Ekosysteemeissä on aina tapahtunut muutoksia ja tapahtuu vastakin. Toisten alueiden määrä vähenee ja toisten kasvaa. Eikä vähiten ihmistoiminnan seurauksena.

Muutokset ovat ilmeisiä etenkin EU:n kaltaisella alueella, jossa asuu keskimäärin toista sataa ihmistä neliökilometrillä. Toki alueittaiset vaihtelut ovat suuria.

Selvästi suurimman osan EU:n alueesta haukkaavat maanviljelys ja metsät, jotka kattavat yhteensä noin 70 prosenttia koko EU:n pinta-alasta (Kuvio 1).

Viljellyn maan pinta-ala on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kun taas metsien pinta-ala on pysynyt ennallaan (Kuvio 2). Suhteellisesti eniten on kasvanut urbaanin ympäristön ala ja vastaavasti eniten on pienentynyt nummi- ja pensaikkomaan pinta-ala. Mainittakoon, että jokien ja järvien pinta-alan kasvu johtuu keinotekoisten vesialtaiden rakentamisesta.

Kuvioissa nähdään eräs tapa luokitella ekosysteemejä. Ihmisellä, ja varsinkin tilastoivalla ihmisellä on tarve luokitella asioita. Toisinaan se on helpompaa ja toisinaan vaikeampaa. Ekosysteemien luokittelu ei ole helpoimmasta päästä. Luonto ei vedä suoria viivoja.

Erilaisia luokitteluja on olemassa useita ja niillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Lisäksi toimivin luokittelu koko EU-tasolla ei välttämättä ole paras yksittäisten jäsenmaiden tasolla, koska ekosysteemit poikkeavat hyvin paljon toisistaan esimerkiksi Suomessa ja Kreikassa.

EU:ssa kehitteillä olevassa ekosysteemitilinpidossa seurataan luonnon tuottamia ekosysteemipalveluita eri ekosysteemeissä. Ekosysteemien luokittelu eri tyyppeihin on hankaluuksista huolimatta välttämätöntä. Luokittelujärjestelmä on pohjana koko ekosysteemitilinpidolle, joten siihen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen ympäristötilinpidossa ja on kansallisen IPBES-työryhmän jäsen.

EU:ssa ekosysteemitilinpidon käytännön ohjenuorien suunnittelu on hiljattain aloittaneen työryhmän harteilla. Suomesta työryhmään osallistuvat Syke ja Tilastokeskus.