Siirry etusivulle - Tilastokeskus
Tieto&trendit - etusivulle

Tilasto-osaamista voi kasvattaa kisaamalla

Kuva: Shutterstock

Informaation määrä lisääntyy huimaa vauhtia. Osa on vääjäämättä harhaan­johtavaa, vaikka asia saatetaankin esittää virallisena totuutena. Eri medioissa on esillä runsaasti myös tilasto­muotoista tietoa, jonka luotettavuus saattaa kuitenkin vaihdella paljon.

Tahattomasti tai tahallisesti jaetulle harhaan­johtavalle ja virheelliselle tiedolle löytyy suotuisa maaperä niihin kritiikittömästi asennoituvissa ihmisissä. Usein valeuutisten pohjana käytetään tosiasiaa, johon yhdistellään fiktiota. Tietoja saatetaan paisutella, vääristellä ja asettaa harhaan­johtavaan yhteyteen.

Virheellisen tiedon tahallisessa levittämisessä käytetään hyväksi ihmisten kokemia epäkohtia ja pelkoja. Omakohtaisiksi muotoillut tarinat herättävät tunteita ja voimakkaita reaktioita, mitä viranomaistieto ei tee.

Osa virheellisestä tiedosta on harmitonta, mutta osa voi olla jopa vaarallista, jos siihen luotetaan esimerkiksi terveyteen tai talouteen liittyvissä päätöksissä. Tällöin seuraukset voivat olla hyvinkin pitkäaikaisia ja vahingollisia.

Voidaankin sanoa, että media­lukutaito ja lähdekritiikki ovat nykyajan tärkeitä kansalais­taitoja. Niiden avulla lukija kykenee paremmin arvioimaan ja tulkitsemaan erilaisia tekstejä, ääniä, tilastotietoja ja -kuvia. Mutta miten tilasto­muotoiseen tietoon voi luottaa, ja miten kriittistä lukutaitoa voidaan kehittää ja vahvistaa?  

Erinomainen keino nuorille syventää tilasto-osaamistaan on osallistua tilasto­kilpailuihin. Tilastokeskus on mukana oppilaitoksille suunnatuissa tilastokilpailuissa, joihin osallistumalla voi vahvistaa tilastojen lukutaitoa ja ymmärrystä tilastotiedon merkityksestä elämän eri osa-alueilla.  

Tällä hetkellä Tilastokeskuksen kautta voi ilmoittautua kahteen kansainväliseen tilasto­aiheiseen kisaan, joissa mitataan nuorten taitoa analysoida, havainnollistaa ja tulkita tilastollisia aineistoja sekä esittää niistä johtopäätöksiä. Kilpailuissa on kategoriat eri ikäisille kilpailijoille, ja molempiin voi osallistua joko yksin tai joukkueen kanssa. Kilpailut ovat luonteeltaan erityylisiä, ja niihin ehtii vielä hyvin mukaan.  

Tilasto-olympialaisten karsintavaiheessa vastataan tietokoneella monivalinta­tehtäviin, jonka jälkeen jatkoon päässeet joukkueet toteuttavat kansallisena finaali­tehtävänä pienen tilastollisen tutkimuksen. Eri maiden voittajajoukkueet tekevät Euroopan finaaliin kaksiminuuttisen videon aiheesta “Environment and statistics”. 

Viimeisenä vaiheena järjestetään kansallinen yleisöäänestys videoista toukokuussa 2022. Tilasto-olympialaiset järjestetään nyt viidettä kertaa osana EU:n tilastovirasto Eurostatin järjestämää Euroopan tilastokilpailua. Osallistujamaita on 19. Ilmoittautumis­aika tilasto-olympialaisiin päättyy 4.2.2022.  

Tilastojulistekilpailussa etsitään parhaita tilastojulisteita, joissa kiinnostavat tarinat esitetään tilastollisia apuvälineitä käyttäen tiivistettynä A1-kokoiseen esitykseen. Julisteen aihe on tällä kertaa vapaavalintainen. Parhaat julisteet jatkavat kansainväliseen loppukilpailuun. 

Kansainvälinen tilastojulistekilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Kilpailu on osa kansainvälistä tilastojen luku- ja käyttötaito­projektia (International Statistical Literacy Project). Suomessa kilpailu toteutetaan yhteistyössä Tilastokeskuksen, Matemaattisten Aineiden Opettajien liiton MAOL ry:n ja Suomen Tilastoseura ry:n kanssa. Ilmoittautumisaika päättyy 15.12.2022.

Suomalaiset nuoret ovat menestyneet hyvin aiempien kilpailujen kansainvälisillä areenoilla. Viimeksi Paraistenseudun koulun oppilaat saivat kunniamaininnan julisteellaan Suomi kierrättää.

Tilasto-olympialaisten viimeisin suomalais­menestyjä tuli Viikistä, kun yläkoulun ryhmä tuli toiselle sijalle lukuvuosien 2018–2019 kilpailussa. Vuotta aiemmin Suomeen saatiin tuplavoitto, kun sekä yläkoulu- että lukioikäisten sarjoissa yllettiin ensimmäiselle sijalle.   

Kilpailujen voittajille on luvassa hyvien rahapalkintojen lisäksi myös tavara­palkintoja. Myös matka palkinto­tilaisuuteen on tiedossa, jos koronatilanne sen sallii.   

Kannustetaan nuoria luotettavan tiedon äärelle – vaikkapa tällä videolla!  

 

Leena Aulaskari, kilpailukoordinaattori, tilasto-olympialaiset 

Jaana Kesti, maakoordinaattori, tilastojulistekilpailu 

Avainsanat:

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.