Tule töihin Tilastokeskukseen

Tilastokeskuksessa käsitellään ja yhdistellään eri puolella yhteiskuntaa syntyviä tietolähteitä. Niistä jalostetaan tuotteita ja palveluita tiedon käyttäjille. Tehtävänämme on tuoda luotettavat ja ajantasaiset tilastot ja tiedot asiakkaiden hyödyksi ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toimimme monissa kansallisissa ja kansainvälisissä tietoekosysteemeissä ja yhteistyöverkostoissa ja haluamme tehdä parhaamme, jotta Suomen tulevaisuutta voidaan rakentaa tiedon varaan.

Tilastokeskuksessa on käynnissä toiminnan ja organisaation uudistus. Haluamme ennakoida entistä paremmin yhteiskunnan muutoksia ja asiakkaidemme tarpeita sekä tehdä tavoitteellista yhteistyötä kumppaniemme kanssa. Kehitymme 800 asiantuntijan voimin tilastojen tuottajasta vaikuttavan tiedon tarjoajaksi. Haluamme tukea avointa ja rohkeaa kulttuuria ja kannustaa kehittymään ja oppimaan kokeilujen kautta.

Ura tiedon asiantuntijana

Tiedon ja tilastojen tuottamisessa tarvitsemme monipuolista osaamista. Meillä työskentelee asiantuntijoita erilaisilla koulutustaustoilla, mm. yhteiskunta-, kauppa- ja luonnontieteen aloilta. Meitä yhdistää kiinnostus yhteiskunnallisesti merkittävään tietoon sekä sen tuottamiseen laadukkaasti.

Tavoitteenamme on olla jatkuvasti oppiva työyhteisö, joka kannustaa jokaista oman osaamisensa uudistamiseen. Asiantuntijatyössä työn sisällöt ja tekemisen tavat muuttuvat; näiden kehittämiseen tartumme yhdessä ideoiden ja kokeillen.

Teemme laajaa yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa ja tarjoamme mahdollisuuksia monialaiseen verkosto- ja tiimityöhön, myös kansainvälisesti.

Lue lisää urapoluista Tilastokeskuksessa

Voit tutustua tilastokeskuslaisiin työn ääressä Twitterissä aihetunnisteella #statpeople. Ilmoitamme työpaikat myös LinkedInissä, somessa käytämme hakujen yhteydessä aihetunnistetta #tilastorekry.

Katso video työstä Tilastokeskuksessa YouTube-palvelussa