Tällä viikolla, jota hiljaiseksikin kutsutaan, seurailin muun maailman kanssa konttialuksen piinaa Suezin kanavassa. Sitten saapui kustantamolta filosofi Pärttyli Rinteen uunituore kirja Rakkauden synnyistä (Vastapaino, 2021).

Rinne kirjoittaa aiheensa arvoisesti – aina hyvin, usein hyvin kauniisti.

”Vien pojat luistelemaan. He istuvat kypärät päässä jäisellä penkillä ja odottavat kärsivällisesti. Kiristän luistinten nauhoja kädet kohmeisina ja ajattelen, että olen etuoikeutettu, kun saan kasvattaa lapsiani pohjolassa, jossa vielä on jokavuotisia lumisia talvia. Luistinten terät rouhivat jäätä, pakkanen narskuu jalkojeni alla ja lapsilauma hälisee ja metelöi. Mieleeni kumpuaa lause: ’Kristuksen aave kummittelee länsimaisen sivistyksen uusliberalistisilla raunioilla.’”

Paljon on tullut tälläkin alustalla globalisaatiota käsiteltyä. Suomi sijoittuu globalisaatioasteen vertailussa maailman kärkikymmenikköön. Vaikka asiassa on edistytty, globaalien arvoketjujen tilastollinen haltuunotto ei ole aivan yksinkertaista.

Ever given -aluksen mieletön koko konkretisoi meille hetkessä, mitä se paljon puhuttu globalisaatio käytännössä tarkoittaa. Abstrakti käsite sai kanavaan juuttuneen konttialuksen muodon.

Jollakin oudolla tavalla tilanne herätti myös myötätuntoa, rantaan karahtanut rautajätti ja sen edessä hiekkaa nokkiva pikku kaivuri.

Pärttyli Rinne luotaa rakkauden syntyä aina evolutiivisiin juuriin asti, mutta konkretisoi sitä myös yhteiskunta­poliittisiksi suunta­viivoiksi.

”Älkäämme aliarvioiko rohkeuttamme. Käytössämme on lukuisia hyviä mittareita todellisuuden parantamiseen. Rakkauden politiikan tulee irtautua perinteisistä poliittisista ideologioista ja keskittää voimansa rakkauden ja inhimillisen hyvinvoinnin ymmärtämiseen sekä yksittäisten yhteiskuntien että globaalin yhteisön tasolla”

Näimme Suezin kanavassa, mihin kehitys kontin keksimisestä 1950-luvulla johtaa yhdessä ihmisiässä.

Työskentelin satama­miehenä Helsingissä 1980-luvun alussa. Viime päivinä olen päässyt kertomaan tarinoitani konttien päällä kiipeilystä. Silloin vielä me aamu­huudossa hommia saaneet kävimme kiinnittämässä nosturin pultit yksitellen kontin kulmiin. Vasta sen jälkeen ovat suuremmat satamat ja lukit tehostaneet prosessia niin, että alkoi käydä kannattavaksi tuoda melkein kaikki merten takaa.

Onko rakkaus vain haaveilua tai yksityis­asia rautaisien realiteettien maailmassa?

Rinne kirjoittaa: ”Rakkaus ei rajaudu yksityisen piiriin, ja tapamme välittää toisista heijastuu kaikkiin ihmis­suhteisiimme ja niihin instituutioihin, joiden toimintaan osallistumme.”

Ja: ”Rakkauden politiikan ei tarvitse, eikä pidä olla korkealentoista tai haihattelevaa sentimentalismia, jossa katteettomasti unelmoidaan kaikkien ihmisten globaalista sisaruudesta, huomioimatta sitä kuinka itserakkaita ja heimouskollisia ihmiset tosiasiassa ovat.”         

Rinne hahmottelee rakkauden mahdollista voitto­kulkua pidemmällä kuin yhden ihmisiän jänteellä. Ja kuten alkuviikosta katselemani youtube-videot kertovat, yhdessä ihmisiässä ainakin laivat voivat kasvaa muutaman kontin kantavista Ever giveneiksi. 

Uskoisin ja toivoisin, että Rinne tavoittaa sen yhteisen nimittäjän, joka voi yhdistää uskonnolliselta pohjalta parannusta maailmaan toivovat ja rationaalisilla mittareilla maailmaa parantavat ihmiset. (Ja selvennettäköön vielä, että Rinne agnostikkona kirjoittaa jälkimmäisestä, tieteellis-filosofisesta mutta myös raikkaan oma­kohtaisesta kulmasta.)

Rakkaus on se yhteinen nimittäjä. Iloista Pääsiäistä!

Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.