Rikosten ja niihin syylliseksi epäiltyjen tilastointi­käytänteet ovat herättäneet keskustelua viime aikoina. On varmaan paikallaan hieman avata näitä tilastointi­tapoja.  

Ensinnäkin rikokset tilastoidaan ilmoitusvuoden mukaan ja selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt puolestaan rikoksen selvitys­vuoden mukaan. Voikin ajatella, että näin kuvataan samalla poliisin toimintaa. Samoin esimerkiksi rikoksesta tuomittujen tilasto tehdään tuomiovuoden mukaan.  

Pääsääntöisesti poliisi kirjaa jokaisen rikoksen omana tapahtumanaan. Jotkin rikokset kirjataan ns. tapahtumakerta­rikoksena, jolloin kirjataan yksi rikos ja siihen useampi tapahtumakerta. Kirjaamisessa huomioidaan lisäksi asiallinen ja ajallinen yhteys, joiden on muodostettava yksi kokonaisuus. Esimerkiksi, jos maksuväline­petoksessa käytetään samaa maksukorttia 15 kertaa, kirjataan tästä yksi rikos ja käyttökerrat ns. teon tarkenteeseen tapahtumakertoina. (Lähde: Tietojen kirjaaminen poliisiasian tietojärjestelmään (PATJA) 2020/2013/5231) 

Lähtökohtaisesti Tilastokeskus ei tee suuria muutoksia poliisilta tulevaan aineistoon, sillä ilman tapahtumaselosteita on mahdotonta päätellä, onko ilmoitusta tehdessä tullut esimerkiksi inhimillinen näppäilyvirhe.  

Pitää myös muistaa, että tietojen lähteenä oleva poliisin PATJA-järjestelmä on otettu käyttöön 1990-luvun alkupuolella, eikä sitä ole tarkoitettu tilastoaineiston tuottamiseen. 

Rikosten tilastointi riippuu lopulta hyvin paljon siitä, miten poliisi tallentaa tiedot järjestelmään. Kuten alla olevista esimerkeistäkin selviää, saman asian voi lopulta kirjata eri tavoin ilman mitään tietoista manipulointi­tarkoitusta poliisin tai Tilastokeskuksen taholta.  

Laskusääntöjä on monia erilaisille tapauksille 

Selkein tapaus on sellainen, jossa rikoksella on vain yksi tekijä/epäilty ja yksi asianomistaja. Tilasto­aineistossa tämä on yksi rivi.  

Jos kyseessä olisikin ajallisesti jatkunut rikos eli ns. jatkettu rikos, vaikkapa viisi pahoinpitelyä viikon, kuukauden tai vuoden sisällä, pyritään rikosilmoitukseen kirjaamaan näiden rikosten tapahtumamäärä eli ns. osarikosten määrä. Tällöin tilasto­aineistossa on yksi rivi, mutta osarikosten määränä on 5. Tämä näkyy puolestaan valmiissa tilastossa viitenä pahoinpitelynä ja viitenä epäiltynä.  

Epäilty on voinut kohdistaa eri ajankohtina samaan uhriin kolme pahoinpitelyä, yhden lievän pahoinpitelyn sekä yhden raiskauksen. Tällaisessa tapauksessa tilasto­aineistossa on kolme riviä: yksi pahoinpitelylle ja siinä osa­tapahtumien kohdalla luku 3, toinen lievälle pahoinpitelylle ja kolmas rivi raiskaukselle. Tilastossa olisi siten yhteensä viisi rikosta: kolme pahoinpitelyä, yksi lievä pahoinpitely ja yksi raiskaus. Epäiltyjä on myös viisi. 

Kun yksi henkilö pahoinpitelee samassa tilanteessa kolme eri henkilöä, näkyy tilastoissa kolme rikosta ja kolme epäiltyä. Jos epäillyt pahoinpitelyt olisivat tapahtuneet ajallisesti ja tapahtumapaikan mukaan erillään, tulisi tilastoihin samoin kolme pahoinpitelyä ja kolme epäiltyä.    

Jos puolestaan kaksi henkilöä pahoinpitelee yhden asianomistajan, kirjataan tästäkin kaksi riviä tilastoaineistoon. Rikoksia laskettaessa tämä näkyy kuitenkin yhtenä ilmoitettuna rikoksena, jossa on kaksi epäiltyä.   

Usean epäillyn ja usean asianomistajan tapauksessa tilastoihin tulee yksi rikos, jossa on useampi epäilty ja asianomistaja.  

Kaikkihan rakastavat poikkeussääntöjä. Myös rikoksia laskettaessa on poikkeuksia, sillä osaa rikoksista käsitellään tapahtumakerta­rikoksina. Esimerkiksi kavalluksissa osarikosten lukumäärä on aina yksi, ja tapahtuma­kertojen määrä lasketaan omaksi muuttujakseen. Tämän tyyppisissä rikoksissa myös mahdollinen tuomio tulisi kavalletun omaisuuden kokonaisarvon mukaan.  

Toinen esimerkki tapahtumakerta­rikoksesta on tietomurto. Yksi henkilö voi käyttää salasanojen murtotyökalua jonkin yrityksen tietokantaan. Murtotyökalu kokeilee nettiin vuodettuja salasanoja ja käyttäjätunnuksia yrityksen järjestelmään. Näin tapahtuma­kertoja voi tulla helposti tuhansia, mutta kyseessä on varsinaisesti yksi rikostapahtuma.  

Rikoksia sarjoitettaessa tuomio voi lopulta tulla törkeästä tekomuodosta, vaikka yksittäiset teot erikseen tarkasteltuna olisivat lieviä tai perusmuotoisia. Näin ollen on tärkeää huomioida tekosarjat myös rikosilmoitus­tilastoissa.

Päärikossäännöllä kiinni rikollisten määrään 

Päärikossääntöä käytetään, kun halutaan tarkastella epäiltyjen henkilöiden nettomäärää, eli vaikkapa sitä, kuinka suurta osuutta väestöstä ylipäätään epäillään rikoksesta.  

Tällöin huomioidaan vain kunkin epäillyn törkein rikos vuoden aikana. Esimerkiksi, jos henkilöä epäillään sekä törkeästä raiskauksesta että törkeästä pahoinpitelystä, tulee tilastoissa näkymään vain törkeä raiskaus. Näin siksi, että törkeän raiskauksen minimi­rangaistus on 2 vuotta vankeutta, kun törkeän pahoinpitelyssä minimi on 1 vuosi. Molempien maksimi­rangaistus on 10 vuotta.  

Tilanteessa, jossa henkilöä epäillään sekä törkeästä raiskauksesta että taposta, tulee tilastoissa näkymään vain tappo, sillä sen rangaistus­asteikko on ankarampi.  

Kummassakaan tapauksessa ei ole väliä sillä, onko teko kohdistunut samaan vai eri henkilöön. Myöskään tekojen ajallinen yhteys ei merkitse.  

Laskentatapojen eroja havainnollistetaan kuviolla 1. Päärikossäännöllä osa rikoksista jää puuttumaan tilastoista. Toisaalta nimikkeiden määrän mukaan laskettaessa saadaan vain tieto tilastoriveistä, ei todellisesta määrästä.  

Sitovia kansainvälisiä ohjeita ja suosituksia ei ole

Rikostilastojen tekemiseen ei ole sitovia kansainvälisiä ohjeita, kuten esimerkiksi kansantalouden tilinpidon laskemiseen on. Kansainvälisissä tiedonkeruissa, kuten vaikkapa UN-CTS eli YK:n Crime Trend Survey, on kysytty lukujen taustalla olevia metatietoja, eli sitä, mitä laskusääntöjä kukin valtio on käyttänyt. Myös yhteisen rikosluokituksen puute on vaikeuttanut kansainvälistä vertailua. 

Vuonna 2015 YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastainen toimisto (UNODC) julkaisi kansainvälisen rikosluokituksen (ICCS) jonka käyttö kansainvälisissä tiedonkeruissa on yleistymässä. Kirjoitin tästä aiemmin. 

Samalla pyrittiin ohjaamaan kohti yhtenäisempiä tilastointi­käytänteitä. Esimerkiksi CTS-tiedonkeruussa ohjeistetaan laskemaan epäillyt kahdella eri tavalla: yksittäiset henkilöt sekä epäillyt rikosta kohti.  

Yksittäiset henkilöt lasketaan päärikos­säännön avulla ja sarjarikokset lasketaan yhtenä tekona. Useista eri rikoksista vuoden aikana epäilty lasketaan vain kerran.  

Epäillyt rikosta kohti (persons in reference to an offence) puolestaan lasketaan siten, että sarjarikoksista epäillyt lasketaan useampana kuin yhtenä henkilönä. Samoin useasta eri rikoksesta vuoden aikana epäillyt lasketaan useana henkilönä. (Taulukko 1) 

Tilastokeskus tuottaa tilastoja kummallakin tavalla ja on tuottanut niitä jo ennen tätä YK:n ohjeistusta. Toki menetelmiä voi ja pitääkin kehittää. Toisaalta tilastoja tehdessä pitää myös säilyttää ajallinen vertailtavuus ja noudattaa mahdollisimman pitkälti yhtenäistä käytännettä eri vuosina.  

Vaikka tilastot tuotetaan pääosin poliisin kirjausten perusteella, on myös Tilastokeskuksella parannettavaa siinä, miten asioista kerrotaan. Monien taulukoiden otsikointia tai selitetekstejä voisi vielä selkeyttää.

Toisaalta oikeusasioista kerrottaessa teksti on monesti väkisin vähän koukeroista. Mediassakin puhutaan paljon vaikkapa Koskelan teinisurmasta (esim. Koskelan surman tuomio lieveni vaaditusta: Murhasta 10, 9 ja 8 vuoden tuomiot tekijöille | Yle Uutiset | yle.fi), vaikka tuomio annettiin murhasta. Murha ja surma eivät ole rikostilastoissa eikä oikeus­käytännössä sama asia.  

Tilastokeskuksen ja poliisin rikostilastot eroavat toisistaan hieman. Syitä ovat mm. aineiston poiminta-ajankohta tai huomioidaanko Tullin ja Rajavartio­laitoksen tutkimat asiat. Kollegani Mika Witting avasi tässä tuoreessa blogissaan hyvin eri lähteiden ja tuottajien julkaisemien lukujen eroja koulutustilastoissa. 

Nähdäkseni mediassa esillä olleessa ulkomaalais­taustaisen raiskaustapauksessa ei ole tehty mitään normaalista kirjaamis­käytännöstä poikkeavaa poliisin taholta. Myöskään Tilastokeskus ei ole käsitellyt tätä asiaa mitenkään poikkeavasti.  

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen Tieto- ja tilastopalvelut osastolla ja vastaa Rikos- ja pakkokeino­tilastosta.