Valtiovarainministeriön julkaisi helmikuun alussa raportin ”Talouskasvun edellytykset tulevaisuudessa: Lähtökohdat, suunnat ja ratkaisut”, jossa tarkastellaan Suomen kehitystä suhteessa verrokkimaihin. Vuoteen 2008 asti saavutimme muita Pohjoismaita, mutta finanssikriisin jälkeisinä vuosina kasvu on alhaisemmalla tasolla.

Taloutemme kehitys on siis erkaantunut muista Pohjoismaista, ja perustellusti raportissa esitetäänkin kysymys: ”Onko Suomi enää Pohjoismaa?”

Suomella on kieltämättä omat erikois­piirteet, kun yksittäinen yritys informaatio­teknologian kehittäjänä nousi maailman huipulle ja tuli sieltä myös vauhdikkaasti alas. Lopulta nousun keskeiset toiminnot päätyivät luovan tuohon materiaaliksi.

Innovointi oli edellytys, että Nokia nousi ja pysyi alan globaalilla kärkipaikalla. Pohjalla olevaa tutkimus- ja kehitystyötä tehtiin kotimaassa ja ulkomailla, niin omassa organisaatiossa kuin yhteistyö­kumppaneiden toimesta.

Merkittäviä miljardiluokan yritysostoja tehtiin ulkomailta. Yritys­järjestelyt käsittivät ennen kaikkea aineettomia pääomia, kuten patentteja ja ohjelmistoja.

Markkinoille myytävien tuotteiden tuotanto siirtyi lopulta kansallisten rajojen ulkopuolelle. Koska varsinaista tuotantoa ei ollut, niin toimintoa alettiin kutsua tilastoissa tehtaattomaksi tuotannoksi.

Tietotaito, tuotemerkit, patentit ja lisenssit ovat oleellisia tekijöitä digitalisaatioon nojautuvan yritysten tuotannon arvoketjussa.

Tämän tyyppinen, aineettomaan pääomaan perustuva tehtaaton tuotanto eroaa tavanomaisesta tuotannosta. Alku­investoinnit ovat huomattavia, mutta itse tuotanto varsin edullista. Bill Gates tuo hyvin esiin näitä ohjelmisto­talouden erityispiirteitä kirja-arvostelussaan ”Capitalism, Without Capital”.

Vuosituhannen vaihteessa Suomeen tilastoituva tuotannon arvonlisä nousi reiluksi vuosikymmeneksi ennen näkemättömälle tasolle. Muilla Pohjoismailla tuotanto on ollut tältä osin perinteisempää, eikä se ole nojannut niin yksittäiseen toimialaan.

Toki vastaavaa aineettomuuteen ja globaaliin tuotantoon siirtymää on tapahtunut myös verrokkimaissa, mutta niissä kehitys on ollut tasaisempaa.

Muutoksen hahmottaminen ei ole ollut helppoa tilastojen avulla. Ohjeistus tällaisen aineettoman varallisuuteen perustuvan tuotannon tilastoinnille on ollut väljää ja antanut sijaa tulkinnoille. Kansallisessa tilastoinnissa on sovellettu olemassa olevia käytänteitä.

Tilastointi on ollut heiluvaa myös kansainvälisten laskentajärjestelmä­uudistusten tulkintojen vuoksi. Aluksi tuo ulkomailla tapahtunut tuotanto tilastoitiin palveluihin, mutta myöhemmin luokitus muutettiin lopputuotteiden mukaisesti teollisuuteen.

Digitalisaatio, globalisaatio, hyvinvointi ja ympäristö ovat keskeisiä teemoja kansainvälisten tilinpidon laadinnan ohjeistusten uudistamisessa, joten muutoksia voi olla jatkossakin odotettavissa.

Pohjoismainen hyvinvointimalli yhdistää markkina­talouden ja yhteis­kunnalliset turvaverkot. Tilasto­mittarien heiluminen on varmasti osaltaan hankaloittanut tähän liittyvää päätösten tekoa. Tuloja, palkkoja ja tulonsiirtoja koskevien yhteis­kunnallisten sopimusten pohja ei ole ollut paras mahdollinen.

Muuttuvassa ympäristössä on vaara, että rakenteelliset ongelmat syvenevät ja haastavat hyvinvointi­valtion rahoitus­pohjaa. Korkean tuottavuuden tasossa tehdyt ratkaisut voivat tarvita sopeuttamista. Digitaloudessa tarvitaan löylyn kestävyyden lisäksi myös pakkasen kestävyyttä.

Jatkossakin ratkaisut nojautuvat kuitenkin edelleen ihmisiin – nyt ehkä aiempaa enemmän henkisiin kuin fyysisiin tekijöihin. Koneet ja ohjelmistot tulevat meille avuksi, eivät meitä korvaamaan.

Hyvinvointimalli on tarjonnut oivat puitteet inhimillisen pääoman kasvattamiseen ja varjelemiseen. Suomella on omine erikois­piirteineen – ja viime vuosikymmenten pyörteiden jälkeenkin – edelleen kaikki edellytykset pysyä pohjoismaisena hyvinvointi­valtiona.

Kirjoittaja työskentelee maksutaseen ja kansan­talouden tilinpidon asiantuntija­tehtävissä Tilastokeskuksessa.