Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Hallussapitovoitot pitivät yllä kotitalouksien nettorahoitusvarojen kasvua vuonna 2014

Kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat 7 miljardia euroa vuonna 2014. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset rahoitusvaroihin olivat vajaan miljardin euron verran negatiiviset. Rahoitusvarojen kasvun taustalla olivat erityisesti osakekurssien nousun tuottamat hallussapitovoitot. Kaiken kaikkiaan kotitalouksien ansaitsemien hallussapitovoittojen määrä oli 8 miljardia euroa vuonna 2014. Tämä oli kuitenkin vain noin puolet vuoden 2013 tasosta, jolloin osakekurssien nousu oli vieläkin rivakampaa.

Tarkasteltaessa rahoitusvarojen ja velkojen kokonaiskehitystä pitivät hallussapitovoitot kotitalouksien nettorahoitusvarat edelleen kasvu-uralla. Kotitalouksien velanoton ollessa 5 miljardia euroa vuonna 2014 ylsivät nettorahoitusvarat kahden miljardin euron kasvuun saavuttaen liki 120 miljardin tason.

Kuvio 1. Kotitalouksien rahoitusvarojen muutos, mrd. euroa

Kuvio 1. Kotitalouksien rahoitusvarojen muutos, mrd. euroa

Vaikka kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset kokonaisuutena kaikkiin rahoitusvaroihin laskivat vuonna 2014, lisääntyivät sijoitukset joihinkin rahoitusinstrumentteihin. Talletusten osalta jo muutaman vuoden aikana nähty painopisteen siirtyminen määräaikaistalletuksista käteistalletuksiin jatkui edelleen. Kotitaloudet vetivät varojaan pois määräaikaistalletuksista vajaan neljän miljardin euron verran samalla kun niiden käteistalletukset lisääntyivät yli kolmella miljardilla.

Kotitaloudet vetivät varojaan pois myös noteeratuista osakkeista, mutta hankkivat puolestaan sijoitusrahasto-osuuksia edellisten vuosien malliin. Noteerattujen osakkeiden osalta nettomääräinen lasku oli noin kaksi miljardia euroa siinä missä sijoitusrahasto-osuuksiin investoitiin 1,3 miljardia euroa.

Kaikkiaan kotitalouksilla oli rahoitusvaroja 262 miljardia euroa vuoden 2014 lopussa. Näistä 79 miljardia oli talletuksia, 65 miljardia noteeraamattomia osakkeita ja osuuksia, 48 miljardia vakuutus- ja eläkesaamisia, 29 miljardia pörssiosakkeita ja liki 19 miljardia rahasto-osuuksia. Muita rahoitusvaroja kotitalouksilla oli 21 miljardin euron arvosta. Kotitalouksien asunto-osakkeita ei tilastoida rahoitustilinpidossa kotitalouksien rahoitusvaroiksi.

Kotitalouksien velkojen kasvu jatkui, nyt jonkin verran edellisvuotta nopeammin. Kotitalouksien lainavelat lisääntyivät vuoden 2014 aikana 4,7 miljardilla eurolla nousten vuoden lopussa yli 132 miljardin. Velkaantumisaste eli lainavelkojen suhde käytettävissä olevaan tuloon nousi 3,7 prosenttiyksiköllä 121,7 prosenttiin. Hallussapitovoittojen ansiosta kotitalouksien rahoitusvarat lisääntyivät velkoja enemmän. Näin kotitalouksien nettorahoitusvarat nousivat kahdella miljardilla liki 120 miljardiin euroon.

1.1 Julkisyhteisöjen varallisuusasema säilyi ennallaan

Julkisyhteisöjen varallisuusasema säilyi suurin piirtein edellisen vuoden tasolla kasvaen reilun miljardin euron verran vuonna 2014. Näin siitäkin huolimatta että valtion nettorahoitusvarat heikkenivät 10 miljardia euroa. Vuoden lopussa julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat olivat 111 miljardia euroa. Kaikkien julkisyhteisöjen varallisuusaseman säilyminen selittyy sosiaaliturvarahastoihin kuuluvien työeläkelaitosten nettorahoitusvarojen 12 miljardin kasvulla. Paikallishallinnon nettorahoitusvarojen hupeneminen puolestaan hidastui, laskua kertyi enää 0,2 miljardia.

Valtion vuonna 2008 alkanut varallisuusaseman heikkeneminen jyrkentyi. Valtionhallinnon nettorahoitusvarat vähenivät vuoden 2014 aikana 10 miljardia päätyen -59 miljardiin euroon. Vauhti ylitti jopa vuoden 2012 tason, jolloin nettorahoitusvarat vähenivät liki 8 miljardia. Nettorahoitusvarojen vähenemisen tärkein syy oli se, että valtio hankki varoja joukkovelkakirjalainoja liikkeelle laskemalla.

Työeläkelaitosten nettorahoitusvarat nousivat vuoden 2014 aikana 158 miljardista 170 miljardiin euroon. Kasvun taustalla olivat merkittävät hallussapitovoitot. Työeläkelaitosten omistamien noteerattujen osakkeiden ja rahasto-osuuksien markkina-arvon nousu yli 10 miljardilla vastasi pääosasta sektorin nettorahoitusvarojen noususta.

Työeläkelaitosten nettomääräiset sijoitukset rahoitusomaisuuteen vähentyivät edellisvuoden yli 6 miljardista nollatasolle. Vuonna 2014 työeläkelaitosten rahoitusomaisuussijoitukset painottuivat noteeraamattomiin osakkeisiin ja rahasto-osuuksiin samalla kun mm. velkapapereiden ja noteerattujen osakkeiden nettotransaktiot painuivat negatiivisiksi.

1.2 Yritykset vähensivät velkarahoitusta

Yritysten velkarahoitus väheni vuoden 2014 aikana. Velkarahoituksella tarkoitetaan lainavelkoja ja velkapaperimuotoista rahoitusta yhteensä. Yritysten velkarahoitus väheni vuoden aikana 216 miljardista 205 miljardiin euroon. Yritykset vähensivät sekä lainavelkojaan että velkapaperimuotoista rahoitustaan.

Oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankkiminen osakemarkkinoilta kaksinkertaistui edellisvuodesta. Vuonna 2014 pörssinoteeratut yrityksen laskivat nettomääräisesti liikkeelle 1,6 miljardin euron edestä uusia osakkeita. Aiempina vuosina esiintyvät negatiiviset luvut liittyvät omien osakkeiden ostoihin.

Kuvio2. Yritysten noteerattujen osakkeiden nettomääräiset liikkeeseenlaskut, mrd. euroa

Kuvio2. Yritysten noteerattujen osakkeiden nettomääräiset liikkeeseenlaskut, mrd. euroa

1.3 Kotimaisten sijoitusrahastojen kasvu jatkui

Kotimaiset sijoitusrahastot kasvoivat kaikkiaan 10 miljardilla eurolla vuonna 2014. Kasvusta puolet syntyi nettomääräisten sijoitusten kautta toisen puolen rakentuessa rahastojen hallussapitovoitoista. Sijoitusrahastoihin sijoittivat vuoden aikana erityisesti rahoitus- ja vakuutuslaitokset sekä kotitaloudet.

1.4 Ulkomainen omistusosuus suomalaisissa pörssiosakkeissa nousi 50 prosenttiin

Ulkomaiden nettomääräiset sijoitukset Suomeen olivat 16 miljardia euroa. Ulkomaiset sijoittajat lisäsivät viime vuonna omistuksiaan Suomessa erityisesti velkapapereissa ja noteeratuissa osakkeissa. Myös lainojen osuus ulkomaisista sijoituksista oli merkittävä.

Ulkomaisen pörssiomistuksen arvo suomalaisista noteeratuista osakkeista oli vuoden lopussa 79 miljardia euroa. Ulkomaisen omistuksen osuus kotimaisten pörssiosakkeiden arvosta nousi kolmella prosenttiyksiköllä 50 prosenttiin.

Ulkomaisista sijoitusinstrumenteista erityisesti joukkovelkakirjalainat ja osakkeet olivat suomalaisten suosiossa vuonna 2014. Suomalaisilla yksiköillä oli hallussaan vuoden lopussa 61 miljardin arvosta ulkomaisia noteerattuja osakkeita ja 79 miljardin arvosta kotimaisia noteerattuja osakkeita. Ulkomaisia rahasto-osuuksia suomalaiset omistivat 85 miljardin edestä siinä missä kotimaisten rahasto-osuuksien taso oli 72 miljardia euroa. Suomalaisten omistamien ulkomaisten rahasto-osuuksien yli 12 miljardin euron kasvu syntyi pääosin hallussapitovoittojen avulla, sillä itse nettomääräiset sijoitukset ulkomaisiin rahastoihin jäivät noin miljardiin euroon.

1.5. Yksityisen sektorin velka väheni

Yksityisen sektorin velka laski viime vuoden aikana 6 miljardilla eurolla. Samalla velan suhde bruttokansantuotteeseen aleni 5 prosenttiyksikköä miltei vuoden 2012 tasolle 172,9 prosenttiin. Yksityisen sektorin velkaan luetaan yritysten, kotitalouksien ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöiden lainavelat ja velkapaperimuotoiset velat.

Kuvio 3. Yksityisen sektorin sulauttamaton velka suhteessa bruttokansantuotteeseen

Kuvio 3. Yksityisen sektorin sulauttamaton velka suhteessa bruttokansantuotteeseen

Lähde: Rahoitustilinpito, Tilastokeskus

Lisätietoja: Peter Parkkonen 029 551 2571, rahoitus.tilinpito@stat.fi

Vastaavan tilastojohtajan sijainen: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 9.7.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rahoitustilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-4886. 2014, 1. Hallussapitovoitot pitivät yllä kotitalouksien nettorahoitusvarojen kasvua vuonna 2014 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rtp/2014/rtp_2014_2015-07-09_kat_001_fi.html