Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Hyvinvoinnin tilastointi haastaa perinteiset mittarit ja organisaatiot

10.9.2021
Twitterissä: @laihokauranne
Kuva: Eeva Anundi

Meille hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneille on muodostunut kiinteä suhde hyvinvoinnin tekijöihin jo äidinmaidosta. Meistä monien ensisänkynä on ollut äitiyspakkauksen pahvilaatikko. Hyvinvoinnin tekijät ovat läsnä turvallisessa perusarjessa, ja usein huomaamme niiden tärkeyden vasta, kun hyvinvoinnin perusteet horjuvat. Koronakriisi, ilmastokriisi ja talouden suhdannevaihtelut ovat nostaneet hyvinvoinnin niin poliittiseen debattiin kuin arkipäiväiseen jatkuvaan keskusteluun.

Hyvinvointi on sekä henkilökohtainen ja suhteellisesti arvioitu että hyvinvointiyhteiskunnassa vahvasti normitettu. Yhteiskunnan toimijat ovat tehneet valintoja, joiden nähdään edistävän koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittymistä ja luovan talouskasvua. Vastaavasti hyvinvoinnin kehittyminen on riippuvainen talouskasvusta ja sen tuomista edellytyksistä tulevaisuudelle.

Hyvinvoinnin tekijät ja käsitykset elävät ajassa. Se, mikä aiemmin on ollut merkityksellistä ja hyvinvointia lisäävää, muuttuu ajassa oletusarvoksi, ja yhteiskunnan kehityksen myötä uudet asiat nousevat keskeiseksi hyvinvoinnin tekijäksi. Kun seuraavat sukupolvet vertaavat edellisten sukupolvien elämää, elintason nousu voi antaa vaikutelman, että ennen asiat olisivat olleet huonosti.

Eräs tuttavapiirissäni oleva lapsi kysyi äidiltään: ”Äiti, oliko sinun lapsuudessasi värejä?” Niin ankealta 2020-luvulla kasvaneesta lapsesta vaikutti 1980-luku, jolloin me puolestamme nousimme öljykriisistä kohti voimakasta talouskasvua.

Mutta hyvinvointia mitataan kussakin ajassa suhteutettuna sen hetken tavoitteisiin ja käsityksiin hyvinvoinnista.

Viime päivät ja hetket olemme seuranneet tiiviisti maan hallituksen budjettineuvottelujen etenemistä. Tavoitteena on ollut ratkaisu, joka sovittaa yhteen hyvinvoinnin eri näkökulmia – huomioiden muun muassa ilmastonmuutoksen hillinnän ja taloudellisen hyvinvoinnin. Näilläkin ratkaisuilla tulee olemaan yhteys sekä hyvinvoinnin kehittymiseen että sen seurannan tietotarpeisiin.

Tilastojen lisäksi tarvitaan laadullista tutkimusta

Tilastotuotanto edellyttää selkeitä määritelmiä tuottaakseen ajallisesti vertailukelpoista tietoa. Tilastotuotannon ja kvalitatiivisen tutkimuksen yhteensovittaminen voisi tuoda syvällisempiä näkökulmia hyvinvoinnin ajalliseen vertailtavuuteen. Lisäksi yksittäisten tilastojen sijaan tarvitaan kokonaisvaltaista, ilmiölähtöistä analyysia.

Tilastojen rinnalle tarvitaan myös hyvinvointia mittaavia indikaattorikokoelmia, jotka helpottavat eri näkökulmien vertailua yli perinteisten organisaatioiden työnjaon. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä ovat YK:n kestävän kehityksen indikaattorit.

Hyvinvoinnin tietotarpeet liittyvät yksilöiden, yhteisöjen, alueiden, ympäristön ja kansakunnan hyvinvointiin sekä hyvinvoinnin eroihin. Useat eri näkökulmat haastavat hyvinvoinnin mittaamista ja yksiselitteistä tilastointia entistä enemmän. Itse asiassa eri näkökulmat edellyttävät voimakkaasti ilmiön tilastoinnin ja tutkimuksen jatkuvaa kehittymistä.

Tutkimuksen ja tilastoinnin yhteys on kiistaton. Hyvinvointikeskustelussa mitattavien arvojen rinnalle ovat nousseet aineettomat arvot, kuten vastuullisuuden ja kestävän kehityksen suhde hyvinvointiin ja sen kehittymiseen.

Miten mitata kulttuurisidonnaista ilmiötä vertailukelpoisesti?

Hyvinvoinnin mittaamisessa on huomioitava sekä absoluuttinen että suhteellinen taso. Tämä on haaste kansainvälisesti vertailukelpoiselle tilastoinnille. Arvokeskustelu nousee helposti osaksi tilastoinnin mittareiden ja indikaattorien valintaa kansainvälisissäkin neuvottelupöydissä.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvot eivät ole yleismaailmallisia, ja me tilastoalalla tiedostamme selkäydintä myöden hyvinvoinnin teeman ja ilmiöiden mittaamisen haasteen. Kansainvälisesti hyväksyttyjen metodologioiden soveltaminen edellyttää aika ajoin kivuliaitakin poisvalintoja, mutta ne ovat välttämättömiä, jotta tiedot ovat kansainvälisten päätösten ja vertailujen pohjana laadukkaita. Tämän lisäksi voidaan tarvita erillistä täydentävää kansallista analyysia resurssien niin mahdollistaessa.

Näistä haasteista on hyvä keskustella ja ottaa lähtölaukaus kohti uusia ratkaisuja. Keskeistä tilastotyössä on tunnistaa, kuvaavatko tilastot ja mittarit yhä sitä, mitä yritetään mitata. Soveltuvatko tilastot yhteiskunnan tietotarpeisiin, miten tilastojen relevanssi kehittyy yli ajan ja miten tiedon tuotannon tulisi kehittyä?

Millaisia indikaattoreita sinä kaipaisit hyvinvoinnin mittaamiseen? Osallistu keskusteluun Twitterissä aihetunnisteella #tietotrendit.

Kirjoittaja on ylijohtaja Tilastokeskuksen tieto- ja tilastopalvelut -palvelualueella.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

tk-icons