Vuoden 2023 polttavimpia saamelaispolitiikan aiheita on saamelaiskäräjälain uudistaminen, enkä voi sitä perinteisessä saamelaisten kansallispäivän blogissanikaan sivuuttaa.  

Marinin hallitus on jo kolmas hallitus, jonka tavoitteena on uudistaa lakia. Parhaillaan lakiesitys kiertää valiokunnissa ja etenee mahdollisesti eduskunnan äänestykseen helmikuun lopulla. Lain sisällöstä voi lukea tarkemmin esimerkiksi Helsingin Sanomista ja  Ihmisoikeuskeskuksen artikkelista.  

YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea ja ihmisoikeuskomitea ovat kehottaneet Suomea korjaamaan saamelaiskäräjälakia. Pitkittynyttä prosessia on leimannut disinformaation levittäminen, ja osa saamelaisaktiiveista on kohdannut vihapuhetta. Disinformaation oikaiseminen on ollut pois uhanalaisten kielten ja kulttuurin elvyttämisestä.

Uuden lakiesityksen saamelaismääritelmä on yhtenäinen Norjan ja Ruotsin kanssa. Laissa kielikriteeri laajenisi kolmannesta sukupolvesta neljänteen polveen, koska kieli kuvaa yhteisöön kuulumista ja yhteyttä elävään saamelaiseen kulttuuriin. 

Käytännössä kielikriteerin laajentuminen tarkoittaa, että yksikin saamelainen isoisovanhempi riittää vaaliluetteloon pääsyyn. Kielikriteerin taustalla on pakkosuomalaistamispolitiikka, jota Suomen valtio harjoitti 1900-luvun lopulle saakka. Sen seurauksena monet saamelaiset menettivät kielensä. 

Vuoden 1950 väestölaskennasta alkaen henkilön äidinkielitiedon on voinut ilmoittaa väestötietorekisteriin. Tämän jälkeen kieleksi pystyi ilmoittamaan ”lapinkielen”, jolla tarkoitettiin saamea. Myöhemmin äidinkieleksi on voinut ilmoittaa saamen. Vuodesta 2013 lähtien väestörekisteriin on voinut ilmoittaa, mitä eri saamen kielistä henkilö puhuu.  Esimerkiksi Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea.   

Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmässä noin 2 000 henkilöllä äidinkielenä on saame. Saamelaiskäräjien arvio saamenkielisten määrästä on suurempi, noin 2 600. Henkilöitä, joilla omaksi tai vähintään yhden vanhemman tai isovanhemman äidinkieleksi on ilmoitettu saame, on noin 4 000. Nykyinen äidinkielitieto ei siis kuvaa koko saamelaisväestöä.  

Vielä heikommin tilastot ja rekisterit kuvaavat eri saamen kieliä puhuvien määriä. Esimerkiksi vuonna 2021 pohjoissaamenkielisiä oli väestötietojärjestelmässä ainoastaan 140, inarin- ja koltansaamenkielisiä vieläkin vähemmän, yhteensä noin 60. 

Koska luotettavaa tietoa äidinkielestä ei ole saatavilla 1800-luvulta, ei ole olemassa yhtä tiettyä kriteeriä, jonka perusteella voisi todentaa isoisovanhempiensa ensimmäisen kielen. 

Saamelaiskäräjälakiesityksen mukaan vaalilautakuntaa laajennettaisiin siten, että lautakunnalla olisi aiempaa laajempi asiantuntemus saamelaisyhteisöstä ja eri suvuista. Vaalilautakunta myös auttaisi hakeutumaan kielikriteerin pohjalta luetteloon. 

Saamelainen nimi jo itsessään kertoo kantajastaan neljän sukupolven taakse ja asettaa henkilön kartalle yhteisössä. Esimerkiksi oma nimeni on Jovnna Ovllá Hánno Juhan. Se kertoo, että isoisäni isä oli Jouni Keva, entinen Guttorm. 

Saamelaisten sukukäsitys on laaja, ja esivanhemmat tiedetään sukupolvia taaksepäin ja sukulaiset helposti neljänsien serkkujen päähän. Saamelaiset suvut tunnetaan yhteisössä hyvin, ja esimerkiksi sukututkimukset voivat ulottua 1600-luvulle, jolloin ensimmäiset verokirjat ja henkikirjat otettiin käyttöön Saamenmaalla.   

Myös saamelainen joiku- ja kertomaperinne voi kertoa esivanhempien kielestä. Saamelaisia henkilöitä on muistettu joiulla, ja saamenkielinen joiku kertoo kohteestaan ja myös hänen kielestään. 

Buori sámi álbmotbeaivvi! 

Pyeri säämi aalmugpeivi! 

Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v! 

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille! 

Jovnna Ovllá Hánno Juhan, Juho Keva, työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksessa ja haastaa lukijat osoittamaan tukea saamelaiskäräjälain puolesta allekirjoittamalla adressin.