Miten Suomi saa tuottavuuden kuntoon – tieto on osa ratkaisua
Suomella on hyvät talouskasvun edellytykset useilla mittareilla. Innovatiivisuudessa ja kilpailukyvyssä olemme samassa sarjassa pohjoismaisten naapuriemme kanssa.
Suorituksemme vaan on heikko, paljon heikompi kuin naapuriemme. Bruttokansantuotteemme asukasta kohti kasvoi 2010–2023 vaivaiset 4,7 prosenttia verrattuna Ruotsin 13:sta ja Tanskan lähes 20 prosenttiin.
Syytä jumittamiseemme on haettu tuottavuuskehityksestä. Aihetta onkin. Tuottavuuden kasvu on hidastunut useissa teollisuusmaissa, meillä vain enemmän kuin muualla.
Maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeisinä vuosina tuottavuuskasvumme on käynyt miinuksen puolellakin, siinä missä kilpailijamaissa sentään on pysytelty vaatimattomissa kasvuluvuissa.
Aivan viime vuosinakin tuottavuutemme on heikentynyt Ruotsin yltäessä lähes parin prosentin kasvulukemiin. Mikä neuvoksi?
Työn tuottavuudella tarkoitetaan talouden bruttoarvonlisäystä suhteessa sen aikaansaamiseen käytettyihin työtunteihin.
Tekninen kehitys eli kokonaistuottavuus puolestaan tarkoittaa sitä osaa arvonlisäyksen kasvusta, jota ei voida selittää tuotantopanosten (työ, pääoma) kasvulla. Tätä kehitystä ovat esimerkiksi tehokkaammat prosessit, innovaatiot, parempi johtaminen jne.
Suomen talouden ongelmia Sitralle selvitellyt professori Matti Pohjola toteaa, että kokonaistuottavuuden kasvu on Suomessa pysähtynyt kymmenen viime vuoden aikana. Miksi Suomen talous ei kasva (Sitra/Matti Pohjola, 3/2025)
Mutta Pohjola toteaa myös valopuolen, sen ”että talouden heikko tuottavuuskehitys on käännettävissä paremmaksi pelkästään omin toimin. Ei ole tarpeen odotella maailmalta tulevia uusia innovaatioita eikä Euroopan unionin päätöksiä.”
Mistä suunnasta tehokkaampien prosessien ja innovaatioiden aineksia voisi lähteä hakemaan? Mitkä olisivat niitä omia toimia, joilla kääntää tuottavuuskehitystä paremmaksi?
Oma ehdotukseni tähyää – kuinka ollakaan – tiedon ja sen älykkään hyödyntämisen suuntaan.
Ehdotan, että investoimme Suomessa tietoturvalliseen datainfrastruktuuriin, joka vapauttaa tekoälyn potentiaalin kansallisen tietovarallisuuden hyödyntämisessä.
Mitä olisi tietoturvallinen datainfrastruktuuri?
Mitä tarkoitan tekoälyn potentiaalin vapauttamisella tietoturvallisella tavalla? Tekoälymallit louhivat valtavia määriä materiaalia, internetin sisältöä, ja pystyvät nopeasti monenlaiseen. Tämä tieto on monelta osin laadukasta, mutta kuinka paljon internetin sisällöstä on väärää tietoa tai hyödytöntä tietoa?
Tietoturvallinen datainfrastruktuuri on käyttöluvin kontrolloitu, suljettu ja tietoturvallinen tekninen ympäristö tekoälymalleille kansallisen tietovarallisuuden analysointiin. Tämä toisi maailmanlaajuisesti ainutlaatuisilla ja laadukkailla rekisteriaineistoilla, hallinnollisilla asiakirjoilla ja virallisilla tilastoilla koulutetun tekoälyn tutkijoiden käyttöön, tietoturvallisesti ja kontrolloidusti.
Virallisiin tilastoihin ja laatuvarmistettuihin tietoaineistoihin perustuva tekoäly mahdollistaa tiedon päätöksenteon tueksi kaikilla yhteiskunnan alueilla.
Tilastokeskukseen on jo koostettu valtaosa Suomen rekisteritietovarannosta. Nämä ja Kansallisarkiston tietovarannot muodostavat ainutlaatuisen tietovarallisuuden datainfrastruktuurin pohjaksi. Infrastuktuurin ja tekoälyn rakentaminen edellyttää paljon töitä ja tutkimukseen käytettävän infrastruktuurin rahoitusrakenteen muutosta.
Nyt tarvitaan konkreettisia ehdotuksia ja uusia avauksia. Jos sinulla on näkemyksiä tai ideoita, jotka voivat viedä datainfrastruktuuria ja tutkimuksen rahoitusta eteenpäin, tuo ne rohkeasti esiin. Keskustelu on avoinna – ja juuri nyt erityisen tärkeä.
Ville Vertanen työskentelee Kumppani- ja ekosysteemisuhteet -palvelualueen ylijohtajana Tilastokeskuksessa. Kirjoitus pohjautuu esitykseen Wasa Future Festivalilla 14.8.2025, Tuottavuus kuntoon – julkisella ja yksityisellä sektorilla: Luodaan Suomelle/Nordic tuottavuusohjelma ja tuottavuusstrategia.
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.