Suomalaisten arkiliikunta on viimeisten vuosikymmenten aikana vähentynyt selvästi mm. teknologian kehittymisen seurauksena. Liikunta­suositukseen päästäkseen tulisi vähentynyt arkiliikunta korvata harrastus­tavoitteisella liikunnalla. Vapaa-aikatutkimuksen 2017 tulosten valossa tämä ei täysin toteudu.

Liikunnan lisäämistä pidetään tärkeänä tavoitteena kansan­terveyden kannalta. Liikunnan lisäämisellä nähdään olevan myös yhteis­kunnallisia kustannuksia vähentävä vaikutus. Liikkumattomuuden yhteis­kunnallisiksi kustannuksiksi on arvioitu jopa 3 200–7 500 miljoonaa euroa (Vasankari T, Kolu P).

Kävelylenkkeilyä harrastetaan eniten 

Kävelylenkkeily on suomalaisten suosituin liikuntaharrastus, sitä harrasti noin kuusi kymmenestä Vapaa-aikatutkimukseen 2017 vastanneista. Seuraavaksi yleisin oli kotona tehtävä harjoittelu (jumpat, voimaharjoittelu jne.), jota ilmoitti harrastavansa noin joka kolmas vastaaja.

Pyöräilyä ja kuntosaliharjoittelua harrasti joka neljäs, ja juoksu­lenkkeilyä ja uintia noin joka viides 10 vuotta täyttänyt suomalainen.

Hieman harvempi, eli noin joka seitsemäs, harrasti sauvakävelyä ja joka kahdeksas kävi säännöllisesti ohjatussa jumpassa. Hiihdon harrastajiksi ilmoittautui noin joka kymmenes suomalainen.

Palloilulajeista suosituin oli jalkapallo. Noin joka kahdes­kymmenes harrasti jalkapalloa, sählyä lähes yhtä moni. Sulkapallon tai tenniksen, lentopallon tai koripallon ja jääkiekon harrastajiksi ilmoittautui 3-4 prosenttia.

Miesten ja naisten välillä on selkeitä eroavaisuuksia eri liikuntalajien harrastamisessa (kuvio 1). Naiset harrastavat selvästi miehiä useammin kävelyä (sauva- tai muu kävely), kotona tehtävää harjoittelua, uintia ja ohjattua jumppaa.

Miehet puolestaan ovat aktiivisempia pyöräilijöitä, juoksu­lenkkeilijöitä, hiihtäjiä ja jalkapallon pelaajia. Kuntosali­harjoittelua miehet ja naiset harrastavat likipitäen yhtä usein.

Vuoden 2002 kyselytutkimukseen verrattuna eniten suosiotaan on kasvattanut joko kotona tai kuntosalilla tehtävä voima­harjoittelu. Kuntosali­harjoittelu on lisääntynyt 10 prosentti­yksiköllä (13 %:sta 23 %:iin) viidessätoista vuodessa, kotona tehtävä harjoittelu miltei yhtä paljon.

Kuntosaliharjoittelu on yleistynyt eniten 15–24-vuotiailla, joilla harrastajien osuus lähes tuplaantui 19 prosentista 36 prosenttiin. Kotona tehtävä jumppa ja voima­harjoittelu on lisääntynyt eniten 65 vuotta täyttäneiden joukossa: harrastajien osuus on lähes nelinkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Ikä vaikuttaa lajin valintaan…

Myös henkilön ikä vaikuttaa suuresti siihen, mikä liikuntalaji koetaan miellyttäväksi harrastaa. Yleensä vanhemmat ikäryhmät suosivat rauhallisempia, ja nuoremmat nopea­tempoisempia lajeja. Tämä näkyy selvästi myös vapaa-aikatutkimuksen tuloksissa.

Mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse, sitä useammin harrastetaan kävely­lenkkeilyä ja sauvakävelyä. 10–14-vuotiaista kävely­lenkkeilyä harrastaa vain vajaa neljännes, 44 vuotta täyttäneistä harrastajia on jo useampi kuin seitsemän kymmenestä.

Sauvakävelyn osalta ero ikäryhmien välillä on vieläkin selkeämpi. Alle 25 vuotiaisissa harrastajia on ainoastaan yksi prosentti, kun taas 64 vuotta täyttäneistä runsas kolmannes sauva­kävelee säännöllisesti.

Juoksulenkkeilyä harrastavat eniten 15–24-vuotiaat, joista säännöllisesti lenkkeilee neljä kymmenestä. Juoksu­lenkkeilyn harrastaminen vähenee iän myötä; 25–44-vuotiaista noin kolme kymmenestä juoksu­lenkkeilee, 45–64-vuotiaista yksi kymmenestä ja 65 vuotta täyttäneistä enää muutama prosentti.

Vanhimmat ikäryhmät, yli 45-vuotiaat, ovat sen sijaan innokkaimpia hiihtäjiä. Uimassa käyvät eniten nuoret, alle 15-vuotiaat, sekä ikääntyneet, 65 vuotta täyttäneet.

Pyöräily ja jalkapallo ovat alle 15-vuotiaiden suosituimpia lajeja. Kuntosali­harjoittelu on taas 15–24-vuotiaiden suosiossa. Heistä kuntosali­harjoittelua harrastaa miltei puolet. Ohjatun jumpan ja kotona tehtävän harjoittelun harrastamisessa eri ikäryhmät eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa.

…samoin pohjakoulutus 

Kävelylenkkeily on eniten koko kansan laji; sitä harrastetaan likimain yhtä usein henkilön pohja­koulutuksesta1) ja asuin­kunnan kuntaryhmästä riippumatta.

Myöskään jalkapallon harrastamiseen ei henkilön pohjakoulutus tai asuinkunnan kuntaryhmä vaikuta. Sen sijaan sauvakävelyä harrastavat eniten pelkän perusasteen suorittaneet ja maaseutu­maisissa kunnissa asuvat.

Kotona tehtävä harjoittelu, kuntosaliharjoittelu, juoksu­lenkkeily, uinti ja ohjattu jumppa ovat keskimääräistä useammin korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden ja kaupunki­maisissa kunnissa asuvien suosiossa.

Hiihto on puolestaan eniten maaseutumaisissa kunnissa asuvien ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden harrastuksena. Pyöräilyn harrastamisen tiheyteen ei henkilön pohjakoulutus vaikuta, mutta sitä harrastetaan kaupunki­maisissa kunnissa hieman enemmän kuin muualla.

Kävelyn ja sauvakävelyn harrastajien osuus on pysynyt 1990-luvulta asti vakaana. Kaikkina tutkimus­vuosina harrastajien määrä on pysynyt noin kuudessa­kymmenessä prosentissa. Sen sijaan muiden ns. perinteisempien liikunta­muotojen (pyöräily, uinti, hiihto) harrastajien määrä on tutkimuksesta toiseen vähentynyt.

Kun pyöräilyä vielä vuonna 1991 ilmoitti harrastavansa useampi kuin neljä kymmenestä, oli harrastajien määrä pudonnut vuonna 2017 vajaaseen kolmeen henkeen kymmenestä. Uintia harrastaneiden määrä oli samalla ajanjaksolla pudonnut vajaasta kolmesta vajaaseen kahteen kymmenestä.

Hiihtoa harrastaneiden määrän lasku on ollut suhteellisesti kaikkein suurinta. Heidän osuutensa on puolittunut vuodesta 1991, jolloin harrastajia oli noin kaksi kymmenestä. Vuonna 2017 heitä oli enää yksi kymmenestä.

Muista perinteisestä liikuntalajeista hieman poikkeavaa on ollut juoksu­lenkkeilyn harrastamisen kehitys. Siinä on vuosien 1991 ja 2002 välillä tapahtuneen harrastuneisuuden laskun jälkeen tapahtunut käänne, ja vuonna 2017 harrastajia oli enemmän kuin 15 vuotta aikaisemmin.

Päivittäin liikuntaa harrastavia entistä vähemmän, samoin täysin liikuntaa harrastamattomia 

Lähes joka päivä liikuntaa harrastavia on selvästi vähemmän kuin viisitoista vuotta sitten.

Myös täysin liikuntaa harrastamattomia on vähemmän kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti 65 vuotta täyttäneillä muutos on merkittävä. Kun ikääntyneistä täysin liikuntaa harrastamattomia oli 17 prosenttia vuonna 2002, oli heidän osuutensa pudonnut yhdeksään prosenttiin vuonna 2017.

Kesäisin liikuntaa harrasti lähes päivittäin vuosina 1981, 1991 ja 2002 miltei puolet (45–47 %), vuonna 2017 enää noin yksi kolmesta (kuvio 3). 2-4 kertaa viikossa liikuntaa harrastavien osuus on saman­aikaisesti kasvanut yhtä selvästi.

Näyttää siis siltä, että aktiivisimmin liikkuvista on tapahtunut siirtymää ryhmään, jossa liikuntaa ei harrasteta päivittäin, mutta kuitenkin useamman kerran viikossa.

Lisäksi niiden, jotka eivät harrasta liikuntaa kesäisin koskaan, osuus oli hieman pienentynyt. Kun heitä vuosina 1981, 1991 ja 2002 oli seitsemästä kahdeksaan prosenttia, oli heitä vuonna 2017 enää noin viisi prosenttia.

Talvella liikuntaa harrastetaan hieman harvemmin kuin kesällä. Tämä näkyy ennen kaikkea lähes joka päivä liikkuvien osuudessa. Kun kesäisin aktiivisimpaan liikkuja­ryhmään kuului noin yksi kolmesta suomalaisesta, talvella noin yksi viidestä harrasti liikuntaa päivittäin (kuvio 4). Vastaavasti niiden osuus, jotka harrastivat liikuntaa kerran viikossa tai harvemmin, oli talvisin isompi.

Talvella aktiivisimmin liikkuvia on selvästi vähemmän kuin viisitoista vuotta sitten. Kun vielä vuonna 2002 joka kolmas harrasti liikuntaa talvisin, oli vastaava osuus vuonna 2017 edellä mainittu reilu viidennes.

Niiden, jotka harrastavat liikuntaa 2–4 kertaa viikossa, osuus oli kasvanut myös talvisissa liikuntaharrastuksissa. Täysin liikuntaa talvella harrastamattomien osuus oli pienentynyt jonkun verran, kahdeksasta kuuteen prosenttiin.

Noin joka viides harrastaa liikuntaa sekä kesäisin että talvisin lähes päivittäin. Niitä, jotka eivät harrasta kesällä eivätkä talvella liikuntaa lainkaan, on nelisen prosenttia väestöstä.

Aktiivisimmin liikkuvat alle 15-vuotiaat sekä 65 vuotta täyttäneet

Kesäisin aktiivisimpia liikkujia oli suhteellisesti eniten alle 15-vuotiaissa, joista useampi kuin joka toinen liikkuu päivittäin (kuvio 5).

Lähes yhtä paljon päivittäin liikuntaa harrastavia on 65 vuotta täyttäneissä, joista lähes puolet liikkuu päivittäin. Tästä ikäluokasta hyvin monet ovat jo eläkkeellä, mistä syystä päivittäiselle liikunnan harrastamiselle luonnollisesti löytyy helpommin aikaa kuin vielä aktiivisessa työiässä olevilla.

Toisaalta 65 vuotta täyttäneissä oli suhteessa eniten (9 %) niitä, jotka eivät harrastaneet lainkaan liikuntaa kesäisin. Tämäkin on hyvin loogista; ikääntyneillä on muita useammin jo sellaisia perus­sairauksia tai vammoja, jotka estävät liikunnan harrastamisen.

Täysin liikuntaa harrastamattomia on vähiten alle 15-vuotiaissa. Heistä lähes kaikki harrastivat ainakin silloin tällöin liikuntaa, täysin harrastamattomia oli alle prosentti.

Aktiivisimpien kesällä liikkujien osuus on vähentynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana kaikissa ikäryhmissä, vähiten 65 vuotta täyttäneissä. Vastaavasti muutaman kerran viikossa harrastavien osuus on kaikissa ikäryhmissä kasvanut.

Kesäisin täysin liikuntaa harrastamattomien osuus on vähentynyt erityisesti vanhimmassa ja nuorimmassa ikäryhmissä. Heillä liikuntaa harrastamattomien suhteellinen osuus oli vuonna 2017 alle puolet pienempi kuin viisitoista vuotta aikaisemmin.

Talvisin päivittäin liikuntaa harrastavat suhteessa eniten niin ikään alle 15-vuotiaat sekä 65 vuotta täyttäneet. Molemmista ikäryhmistä aktiivisimmin liikkuvia on lähes kolmannes, kun vastaava osuus muissa ikäryhmissä on 15–20 prosentin välillä (kuvio 6).

Muutaman kerran viikossa harrastavia on kaikissa ikäryhmissä vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta noin puolet, 65 vuotta täyttäneissä hieman vähemmän.

Myös talvella täysin liikuntaa harrastamattomia on vähiten alle 15-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa harrastamattomia on noin kaksi prosenttia. Vanhimmassa, 65- vuotiaiden ja tätä vanhempien, ikäryhmässä liikuntaa talvisin harrastamattomia oli noin yksi kymmenestä, keskimmäisissä ikäryhmissä 4–5 prosenttia.

Muutokset viidentoista vuoden takaiseen liikunnan harrastamiseen ovat hyvin samanlaiset kuin kesäisessä harrastamisessakin: aktiivisimmin liikkuvien osuus on kaikissa ikäryhmissä pienentynyt 5–15 prosenttiyksikköä, vähiten nuorimmassa ja vanhimmassa ikäryhmässä.

Täysin liikuntaa harrastamattomien osuus on pienentynyt erityisesti vanhimmassa ikäryhmässä.

Naisista miehiä useampi harrastaa liikuntaa päivittäin

Naisista reilu kolmannes eli 36 prosenttia harrasti liikuntaa kesällä lähes joka päivä vuonna 2017 (kuvio 7). Miesten vastaava osuus oli reilu neljännes, 29 prosenttia. Täysin liikuntaa harrastamattomia oli miehissä ja naisissa yhtä suuri osuus.

Aktiivisimmin liikkuvien osuus oli sekä miehissä että naisissa vähentynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana lähes saman verran. Tilanne oli sama myös täysin liikuntaa harrastamattomilla.

Talvella naisista aktiivisimpaan liikkujaryhmään kuului noin neljännes ja miehistä noin viidennes. Täysin liikuntaa harrastamattomia oli myös talvisin sekä miehistä että naisista yhtä suuri osuus (6 %).

Naiset harrastivat useammin liikuntaa 25–64-vuotiaina, muissa ikäryhmissä miehet ja naiset harrastivat liikuntaa likipitäen yhtä usein. Erot tulevat lähinnä aktiivisimman liikkuja­ryhmän osuuksissa.

25–44-vuotiaista lähes joka päivä liikuntaa kesäisin harrasti naisista 27 prosenttia, miehistä 10 prosentti­yksikköä vähemmän. Talvisin vastaa osuus naisilla oli 19 prosenttia, miehillä kahdeksan prosentti­yksikköä pienempi.

45–64-vuotiaissa vastaavat osuudet naisilla olivat 36 prosenttia ja miehillä 23 prosenttia kesäisin, ja naisilla 24 ja miehillä 16 prosenttia talvisin. Tässä ikäryhmässä eroa oli myös täysin liikuntaa harrastamattomien osuudessa, joka oli naisilla hieman pienempi.

Taajama, maaseutu vai kaupunki – asuinkunta vaikuttaa kesäisen liikunta­harrastuksen tiheyteen 

Asuinkunnalla on vaikutusta liikunnan harrastamiseen tiheyteen kesällä (kuvio 8). Talvella vastaavaa vaikutusta ei tutkimuksesta käynyt ilmi.

Kesäisin aktiivisimmin liikkuvia on suhteellisesti eniten taajaan asutuissa kunnissa, muutaman kerran viikossa harrastavia taas kaupunki­maisissa kunnissa. Täysin liikuntaa kesäisin harrastamattomia on eniten maaseutu­maisissa kunnissa.

Ikärakenteen erot eri kuntaryhmissä saattaisivat osittain selittää liikunta­harrastusten tiheydessä havaittavia eroja kesäisen liikunnan harrastamisen osalta. Onhan maaseutu­maisissa kunnissa suhteessa eniten 65 vuotta täyttäneitä, joilla täysin liikuntaa harrastamattomien osuus on suurempi kuin muilla ikäryhmillä.

Erot ikärakenteissa eivät kuitenkaan selitä kaikkea. Kun ikä vakioidaan, maaseutu­maisissa kunnissa asuvien 15–24- ja 25–44-vuotiaiden ikäryhmissä liikunnan harrastamattomuus on yleisempää kuin vastaavan ikäisillä taajaan asutuissa ja kaupunki­maisissa kunnissa asuvilla.

Verrattuna vuoden 2002 tilanteeseen, kehitys noudattaa kaikissa kuntaryhmissä yleistä trendiä; aktiivisimmin liikkuvien osuus on laskenut tasaisesti, muutaman kerran viikossa harrastavien noussut, ja täysin liikuntaa harrastamattomien osuus jonkin verran laskenut.

Täysin liikuntaa harrastamattomia eniten pelkän perusasteen suorittaneissa

Noin joka kymmenes pelkän perusasteen suorittanut, 25-vuotias tai vanhempi suomalainen, ei harrastanut lainkaan liikuntaa kesäisin (kuvio 9).

Toisen asteen2 suorittaneista täysin liikuntaa kesäisin harrastamattomia oli noin yksi kahdesta­kymmenestä, korkea-asteen tutkinnon suorittaneista ainoastaan yksi viidestä­kymmenestä.

Pelkän perusasteen suorittaneissa näyttäisi kuitenkin olevan suhteessa eniten niitä, jotka harrastavat liikuntaa lähes päivittäin. Heistä noin neljä henkeä kymmenestä kuului aktiivisimpaan liikkuja­ryhmään.

Toisen asteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneista aktiivisimmin liikkuvia oli noin kolme henkeä kymmenestä.

Korkea-asteen tutkinnon suorittaneissa oli eniten 2-4 kertaa viikossa liikuntaa harrastavia. Heistä noin neljä viidestä harrasti liikuntaa kesäisin vähintään muutaman kerran viikossa. Toisen asteen ja pelkän perusasteen suorittaneista vastaava osuus oli noin kolme henkeä neljästä.

Talvisin tilanne on hyvin samanlainen: Pelkän perusasteen suorittaneista liikuntaa täysin harrastamattomia oli 12 prosenttia (kuvio 10).

Toisen asteen suorittaneilla vastaava osuus oli puolet tästä eli kuusi prosenttia, ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla vastaavasti puolet keskiasteen suorittaneiden osuudesta eli kolme prosenttia.

Myös talvisin aktiivisimpaan liikkujaryhmään kuuluvia oli suhteessa eniten pelkän perusasteen suorittaneissa, joista lähes joka päivä liikuntaa harrasti reilu neljännes.

Toisen asteen ja korkea-asteen suorittaneista aktiivisimpaan liikkuja­ryhmään kuului joka viides. Kun mukaan lisätään muutaman kerran viikossa liikuntaa harrastaneet, kasvaa korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla osuus kolmeen henkeen neljästä, toisen asteen ja pelkän perusasteen suorittaneilla kahteen kolmesta.

Pelkän perusasteen suorittaneissa on suhteessa eniten 65 vuotta täyttäneitä. Kuten aiemmin mainitsin, kuuluu tähän ikäryhmään keskimääräistä enemmän niin päivittäin liikuntaa harrastavia kuin täysin liikuntaa harrastamattomiakin.

Voisiko tämä tekijä taustalla selittää pohjakoulutuksen luokkien ja liikunnan harrastamisen välillä näkyvää yhteyttä? Tätä on syytä tarkastella hieman tarkemmin.

Kun ikä vakioidaan, pohjakoulutus ei enää vaikutakaan aktiivisimpaan liikkuja­ryhmään kuuluvien osuuteen. Kuviossa 11 on havainnollistettu tilannetta kesäisin tapahtuvan liikunnan harrastamisen osalta, kuvion rakenne on yhteneväinen myös talvisin tapahtuvan harrastamisen osalta.

Se, että pelkän perusasteen suorittaneiden joukossa oli suhteessa eniten aktiivisimpaan liikkuja­ryhmään kuuluvia, selittyykin siis pohjakoulutuksen mukaisten luokkien erilaisella ikärakenteella.

Ikärakenne ei kuitenkaan selitä sitä, miksi pelkän perusasteen suorittaneiden joukossa on eniten täysin liikuntaa harrastamattomia (kuvio 12), sillä sama trendi on havaittavissa jokaisessa ikäryhmässä; mitä pitemmästä pohja­koulutuksesta on kysymys, sitä vähemmän ryhmässä on täysin liikuntaa harrastamattomia.

Tulos pätee sekä kesäisessä että talvisessa liikunnan harrastamisessa. Erot ovat vieläpä suhteellisen selkeät; pelkän perusasteen suorittaneiden joukossa on kaikissa ikäryhmissä selkeästi enemmän liikuntaa harrastamattomia.

Liikuntatottumusten kehityksessä sekä negatiivista että positiivista

Päivittäin liikuntaa harrastavien osuus on vuoteen 2002 verrattuna selvästi vähentynyt kaikissa ikäryhmissä. Huolestuttavaa tämä on erityisesti alle 18-vuotiaille, joille UKK instituutti suosittaa päivittäistä liikuntaa. Puolet ikäluokasta ei tätä suositusta saavuta. 

Positiivinen muutos suomalaisten liikunta­tottumuksissa on se, että 65 vuotta täyttäneissä on entistä vähemmän liikuntaa harrastamattomia. Juuri kansanterveyden ja yhteiskunnallisten kustannusten kannalta muutos on erittäin positiivinen, koska sillä voi olla vaikutusta ikäryhmän hoiva- ja hoito­menojen suuruuteen.

Voimaharjoittelun, sekä kotona että kuntosalilla tehtävän, harrastamisen kasvua on myös pidettävä positiivisena signaalina.

Voimaharjoittelun terveys­vaikutuksia on raportoidu useissa tutkimuksissa, sen on todettu mm. parantavan sydän- ja verenkierto­elimistön toimintaa (Westcott ym. 2011) ja hidastavan ikääntymistä (Messi ym. 2015).

Kotona tehtävän jumpan ja voimaharjoittelun lisääntyminen oli ikääntymisen haasteiden kannalta ilahduttavasti suurinta vanhimmissa ikäryhmissä.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lisää tilastotietoa löydät Vapaa-ajan osallistuminen –tilaston Taulukot –sivulta.

Lähteet:

Vasankari T, Kolu P toim. Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31, 2018

1) Pohjakoulutuksen mukaisessa tarkastelussa käytettävä ikärajaus on 25 ikävuodesta ylöspäin. Poikkeava ikärajaus johtuu siitä, että tuohon ikävuoteen mennessä suurin osa niistä, ketkä aikovat jonkun peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittaa, ovat jo ensimmäisen tutkintonsa suorittaneet. Muussa tapauksessa koululaiset ja tutkintoon johtavaan koulutukseen parhaillaan osallistuvat yhdistyisivät samaan ryhmään pelkän perusasteen varaan jättäytyneisiin, ja tämä vaikeuttaisi tulosten tulkintaa.

2) Toinen aste sisältää erikoisammattitutkintoasteen.