Tässä artikkelissa tarkastelemme lasten isovanhempia, joilla tarkoitamme vuoden 2019 lopussa vakinaisesti Suomessa asuneita lasten äitien ja isien vanhempia. Vertailukohteenamme on Tilastokeskuksen Suomalainen lapsi 2007 -julkaisussa esitetyt luvut isovanhemmista vuonna 2005 (vrt. Kartovaara, 2007a ja 2007b). Tiedot perustuvat pääasiassa Tilastokeskuksen väestötilastoihin.

Isovanhempien määrä on kasvanut runsaassa vuosikymmenessä nopeasti elin­iän pitenemisen seurauksena. Vuonna 2005 isovanhempia oli runsas miljoona, vuonna 2019 lähes 1,26 miljoonaa. Isoisiä oli väestössä 563 000 ja isoäitejä 693 000.

Vuoden 2019 lopussa lapsella oli keskimäärin 2,9 isovanhempaa Suomen väestössä. Tämä on hieman enemmän kuin vuonna 2005, jolloin lapsilla oli keskimäärin 2,8 isovanhempaa.

Eliniän piteneminen vaikuttaa luonnollisesti siihen, että lasten isovanhemmat ovat todennäköisemmin elossa.

Maahanmuuton voitto kasvattaa lasten määrää

Vuoden 2019 lopussa Suomen väestöön kuului runsas miljoona alle 18-vuotiasta lasta. Vuonna 2005 lapsia oli lähes 55 000 enemmän, sillä tuolloin monet alaikäisten ikäluokat (syntyneet 1988–2005) olivat suurempia kuin alaikäisten ikäluokat vuonna 2019 (syntyneet 2002–2019). (Kuvio 1.)

Vain vuosina 2010−2014 Suomessa syntyneiden ikäluokat ovat olleet suurempia kuin 1996−2000 syntyneiden ikäluokat (vrt. 8–12-vuotiaat kuviossa 1). 2010-luvun alun ikäluokkia on lisäksi kasvattanut muuttovoitto ulkomailta.

Mikäli tarkasteluun olisi valittu vain Suomessa syntyneet lapset, olisi lapsia ollut vuonna 2019 yli 76 000 vähemmän kuin vuonna 2005. Suomeen on viime vuosien varrella muuttanut lähes 22 000 ulkomailla syntynyttä lasta, jotka paikkaavat Suomessa syntyneiden määrän vähenemistä väestössämme. Muuttoliikkeen vaikutus lasten määrään vaihtelee ikäluokittain. (Lasten määrän muutoksesta ks. myös Keski-Petäjä & Pietiläinen 2020.)

Alaikäisten lasten kuolleisuus on ollut Suomessa vähäistä 2000-luvulla ja kuolleisuuden merkitys alaikäisten kokonaismäärään on pieni. Suomessa kuoli 418 alaikäistä vuonna 2005 ja 212 lasta vuonna 2019. Pienentyneen lapsikuolleisuuden ansiosta suuremmalla joukolla on mahdollisuus olla lapsenlapsi ja toisaalta myös isovanhempi.

Aiempaa useampi elää kuusikymppiseksi

Isovanhemmaksi tulon mahdollisuuksia edistää odotettavissa olevan eliniän nousu. Eliniän piteneminen näkyy siten, että vuodesta 2005 vuoteen 2019 laskennallinen vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä on pidentynyt koko väestössä 2,9 vuotta, miehillä 3,6 vuotta ja naisilla 2,2 vuotta.

Eliniän pidennyttyä melko tasaisesti yhä suurempi osa väestöstä saavuttaa esimerkiksi 65 vuoden iän ja on näin mitä todennäköisemmin elossa lapsenlapsen syntyessä. 

Vuoden 2019 perusteella 65 vuoden iän saavuttaa laskelmien mukaan 87 prosenttia miehistä ja 93 prosenttia naisista (kuvio 2).

Mikäli kuolleisuus jatkaa alenemistaan kuten tähänkin asti, on tulevaisuudessa edellä mainittuja lukujakin suurempi osuus ikäluokista elossa 65 vuoden iässä. Se myös merkitsee, että yli 65-vuotiaiden määrä väestössä kasvaa entisestään.

Saavutettaessa 65 vuoden iän, on vuoden 2019 kuolleisuuden vallitessa suomalaisella jäljellä keskimäärin parikymmentä vuotta elinaikaa: miehet elävät vielä keskimäärin noin 19 ja naiset 22 vuotta. Edellä mainittu jäljellä olevien elinvuosien määrä on lisääntynyt miehillä lähes kahdella vuodella ja naisilla runsaalla vuodella vuoden 2005 jälkeen.

Ulkomailla asuvista isovanhemmista ei ole tietoa

Alaikäisten lasten isovanhempien määrä on kasvanut runsaassa vuosikymmenessä nopeasti eliniän pitenemisen seurauksena.

Lasten määrä on pienentynyt, mutta yhä useammalla lapsella on aiempaa useampi isovanhempi elossa.

Kaikki neljä isovanhempaa oli 40 prosentilla alaikäisistä lapsista: kolme isovanhempaa 28 prosentilla, kaksi isovanhempaa 17 prosentilla ja yksi isovanhempi 6 prosentilla alaikäisistä lapsista. Yhdeksällä prosentilla lapsista ei ole Suomessa yhtään isovanhempaa. Tiedoissa ovat mukana isovanhemmat, jotka asuivat vakinaisesti Suomessa. (Kuvio 3.)

Isovanhempien määrään väestössä vaikuttaa myös maahanmuutto. Maahan muuttaneet ovat usein nuoria: muuttajissa on lapsiperheitä, mutta monet perustavat perheen vasta Suomessa.

Väestötilastojen kautta emme saa tietoja ulkomailla mahdollisesti asuvista isovanhemmista. Tilasto isovanhemmista onkin tältä osin harhainen, koska todennäköisesti lapsilla on isovanhempia ulkomailla.

Niiden lasten osuus, joilla ei ole yhtään Suomessa asuvaa isovanhempaa on kasvanut runsaan vuosikymmenen aikana. Voi hyvin olettaa, että näillä lapsilla on kuitenkin ulkomailla asuvia isovanhempia.

Vuonna 2019 lapsista, joilla ei ollut yhtään isovanhempaa väestössä, 84 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Näistä ulkomaalaistaustaisista lapsista 53 prosenttia oli syntynyt Suomessa ja 47 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.

Vuonna 2005 lapsista, joilla ei ollut yhtään isovanhempaa väestössä, 45 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Näistä ulkomaalaistaustaisista lapsista 47 prosenttia oli syntynyt Suomessa ja 53 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.

Lasten isovanhempien määrä luonnollisesti vähenee nuoremmista lasten ikäluokista vanhempiin ikäluokkiin. Alle vuoden ikäisistä 53 prosentilla, mutta 17-vuotiaista enää 23 prosentilla oli kaikki neljä isovanhempaa väestössä.

Sellaisten pikkulasten ja alle vuoden ikäisten vauvojen osuus, joilla on kaikki neljä isovanhempaa väestössä, on hieman pienentynyt vuodesta 2005. Tuolloin 57 prosentilla vauvoista oli kaikki neljä isovanhempaa, vuonna 2019 näin oli 53 prosentilla. Muutos liittynee maahanmuuttoon.

Eliniän pidentyminen näkyy puolestaan siten, että nykyisin yhä useammalla 17-vuotiaalla on kaikki neljä isovanhempaa väestössä: vuonna 2005 kaikki neljä isovanhempaa oli elossa 14 prosentilla 17-vuotiaista, mutta vuonna 2019 näin oli jo 23 prosentilla 17-vuotiaista.  

Isovanhemmaksi tullaan aiempaa vanhempana

Isäksi tullaan yleensä keskimäärin noin pari vuotta vanhempana kuin äidiksi. Sama havaitaan tarkasteltaessa isovanhemmaksi tuloikää: isoisäksi tullaan vanhempana kuin isoäidiksi (kuvio 4).

Vuonna 2019 isänisät olivat keskimäärin hieman yli 63-vuotiaita isovanhemmaksi tullessaan ja äidinäidit hieman yli 59-vuotiaita. Vuonna 2005 tuore isänisä oli keskimäärin 60-vuotias ja äidinäiti 56-vuotias.

On harvinaista tulla isovanhemmaksi alle 50-vuotiaana. Vuonna 2019 isoisäksi tulleista viisi prosenttia oli alle 50-vuotiaita. Vastaavasti isoäidiksi tulleista alle 50-vuotiaita oli kahdeksan prosenttia. Alle 50-vuotiaana isovanhemmiksi tulleista äidinäitien osuus oli suurin, 10 prosenttia, ja isänisien pienin, kolme prosenttia. 

Vanhemmaksi tuleminen on jo pitkään siirtynyt yhä myöhäisemmälle iälle ja tämä heijastuu myös isovanhempien ikiin. Vuonna 2019 isovanhemmaksi tulleet olivat keski-iältään kolme vuotta vanhempia kuin vuonna 2005. Samalla aikavälillä elinajanodote on pidentynyt osapuilleen yhtä monta vuotta.

Näyttää siltä, että vaikka isovanhemmaksi tullaan aiempaa iäkkäämpänä, ei se ole lyhentänyt isovanhempana olon aikaa. – Isovanhemmuus on vain siirtynyt alkamaan aiempaa iäkkäämpänä.

Vuonna 2019 isoäitien keski-ikä oli 67 vuotta ja isoisien 68 vuotta. Äidinäidit ovat keski-iältään hieman nuorempia kuin isänäidit: äidinäidit 66,0 vuotta ja isänäidit 67,7 vuotta. Samoin äidinisät ovat keski-iältään hieman nuorempia kuin isänisät: äidinisät 67,2 vuotta ja isänisät 68,6 vuotta.

Odotetusti isoisien osuus miesten ikäluokasta suurenee hitaammin kuin isoäitien osuus naisten ikäluokasta, sillä äideiksi myös tullaan nuorempina kuin isiksi. Isoisien osuus on suurimmillaan 71-vuotiaiden ikäluokassa, 82,5 prosenttia. Isoäitien osuus on suurimmillaan 68-vuotiaiden naisten ikäluokasta, 84,3 prosenttia.

Vuonna 2005 isoisien osuus ikäluokasta oli suurimmillaan 70-vuotiaissa, 68,0 prosenttia, eli selvästi pienempi kuin 2019. Isoäitien osuus oli suurimmillaan 67-vuotiaiden ikäluokassa, 71,6, prosenttia, joten sekin on huomattavan paljon pienempi osuus kuin 2019. (Kuvio 5.)

Isovanhemmista kolmannes ei asu yhdessä

Lasten isovanhemmat asuvat aiempaa yleisemmin erillään. Vuonna 2019 lasten isien vanhemmista 29 prosenttia ja äitien vanhemmista 33 prosenttia asui eri osoitteissa. Vuonna 2005 isänpuoleisista isovanhemmista 22 prosenttia ja äidinpuoleisista isovanhemmista 26 prosenttia asui eri osoitteissa.

Lasten iän mukaan tarkasteltuna isovanhempien erillään asuminen on lähes pääsääntöisesti sitä yleisempää, mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse (kuvio 6). Näyttää kuitenkin siltä, että vuonna 2019 tämä trendi tasaantuu aivan nuorimmissa ikäluokissa.

Äidin puoleiset isovanhemmat asuvat useammin erillään, koska he ovat keskimäärin nuorempia kuin isien vanhemmat. Mitä nuoremmista ikäluokista on kyse, sitä yleisempiä avioerot ovat.

Isovanhempien erillään asuminen lienee useimmiten avioeron seurausta, sillä avoliitot alkoivat yleistyä vasta 1980-luvulla. Iäkkäimmillä isovanhemmilla avoliitot ovat olleet harvinaisia. Isovanhempien erillään asumisen taustoja selvitettiin myös Suomalainen lapsi 2007 -julkaisussa ja päätelmät näyttävät pätevän yhä. (Ks. Kartovaara 2007a.)

Avioeronneisuuden voimakas lisääntyminen avioliittolain muutoksen tultua voimaan vuonna 1988 on syynä isovanhempien aiempaa yleisempään erillään asumiseen. Vuonna 1975 avioliiton solmineista joka kolmas pari (33 prosenttia) erosi 30 vuoden aikana. Kymmenen vuotta myöhemmin solmituista avioliitoista yhtä usea pari oli eronnut jo 20 vuodessa.

Mikäli lapsella oli kaikki neljä isovanhempaa elossa Suomessa, on aiempaa tyypillisempää, että kaikki isovanhemmat asuvat eri osoitteissa. Niiden lasten osuus, joilla sekä äidin että isän puoleiset isovanhemmat ovat eronneet, on kasvanut 8 prosentista 12 prosenttiin vuosien 2005 ja 2019 välillä.

Mitä nuorempi lapsi, sitä todennäköisemmin tämän kaikki isovanhemmat ovat eronneet. Alle vuoden ikäisistä lapsista 13 prosentilla kaikki isovanhemmat asuvat eri osoitteissa, kun taas 17-vuotiaista nuorista 9 prosentilla kaikki isovanhemmat asuvat eri osoitteissa.

Avioerojen, avoerojen ja moninaisten perheiden myötä lasten lähipiirissä voi olla uusperheiden kautta saatuja ns. bonusisovanhempia, mutta tässä ei tarkastella lähemmin näitä suhteita.

Isovanhemman kuolema koskettaa vuosittain tuhansia lapsia

Vuonna 2019 noin 40 000 lasta menetti isovanhemman. Määrä on noin 10 000 pienempi kuin vuonna 2005. Vaikka määrä on vähentynyt, on isän- ja äidinpuoleisten isovanhempien kuoleman kokeneiden lasten osuus pysynyt samana.

Isänisän kuoleman kokeneita oli eniten ja hieman vähemmän äidinisän kuoleman kokeneita. Äidinäidin kuoleman kokeneita on vähiten. Tätä selittää se, että isoisät ovat keskimäärin vanhempia kuin isoäidit. (Kuvio 7.)

Mummola sijaitsee keskimäärin noin 80 kilometrin päässä

Lasten ja isoäitien kotien välinen matka oli vuonna 2019 hieman pidempi kuin vuonna 2005 (kuvio 8). Vuoden 2005 tapaan matka isänäidin luo on edelleen lyhyempi kuin matka äidinäidin luo. Vuonna 2019 lapsenlapsen matka äidinäidin luo oli keskimäärin 79 kilometriä ja isänäidin luo keskimäärin 77 kilometriä. Keskimääräiset mummolamatkat ovat pidentyneet muutamia kilometrejä vuodesta 2005.

Vuonna 2005 isovanhemmat asuivat useammin yhdessä kuin tänä päivänä. Edellä todettiin, että kolmasosa isovanhemmista ei asunut yhdessä vuonna 2019. Etäisyys isoäidin ja isoisän luo ei siis aina ole samanpituinen. Isoisät asuvat keskimäärin kauempana lapsenlapsistaan kuin isoäidit: isänisä asuu keskimäärin 82 kilometrin päässä ja äidinisä keskimäärin 89 kilometrin päässä.

Vaikka isänäidin keskimääräinen etäisyys lapsenlapsesta on lyhyempi kuin lapsen ja äidinäidin etäisyys, näyttävät äidinäidit asuvan jopa hieman lähempänä lapsenlastaan, kun tarkastellaan etäisyyksiä tarkemmin. Ero isoäitien välillä ei kuitenkaan ole suuri. Isoäideissä on kuitenkin enemmän heitä, jotka asuvat alle kymmenen kilometrin päässä lapsenlapsestaan. (Kuvio 9.)

Isovanhempien ja lastenlasten etäisyyksiä voidaan tarkastella myös laskemalla lapsen isovanhempien lukumäärä tietyn mittaisen säteen sisällä. Seuraavassa tarkastellaan etäisyyksiä 20 ja 50 kilometrin säteellä.

Vuonna 2019 alaikäisistä lapsista 62 prosentilla oli vähintään yksi isovanhempi 20 kilometrin säteellä, mikä on vähemmän kuin vuonna 2005, jolloin osuus oli 66 prosenttia.

Niiden lasten osuus, joilla ei ole yhtään isovanhempaa 20 kilometrin säteellä on kasvanut 17-vuotiaita lukuun ottamatta vuodesta 2005 kaikenikäisillä lapsilla, mutta erityisesti aivan pienillä lapsilla. Yhä useammalla alle yksivuotiaalla ei asunut yhtään isovanhempaa näin lähellä. Toisaalta myös niiden osuus oli nyt suurempi, joilla kaikki neljä isovanhempaa asuivat lähellä. (Kuvio 10.)

Sen sijaan 17-vuotiaiden ikäluokassa ei juuri ollut muutosta vuoteen 2005 verrattuna: 43 prosentilla ei ollut isovanhempia 20 kilometrin säteellä ja kuudella prosentilla oli kaikki neljä.

Vuonna 2019 alaikäisistä lapsista 71 prosentilla oli vähintään yksi isovanhempi 50 kilometrin säteellä. Vuonna 2005 näin oli 75 prosentilla.

Vuonna 2019 niiden lasten osuus (38 %), joilla ei ollut yhtään isovanhempaa 50 kilometrin säteellä, oli suurempi kuin vuonna 2005 (34 %). Vuonna 2005 niiden lasten osuus, joilla ei ollut yhtään isovanhempaa 50 kilometrin säteellä, kasvoi iän myötä. (Kuvio 11.)

Vaikka osuus vuonna 2019 kasvoikin yhä vanhempien lasten ikäluokissa, oli tilanne sikäli hieman erilainen, että myös pikkulapsissa oli nyt suurempi osuus niitä, joilla ei ollut lainkaan isovanhempia tällä etäisyydellä.

Toisaalta niiden lasten osuus, joilla oli neljä isovanhempaa 50 kilometrin säteellä, oli vuonna 2019 hieman suurempi lasten vanhimmissa ikäluokissa kuin vuonna 2005. Vuonna 2019 kymmenellä prosentilla 17-vuotiaista asui neljä isovanhempaa 50 kilometrin säteellä kun vuonna 2005 näin oli seitsemällä prosentilla 17-vuotiaista.

Kehitykseen vaikuttavat niin maahanmuutto kuin eliniän piteneminenkin – kuten edellä 20 kilometrin säteen tarkastelussakin.

22 000 lasta asuu kolmen sukupolven perheissä

Nykyään kolmen sukupolven perheet ovat Suomessa varsin harvinaisia. Vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa asuvien lasten osuudessa tai määrässä ei ole tapahtunut suurta muutosta vuoteen 2005 verrattuna. Vuoden 2019 lopussa kaksi prosenttia lapsista eli yhteensä noin 22 000 lasta asui vanhempien lisäksi vähintään yhden isovanhemman kanssa.

Samansuuntaisia tuloksia antaa myös PISA-tutkimus, jonka mukaan Suomen koululaisista noin kaksi prosenttia asuu isovanhempiensa kanssa samassa kotitaloudessa (Danielsbacka, 2020).

Yleisimmin perheen kanssa asui jommankumman vanhemman äiti. Vuonna 2005 samassa taloudessa asuva isoäiti oli hieman useammin isänäiti, mutta vuonna 2019 useimmiten äidinäiti. Myös siinä tapauksessa, että lapsen perheen kanssa asuivat sekä isoisä että isoäiti, olivat hekin vuonna 2019 useammin äidin vanhempia.

Jos lapsi asui kolmen sukupolven perheessä, jossa oli myös isän vanhempia, oli perheessä useimmiten molemmat isän vanhemmat. Harvinaisinta oli, että kolmen polven perheessä isovanhempia edusti vain isoisä: kolmen polven perheiden lapsista 17 prosenttia kasvoi tällaisessa perheessä. (Kuvio 12.)

Perheitä, joissa lapset asuvat isovanhemman tai isovanhempien kanssa ilman omia vanhempia, kutsutaan ylipolven perheiksi. Tällaiset perheet ovat kolmen polven perheitä harvinaisempia. Pelkästään isovanhempansa kanssa asui 1 300 lasta vuonna 2005 ja noin 1 200 lasta vuonna 2019.

Ylipolven perheissä lapsi asuu todennäköisimmin äidin puolen isovanhempien kanssa. Tyypillisimmin lapsi asui äidinäidin tai äidin vanhempien kanssa. Harvinaisinta oli, että lapsenlapsi asui pelkästään isoisänsä kanssa.

Koronapandemia on vaikuttanut isovanhemmuuteen

Lapsia on nykyisin selvästi vähemmän kuin vuonna 2005, mutta isovanhempia on enemmän. Vuoden 2019 lopussa alaikäisillä lapsilla oli elossa keskimäärin 2,9 isovanhempaa, mutta tässä luvussa ovat mukana vain Suomen väestötietojärjestelmään kuuluvat isovanhemmat. Lapsilla voi olla isovanhempia myös ulkomailla.

Isovanhempien määrää luonnollisesti kasvattaa eliniän piteneminen, mutta toisaalta lapsettomuus vähentää isovanhempien määrää.

Vuonna 2019 joka viidennellä 45-vuotiaalla naisella ja hieman useammalla kuin joka neljännellä miehellä ei ollut biologisia lapsia. On siis todennäköistä, että osa heidän vanhemmistaan jää ilman lapsenlapsia, mikäli lapseton henkilö oli vanhempiensa ainoa lapsi. Todellisuudessa lapsettomien määrä on kuitenkin hieman tätä pienempi, sillä osalla on adoptiolapsia.

Aiempi tutkimus on osoittanut isovanhempien läsnäolon ja tuen vaikuttavan myönteisesti lasten hyvinvointiin. Isovanhemmilla on myös edelleen merkittävä rooli perheissä, vaikka asuminen lapsenlapsien kanssa onkin nykyisin melko harvinaista. Isovanhemmista 80 prosenttia hoiti lapsenlapsiaan ainakin epäsäännöllisesti ennen koronapandemiaa. (Danielsbacka ym. 2020.)

On selvää, että korona-aika on vaikuttanut isovanhemmuuteen. Tänä poikkeuksellisena aikana on suositeltu tapaamisten välttämistä, eivätkä isovanhemmat ole välttämättä voineet hoitaa lapsenlapsia kuten aiemmin. Tästä ovat varmastikin kärsineet niin lapset kuin isovanhemmatkin, mutta myös pienten lasten vanhemmat. Isovanhempien lastenhoitoapu voi olla monesti kullan arvoista.

Myöskään ulkomailla asuvia sukulaisia – lapsia, lapsenlapsia, isovanhempia, muita läheisiä – ei olla päästy tapaamaan totuttuun tapaan.

FinSote-tutkimuksen mukaan kaikkialla Suomessa on näkynyt sosiaalisen kanssakäymisen vähentyminen ja toisaalta yksinäisyyden kokemusten lisääntyminen erityisesti ikääntyneillä. Moni isovanhempi ja pieni lapsenlapsi ei ole päässyt tutustumaan toisiinsa luonnollisesti, mikä voi taas näkyä vierastamisena ja vieraantumisenakin.

Kun fyysiset tapaamiset eivät ole olleet mahdollisia, on yhteydenpito sähköisesti, videopuheluin ja puhelimitse toki lisääntynyt. On kuitenkin muistettava, etteivät uudet informaatiovälineet ja niiden käyttö ole kaikille isovanhemmille itsestään selviä, varsinkaan kaikkein iäkkäimmille.

Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen mukaan 69 prosenttia 55–64-vuotiaista ja hieman yli puolet 65–74-vuotiaista oli käyttänyt internetiä puheluihin tai videopuheluihin vuonna 2020, mutta 75–89-vuotiaista selvästi harvempi (19 %). (Tilastokeskus 2020.)

Etätöiden tultua monille mahdolliseksi on toki myös mahdollista, että lastenlasten ja isovanhempien väliset etäisyydet voivat jatkossa lyhentyäkin, jos perheet päättävät muuttaa takaisin lasten vanhempien kotiseudulle lähemmäksi isovanhempia. Tähän voivat kannustaa toiveet paremmasta tukiverkostosta ja läheisyydestä sekä matalampien elinkustannusten tavoittelu. Toisaalta etäisyydet voivat myös kasvaa, jos lapsiperheet päättävät muuttaa etäämmälle kaupunkiseudulla asuvista isovanhemmista tilavamman ja edullisemman asumisen toivossa.

Timo Nikander on yliaktuaari ja Marjut Pietiläinen erikoistutkija. He työskentelevät Tilastokeskuksen Yhteiskuntatilastoissa perhe- ja tasa-arvotilastojen parissa. 

Lähteet:

Danielsbacka, Mirkka & Tanskanen, Antti O. (2020). Suomalaiset antavat paljon epävirallista apua. Väestöliiton blogi 29.4.2020. [Viitattu 14.4.2021.]

Danielsbacka, M., Tanskanen, A.O. & Karisto, A. (2020). Isovanhemmat. Teoksessa Danielsbacka, M., Hämäläinen, H. & Tanskanen, A.O. (Toim.) Suomalainen auttaminen. Tukiverkostot suurten ikäluokkien ja heidän lastensa elämässä. Gaudeamus. 2020.

Kartovaara, Leena (2007a). Lasten isovanhemmat. Teoksessa Suomalainen lapsi 2007. Tilastokeskus.

Kartovaara, Leena ym. (2007b). Suomalainen lapsi 2007. Tilastokeskus.

Keski-Petäjä, Miina & Pietiläinen, Marjut (2020). Miltä lasten Suomi näyttää tilastoissa? Tieto&trendit 16.11.2020.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2020). Koronan vaikutukset vaihtelevat selvästi alueittain – lääkärikäyntejä siirretty eniten Uudellamaalla, vähiten Pohjois-Pohjanmaalla. Tiedote 16.12.2020.

Tilastokeskus (2020). Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö. Liitetaulukko 18.