Niin kutsutun Dasguptan raportin julkaisu helmikuussa vauhditti jälleen keskustelua hyvinvoinnin ja ympäristön tilan paremmasta mittaamisesta. Tässä Ison-Britannian valtiovarainministeriön tilaamassa raportissa brittiläinen Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasgupta esittää, että luonto tulisi huomioida yhtenä omaisuuseränä siinä missä muukin pääoma. Tarvitaanko luonnolle hintalappu, kysyttiin meillä Suomessakin.
Bruttokansantuotteen toimivuus hyvinvoinnin mittarina on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä – ihan aiheesta. Samalla tosin usein unohdetaan, että puutteistaan huolimatta BKT edelleen mittaa ihan mainiosti sitä, mitä on tarkoituskin, eli taloudellista aktiviteettia.
Mutta meillä on käsissämme positiivinen ongelma. Meillä nimittäin menee niin hyvin, ettei hyvinvointia ole pystytty kuvaamaan vain taloudellisen lisäarvon tuottamisella enää vuosikausiin.
Samalla kun eri tahoilla on keskusteltu hyvinvoinnin mittaamisesta, kansainvälinen tilasto- ja tutkijayhteisö ei suinkaan ole keskittynyt peukaloiden pyörittelyyn, vaan kehitystyö on käynyt vilkkaana. Uusia mittaristoja ja indikaattoripaketteja muodostetaan ja otetaan käyttöön koko ajan.
Myös kansantalouden tilinpitoa on laajennettu suoraan useilla aihealueilla, ml. kulttuuri, matkailu ja ympäristö. Me tilastonörtit kutsumme näitä BKT:n laajennuksia satelliittitilinpidoiksi.
EU:n tasolla tällä hetkellä laajin satelliittitilinpito on ympäristötilinpito. Ympäristötilinpidon käsikirjan SEEA:n (System of Economic and Environmental Accounting) ensimmäiset versiot ovat peräisin jo 1990-luvulta.
Uudistetun SEEA:n ydinosa hyväksyttiin YK:n tilastokomiteassa vuonna 2012. EU oli standardin soveltamisessa käytäntöön etulinjassa, ja ensimmäisestä EU:n ympäristötilinpitoasetuksesta tulee tänä kesänä täyteen 10 vuotta.
Vuonna 2014 asetusta laajennettiin tuplaamalla sen kattamien tilastojen määrä. Tällä hetkellä pakollinen EU-raportointi kattaa kuusi tilastoa: energiatilinpito, ilmapäästöt toimialoittain, kansantalouden materiaalivirrat, ympäristöliiketoiminta, ympäristönsuojelumenot ja ympäristöverot, ja lisää on suunnitteilla.
Ympäristötilinpito mittaa nimensä mukaisesti ympäristöön kohdistuvia paineita fyysisinä suureina ja suoraan ympäristöliiketoimintaan ja ympäristönsuojeluun liittyviä rahavirtoja. Ympäristötilinpidon tilien avulla voimme laskea mm. toimialakohtaisia päästö- ja energiaintensiteettejä yhdistämällä tiedot kansantalouden tilinpidon tietoihin. Tässä yhdenmukaisesta tilastointikehikosta syntyvässä yhdistelymahdollisuudessa piileekin ympäristötilinpidon vahvuus.
Uusin harppaus eteenpäin ympäristötilinpidon tilastoinnissa tapahtui, kun YK:n tilastokomissio hyväksyi maaliskuussa 2021 ekosysteemitilinpidon tilastostandardin. Ekosysteemitilinpito laajentaa ympäristötilinpidon kuvausta entisestään huomioimalla sellaisetkin luontopääoman palvelut, joista ei synny markkinoilla myytäviä tuotteita tai palveluita.
Käytännössä tilastostandardin hyväksyminen tarkoittaa, että kansainvälisesti on saavutettu yhteisymmärrys siitä, mitä ja miten halutaan mitata. Pelkästään tähän vaiheeseen pääsy on vaatinut yli kymmenen vuoden työn, johon myös Suomi on osallistunut aktiivisesti.
Ekosysteemitilinpitoa on pilotoitu sekä Suomen ympäristökeskuksessa että Luonnonvarakeskuksessa, ja myös Tilastokeskus on osallistunut standardin laadintaan. Standardista vakiintuneeseen tilastotuotantoon on kuitenkin vielä matkaa, ja panostusta ja edelläkävijyyttä tarvitaan edelleen.
Ympäristötilinpidon laajentuessa ja tarkentuessa kuvaus talouden ja ympäristön suhteista paranee. Mutta vaikka kehittäisimme kuinka täydellisiä mittareita, ne eivät itsekseen ratkaise ainoatakaan ongelmaa. Mittari on parhaimmillaankin työkalu, seurannan väline.
Mikään luku ei luo meidän puolestamme ohjauskeinoja ja tee arvovalintoja, vaan ne auttavat meitä kohdentamaan toimia ja seuraamaan onnistumista. Pelkkä datan olemassaolo ei riitä, vaan tietoa pitää myös käyttää.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa ympäristötilinpidon tiiminvetäjänä ja on YK:n ympäristötilinpitokomitean jäsen.
YK:n uusi suositus kansantalouden tilinpitojärjestelmäksi valmistuu vuosikymmenen puolivälissä. Tavoitteena on kuvata paremmin yhteiskuntia muuttavia ilmiöitä kuten hyvinvointi ja kestävä kehitys, globalisaatio, digitalisaatio ja sen yhteydessä esimerkiksi krypto-varojen käsittely.
Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.
Kansantalouden tilinpito ei ota kantaa siihen, onko jokin tuotanto hyödyllistä tai aiheuttaako se suoranaista haittaa. Ekosysteemit ja luontoarvot pitää saada mukaan kansantalouden tilinpidon rinnalle kokonaisuutta täydentämään, mutta se ei ole helppoa.
Maailman maaperästä kolmanneksen tila on heikentynyt. Sunnuntaina vietettävän kansainvälisen maaperäpäivän toivotaan kannustavan suojelemaan ja parantamaan ehtyneiden maapohjien tilaa.
Metalleja louhitaan kasvavia määriä kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Maapallo on kuitenkin rajallinen resurssi ja metallit uusiutumaton luonnonvara. Kotitalouksien metallivarastoissa piilee palanen kiertotalouspotentiaalia.
Globalisoitumisasteeltaan poikkeuksellinen valtio on vaikea tapaus kansantalouden tilinpidolle. Irlannin tilastoviranomainen laskee nykyään myös irlantilaisten omaa taloudellista toimeliaisuutta kuvaavaa indikaattoria, joka kertoo tutumpaa tarinaa pandemian vaikutuksista.
Maailman johtajat tunnustivat luontokadon ihmisen olemassaoloa uhkaavaksi kriisiksi ja vaativat pikaisia toimia sen pysäyttämiseksi YK:n luontokokouksessa lokakuussa 2021. Yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme ovat täysin riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta ja ekosysteemien meille tuottamista palveluista.
Viljellyn maan pinta-ala EU-alueella on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kun taas metsien pinta-ala on pysynyt ennallaan. Suhteellisesti eniten on kasvanut urbaani ympäristö.
