikäryhmissä vuosituhannen alkuun verrattuna: 25–34-vuotiailla se oli peräti puolitoistakertaistunut (13 % vuonna 2003 vs. 21 % vuonna 2018).

Yllättävän pieniä ovat ikäryhmittäiset erot myös siinä, moniko palkansaaja uskoo pystyvänsä terveytensä puolesta työskentelemään nykyisessä ammatissaan vielä kahden vuoden kuluttua. Nuoremmissa 10-vuotisikäryhmissä osuus vaihtelee 92–96 prosentin välillä. Toisaalta myös 55–64-vuotiaista 85 prosenttia uskoi vuonna 2018, että terveys sallii jatkamisen ainakin kaksi vuotta eteenpäin.

Ja edelleen: terveytensä hyväksi tai melko hyväksi arvioivien palkansaajien osuus on työolotutkimuksen mukaan 2000-luvulla pikemminkin kasvanut kahdessa vanhimmassa 10-vuotisikäluokassa, kun se kahdessa nuorimmassa ikäluokassa on vastaavasti vähentynyt. Vähintään melko hyvänä terveyttään piti noin 80 prosenttia 55–64 -vuotiaista ja 90 prosenttia 25–34-vuotiaista palkansaajista vuonna 2018.  

Tulokset ovat mielenkiintoisia sikälikin, että vuosituhannen vaihteessa yli 55-vuotiaiden työllisyysaste oli varsin matala, joten työllisten joukkoon voi kuvitella valikoituneen ikäluokkansa terveimmät ja motivoituneimmat edustajat. Vuonna 2018 ikääntyneiden työllisyysaste oli noussut niin, että ikäluokan palkansaajat olivat aiempaa heterogeenisempi joukko ja edustivat paremmin kaikkia ikäryhmän kynnelle kykeneviä.

Listaa voi jatkaa: Niin 45–54-vuotiaat kuin etenkin yli 55-vuotiaat palkansaajat kärsivät vuoden 2018 työolotutkimuksen mukaan väsymyksen ja tarmottomuuden tunteesta, jännittyneisyydestä ja ärtyisyydestä, päänsärystä, keskittymis- tai muistamisvaikeuksista tai haluttomuudesta lähteä aamuisin töihin selvästi harvemmin kuin nuoret aikuiset.

Kun aiempaa harvempi yli 55-vuotias ja aiempaa useampi 25–34-vuotias palkansaaja potee selkä- tai niskakipuja, ei näissä oireiluissa ole tätä nykyä juurikaan ikäryhmittäisiä eroja. Univaikeuksia ikääntyneillä tosin oli edelleen vuonna 2018 yleisemmin kuin nuoremmilla ikäryhmillä, samoin särkyä jaloissa tai käsissä.

Sairauspoissaolot ovat yli 55-vuotiailla palkansaajilla kaiken kaikkiaan selvästi harvinaisempia kuin muilla ikäryhmillä, erityisesti kun verrataan 25–34- tai 35–44-vuotiaisiin. Tosin niillä ikääntyneillä, jotka ylipäänsä ovat olleet pois töistä sairauden vuoksi, poissaolot ovat kestäneet keskimäärin pidempään kuin nuoremmilla.

Yli 55-vuotiaat palkansaajat ovat nykyisin ylipäänsä koulutetumpia ja hyväkuntoisempia, arvostavat ansiotyötä tärkeäksi elämänalueeksi huomattavasti useammin ja ovat valmiita jatkamaan työelämässä selvästi pidempään kuin ikätoverinsa vuosituhannen vaihteessa.

Myös nuorilla aikuisilla ansiotyön arvostus ja koulutustaso ovat toki nousseet, mutta he näyttävät olevan terveytensä ja jaksamisensa suhteen huonommassa jamassa tänä päivänä kuin 2000-luvun alun ikätoverinsa.

Nämä tulokset saavat minut pohtimaan, missä määrin tämän päivän työelämän ikäpuhetta hallitsee vanhojen stereotypioiden toistelu. Missä määrin ikäkeskusteluun osallistuvat tai työpaikkahaastatteluihin kutsuja lähettävät ovat päivittäneet käsityksiään nykypäivän todellisuutta vastaaviksi?

Myös tässä esitettyjen tilastojen, keskiarvojen ja prosenttijakaumien takana on tietysti erilaisia yksilöitä. On viisi–kuusikymppisiä, jotka ovat hyväkuntoisempia ja motivoituneempia kehittymään työssään kuin keskiverrot kolmikymppiset. On kolmekymppisiä, joilla on lyhyestä työurastaan huolimatta enemmän harkintakykyä, kokonaisuuksien tajua ja viisautta kuin toisilla eläkeikää lähestyvillä.

Rekrytoinnin kannalta ratkaisevimpia seikkoja pitäisi olla ihmisen osaaminen, potentiaali ja persoona – sukupuolesta, iästä tai syntyperästä riippumatta.

Jos tätä ei ymmärretä, jää työelämässä hyödyntämättä valtava määrä resursseja.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilasto­keskuksen tieto- ja tilastopalveluissa.