Pandemia heikensi ennestään vaatimatonta edistymistä kohti globaalia kestävää kehitystä, kertoo uusi YK:n kestävän kehityksen raportti. Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiselta kehitysuralta on pudottu rajusti. Nykytrendien mukaan vain 15 prosenttia Agenda 2030 tavoitteista tullaan saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä ja jopa lähes joka toinen tavoitteista jää saavuttamatta.

YK-kokous arvioi koronasta toipuvan maailman mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä
YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteiden toteutumista arvioidaan YK:n High-level Political Forum (HLPF) -seurantakokouksessa 6.-15.7.2021. Kokouksen teemana on toipuminen koronaviruspandemiasta siten että samalla edistetään kestävän kehityksen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä ulottuvuuksia.
Tänä vuonna HLPF-kokouksessa keskustellaan köyhyyden poistamisesta, terveydestä ja hyvinvoinnista, työstä ja talouskasvusta, eriarvoisuuden vähentämisestä, vastuullisesta kuluttamisesta, ilmastonmuutoksen torjunnasta, rauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja hyvästä hallinnosta sekä yhteistyöstä ja kumppanuuksista.
Pandemian takia New Yorkissa pidettävä kokous toteutetaan poikkeuksellisesti pääosin etäyhteyksien kautta. Poikkeuksena aloitus- ja päätösistunto, jotka järjestetään YK-diplomaattitasolla New Yorkissa.
Suomi painottaa kokouksessa Agenda 2030:n toimeenpanon kiireellisyyttä kaikissa maissa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Etenkin heikoimmin pärjääviä maita ja väestöryhmiä on autettava, samalla kuitenkin näiden maiden omaa vastuuta korostaen.
Suomi lähtee siitä, ettei HLPF:n ministerijulistukseen kirjata heikennyksiä verrattuna vuonna 2015 hyväksyttyyn Agenda 2030 -päätöslauselmaan tai maailman päämiesten huippukokouksen poliittisen julistukseen vuonna 2019.
Suomi korostaa myös sidosryhmäosallistumisen turvaamista HLPF:ssä, kaupunkien raportoinnin (Voluntary Local Report, VLR) sekä yritysten ja innovaatioiden roolin korostamista.
Suomen tavoitteena on, että vuoteen 2035 mennessä HLPF:n globaali johtajuus vahvistuu Agendan toimeenpanossa, seurannassa ja ohjauksessa sekä ohjeistuksessa. HLPF:n roolina tulee olla jatkossa kestävän kehityksen toimeenpanon vahvistaminen.
Lisäksi vuonna 2020 umpeutuneet ja 2025 umpeutuvat Agenda 2030 -alatavoitteet tulee uudistaa ja turvata laaja sidosryhmäosallistuminen HLPF:ään. Erityisesti tulee vahvistaa kansalaisjärjestöjen, tiedeyhteisön, nuorison, kaupunkien ja yritysten roolia.
Pohjoismaat kehityksen kärjessä
Kokouksessa 43 maata esittelee vapaaehtoisen maaraportin Agenda 2030 -toimeenpanostaan eli ns. Voluntary National Reportinsa (VNR), joka arvioi kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa ja saavuttamista sekä tilastotiedot SDG-indikaattoreiden kehityksestä.
Mukana on kuusi EU-maata: Espanja, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Tanska ja Tšekki. Lisäksi raportointivuorossa on Pohjoismaista Norja.
Tulosten mukaan Pohjoismaat ovat onnistuneet kansainvälisesti vertailtuna hyvin kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa. Suomi sijoittuu yleensä yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa vertailujen kärkeen.
VNR-raportit perustuvat SDG-tilastoliitteeseen, jonka tehtävänä on todentaa tapahtunut kehitys, ja sen kokoamisesta vastaavat kansalliset tilastovirastot. Suomi esitteli oman VNR-raporttinsa viime vuonna. (Alla linkit Pohjoismaiden raportteihin.)
Tilastokeskus vastaa Agenda 2030 -seurannasta
SDG-tavoitteista (Sustainable Development Goals) sovittiin YK:n yleiskokouksessa syksyllä 2015. Kaikki maailman maat ovat sitoutuneet tämän globaalin kestävän kehityksen ohjelman Agenda 2030:n toteuttamiseen.
Agenda 2030 käsittää kaikkiaan 17 globaalia päämäärää, ja alatavoitteita on 169. Edistymistä kohti tavoitteita seurataan 247 indikaattorin mittaristolla, joka jäsenmaiden tulee tuottaa kansallisesti.
Suomessa kestävän kehityksen toimeenpanosta vastaa valtionhallinto Valtioneuvoston kanslian johdolla. Seurannasta eli SDG-indikaattoreiden tuotannosta taas vastaa itsenäisesti Tilastokeskus.
Tilastokeskus toimii Agenda 2030 seurannan kansallisena vastuuvirastona, ylläpitää kansallista YK-indikaattoritietokantaa ja kehittää sen tietosisältöä aina vuoteen 2030 saakka.
Kirjoittaja on tutkimuspäällikkö Tilastokeskuksessa ja vastaa Suomen kestävän kehityksen SDG-indikaattoreiden kokoamisesta.
High Level-Political Forum 2021
Lue samasta aiheesta:

Merkittävimpiä pandemia-ajan yritystukia saaneilla yrityksillä oli muita suurempia vaikeuksia pitää kiinni työntekijöistään. Sen sijaan ravitsemusalalle kohdennetun ravintolatuen vastaanottajilla tilanne on ollut suotuisampi. Tulorekisterin palkansaaja-aineiston yhdistäminen yritystukitilaston yritysaineistoon mahdollistaa tukiohjelmien ja työpaikkojen säilyvyyden välisen yhteyden tarkastelun.

Jo olemassa olevaa tietovarallisuutta voidaan hyödyntää yhdistämällä yksikköaineistoja – ja näin tuottaa uutta tilastotietoa tiedonantajia kuormittamatta. Esimerkiksi yritystukiaineiston yhdistäminen liikevaihdon suhdannetietoihin paljastaa, että keskeisiin tukiohjelmiin osallistuneista yrityksistä parhaiten pandemia-ajasta selvisivät häiriörahoitusta saaneet. Niillä saattoi kuitenkin olla myös muita paremmat lähtökohdat.

Rajoitukset, tarjonnan väheneminen ja hintojen nousu ovat heijastuneet kotitalouksien kulutukseen, jossa on tapahtunut ennennäkemättömiä muutoksia.

Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattorivertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmätason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.

Euroopan unionin uuden kestävän kehityksen seurantaraportin mukaan jäsenmaat ovat edistyneet merkittävästi työelämän parantamisessa, köyhyyden vähentämisessä ja tasa-arvon parantamisessa. Sen sijaan edistyminen ympäristöasioissa on ollut vaatimatonta.

Yritysten henkilöstökoulutus -tilaston viimeisin viitevuosi osui vuoteen 2020, jolloin koronavirus alkoi alkuvuodesta levitä maailmanlaajuisesti. Pandemian seurauksena osaamisen kehittäminen väheni yrityksissä. Suomessa osaamisen kehittämisen indikaattorit putosivat huomattavasti.

Kaikki globaalit SDG-indikaattorit on saatu menetelmällisesti määriteltyä, ja niihin saadaan lähitulevaisuudessa dataa. Yksittäisten maiden kyvyssä tuottaa dataa on kuitenkin yhä merkittäviä puutteita. Kansainvälisen tilasto-osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen onkin viime vuosina panostettu.

Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.

Esittävän taiteen digiseuraaminen kasvoi pandemia-aikana marginaali-ilmiöstä kulttuuriharrastamisen henkireiäksi. Ilmiö herätti tilastoijatkin. Onko teatterin, tanssin ja elävän musiikin seuraaminen kotisohvilta tullut jäädäkseen, vai näivettyykö ilmiö hengiltä, kun kulttuurista voi taas palata nauttimaan paikan päällä?

Ympäristönsuojelumenot kääntyivät kasvuun vuonna 2020. Menoja lisäsivät julkisen sektorin tekemät suojelutoimet. Menojen kasvu ei ole ympäristön kannalta aina pelkästään positiivinen asia, sillä taustalla voi olla myös negatiivista kehitystä.

Kulutamme kansainvälisesti verraten selvästi enemmän luonnonresurssejamme. Valtaosa kulutuksesta on soran ja hiekan käyttöä. Materiaali-intensiteetti – eli kotimainen materiaalien kulutus suhteutettuna bkt:hen – kasvoi vuonna 2020 hieman edellisvuodesta: tarvittiin 0,75 kiloa luonnonvaroja tuottamaan 1 euro arvonlisäystä. Materiaalitilinpito kuvaa kansantalouden ja luonnonympäristön välistä materiaalivirtaa.

Onko matkailu Suomessa ollut vain korvike ulkomaanmatkoille, vai onko suhteemme kotimaanmatkailuun syventynyt pysyvästi?

Maailman pitäisi YK:n tavoitteen mukaan saavuttaa vuonna 2015 sovitut kestävän kehityksen 17 päätavoitetta ja 169 alatavoitetta vuoteen 2030 mennessä. OECD:n arvion mukaan sen jäsenmaat ovat vielä kaukana tavoitteiden saavuttamisesta. Ilman paljon nykyisiä voimakkaampia toimia jäävät kestävän kehityksen tavoitteet teollisuusmaissa saavuttamatta.

Euroopan Unioni on edistynyt lähes kaikissa vuonna 2015 sovituissa YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Parhaiten on onnistuttu rauhanomaisten yhteiskuntien rakentamisessa ja henkilökohtaisen turvallisuuden edistämisessä. EU:n uusimman seurantaraportin tiedot kuvaavat tilannetta pääosin ennen koronapandemiaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Koronan katastrofaaliset vaikutukset kestävän kehityksen toimeenpanoon ovat nyt kolmantena koronavuotena kiistattomat. YK:n pääsihteerin vuosittainen kestävän kehityksen edistymistä arvoiva raportti vaatii merkittäviä lisätoimia. Suurempia investointeja tarvitaan muun muassa tilastoseurantaan.

Korona-ajan arki on vaihdellut sen mukaan, ovatko palkansaajat olleet lähi- vai etätyössä. Kotitöiden ja hoivavastuun jakautuminen näyttää eronneen naisten ja miesten välillä – etenkin perheellisillä. Pandemian alussa etätyö saattoi näyttäytyä auvoisena yhteisenä kotiaikana, mutta kriisin jatkuessa kotityöt ja hoiva nähtiin taakkana ja huonoa omaatuntoa saatettiin kokea joka suuntaan.

Ylempien toimihenkilöiden ja korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osuudet painottuivat vuoden 2021 palkansaajissa koronaa edeltäneeseen aikaan nähden.

Vasta eri näkökulmat huomioivan tiedon avulla väkivalta tulee ilmiönä näkyväksi, jolloin sen vakavuus ja seuraukset voidaan tiedostaa ja siihen pystytään aktiivisesti puuttumaan. Korona-ajan poikkeuksellisuus osoittaa ilmiön säännöllisen ja myös kriisiajat kattavan tilastoinnin tärkeyden.

Kokemukset kiireestä ja työn kuormituksesta korona-aikana eroavat niin lähi- ja etätyötä tekevien kuin eri alojenkin välillä. Muutokset pandemiaa edeltävään aikaan nähden ovat yleisellä tasolla pieniä, mutta yksittäisten palkansaajien kokemuksissa on viitteitä polarisaatiosta. Joidenkin kohdalla työ on kuormittanut entistä enemmän, toisilla työtilanne on keventynyt.

Lähisuhdeväkivalta ei erityisesti lisääntynyt ensimmäisenä koronavuonna, kertovat poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin pohjautuvat tilastot. Uhreista suurin osa oli naisia. Rikosuhritutkimuksen mukaan väkivaltakokemukset ovat koronarajoitusten myötä vähentyneet. Kevään 2020 koronatilanne heijastui osin vastaajien kokemuksiin parisuhdeväkivallasta.

Joka seitsemäs työllinen työskenteli vuonna 2021 koko ajan kotona. Etätyön suosio on jatkunut useimmilla toimialoilla, ja niilläkin aloilla, joilla se on ollut vain osittain mahdollista, on löydetty uusia tapoja työskennellä etänä.

Työvoimatutkimuksen uudistunut kysymistapa on osaltaan voinut nostaa hiukan yötyöntekijöiden osuutta aiempaan verrattuna.

Verkkomedian seuraaminen yleistyi erityisesti pandemian alussa – toisena vuotena muutokset pienempiä
Nettitelevisio, uudet äänimediat, somekanavat ja muu verkkomedia saivat paljon uusia käyttäjiä vuonna 2020, mutta toisena pandemiavuonna kasvutahti näyttää hidastuneen. Yksityisiä nettipuheluita soittaneiden osuus jopa väheni. Useampi kuin joka viides nuori käyttää netin deittisovelluksia, ja kaikkiaan deittipalveluilla on yli 360 000 suomalaiskäyttäjää. Verkkomedian ohella myös perinteiset joukkoviestimet ovat keränneet yleisöjä korona-aikana.

Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.

Kuntien väliset muutot kerrostaloista pientaloihin ovat lisääntyneet vuosina 2020 ja 2021. Erityisesti 30–40-vuotiaat vaihtavat isompaan asuntoon.

Leimakirveet heiluvat somessa, mutta kahtiajakojen molempia puolia voi ymmärtää. Nykyinen keskustelukulttuuri saa pohtivaiseksi bloggaajan, joka on lueskellut Lasse Lehtisen kirjaa sadan vuoden takaisesta Suomesta.

Tieto&trendit-sivustolla tarkasteltiin koronan vaikutuksia viime vuonna yli 30 jutussa. Mitkä aiheet pistivät erityisesti silmään?

Koronan vaikutuksia ei yrityksissä nähty erityisen merkittävinä Globaalit arvoketjut ja toimintojen ulkoistaminen -tiedonkeruun mukaan. Pääosin vaikutukset koettiin vähäisiksi tai olemattomiksi. Eroja ilmaantui, kun tarkastelua rajoitettiin yritysten ominaisuuksien, kuten toimialan, mukaan.

Kuluttajahintaindeksi mittaa hintojen muutosta, ei hintatasoa, Ilkka Lehtinen muistuttaa. Tällä on ratkaiseva merkitys pohdittaessa, onko korkea inflaatio vain väliaikaista, kuten keskuspankkiirit ja ekonomistit ympäri Eurooppaa vakuuttelevat.

Joulunpyhinä mummolat ja matkailukohteet vetävät väkeä. Esimerkiksi tamperelaisista viidennes lähti viime vuonna joulunviettoon muualle, kertoo mobiilidata.

Koronakriisin vaikutusten kokeminen vaihtelee selvästi sukupuolen ja sen mukaan, tekeekö etä- vai lähityötä. Toiset ovat voineet yhdistää uudella tavalla työntekoa ja lastenhoitoa. Asiakastyössä taas on oltu altistumisvaarassa, epävarmuudessa ja jatkuvien muutosten kourissa.

Maailman maaperästä kolmanneksen tila on heikentynyt. Sunnuntaina vietettävän kansainvälisen maaperäpäivän toivotaan kannustavan suojelemaan ja parantamaan ehtyneiden maapohjien tilaa.

Koronapandemia myllersi vuokra-asuntomarkkinan, mutta taustalla on pidempiaikaisiakin trendejä. Vuokralla asuminen yleistyi 2010-luvun aikana, ja vuokra-asuntojen tarjonta kasvoi roimasti.

Metalleja louhitaan kasvavia määriä kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Maapallo on kuitenkin rajallinen resurssi ja metallit uusiutumaton luonnonvara. Kotitalouksien metallivarastoissa piilee palanen kiertotalouspotentiaalia.

Miehet ja naiset omistavat nykyään ajokortin Suomessa lähes yhtä yleisesti, poikkeuksina vain nuorimmat ja vanhimmat ikäluokat. Pojat autoilevat enemmän poikkeusluvalla jo 17-vuotiaina. Ikäihmisissä näkyy yhä autoilun miehinen historia.

Globalisoitumisasteeltaan poikkeuksellinen valtio on vaikea tapaus kansantalouden tilinpidolle. Irlannin tilastoviranomainen laskee nykyään myös irlantilaisten omaa taloudellista toimeliaisuutta kuvaavaa indikaattoria, joka kertoo tutumpaa tarinaa pandemian vaikutuksista.

Pandemia etätöineen myllersi ainakin tilapäisesti joitakin muuttotrendejä. Lapsiperheiden suuntautuminen suurten kaupunkien kehyskuntiin on kuitenkin jatkunut jo pitkään – syinä työpaikat, palvelut, koulut ja kulkuyhteydet.

Koronakriisin sukupuolittuneet seuraukset näyttävät erilaisilta riippuen siitä, mitataanko muutoksia palkkasumman tai tehtyjen työtuntien mukaan vaiko työtä vaille jääneiden määrällä. Naisilla ja miehillä työllisyyden muutokset ovat kohdentuneet eri tavoin työn osa- tai kokoaikaisuuden, ammattiaseman ja iän mukaan tarkastelluissa ryhmissä.

Kesätöiden loppumisen jälkeen työllisyys kääntyi laskuun. Onko jo syytä huoleen?

Rokotevastainen liikehdintä herättää nyt voimakkaita tunteita ja vastakkainasettelua. Mikä osuus salaliittoteorioilla ja tiede-epäilyllä on rokotevastaisuuden innoittajina? Mistä erilaiset salaliittoteoriat kumpuavat? Ja miten niihin tulisi suhtautua?

Kevytyrittäjien määrä lisääntyi viime vuonna kymmenellä prosentilla edellisvuodesta. Palkkaa tai työkorvausta laskutuspalvelun kautta vähintään kerran vuoden aikana saaneita kevytyrittäjiä oli vuonna 2020 kaikkiaan noin 44 300. Valtaosalla oli myös jokin muu palkkatyö.

Viljellyn maan pinta-ala EU-alueella on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kun taas metsien pinta-ala on pysynyt ennallaan. Suhteellisesti eniten on kasvanut urbaani ympäristö.

Suomessa syntyy ruokahävikkiä noin 360 miljoonaa kiloa vuosittain, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore raportti. Asukasta kohden laskettuna keittiö- ja ruokalajätteen määrä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan kasvanut 12 kilogrammalla vuosien 2015–2019 aikana.

Ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat ihmiskunnan muuttamaan toimintansa kestäväksi ja maapallon kantokyvyn mukaiseksi. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää ripeitä toimia sen eteen, että kaikki maapallon ihmiset saadaan mukaan muutoksesta keskustelemiseen.

Auto halutaan edelleen pysyvästi omaan käyttöön. Koronavuonna 2020 vuokra-autojen määrä väheni tuntuvasti.

Koronakriisi, ilmastokriisi ja talouden suhdannevaihtelut ovat nostaneet hyvinvoinnin niin poliittiseen debattiin kuin arkipäiväiseen jatkuvaan keskusteluun. Hyvinvoinnin tekijät, käsitykset ja mittarit elävät ajassa.

Etätyö kotoa käsin on yleisintä perheenisien parissa. Kotitalouden koostumuksen mukaan ei kuitenkaan voi tehdä suoraviivaisia johtopäätöksiä, kuinka hyvin kotonatyössä viihdytään. Etä- ja läsnätyön yhdistävän mallin etsiminen työelämässä lienee vasta alkutaipaleellaan.

Pelkästään kotona työskennelleiden osuus on laskenut selvästi. Ei lainkaan niin tehneiden määrä on kasvanut hieman alkuvuodesta.

Ajallisesti mitattuna koronan vaikutus opiskelu- ja työelämään on täysin eri. Puolentoista vuoden jakso verrattuna työvuosiin ja opiskeluaikaan asettuu hyvin erilaiseen mittakaavaan.

Suomessa julkisyhteisöillä on rahoitusvaroja selvästi enemmän kuin velkaa. Rahoitusvarat ja velat ovat kuitenkin jakautuneet epätasaisesti julkisyhteisöjen sektoreiden välillä. Rahoitusvarat ovat kasvaneet finanssikriisistä vuodesta 2008 lähtien melko tasaisesti, ja reilun kahdentoista vuoden jälkeen ne ovat yhteensä yli 190 miljardia euroa korkeammalla tasolla. Korona on kuitenkin tuonut rahoitusvaroihin ja velkoihin myös suuria vaihteluita.

EU tekee määrätietoisesti työtä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tuoreen raportin mukaan edistystä on tapahtunut monella sektorilla, mutta haasteita riittää esimerkiksi ilmaston ja energiankulutuksen osalta. Lisäksi korona on aiheuttanut takapakkia terveyteen ja talouteen.

Tilastokeskus valmistelee parhaillaan historiansa ensimmäistä toiminnan vastuullisuudesta kertovaa raporttia, joka pohjautuu YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 toimintaohjelmaan. Vuotta 2021 koskevan raportin on määrä valmistua keväällä 2022.

Korona-aika on vaikuttanut asuntomarkkinaan monella tavoin: kaupunkien vetovoima on säilynyt ja kiinnostus omakotitaloasumiseen ja rivitalokoteihin on kasvanut. Yksinasuvien määrän kasvu pitää yllä pienten kaupunkiasuntojen kysyntää, mutta myös isommat asunnot kiinnostavat ostajia aiempaa enemmän.

Kun työvoimatutkimus uudistui alkuvuonna, työllisyysluvut muuttuivat takautuvasti. Lisäksi työmarkkinoita on ravistellut koronavitsaus. Kuinka lukuja pitäisi ymmärtää tässä monimutkaisessa tilanteessa? Sääntö on yksinkertainen: on katsottava niitä lukuja, joita on julkaistu vuoden 2021 maaliskuusta alkaen.

YK-indikaattoritietokannan toistaiseksi suurin uudistaminen on saatu toteutettua: globaalien kestävän kehityksen indikaattoreita lisättiin ja useita indikaattoreita korvattiin uusilla. Uudet indikaattorit painottavat kehitysmaille tärkeitä asioita.

Säännöllisesti kotona työskennelleiden osuus nousi jo yli 50 prosenttiin valtiosektorilla, jossa työskenneltiin jo ennen koronaa selvästi eniten etänä.

Etätöiden tekemistä ja vapaa-ajan viettoakin palvelevat informaatio- ja viestintäalat ovat selvinneet vaihtelevasti pandemian kurittaessa taloutta.

Joka toinen sosiaalisen median käyttäjä näkee verkossa vihapuhetta. Nettikiusaaminen ja epäasialliset lähestymiset puolestaan rasittavat erityisesti nuoria. Tilastokeskus on kartoittanut suomalaisten kokemaa nettihäirintää ja verkossa havaitsemia vihamielisiä viestejä nyt kolmena vuotena.

Talous supistui pahimpia pelkoja maltillisemmin viime vuonna, mutta Suomen harmaantuminen jatkuu. Koronakriisin seurauksena talouden uudistumistakin tapahtuu.

Kriisin aikana nuorten naisten työllisyys on heikentynyt enemmän kuin miesten, mutta naisten voi katsoa investoivan tulevaisuuteen panostamalla opiskeluun.

Vielä keväällä pelättiin, että koronakriisi lamauttaa asuntojen myynnin ja rakentamisen. Isku jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja vuosi 2020 historiaan asuntojen vilkkaana myynti- ja rakentamisvuotena.

Lisäsikö etätyöhön siirtyminen työtunteja koronavuonna? Yksiselitteisen vastauksen sijaan on pyrittävä tunnistamaan ryhmiä, jotka siirtyivät etätöihin, ja myös katsottava, kuinka paljon keskimääräinen tehty viikkotyötuntimäärä muuttui.

Työttömyyden lisäksi koronakriisi on pahentanut piilotyöttömien, enemmän työtunteja haluavien osa-aikaisten ja muidenkin työtä etsivien tilannetta. Työn puutteesta kärsivien EU-maiden kärkipäähän ovat heti suurtyöttömyysmaiden jälkeen nousseet Suomi ja Ruotsi.

Koronapandemian alkuhämärässä Ilkka Lehtinen uskaltautui luotaamaan inflaatiokehitystä. Kuinka kävi, ja miksi?

Pikaestimaatti kertoo selvästi odotuksia paremmasta talouskehityksestä koronavuonna. Tieto on auttanut hallintoa, kuluttajia ja yrityksiä toimimaan kriisin keskellä.

Pandemia ei pysäyttänyt muuttoa kunnasta toiseen. Ennakkotiedot kertovat myös liikahduksista suunnissa: muuttovoittoja ja -tappioita tuli yllättäviin paikkoihin.

Suomalaisten mediankäyttö on lisääntynyt ja sosiaalisen median palveluiden käyttö yleistynyt selvästi koronapandemian aikana. Vuonna 2020 some-palveluita käytti 69 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista. Monet seniorit ovat tehneet digiloikan ja ryhtyneet esimerkiksi käyttämään some-palveluita, lukemaan verkkouutisia ja seuraamaan nettitelevisiota.

Korona-aika on lisännyt naisilla huolia terveydestä ja hyvinvoinnista, miehillä taas toimeentulosta, kertovat Kansalaispulssi-kyselyn tulokset. Myös epäoikeudenmukaisuuden kokemukset näyttävät kasvaneen hieman, naisilla miehiä useammin. Huoli työn ja perheen yhdistämisestä on yhteinen.

Pandemian isku kulttuurialoille näkyy liikevaihdossa, palkkasummissa ja työllisyydessä. Tukia on tullut, muuten valopilkut ovat olleet vähissä.

Koronakriisin myötä alan odotukset kohdistuvat nyt kotimaan vapaa-ajanmatkailuun. Heinäkuusta alkaen se on keskittynyt sellaisiin kohteisiin ja alueisiin, joissa turvavälejä on helpompi noudattaa. Vuokramökeissä rikottiin kesällä ennätyksiä – suurten kaupunkien hotellit ovat vaikeuksissa työmatkalaisten ja ulkomaalaisturistien puuttuessa.

Tilastoinnilla seurataan kierrätystavoitteiden täyttymistä ja niihin liittyvien politiikkatoimien onnistumista. Yhdyskuntajätteiden kierrätys on kuitenkin paljon muutakin kuin politiikkaa, lainsäädäntöä ja velvoitteita: se on jokaisen henkilökohtainen mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen.

Kiertotalousliiketoiminta on kasvanut tasaisesti seuraten yleistä talouskehitystä, mutta sen osuus taloudesta on vielä verrattain pieni. Tilastokeskuksen tuore indikaattoripaketti kuvaa alan liiketoimintaa hyvin kapeasti yritysten ja työntekijöiden kannalta. Kiertotalouden edetessä myös mittareiden on kehityttävä kattamaan laajemmin koko systeemitason muutos.

Kansalaispulssi-kysely kertoo, että koemme itse noudattavamme ohjeita kuuliaisemmin kuin toiset ihmiset. Asenteissa tapahtuneet muutokset näkyvät pahentuneena koronatilanteena, kirjoittavat Tilastokeskuksen asiantuntijat Tieto&trendit-blogissa.

Yhteiskunnan toiminnan ja huoltovarmuuden kannalta kriittisissä ammattiryhmissä työskentelee 735 000 henkilöä. Miten he sijoittuvat eri aloille ja alueille Suomessa?

YK:n kestävän kehityksen mittarit kertovat, että Suomi on nyt monessa suhteessa parempi paikka elää kui n25 vuotta sitten. Tehtävääkin kuitenkin riittää.

Keväällä alkaneen koronapandemian myötä matkailualojen liikevaihto on pudonnut rajusti ja samalla yritystukien määrä on moninkertaistunut. Lähempi matkailualojen tarkastelu osoittaa, että majoitusalalla tukien kasvu on ollut huomattavasti vaatimattomampaa kuin vaikkapa ravitsemusalalla.

Miten tavaroiden ja palvelujen vienti on kehittynyt kooltaan, omistustaustoiltaan tai henkilöstöltään erilaisissa yrityksissä? Tilastokeskuksen yritysaineistoilla ja Tullin ulkomaankauppatiedoilla päästään pureutumaan aiempaa syvemmälle poikkeusajan haasteisiin vientiyrityksissä. Vertailemme eri tietolähteiden ja määritelmien vaikutusta tilannekuvaan.

Paljonko asuntoja on myynnissä? Miten määrä muuttuu kuukausittain? Missä asunnot menevät vauhdilla kaupaksi, missä hitaammin? Missä saa nopeimmin asunnolle vuokralaisen? Miten tarjonta muuttui korona-sulkujen aikaan? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan uusi kokeellinen tilasto.

Altistuminen erilaisille pöpöille on korona-aikana vähentynyt. Työolotutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä myös, että sairaana työskentely on yleistynyt – erityisesti kun työpaineet ovat kovat ja pelko työpaikan menettämisestä suuri.

Ovatko yritykset saaneet sopeutettua kulujaan liikevaihdossa tapahtuneisiin muutoksiin? Muun muassa se tuo suhdannetilinpitoon epävarmuutta. Myös muutokset terveydenhuollossa ovat nyt täysin poikkeuksellisia, ja sekin heijastuu toimialaa koskevien tietojen laskentaan.

Useimmilla aloilla pk-yritykset ovat pärjänneet suuria yrityksiä paremmin. Pk-yritystenkin liikevaihto alkoi silti monella alalla heikentyä toisella neljänneksellä. Samaan aikaan merkittävä osa maksetuista koronatuista näyttää suuntautuneen pienille ja keskisuurille yrityksille. Kenties juuri tukien avulla pk-yritysten heikon positiiviset odotukset loppuvuodelle saattavat vielä toteutua.

Velanotolla pelataan aikaa. Siinä on vaaransa, mutta se voi onnistua, jos velalla luodaan uskoa.

Kun tulot putoavat, säästöt voivat kasvaa vain jos kulutusmenoja vähennetään vielä enemmän. Näin on käynyt aiemmissakin talouskriiseissä.

Koronakeväänkin kehityskulut näkyvät tulorekisterissä. Rekisteristä voidaan tulevaisuudessa tuottaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä nopealla aikataululla, mutta työtä rekisterin parissa vielä tarvitaan.

Asuntokaupoissa koettiin keväällä ensin raju pysähdys huhti–toukokuussa, jonka jälkeen tilanne palautui ennalleen kesäkuussa. Uudet indikaattorit tarjoavat uusia näkymiä asuntomarkkinoihin. Jatkossa julkaisemme asuntokauppojen kokonaismäärä- ja arvotiedot kootusti samassa taulukossa sekä tietoa asuntojen myyntiajoista.

Selvä enemmistö lomautetuista on naisia. Työmarkkinatilanne on heikko erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla.

Koronakevään aikana kodeissa tapahtui aiempaa enemmän niin puolisoon kuin lapsiinkin kohdistuvia väkivallantekoja. Ilmoitukset väkivallasta lisääntyivät kuitenkin vielä enemmän jo alkuvuonna ennen etätöihin eristäytymistä.

Talouskasvu oli hiipumassa monilla aloilla ja alueilla jo ennen koronakriisiä. Sen myötä kasvu lähes pysähtyi, mutta ei rakennusalalla.

SDG-indikaattorit ovat keskiössä juuri alkaneessa YK-kokouksessa, jossa arvioidaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.

Palkansaajien palkkatulot supistuivat toukokuussa 5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. Yksityisellä sektorilla palkkatulot pienenivät 8 prosenttia. Julkisella sektorilla palkkatulot kasvoivat 2 prosenttia edellisvuodesta, sillä lomarahoja maksettiin jo toukokuussa.

Julkinen sektori ja kotitaloudet ovat velkaantuneet jo pitkään, yritysten lainarahoituksen kasvu on ollut maltillisempaa. Kokonaisuudessaan Suomen kansantalouden rahoitusasema oli koronakriisin alkaessa heikompi kuin finanssikriisiin lähdettäessä.

Lamasta puhuttaessa olisi hyvä huomioida talouden muitakin mittareita kuin bkt, kirjoittaa kokenut kansantulolaskija. Esimerkiksi työttömyys ja kotitalouksien reaalitulot ovat merkittäviä kansalaisten kannalta, konkurssit ja rahoituslaitosten luottotappiot yritysten osalta.

Lomautettuja historiallisen paljon, työllisten määrä laskussa, kotona työskentely kasvussa, piilotyöttömyys nousussa. Määräajaksi lomautetut ovat vielä suurimmalta osin työllisiä ja toistaiseksi lomautetut suurelta osin työvoiman ulkopuolella. Tässä koronakevään ensisaldoa työmarkkinoilla.

Koronakriisi on saanut ennen näkemättömän määrän ihmisiä luopumaan kokonaan työnhausta. Työvoiman ulkopuolella olevia oli huhtikuussa 66 000 enemmän ja piilotyöttömiä 88 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Viime vuosikymmenten talouskriiseistä 1990-lama on lyönyt asuntomarkkinoita rajuimmin. Koronakriisin vaikutus voi jäädä lyhytaikaisemmaksi ja nopeaa kaupan määrän laskua seurata nopeahko nousu, arvioi pitkän linjan hinta-asiantuntija.

Maakunnista ahtaimmin asutaan muuttovoittoisella Uudellamaalla, jossa joka kymmenes asuntokunnista asui ahtaasti vuonna 2018. Katso vuorovaikutteiselta kartalta oman asuinkuntasi tilanne. Paitsi lapsiperheet etenkin ulkomaalaistaustaiset asuvat muita ahtaammin.

Kuluttajien luottamus -tutkimuksen lisäkysymysten tulokset kertovat varsin synkistä työllisyysnäkemyksistä koronapandemian seurauksena. Vaikka lomautusta ja työttömäksi jäämistä ennakoivien palkansaajien ja yrittäjien osuudet vastauksissa ovat pieniä, ovat ne määrällisesti huolestuttavan suuria.

Noin 60 prosenttia suomalaisista on vähentänyt kulutustaan koronakriisin takia, kertovat kuluttajien luottamus -tutkimuksen lisäkysymyksiin saadut vastaukset. Noin neljä kymmenestä arvioi, ettei pandemialla ole ollut vaikutusta heidän kulutukseensa.

Yrittäjistä 63 prosenttia arvioi koronakriisin vähentäneen ainakin jossain määrin töiden, asiakkaiden tai toimeksiantojen määrää, kertoo kuluttajien luottamus -tutkimus. Iso osa yrittäjistä katsoo silti selviävänsä pandemiasta ilman työttömyyttä. Toisaalta joka kymmenes yrittäjä, mikä vastaa yli 30 000 yrittäjän joukkoa, pitää yritystoimintansa selviytymismahdollisuuksia kriisistä melko tai hyvin epätodennäköisenä.

Suomalaismatkailijat kuluttavat pari miljardia euroa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaiset täällä. Jos korona korjaa matkustustasetta, se näkyy Suomen vaihtotaseessa ja talouden toipumisessa.

Yksinyrittäjät ovat joutuneet koronakriisin riepottelemiksi hyvin erilaisista taloudellisista tilanteista käsin. Suurin osa on huomattavan pienituloisia, kertoo Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa 2017 -tutkimus.

Koronarajoitusten astuttua voimaan pessimismi valtasi nopeasti kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä ja työttömyyden kasvua ennakoivien osuus lisääntyi voimakkaasti. Omaan talouteen huonompia aikoja ennakoivien kuluttajien osuus tuplaantui kerralla, mikä on ainutlaatuista kuluttajien luottamus -tilaston koko historiassa.

Globalisoitumisen kultakausi sijoittui Neuvostoliiton hajoamisen ja finanssikriisin väliin, ja Suomi on kehityksen kärkikymmenikössä. Taloudellisen globalisaation aste on EU-maista alhaisin Italiassa, mutta Pohjois-Italian vaateteollisuudella on vahva kytkös Kiinaan.

Teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia. Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt ja ympäristönsuojeluinvestointien tarkat kriteerit, ovat investoinnit ympäristön kannalta kuitenkin myönteisempiä kuin mitä tuo investointien suhdeluku antaisi ymmärtää.

Tehdyt työehtosopimukset, hyödykeverojen korotukset, raakaöljyn hinta… monet tekijät ovat tiedossa, mutta koronakriisin vaikutukset arvaamattomia. Inflaatioasiantuntija hahmottelee kaksi skenaariota tulevalle hintatason kehitykselle.

Ensimmäisen patentoi saksalainen vapaaherra pari sataa vuotta sitten, nyt niitä on miljardi. Innovaatioistamme hienoin auttaa taistelussa vitsauksia vastaan.

Korona koettelee työmatkalaisia, kun julkisen liikenteen vuoroja on peruttu ja yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisien ammattien työntekijät käyvät edelleen työpaikoillaan. Työmatkojen keskipituus kasvoi lähes kilometrin vuosina 2013-2017, mutta edelleen 46 prosenttia matkoista on pyöräillen alle seitsemän kilometrin mittaisia.

Viime viikkojen tapahtumat ovat asettaneet vuoden 2018 Työolotutkimuksen tulokset uuteen valoon. Sote-alaa koskevat tiedot saivat tuolloin tuoreeltaan ajattelemaan, että tästä ei tilanne enää paljon voi pahentua. Nyt ei liene kenellekään epäselvää, että kyllä vaan voi.

Helmikuu 2020 jää työmarkkinoiden historiaan viimeisenä ”normaalina” kuukautena pitkään aikaan. Kaksijakoisen maaliskuunkaan tiedot eivät vielä anna koko kuvaa koronakriisin kärjistymisestä. Työmarkkinatiedot ensimmäiseltä vuosineljännekseltä ja maaliskuulta julkaistaan 23.4.

Suomen talous ja yritystoiminta lähti koronakriisin pyörteisiin valmiiksi epävarmasta tilanteesta, kertovat tuoreimmat suhdannetilastot.

Lähes 1,3 miljoonaa koululaista tai opiskelijaa taituroi läksyjään nyt kotoa käsin. Vinkkini niin opettajille kuin oppilaille: terästäkää yhteiskunnallisen ja numeerisen tiedon käyttöä osallistumalla tilastojulistekilpailuun. Viime kisan kärkikaarti kertoo videolla, miksi kannattaa osallistua.

Influenssaan on kuollut viime vuosina enemmän suomalaisia kuin 2000-luvun alkuvuosina. Tilastointiin liittyy kuitenkin haasteita, eikä kuolintodistuksiin perustuva tilastotieto pysty kuvaamaan kaikkea influenssaan liittyvää kuolleisuutta.

Taloustieteen nimissä tarjoiltu toiveajattelu on tuonut meidät kuilun partaalle. Olisiko 2020-luvulla aika ottaa vakavasti vaihtoehdot – vaikkapa Donitsitaloustiede?

Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.

Euroopan unioni seuraa kestävän kehityksen toteutumista Euroopassa omilla SDG-indikaattoreillaan. Myönteisintä kehitys on ollut terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueella. Merkittävin globaali haaste on ilmastonmuutos, joka koskettaa erityisesti Eurooppaa.

Tilastokeskus julkaisi kaikille avoimen Kestävän kehityksen YK-indikaattorit -sivuston 12.2.2019. Sivustolta löytyvät kaikki 131 YK -indikaattoria, joihin tähän mennessä on löydetty dataa Suomesta. Niiden avulla voi seurata YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteiden toteutumista Suomessa.

Tilastokeskuksen hanke ”YK:n SDG-indikaattorien kansallinen tuottaminen” kokoaa ja julkaisee YK:n kestävän kehityksen indikaattorit Suomen osalta vuoden 2018 aikana. Juuri valmistuneen kartoituksen mukaan puolet indikaattoreista on hankittavissa olemassa olevista lähteistä.

YK:n johdolla on koottu 243 indikaattoria käsittävä mittaristo, jolla seurataan Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistymistä. Suomessa SDG-indikaattoreiden (Sustainable Development Goals, SDGs) tuottamisesta ja koordinoinnista vastaa Tilastokeskus.