Ruokatuotannon kasvaessa lisääntyi pian väestökin, ja nälkäkriisin kautta oltiin taas alkuasetuksissa; elintaso pysyi selviämisrajalla. Vuosituhannet ihmiskunta eli ns. malthusilaisessa köyhyys­ansassa.

Thomas Malthus julkaisi 1700-luvun lopussa teoriansa väestönkasvun ja siitä seuraavan nälän yhteydestä.

Ironisesti teoria alkoi kumoutua jo muutama vuosikymmen Malthusin klassikon An Essay on the Principle of Population ilmestymisen jälkeen.

Miten ihmiskunta vapautui malthusilaisesta köyhyysloukusta? Taloustieteen professori Oded Galor vastaa kirjasssaan Ihmiskunnan nousu – Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret (Bazar 2022) vakuuttavin argumentein ja tilastokuvioin.

Yksinkertaistettu historiallinen syy oli teollinen vallankumous. Se on kuitenkin Galorin mielestä harhaanjohtava nimitys, tuoden mieleen nokisia tehtaita lapsi­työläisineen.

Oikeampi termi olisi kehityksen aika, keksintöjen ja koulutuksen aika. Se paransi lukemattomin innovaatioin tuotantoa ja ihmisten elämää. Höyrykone, lennätin, hehkulamppu, polkupyörä…

Tärkein malthusilaisen ansan avanneista tekijöistä oli ns. väestöllinen muuntuminen. ”Ylijäämäleipä” ei johtanutkaan uusiin ruokittaviin suihin vaan syntyvyyden alenemiseen. Hedelmällisyys­luku pieneni Länsi-Euroopan maissa 30–50 prosenttia 1870–1920, Yhdysvalloissa vielä jyrkemmin.

Avain kehitykseen on inhimillisen pääoman kasvu. Karl Marxiin viitaten Galor toteaa: ”Teollistuminen ei siis laukaissut kommunistista vallankumousta vaan kansan kouluttamisen vallankumouksen.”

Marx ennusti kärjistyvää luokkataistelua kurjistuvan työväenluokan ja tuotantovälineet omistavan pääoman välillä. Luokkaerot alkoivat kuitenkin hämärtyä, työläisten palkat nousta ja ”yleinen koulutus salli muidenkin mahdollisuuksien demokratisoitumisen”.

Myös teollisen vallankumouksen inhottavin piirre, lapsityövoiman käyttö, loppui teollisuusmaissa. Lapsien käyttö töissä – niin kotona kuin pelloilla – sinänsä ei alkanut teollisesta vallankumouksesta. Päinvastoin, automatisointi teki sen käytön vähitellen kannattamattomammaksi ja toisaalta koulutetun työvoiman tarve teki lasten kouluttamisen houkuttelevammaksi, Galor osoittaa. 

Joidenkin kirjojen jäljiltä tuntuu että ymmärtää kaiken. Tai ainakin melkein. Ja jos ei nyt ihan kaikkea, niin enemmän kuin ennen. Siitä ei tietenkään seuraa, että pystyisi kirjoittamaan sen kaiken ymmärrettäväksi muille. Ainakaan pikku blogin mitassa.

Jos koettaisin tehdä oikeutta Galorille, päätyisin sepustelemaan hänen tiiviin teoksensa omin sanoin alusta loppuun. Sen sijasta suositan Ihmiskunnan nousua kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, antropologiasta, taloudesta, kehityksestä, eriarvoisuudesta…

Mikä on maantieteen merkitys, vuoristojen, Euroopan fraktaalinomaisen rannikon. Kuinka ihmiskunta nojasi melkein kaikessa karjaan ennen teollista vallankumousta, miten tietyt hyönteiset ovat hidastaneet Keski-Afrikan kehitystä. Auran käytön vaikutus miesten ja naisten väliseen työnjakoon ja sitä kautta sukupuoli­muotoihin näiden alueiden kielissä, ihmisten moninaisuuden vaikutus yhteiskuntien kehitykseen, rock and rollin syntykin…

Kaikki tämä vajaalla 300 sivulla on huikea älyllinen ja tiedollinen paketti, kuvitusta myöten. Harvoin näkee tilastokuvioita yhtä vaikuttavassa käytössä. Esimerkki yllä kertoo malthusilaisesta ansasta Mustan surman jälkeisien vuosisatojen Englannissa: vähentyneen väen reaalitulot nousivat ensin reippaasti, mutta kääntyivät laskuun kun väestö taas alkoi kasvaa. 

Muusta kuvituksesta voi mainita esimerkkinä öisen kuvan Koreoista. ”Taatusti levottomuutta herättävin koskaan otettu satelliittikuva" kertoo instituutioiden sormenjäljestä kehitykseen, kun kulttuurin ja maantieteen syvätekijät ovat samat. Etelä-Korea ”säteilee hyvinvoinnin valoa”, Pohjois-Korea hädin tuskin kykenee pitämään sähköt päällä pääkaupungissaan.

Kirjan toinen osa selvittää nykyisien varallisuuserojen syitä maiden välillä; miten esimerkiksi kolonialismi vahvisti inhimillisen pääoman muodostumista teollisuusmaissa mutta heikensi sen muodostumista siirtomaissa.

Teollistuneet emämaat investoivat entistä enemmän koulutukseen, mikä nopeutti väestöllistä muuntumista. Siirtomaissa panostettiin vähäistä koulutusta vaativiin maatalous­tuotteisiin ja raaka-aineisiin – ja väestöllinen muuntuminen viivästyi.   

Galor ei kierrä synkkiä puolia ja karmeita vaiheita ihmiskunnan tarinassa. Kirja huokuu kuitenkin optimismia, joka tulee tarpeeseen tällaisina aikoina. Avaimiakin annetaan toiveikkaampien kehitys­suuntien toteutumiseen.

”Kun ihmiskunnan taivalta ohjaavat suuret rattaat jatkavat pyörimistään, yleisen hyvinvoinnin avainasioita ovat tulevaisuuskeskeistä ajattelua, koulutusta ja innovaatioita sekä sukupuolten tasa-arvoa, pluralismia ja erilaisuuden kunnioittamista edistävät ratkaisut.”

Niin Malthusin kuin Marxinkin ennusteet vaikuttivat aikanaan vääjäämättömiltä, mutta toisin kävi, kuten Oded Galor osoittaa.

Rajoilla kuitenkin mennään. Lämpöaallot muistuttavat ilmastotoimien riittämättömyydestä, ruokapula uhkaa syksyä jona maapallon väkiluku ylittää 8 miljardia – Malthus-vainaata uhmaten.

Jospa opinahjoihinsa palailevat nuoret onnistuisivat oivalluksillaan kaatamaan nykyiset synkät ennustukset, niin sotien, nälän ja tautien Ilmestyskirjan ratsut kuin ilmastomallien pätsitkin.

Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.