Olenko salaliittoteoreetikko, jos ymmärrän myös huolia valvonta­valtion etenemisestä ja vapauksiemme kapenemisesta?

Vai olenko pedolle jo antautunut valtavirrassa ajelehtija, kun olen ottanut kolme rokotusta?

Olenko viherpipertäjä, kun kannatan tiukkoja päästö­vähennyksiä elintason kustannuksellakin? Vaiko denialisti, jos en kannata epätoivon lietsomista ilmaston­muutoksen torjunnassa?

Tekeekö se minusta woken, jos kannatan sorrettujen ryhmien oikeutta määritellä itse sen, mikä tuntuu loukkaavalta?

Olenko ihan kujalla, jos sympatiseeraan kuitenkin myös mielestään hyvää tarkoittavaa valkoista setämiestä, joka ei ymmärrä että jotain sanaa ei enää pitäisi sanoa missään tapauksessa tai tarkoituksessa?

Lienenkö ymmärtämätön oikeistolainen, jos minusta yksilön on hyvä ottaa vastuu elämästään ja yhteiskunnan syyttelyn sijaan tehdä parhaansa? Vai kenties vaarallinen vassari, kun kannatan mahdollisuuksien tasaamista yhteiskunnassa, koska käsittääkseni erot pärjäämisessä johtuvat pitkälti lähtökohdista ja onnesta?

Lasse Lehtinen kuvaa Murhattu ministeri -kirjassaan ilmapiiriä sadan vuoden takaisessa Suomessa:

”Kansalaiset elivät yhden totuuden kuplassa. Näin vihapuhe sosiaaliluokkien, kieliryhmien ja poliittisten ryhmittymien välillä otti aina vain kovempia kierroksia. Enää ei hävetty julkaista virheellisiäkään tietoja, jos ne palvelivat omia tarkoitus­periä.”

Kohtalokkaan parjauskampanjan kohteena oli kirjan päähenkilö Heikki Ritavuori. ”Nimensä suomentanut, monarkismia vastustanut ja punikkeja puolustanut sisäministeri oli kuin annettu maali.”

Ministeri halusi rakentaa sovintoa. Elettiin puoluelehtien valta-aikaa, aikaa ennen radiota ja muita koko kansan tiedotusvälineitä. Valentinin päivänä 14.2.1922 Ritavuori murhattiin kotiovelleen.

Sata vuotta myöhemmin elämme taas omien kanavien ja kuplien aikaa.

Lienenkö vain yhtenäiskulttuuria haikaileva boomeri, kun Lehtisen ansiokasta kirjaa lueskellessani olen huolissani leimakirveiden lentelystä ja kahtia­jakojen sijaan kaipaan dialogia ja ymmärrystä yli jakolinjojen.

Kaipaan tietoon perustuvaa ymmärrystä uskomuksien ja ennakko­luulojen sijaan. Hämärien lähteiden sijaan tarkistettavissa olevaan tietoon perustuvaa ymmärrystä.

Ymmärrystä, koska sen vaihtoehto on niin vaarallinen.

Mutta myös siksi, että vain yhden kuplan kannalle asemoituminen on tarkemmin ajatellen vaikeaa.

Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.