Niin kutsutun Dasguptan raportin julkaisu helmikuussa vauhditti jälleen keskustelua hyvinvoinnin ja ympäristön tilan paremmasta mittaamisesta. Tässä Ison-Britannian valtiovarainministeriön tilaamassa raportissa brittiläinen Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasgupta esittää, että luonto tulisi huomioida yhtenä omaisuuseränä siinä missä muukin pääoma. Tarvitaanko luonnolle hintalappu, kysyttiin meillä Suomessakin.
Bruttokansantuotteen toimivuus hyvinvoinnin mittarina on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä – ihan aiheesta. Samalla tosin usein unohdetaan, että puutteistaan huolimatta BKT edelleen mittaa ihan mainiosti sitä, mitä on tarkoituskin, eli taloudellista aktiviteettia.
Mutta meillä on käsissämme positiivinen ongelma. Meillä nimittäin menee niin hyvin, ettei hyvinvointia ole pystytty kuvaamaan vain taloudellisen lisäarvon tuottamisella enää vuosikausiin.
Samalla kun eri tahoilla on keskusteltu hyvinvoinnin mittaamisesta, kansainvälinen tilasto- ja tutkijayhteisö ei suinkaan ole keskittynyt peukaloiden pyörittelyyn, vaan kehitystyö on käynyt vilkkaana. Uusia mittaristoja ja indikaattoripaketteja muodostetaan ja otetaan käyttöön koko ajan.
Myös kansantalouden tilinpitoa on laajennettu suoraan useilla aihealueilla, ml. kulttuuri, matkailu ja ympäristö. Me tilastonörtit kutsumme näitä BKT:n laajennuksia satelliittitilinpidoiksi.
EU:n tasolla tällä hetkellä laajin satelliittitilinpito on ympäristötilinpito. Ympäristötilinpidon käsikirjan SEEA:n (System of Economic and Environmental Accounting) ensimmäiset versiot ovat peräisin jo 1990-luvulta.
Uudistetun SEEA:n ydinosa hyväksyttiin YK:n tilastokomiteassa vuonna 2012. EU oli standardin soveltamisessa käytäntöön etulinjassa, ja ensimmäisestä EU:n ympäristötilinpitoasetuksesta tulee tänä kesänä täyteen 10 vuotta.
Vuonna 2014 asetusta laajennettiin tuplaamalla sen kattamien tilastojen määrä. Tällä hetkellä pakollinen EU-raportointi kattaa kuusi tilastoa: energiatilinpito, ilmapäästöt toimialoittain, kansantalouden materiaalivirrat, ympäristöliiketoiminta, ympäristönsuojelumenot ja ympäristöverot, ja lisää on suunnitteilla.
Ympäristötilinpito mittaa nimensä mukaisesti ympäristöön kohdistuvia paineita fyysisinä suureina ja suoraan ympäristöliiketoimintaan ja ympäristönsuojeluun liittyviä rahavirtoja. Ympäristötilinpidon tilien avulla voimme laskea mm. toimialakohtaisia päästö- ja energiaintensiteettejä yhdistämällä tiedot kansantalouden tilinpidon tietoihin. Tässä yhdenmukaisesta tilastointikehikosta syntyvässä yhdistelymahdollisuudessa piileekin ympäristötilinpidon vahvuus.
Uusin harppaus eteenpäin ympäristötilinpidon tilastoinnissa tapahtui, kun YK:n tilastokomissio hyväksyi maaliskuussa 2021 ekosysteemitilinpidon tilastostandardin. Ekosysteemitilinpito laajentaa ympäristötilinpidon kuvausta entisestään huomioimalla sellaisetkin luontopääoman palvelut, joista ei synny markkinoilla myytäviä tuotteita tai palveluita.
Käytännössä tilastostandardin hyväksyminen tarkoittaa, että kansainvälisesti on saavutettu yhteisymmärrys siitä, mitä ja miten halutaan mitata. Pelkästään tähän vaiheeseen pääsy on vaatinut yli kymmenen vuoden työn, johon myös Suomi on osallistunut aktiivisesti.
Ekosysteemitilinpitoa on pilotoitu sekä Suomen ympäristökeskuksessa että Luonnonvarakeskuksessa, ja myös Tilastokeskus on osallistunut standardin laadintaan. Standardista vakiintuneeseen tilastotuotantoon on kuitenkin vielä matkaa, ja panostusta ja edelläkävijyyttä tarvitaan edelleen.
Ympäristötilinpidon laajentuessa ja tarkentuessa kuvaus talouden ja ympäristön suhteista paranee. Mutta vaikka kehittäisimme kuinka täydellisiä mittareita, ne eivät itsekseen ratkaise ainoatakaan ongelmaa. Mittari on parhaimmillaankin työkalu, seurannan väline.
Mikään luku ei luo meidän puolestamme ohjauskeinoja ja tee arvovalintoja, vaan ne auttavat meitä kohdentamaan toimia ja seuraamaan onnistumista. Pelkkä datan olemassaolo ei riitä, vaan tietoa pitää myös käyttää.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa ympäristötilinpidon tiiminvetäjänä ja on YK:n ympäristötilinpitokomitean jäsen.
Talous supistui pahimpia pelkoja maltillisemmin viime vuonna, mutta Suomen harmaantuminen jatkuu. Koronakriisin seurauksena talouden uudistumistakin tapahtuu.
Pikaestimaatti kertoo selvästi odotuksia paremmasta talouskehityksestä koronavuonna. Tieto on auttanut hallintoa, kuluttajia ja yrityksiä toimimaan kriisin keskellä.
Tilastoinnilla seurataan kierrätystavoitteiden täyttymistä ja niihin liittyvien politiikkatoimien onnistumista. Yhdyskuntajätteiden kierrätys on kuitenkin paljon muutakin kuin politiikkaa, lainsäädäntöä ja velvoitteita: se on jokaisen henkilökohtainen mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen.
Kiertotalousliiketoiminta on kasvanut tasaisesti seuraten yleistä talouskehitystä, mutta sen osuus taloudesta on vielä verrattain pieni. Tilastokeskuksen tuore indikaattoripaketti kuvaa alan liiketoimintaa hyvin kapeasti yritysten ja työntekijöiden kannalta. Kiertotalouden edetessä myös mittareiden on kehityttävä kattamaan laajemmin koko systeemitason muutos.
Ovatko yritykset saaneet sopeutettua kulujaan liikevaihdossa tapahtuneisiin muutoksiin? Muun muassa se tuo suhdannetilinpitoon epävarmuutta. Myös muutokset terveydenhuollossa ovat nyt täysin poikkeuksellisia, ja sekin heijastuu toimialaa koskevien tietojen laskentaan.
Kun tulot putoavat, säästöt voivat kasvaa vain jos kulutusmenoja vähennetään vielä enemmän. Näin on käynyt aiemmissakin talouskriiseissä.
Kevään poikkeusolojen myötä viimeistään ymmärsin, kuinka arvokas Suomen luonto onkaan, kirjoittaa Niina Lesonen blogissaan. Suomen luonnon päivää vietetään huomenna.
Kun yhdistetään tilastot jätteistä ja materiaalivirroista tuotantolukuihin, saadaan käsitys kansantalouden materiaaliriippuvuudesta ja ekotehokkuudesta. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuluttaa luonnonvarojaan kovalla kädellä, tuottaen samalla reilusti jätettä asukasta kohden.
