Kasvaneen maahanmuuton seurauksena ulkomaalaisista uutisoidaan säännöllisesti mediassa sekä käydään heitä koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Mutta keitä oikeastaan tarkoitamme, kun puhumme esimerkiksi ulkomaalaisista tai maahanmuuttajista?

Ulkomaalaisuutta koskevia tilastoja tarkastellessa ei välttämättä tule ajatelleeksi käsitteitä niiden takana. Käsitteet ja niiden erot voivat tuntua arkikielessä usein itsestään selviltä, mutta tilastotietoja pyytävä henkilö ei aina välttämättä tiedä, keitä hän itse asiassa tarkoittaa puhuessaan ulkomaalaisista tai maahanmuuttajista (Rapo, 2011).

Käsitteiden merkitys vaihtelee tilastoissa kuitenkin pitkälti sen mukaan, tarkastellaanko kansalaisuutta, syntymämaata, kieltä vai syntyperää. Tilastojen käyttäminen edellyttää siis peruskäsitteiden ymmärtämistä.

Oma kysymyksensä on lisäksi se, kuinka kauan maahan muuttamisen jälkeen henkilöä ylipäätään voi kutsua maahanmuuttajaksi – tai miten käsitys vieraskielisyydestä muuttuu monikulttuurisuuden lisääntyessä (Saukkonen, 2019). Tässä blogissa keskityn kuitenkin vain ulkomaalaisuutta kuvaaviin käsitteisiin sellaisina kuin niitä käytetään Tilastokeskuksen tilastoissa.

Ulkomaalaistilastointia usean eri käsitteen avulla

Tilastoinnissa ryhmittely ja ryhmien käsitteellinen määrittely on tärkeää. Se helpottaa tarkasteltavan asian tai ilmiön suhteuttamista ja ryhmien välistä vertailua. Sama asia voidaan määritellä eri tarkoituksissa toisistaan poikkeavalla tavalla.

Ulkomaalaistilastointia tehdään usean eri käsitteen avulla: kansalaisuuden, syntymämaan, syntyperän tai kielen mukaan. Niiden käyttöä vaikeuttaa osittainen päällekkäisyys. Väestön määrä kussakin ryhmässä ja käsitteiden limittäisyys on kuvattu kuviossa 1.

Näitä käsitteitä käytetään toisinaan hyvinkin sekavasti. Tilastotietoja tai tutkimustuloksia saatetaan vertailla keskenään, vaikka tarkastellut ryhmät eivät ole vertailukelpoisia.

Kansalaisuuden ja kielen mukaan työllisyysasteessa useiden prosenttiyksiköiden ero

Vertailen tässä blogikirjoituksessa työllisyysastetta erilaisten käsitteiden mukaan (kuvio 2.) Käytän vertailussa ikäryhmää 20–64-vuotiaat, mutta tulokset toki vaihtelevat myös ikäryhmän mukaan.

Kuten kuviosta nähdään, työllisyysaste on matalin kansalaisuuden mukaan tarkasteltuna ja korkein kielen mukaan. Työttömyysaste on vastaavasti matalin kielen mukaan sekä korkein kansalaisuuden mukaan. Mistä erot voivat johtua?

Suomeen muuttaneet voivat hakea Suomen kansalaisuutta, kun tietyt edellytykset täyttyvät. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa riittävä määrä asuinvuosia Suomessa ja vähintään tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen taito.

Ulkomaan kansalaiset ovat usein asuneet Suomen kansalaisuuden saaneita lyhyemmän ajan Suomessa. Tällöin työnhakuprosessin tuntemattomuus ja verkostojen puute voivat heikentää mahdollisuutta päästä työmarkkinoille. Heillä on keskimäärin heikompi suomen tai ruotsin kielen taito, mikä puolestaan voi heijastua työllistymiseen.

Vieraskielisten työllisyysaste on kuitenkin tarkastelluista ryhmistä korkein, mikä kuulostaa osittain ristiriitaiselta edellä kerrotun kanssa. Rekisteriin merkitty äidinkieli ei välttämättä kuvaa henkilön parhaiten osaamaa kieltä tai monikielisyyttä. Vaikka äidinkieli olisi muu kuin suomi tai ruotsi, henkilö voi silti osata vähintään jompaakumpaa näistäkin kielistä. Tai osa vieraskielisistä saattaa pärjätä työssä pääosin muulla kielellä – esimerkiksi kansainvälisessä yrityksessä tai rakennusalalla työskentelevät.

Syntyperän (ulkomaalaistaustainen) ja syntymämaan (muu kuin Suomi) mukaiset tulokset työmarkkina-asemasta ovat hyvin lähellä toisiaan, koska vielä tällä hetkellä verrattain pieni joukko toisesta polvesta on työikäisiä. Siksi näillä ryhmillä myös työllisyyskehitys on melko samanlainen.

Ulkomailla syntyneistä vajaa 10 prosenttia on suomalaistaustaisia.

Syntyperältään ulkomaalaistaustaiset ovat hyvin heterogeeninen joukko: osa on jo asunut pitkään tai syntynyt Suomessa, osa on muuttanut äskettäin. Myös kielitaito vaihtelee luku- ja kirjoitustaidottomista niihin, jotka puhuvat suomea äidinkielen tasoisesti.

Lisäksi työllisyysasteet vaihtelevat taustamaan mukaan huomattavasti, joskin näitä yleensä tarkastellaan työvoimatutkimuksen sijaan rekisteriaineistosta.

Käsitteen valinta riippuu aina tarkoituksesta

Ulkomaalaisuutta kuvaavat käsitteet eivät siis ole kovin yksinkertaisia niiden moniulotteisuuden ja limittäisyyden takia. Lisäksi maahanmuutto on lisääntynyt viime vuosina, ja eri vuosina maahan muuttaa eritaustaisia ihmisiä, mikä näkyy muun muassa kielitaidossa, työllistymisessä ja kansalaisuuden hakemisessa.

Tilastokeskuksessa syntyperäkäsite otettiin käyttöön vuonna 2021, koska se katsottiin maahanmuuttotaustaista väestöä paremmin kuvaavaksi kuin kieli, kansalaisuus tai syntymämaa (ks. Helminen, 2016).

Mikä sitten neuvoksi ulkomaalaisten työmarkkina-aseman seurannassa?

Yksinkertaista vastausta tähän ei ole, sillä käsitteiden käyttö riippuu aina tarkoituksesta ja kontekstista. Vertailussa kannattaa kuitenkin mieluiten käyttää yhtä määritelmää ja ikäryhmää. On myös tärkeää aina mainita, mitä ryhmää kulloinkin tarkastelee ja mitä lähdettä käyttää.

Tarja Baumgartner työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen yhteiskuntatilastoissa.

Tilastokeskuksen tuore tietokantajulkistus: Työvoimatutkimus 2025, väestö työmarkkina-aseman, kansalaisuuden ja syntyperän mukaan

Lähteitä:

Helminen, Marja-Liisa (2016): Pääseekö ”maahanmuuttajuudesta” ikinä eroon? Tieto&trendit, Tilastokeskus.

Rapo, Markus (2011): Kuka on maahanmuuttaja? Tieto&trendit, 1/2011, Tilastokeskus.

Saukkonen, Pasi (2019): Vieraskielinen väestö: kieliperusteisen tilastoinnin ongelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja. Kvartti 25.4.2019, Helsingin kaupunki.