Kesäkuussa 2001 palasin Tilastokeskukseen. Olin ollut talossa tutkijana 1990-luvun loppupuolella, mutta tehtävä oli nyt uusi: palasin rakentamaan tutkimuslaboratoriota – huonetta, johon ulkopuolinen tutkija pääsee yritysten ja toimipaikkojen tietojen ääreen. Nykyään aineisto tulee tutkijan luo etäkäyttönä. Aikaisemmin tutkija tuli aineiston luo – Helsinkiin, kulkuluvalla, huoneeseen ilman ikkunaa.

Kaksi vuotta myöhemmin lähdin talosta, ja mukana lähti väitöskirja. Se olisi jäänyt kirjoittamatta ilman sitä huonetta.

Huoneessa löysin jotain, mikä muutti käsitystäni talouskasvusta. Talouden kokonaisuutta kuvaavassa graafissa näkyy yksi viiva. Toimipaikkoja tarkasteltaessa näkymä on viivasekamelska: uusia tulee, toiset kasvavat, toiset pienenevät ja jotkut katoavat. Juuri siitä kasvu suureksi osaksi syntyy, kun työ ja pääoma siirtyvät heikommista toimipaikoista parempiin.

Tätä kutsutaan luovaksi tuhoksi. Se on yksi tapa, jolla yritysten tutkimus- ja kehittämispanostukset ja innovaatiot muuttuvat talouskasvuksi. Kokonaisluku ei paljasta siitä mitään.

Summalukujen alle

Suomen keskisuurten yritysten tutkimus- ja kehittämismenot asukasta kohti lähes kaksinkertaistuivat vuosina 2013–2023. Taloustieteellinen tutkimus kertoo, että yrityksen ikä on usein kokoa kiinnostavampi asia: nuoret pienet yritykset tuottavat suhteessa selvästi enemmän radikaaleja innovaatioita kuin vanhat pienet yritykset. Tuotteet ovat siis uusia markkinoille eivätkä vain yritykselle itselleen.

Paolo Fornaron kanssa tekemässämme analyysissä havaitsimme, että vuosina 2012–2016 perustetuista tutkimus- ja kehittämistoimintaa harjoittavista yrityksistä noin pari sataa oli kasvanut keskisuureksi vuoteen 2021 mennessä. Niissä työskenteli yli 2 000 tutkijaa.

Analyysimme tehtiin Tilastokeskuksen tutkijapalveluiden etäyhteyksillä. Tutkijoiden palkat ovat t&k-menojen suurin erä – koko maan t&k-menoista 54 prosenttia on palkkausmenoja –, joten tutkijamäärän kasvu hyvin todennäköisesti selittää suuren osan keskisuurten yritysten t&k-menojen kasvusta.

Yritysten kokoluokittain esitetyt tilastot eivät kuitenkaan kerro, ovatko yritykset kasvaneet kokoluokkaan alhaalta vai kutistuneet siihen ylhäältä. Ero on talouspolitiikan kannalta ratkaiseva. Esimerkki kertoo, miksi tutkimuslaboratorion ovi on pidettävä auki: muuten ilmiöiden juurisyihin ei pääse kiinni ja talouspoliittiset päätelmät voivat mennä harhaan.

Mitä luvuista kerrotaan

Aineiston saaminen on yksi asia. Toinen on se, miten tulokset puetaan sanoiksi.

Michael Thaler, Mattie Toma ja Victor Yaneng Wang panivat 145 yhteiskuntatieteilijää välittämään tutkimustuloksia päättäjille. Kun kannustimena oli tarkkuus, tutkijat valitsivat sanat numeroiden sijaan 13 prosentissa tapauksista. Kun heitä kannustettiin saamaan vaikutukset näyttämään suurilta, osuus oli 41 prosenttia. Kannustin suurensi myös numeroina esitettyjä arvioita, mutta sanallisia arvioita vielä enemmän.

Harhaan voi johtaa myös väittämättä mitään suoranaisesti väärää. Epätarkka ilmaus jättää tilaa tulkinnalle, jota viestijän voi olla vaikea puolustaa täsmällisellä luvulla.

Tunnistan kiusauksen myös omasta kirjoittamisestani. Edellä käytin ilmaisua ”selvästi”, kun puhuin nuorista innovatiivisista yrityksistä – ilman mitään konkreettisia lukuja tai esimerkkiä.

Teen siis parannuksen: Jussi Huuskosen kanssa tekemämme Suomea koskevan analyysin mukaan markkinoille uusien tai parannettujen tuotteiden osuus liikevaihdosta oli vuonna 2020 pienissä nuorissa yrityksissä 11,9 prosenttia ja pienissä vanhoissa 3,6 prosenttia, siis yli kolminkertainen. Nuoret olivat alle viisivuotiaita, ja molemmissa ryhmissä yritykset työllistivät 10–49 henkilöä. Nämäkin tulokset saimme Tilastokeskuksen tutkijapalveluiden etäyhteyksillä.

Vaikutuksen suuruutta kuvaavan sanallisen arvion rinnalle tarvitaan luku ja vertailukohta. Lukijan kannattaa kysyä, kuinka suuri vaikutus on ja mihin sitä verrataan.

Tilastot eivät ratkaise, mitä meidän pitäisi tavoitella. Ne auttavat arvioimaan, mitä valinnoistamme seuraa. Arvoista ja tavoitteista on keskusteltava demokraattisesti, mutta seurauksia koskevia väitteitä pitää voida koetella tiedon avulla.

Ilman luotettavia tilastoja keskustelu kyllä jatkuisi. Sen väitteitä olisi vain vaikeampi tarkistaa. Virallinen tilasto auttaa pitämään sanat kurissa. Etäyhteyksien päässä olevilla aineistoilla pystytään tekemään analyysiä, joka hillitsee vinoja tulkintoja.

Aineistojen ääreen

Suomen rekisteriaineistot tarjoavat tutkijoille poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia. Hyvä aineisto tuottaa tutkimusta kuitenkin vain, jos siihen pääsee. Ja pääsy maksaa.

Kerätty aineisto ei kulu käytössä, vaikka sen turvallinen käyttö, tutkijoiden palvelu ja riittävä kapasiteetti aiheuttavat kustannuksia. Tutkimuksen hyödyt ulottuvat tutkijan ulkopuolelle. Siksi tutkimuskäytön julkiselle rahoitukselle on vahvat taloustieteelliset perusteet: tutkijan käytettävissä oleva budjetti ei kerro, kuinka paljon muut hyötyisivät hänen työstään. Maksukyky ei ole tutkimuksen yhteiskunnallisen arvon mittari.

Se huone, jota olimme rakentamassa 25 vuotta sitten, oli hyvä sijoitus. Pitäkää ovi auki.

Mika Maliranta on Työn ja talouden tutkimus Laboren johtaja ja osa-aikainen taloustieteen professori Turun kauppakorkeakoulussa. Hän työskenteli Tilastokeskuksessa tutkijana 1990-luvun loppupuolella ja tutkimuspäällikkönä 2001–2003, jolloin hän oli rakentamassa tutkimuslaboratoriota.