Kiertotalousohjelman mukaisesti Suomi pyrkii kiertotalouden kärkimaaksi vuoteen 2035 mennessä. Kunnianhimoisen ohjelman tavoitteiden edistymistä seurataan valituilla indikaattoreilla, joiden tuotannossa Tilastokeskuksella on keskeinen rooli.

Tavoitteet asetettiin vuonna 2021, ja nyt Tilastokeskus on julkaissut ensimmäisiä päivitettyjä lukuja osaan kiertotalouden seurannan indikaattoreista.

Olemme koonneet tähän artikkeliin viimeisimmän tiedon kiertotalousohjelman seurantaindikaattorien nykytilasta sekä mahdollisesti meneillään olevasta kehitystyöstä. Tietojen perusteella pyrimme luotaamaan Suomen siirtymistä kohti kiertotalousyhteiskuntaa. Pohdimme myös, mitä tietoa meillä jo on ja millaista työtä indikaattorien parantaminen vielä vaatisi.

Kiertotalous vaatii uudenlaisia menettelytapoja ja kaikkien osallistumista 

Kiertotalous on talousmalli, jossa on siirrytty kestämättömän kulutuksen sijaan materiaalien tehokkaaseen ja kestävään hyödyntämiseen. Tavoitteena on, että materiaalit ja niiden arvo pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään ja turvallisesti.

Siirtymä kiertotalouteen edellyttää kokonaisvaltaista muutosta koko järjestelmässä ja niissä säännöissä ja käytännöissä, joiden mukaan yhteiskunta toimii. Tämä vaatii muutoksia päätöksenteossa ja ohjauksessa, suunnittelussa, sekä eri toimijoiden, kuten yritysten ja kuluttajien asenteissa ja käyttäytymisessä.

Kiertotalous merkitsee myös taloudellisen toiminnan ja uusiutumattomien resurssien irtikytkentää. Ajatuksena on, että talouskasvu olisi mahdollista ilman, että uusiutumattomien resurssien käyttö kasvaisi samalla. Kyse on siis laajasta järjestelmätason muutoksesta, joka luo taloudellisia mahdollisuuksia sekä hyödyttää ympäristöä ja yhteiskuntaa. 

Kiertotalousohjelma asettaa tavoitteet ja mittarit edistymisen seurannalle

Kiertotalous on ollut vahvasti esillä julkisessa keskustelussa ja sen edistäminen on myös huomioitu hallitusohjelmassa. Yksi hallitusohjelman keskeisimpiä päämääriä on Suomen roolin edistäminen kiertotalouden kärkimaana. Myös EU:n jätteidenvähennystavoitteet ovat osaltaan ohjanneet kohti kiertotaloutta jo vuodesta 2014 eteenpäin.

Valtioneuvosto julkisti periaatepäätöksen kiertotalouden strategisesta ohjelmasta huhtikuussa 2021. Sen mukaisesti kiertotaloudesta on tarkoitus luoda talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä: kiertotalous nähdään ratkaisuna ympäristö- ja taloushaasteisiin. Ohjelmassa on asetettu konkreettiset tavoitteet ja mittarit kiertotalouden edistämiseksi ja systeemisen muutoksen aikaansaamiseksi. Suurin osa tavoitteista on asetettu suhteessa vuoden 2015 tasoon.

Kiertotalousohjelman toimeenpanolla Suomi on ensimmäisenä maailmassa asettanut katon luonnonvarojen absoluuttiselle käytölle. Kiertotalousohjelmassa on linjattu seuraavasti:

1. Uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus vähenee, ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö voi kasvaa siten, että kotimaan primääriraaka-aineiden kokonaiskulutus ei vuonna 2035 ylitä vuoden 2015 tasoa. Vientituotteiden valmistukseen käytetyt luonnonvarat eivät kuulu tavoitteen piiriin.

2. Resurssien tuottavuus kaksinkertaistuu vuoden 2015 tilanteesta vuoteen 2035 mennessä.

3. Materiaalien kiertotalousaste kaksinkertaistuu vuoteen 2035 mennessä.

Kiertotalousohjelman seurannan tueksi on valittu yhdeksän indikaattoria tai indikaattorijoukkoa: Kotimainen materiaalien kulutus, kotimainen raaka-aineiden kulutus, resurssituottavuus, materiaalien kiertotalousaste, kiertotalousalojen liikevaihto ja yritysten määrä, ekoinnovaatiot, kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat, yhdyskunta-, pakkaus ja rakennusjätteen määrä ja kierrätysaste sekä kuluttajien ja yritysten asenteita kartoittava kiertotalousbarometri.

Tilastokeskus joko tuottaa tai on mukana tuottamassa näistä kuutta. Tilastokeskuksen aineistoja hyödyntävät indikaattorit tuotetaan joko osana säännöllistä tilastotuotantoa tai ne ovat johdettavissa Tilastokeskuksen tilastoista. Osa indikaattoreista on tuotettu osana erillisiä hankkeita. Tarkemmat tiedot indikaattoreiden saatavilla olevista vuositiedoista, päivitystiheydestä ja tietolähteistä on esitelty artikkelin lopussa olevassa liitetaulukossa.

Indikaattoreista on saatavilla vuoden 2021 periaatepäätöksen jälkeen päivitetty tieto kotimaisesta materiaalien kulutuksesta, materiaalien kiertotalousasteesta, kiertotaloustoimialojen liikevaihdosta ja yritysten määrästä, ekoinnovaatioista sekä yhdyskunta-, pakkaus- ja rakennusjätteen määrästä ja kierrätysasteesta.

Kotimainen materiaalien kulutus ei ole juurikaan vähentynyt

Kotimainen materiaalien kulutus (Domestic Material Consumption, DMC) kuvaa kansantalouden materiaalikulutuksen absoluuttista kokonaismäärää. Se koostuu kotimaan luonnosta käyttöön otetuista materiaaleista ja kotimaahan tuoduista ja sieltä viedyistä raaka-aineista ja tuotteista.

Kotimainen materiaalien kulutus mitataan tonneina ja se voidaan jakaa neljään materiaaliryhmään: biomassa, metallimalmit, ei-metalliset mineraalit sekä fossiiliset energiamateriaalit. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu muut tuotteet, jotka sisältävät sellaisia materiaaleja, joita ei voida suoraan luokitella neljään pääkategoriaan. Kotimainen materiaalien kulutus esitetään aikasarjana (2010–2021) kuviossa 1.

Kiertotaloudessa neitseellisiä luonnonvaroja käytetään vähemmän ja kestävämmin. Materiaalit pysyvät kierrossa ja säilyttävät arvonsa mahdollisimman pitkään – käytännössä tämä vaatii kotimaisen materiaalien kulutuksen supistumista. Materiaalien tehokkaampi kierrätys sekä kulutuksen muutokset, jotka ohjaavat kulutusta omistamisen sijaan kohti vuokrausta, uudelleenkäyttöä ja korjausta, tulevat vähentämään niin neitseellisten luonnonvarojen ottoa kuin materiaalien ja jalosteiden tuonnin merkitystä.

Kiertotalousohjelman viitevuonna 2015 kotimainen materiaalien kulutus oli 217 miljoonaa tonnia. Tämän jälkeen kulutus on kääntynyt kasvuun ja vuonna 2018 se ylsi lähes 260 miljoonaan tonniin. Vuoden 2018 huippuvuodesta suunta on ollut laskeva ja vuonna 2021 kotimainen materiaalien kulutus oli 245 miljoonaa tonnia. Tältä osin kehitys ei ole ollut toivottua, ja vaikka materiaalien kulutuksen suunta on viime vuosina ollut laskeva, on materiaalien kulutuksemme merkittävästi korkeampi kuin vuonna 2015.

Kotimaisen materiaalien kulutuksen tiedot päivitettiin vuonna 2022 osana materiaalitilinpidon kehitystyötä. Tämän seurauksena luvut kasvoivat ja tiedot on korjattu vuodesta 2010 alkaen. Aikasarjassatiedoissa on ei-metallisten mineraalien kohdalla aikasarjakatkos eivätkä vuotta 2017 edeltävät tiedot ole täysin vertailukelpoisia uudempien vuosien kanssa. Katkos johtuu kaivosten hyödynnetystä sivukivestä, jonka osalta tiedot ovat puutteellisia ennen vuotta 2017. Näiltä osin tiedot tarkentuvat keväällä 2023.

Materiaalien kiertotalousaste on laskenut kauemmas tavoitteesta

Raaka-aineiden ja materiaalien kulutuksen vähentäminen edellyttää, että tuotteet ja materiaalit kiertävät taloudessa mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa tehokkaampaa materiaalien hyödyntämistä ja uudelleen käyttöä ja näin ollen vähempää neitseellisten raaka-aineiden ottoa luonnosta.

Tätä uudelleen käytön ja kulutuksen suhdetta voidaan kuvata materiaalien kiertotalousasteella (Circular Material Use Rate, CMU). Materiaalien kiertotalousaste vuosille 2013–2020 on esitetty kuviossa 2.

Materiaalien kiertotalousaste mittaa kierrätetyn materiaalin osuutta kaikesta materiaalin käytöstä. Mitä korkeampi CMU-arvo on, sitä enemmän kierrätysmateriaaleilla on pystytty korvaamaan neitseellisten raaka-aineiden tarvetta ja sitä pienempi on ympäristöön kohdistuva rasite.

Suomen materiaalien kiertotalousaste on merkittävästi EU-keskiarvoa matalampi. Vuonna 2015 se oli kolme prosenttia, EU-keskiarvon ollessa 11 prosenttia. Osittain tätä selittää Suomen talousrakenne verrattuna moneen muuhun EU-maahan. Suomella on runsaasti alkutuotantoa, kuten kaivannais- ja metsäteollisuutta, jotka nostavat Suomen kotimaista materiaalien kulutusta verrattain korkealle. Tarkastelujaksolla koko EU:n keskiarvo on kasvanut tasaisesti ja vuonna 2020 se oli lähes 13 prosenttia.

Kiertotalousohjelma määrittää yhdeksi tavoitteekseen kaksinkertaistaa materiaalien kiertotalousasteen vuoteen 2035 mennessä. Ohjelma ei mainitse tarkkaa verrokkivuotta, mutta jos verrokkivuodeksi valitaan vuosi 2015, on tavoite kuusi prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kolmen prosenttiyksikön kasvua.

Jos verrokkivuodeksi valitaan vuosi 2018, jolloin indikaattori tuotettiin ensimmäistä kertaa ja kiertotalousaste oli noin viisi prosenttia, tavoitetaso olisi 10 prosenttia. Vuoden 2018 jälkeen Suomen materiaalien kiertotalousaste on laskenut ja vuonna 2020 luku oli 4,5 prosenttia.

Kiertotalousasteen kaksinkertaistamista vuoteen 2035 mennessä voidaan pitää varsin maltillisena tavoitteena, varsinkin jos Suomi aikoo olla kiertotalouden edelläkävijämaa. Esimerkiksi YK on arvioinut, globaalin kiertotalousasteen olevan 8,6 prosenttia.  Vuoden 2015 lukujen kaksinkertaistaminen jättäisi Suomen kiertotalousasteen alle niin globaalin kuin EU:n kiertotalousasteen nykypäivän keskiarvon.

Kotimaisen materiaalien kulutuksen aikasarjakatkoksen vuoksi vuotta 2017 edeltävät tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia uudempien vuosien kanssa.

Kiertotaloustoimialojen liikevaihto on kasvanut, vaikka toimipaikkojen määrä on vähentynyt

Kiertotaloustoimialojen liikevaihto ja yritysten määrä -indikaattorissa fokus on kiertotalousliiketoiminnassa. Tarkastelemalla yritystason tietoja voimme muodostaa kuvan kiertotalousalojen yleisestä kehityksestä. Kiertotaloustoimialoilla toimivien yritysten liikevaihto ja toimipaikkojen lukumäärä on esitetty kuviossa 3.

Kiertotalousalojen liikevaihto on kasvanut varsin tasaisesti ja nopeammin kuin kaikkien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto. Kiertotaloustoimialoilla vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin neljä prosenttia, kun kaikkien toimialojen vuotuinen kasvu on ollut reilun prosentin luokkaa. Vaikka kiertotaloustoimialojen liikevaihto on kasvanut nopeasti, liikevaihdon osuus kaikista toimialoista on vain 2,4 prosenttia. Vuonna 2020 kiertotaloustoimialojen liikevaihto supistui noin viisi prosenttia edellisvuodesta.

Kiertotaloustoimialojen toimipaikkojen lukumäärä on vähentynyt. Vuonna 2020 toimipaikkoja oli 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Tämä viittaisi toiminnan keskittymiseen.

Kiertotaloustoimialoihin lasketaan mukaan tiettyjä toimialoja kierrätyksestä, korjauksesta ja uudelleenkäytöstä sekä vuokraus- ja leasingtoiminnasta. Kierrätykseen kuuluvia toimialoja ovat esimerkiksi romujen purkaminen, jätteen ja romun tukkukauppa sekä käytettyjen tavaroiden vähittäiskauppa myymälöissä.

Kiertotaloustoimialat eivät kata kaikkea taloudessa tapahtuvaa kiertotalousliiketoimintaa, sillä kiertotalous on määritelmällisesti laaja käsite ja toisaalta toimialaluokitus ei taivu kuvaamaan kaikkea kiertotalousliiketoimintaa. Esimerkiksi palvelualan yritykset, joiden toiminnasta vain osa on kiertotaloutta, rajautuvat tarkastelun ulkopuolelle.

Ekoinnovaatiot ovat kiertotalouden keskiössä

Kiertotaloudessa innovaatiot ovat keskeinen osa kaikkia toimintoja. Uusien innovaatioiden avulla voidaan tuottaa kiertotalousmallin mukaisia materiaaleja, tuotteita ja palveluita, sekä vaikuttaa muun muassa jätteen synnyn ehkäisyyn, tuotteiden elinkaarten pidentämiseen sekä ympäristövaikutusten pienentämiseen.

Kiertotalousohjelmassa innovaatiotoimintaa mitataan ekoinnovaatioiden avulla. Ekoinnovaatio tarkoittaa mitä tahansa innovaatiota, joka vähentää ympäristöön kohdistuvia paineita, kasvattaa ympäristön resilienssiä tai edistää luonnonvarojen tehokasta käyttöä. Ekoinnovaatioita mitataan ekoinnovaatioindeksin avulla. Ekoinnovaatioindeksiä tuottaa Euroopan komission alainen Eco-Innovation Observatory.

Indikaattori koostuu kuudestatoista viiteen eri ryhmään niputetusta alaindikaattorista. Näitä ryhmiä ovat: ekoinnovaatiopanokset (eco-innovation inputs), ekoinnovaatiotoiminta (eco-innovation activities), ekoinnovaatiotuotokset (eco-innovation outputs), resurssitehokkuus (resource effiency) ja sosioekonomiset vaikutukset (socio-economic outcomes).

Alaindikaattoreihin kuuluvat muun muassa valtion energiaan ja ympäristöön kohdistuvat tutkimus- ja kehittämistoimintamenot, kiertotalousaiheisten patenttien määrä miljoonaa asukasta kohden sekä resurssituottavuus.

Indikaattori lasketaan alaindikaattorien keskiarvona ja suhteutetaan kaikkien EU-maiden tuloksiin. Näin indikaattori näyttää, miten kukin jäsenvaltio kunakin vuonna pärjää suhteessa EU-keskiarvoon. Ekoinnovaatioiden indeksi on esitetty kuviossa 4.

Suomi on Euroopan huippua ekoinnovaatioiden määrässä ja on kamppaillut indikaattorin kärkipaikoista Luxemburgin ja muiden Pohjoismaiden kanssa koko indikaattorin tarkastelujakson ajan. Vuonna 2019 Suomen ekoinnovaatioindeksi oli 145, kolmanneksi korkein heti Luxemburgin ja Tanskan jälkeen.

Yhdyskuntajätteiden kierrätysaste putosi – pakkaus- ja rakennusjätteiden kierrätys etenee oikeaan suuntaan

Yhdyskuntajätteet ovat asumisessa syntyviä sekä niihin rinnastettavia kaupan ja palveluiden jätteitä ja vastaavia jätteitä teollisuuden tukitoiminnoista. Mikäli tuotetta ei voida enää kunnostaa tai käyttää uudelleen, kiertotalouden näkökulmasta seuraavaksi paras vaihtoehto on materiaalina kierrättäminen eli tuotteen materiaaleista tehdään uusiomateriaaleja ja samalla vähennetään neitseellisten raaka-aineiden tarvetta.

Yhdyskuntajätteen määrä ja kierrätysaste sekä EU-keskiarvo näkyy kuviossa 5.

Kuvio 5. Yhdyskuntajätteen määrä hyödyntämistavoittain, yhdyskuntajätteen kierrätysaste sekä EU-keskiarvo vuosina 2010–2021

Lähde: Tilastokeskus, Jätetilasto

Yhdyskuntajätteen kierrätysaste on pysytellyt 41–43 prosentissa jo vuodesta 2015 alkaen. EU:n keskiarvo on tätä selvästi korkeampi; 48 prosenttia vuonna 2020. Vuonna 2021 Suomen kierrätysaste kuitenkin laski huomattavasti, ollen enää 37 prosenttia. Materiaalihyödynnyksen sijaan aiempaa enemmän jätettä ohjautui energiahyödynnykseen. Tämä oli osin seurausta kasvaneesta sekajätteen osuudesta ja erilliskeräyksen vähenemisestä.

Uuden jäteasetuksen mukaan Suomessa tulisi kierrättää yhdyskuntajätteistä vähintään 55 prosenttia vuonna 2025, 60 prosenttia vuonna 2030 ja vuonna 2035 niistä tulisi kierrättää jo 65 prosenttia. Tavoitteista ollaan siis kaukana ja suunta on ollut väärä.

Pakkausjätteet tilastoidaan pakkausmateriaaleittain. Syntynyt pakkausjäte lasketaan markkinoille saatettujen pakkausten määrän mukaan. Taulukossa 1 on esitetty pakkausjätteet materiaaleittain vuosina 2010–2019.

Lähde: Pirkanmaan ELY-keskus, Pakkausjätetilastot 

Eniten Suomessa syntyy kuitupakkausjätettä; noin 260 tuhatta tonnia vuonna 2019. Puupakkauksia tuotettiin samana vuonna 250 tuhatta tonnia, muovipakkauksia 135 tuhatta tonnia, lasipakkauksia 80 tuhatta tonnia ja metallipakkauksia 50 tuhatta tonnia. Kuitu-, lasi- ja metallipakkausten määrät ovat kohtalaisen vakiintuneita. Sen sijaan puu- ja muovipakkauksia on viime vuosina tuotettu aiempaa enemmän.

Pakkausjätteiden kierrätysasteeseen lasketaan sekä kotimaassa että ulkomailla kierrätetyt pakkausjätteet. Kuviossa 6 on eroteltu eri jätejakeiden kierrätysasteiden kehitys vuosina 2010–2019.

Kuitupakkausten kierrätysaste on ollut pitkään yli 100 prosenttia. Tämä johtuu muun muassa siitä, että kierrätykseen päätyy myös sellaisia pakkauksia, joita ei lasketa mukaan syntyneisiin pakkausjätteisiin. Näitä ovat esimerkiksi pienempien liikevaihdon yritysten pakkaukset, ulkomaisten verkkokauppojen pakkaukset sekä matkustajatuonnin mukana tulevat pakkaukset.

Lasin kierrätysaste oli 98 prosenttia ja metallien 85 prosenttia vuonna 2019. Muovipakkausten kierrätysaste on noussut viime vuosina nopeasti ollen 42 prosenttia vuonna 2019. Myös puupakkausten kierrätysaste on kasvanut nopeasti ollen samana vuonna 27 prosenttia.

Eri pakkauksille on asetettu EU-tasolta materiaalikohtaiset kierrätysvelvoitteet. Niiden lisäksi kaikesta pakkausjätteestä tulee kierrättää 65 prosenttia vuonna 2025 ja 70 prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Kiertotalousohjelmassa pakkausjätteen määriä ja kierrätysastetta seurataan.

Rakennusjätteen määrä on kiertotalouden näkökulmasta keskeinen virta, sillä rakentamisen volyymit ovat suuria ja rakentamisessa on paljon vielä hyödyntämätöntä kierrätyspotentiaalia. Vanhojen rakennusten purkamisessa syntyviä jätteitä voi olla hankala hyödyntää niiden sekalaisen koostumuksen vuoksi, mutta uudemmat rakennukset voidaan suunnitella paremmin kierrätettäviksi. Rakennusjätteen määrä ja kierrätysasteen kehitys käyvät ilmi kuviosta 7. 

Rakennus- ja purkujätteen määrä on pääosin pienentynyt vuodesta 2015, mutta se kasvoi vuonna 2020 noin 1,6 miljoonaan tonniin. Luku on laskettu ilman maamassoja jätedirektiivin mukaista EU-raportointia varten. Valtaosa rakentamisen jätteistä on maamassoja, jotka läjitetään kaatopaikoille. Osa voidaan hyödyntää materiaalina esimerkiksi maisemoinnissa tai teiden murskeena. Rakentamisessa syntyy lisäksi muun muassa puu- ja metallijätettä.

Rakentamisjätteiden kierrätysasteella tarkoitetaan jätemäärän osuutta, joka on hyödynnetty materiaalina kierrättämällä tai maantäytössä. Kierrätysaste on laskenut vuodesta 2015, mutta vuonna 2020 se kasvoi ollen 56 prosenttia.

Kiertotalousindikaattorit tavoittavat vain osan laajasta ilmiöstä

Ohjelmaan valitut indikaattorit painottuvat erityisesti materiaalien ja jätteiden kiertoon. Niin kotimainen materiaalien kulutus, kotimainen raaka-aineiden kulutus kuin materiaalien kiertotalousaste tarjoavat ainoastaan kapean makrotason näkymän kiertotalouden toteutumiseen taloudessa.

Jätemäärien kehitys ja kierrätys puolestaan painottuvat tarkastelemaan kiertotalouden kannalta mahdollisesti keskeisiä jätevirtoja. Nekään eivät kykene kuvaamaan esimerkiksi jätteen synnyn ehkäisyä, mikä on kiertotalouden kannalta oleellinen toimintamalli.

Materiaalivirtoihin liittyvillä indikaattoreilla ei pystytä pureutumaan makrotaloutta pienemmillä tasoilla, kuten yritystasolla, tapahtuvaan muutokseen ja kehitykseen. Näitä ilmiöitä pyritään seuraamaan muun muassa kiertotaloustoimialojen liikevaihto ja yritysten määrä -indikaattorilla sekä ekoinnovaatioilla.

Mikään mittari ei ymmärrettävästi ole täydellinen. Lisäksi kiertotalouden mittaamista haastaa se, että kiertotalous on kehittyvä ilmiö.

Kiertotalouden indikaattorit onnistuvat kuitenkin piirtämään ainakin osittaisen kuvan Suomen kiertotalouden tilasta. Kun materiaalivirtoja tarkastelevat makrotason mittarit yhdistetään yritystasoa tarkasteleviin mittareihin, saadaan kattavampi kuvaus siitä, miten Suomi on kulkemassa kohti kiertotalousyhteiskuntaa.

Kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään luonnonvarojen kulutuksen vähenemisestä, teknologisesta tai taloudellisesta muutoksesta. Olennaista koko yhteiskunnan perustavanlaatuisessa kestävyysmurroksessa on huomioida myös muun muassa sosiaaliset ja ekologiset, kuten luonnon monimuotoisuuteen liittyvät, muutokset ja vaikutukset.

Valitut mittarit eivät nykyisellään sovellu kovin hyvin alueellisen tiedon tuottamiseen. Kiertotaloudessa paikalliset ratkaisut ovat tärkeitä muun muassa logistiikan sekä alueiden erilaisten ominaisuuksien ja päätöksenteon näkökulmasta. Eri alueilla on niiden erilaisten resurssien ja elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen vuoksi erilaiset mahdollisuudet ja intressit edistää kiertotaloutta.

Tarkasteltujen indikaattoreiden tarjoamien lukujen perusteella kehitys on kaiken kaikkiaan ollut varsin hidasta. Erityisesti materiaalivirtojen kehitys jättää toivomisen varaa: Suomen kotimainen materiaalien kulutus on yhä 2010-luvun lukuja korkeammalla tasolla, kierrätysaste on kehityksestä huolimatta alle EU-keskiarvon, ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys on ollut hidasta.

Toisaalta yritystasolla kiertotaloustoimialojen taloudellinen kehitys on ollut positiivista viime vuosina. Lisäksi Suomi on EU-keskiarvoa paremmalla tasolla ekoinnovaatioissa.

Vaikka yritystasolla kehitys on ollut myönteistä, vauhti kohti asetettuja tavoitteita ei ole riittävä. Pelkkä yritystason positiivinen kehitys ei riitä, vaan muutoksia tarvitaan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Mittarit kehittyvät osana kiertotalousohjelmaa, mutta myös sen ulkopuolella 

Kotimaisen materiaalin kulutuksen yhtenä ongelmana voidaan pitää heikkoa vertailukelpoisuutta maiden välillä, sillä se ei huomioi tuonnin ja viennin osalta kaikkia niitä materiaaleja, joita tuotujen ja vietyjen jalosteiden valmistaminen on edellyttänyt. Kotimainen raaka-aineiden kulutus (RMC, Raw Material Consumption) onkin DMC:tä tarkempi kuvaus ympäristöön kohdistuvista rasitteista.

RMC mittaa raaka-aineiden kotimaista loppukäyttöä sisältäen kotimaiset ja tuonnin raaka-aine-ekvivalentit. Näin ollen se huomioi kaikki ne materiaalit, jotka on tarvittu tuotujen ja vietyjen tuotteiden valmistukseen. Raaka-aine-ekvivalenttien avulla kyetään ottamaan huomioon kaikki se materiaali, mitä on tarvittu kunkin tuotteen valmistukseen; sen avulla tuonti ja vienti kyetään muuntamaan paremmin vertailukelpoiseksi kotimaisten suorien panosten kanssa.

RMC-lukua ei ole tuotettu Suomessa säännöllisesti. Tilastokeskus on mukana Suomen Ympäristökeskuksen kanssa päivittämässä laskentaa ja luvut on tarkoitus tuottaa muun muassa juuri kiertotalousohjelman edistymisen seurantaa varten.

Kiertotalouden kannalta keskeistä on käytetyistä luonnonvaroista saatava arvo. Suhteuttamalla bruttokansantuote joko kotimaiseen materiaalien kulutukseen tai raaka-aineiden kulutukseen saadaan resurssituottavuus. Resurssituottavuus kuvaa resurssien käytön tuomaa arvonlisäystä.

Kiertotalousohjelmaan valittujen seurantaindikaattoreiden lisäksi on tuotettu myös muita kiertotaloutta mittaavia indikaattoreita. Tilastokeskus on tuottanut vuosina 2020 sekä 2022 paketin kiertotalousliiketoiminnan indikaattoreista, jotka tarjoavat liiketoimintaa painottavan näkökulman muutokseen. Näistä osa on tuotettu mahdollisuuksien mukaan myös aluetasolla.

Tilastokeskuksen tuottamat indikaattorit antavat laajan kuvan liiketoiminnasta tarkastelemalla liikevaihdon lisäksi kiertotaloustoimipaikkojen henkilöstömääriä, kiertotaloustoimialojen mediaanipalkkoja ja toisaalta kiertotalousaloille työllistyvien määriä.

Lisäksi indikaattorikokoelma sivuaa kiertotalouden sosiaalista näkökulmaa esimerkiksi palkkatason, koulutustaustan sekä vertais- ja yhteiskäytön indikaattorien kautta.

Suomen Ympäristökeskuksen johtamassa CIRCWASTE-hankkeessa kehitetään kiertotalousindikaattoreita ja tuotetaan alueellista tietoa. SYKEn tuottamia alueellisia indikaattoreita ovat esimerkiksi eri jätejakeiden määrät, niiden kierrätysasteet ja kierrätyspisteiden saavutettavuus. Näiden lisäksi SYKEn tuottamat indikaattorit liittyvät korkeakoulujen kiertotalousopintojen tarjontaan sekä kaasun tankkausasemien ja sähköautojen latauspisteiden saavutettavuuteen.

Lisäksi Kiertotalous-Suomi on koostanut käyttökelpoisen kiertotalouden tilannekatsauksen verkkosivuilleen. Sivustoilta löytyy tietoa ja linkkejä kiertotalouden seurannasta.  

Kiertotalousindikaattorit ovat keskeneräisiä, mutta keskeisiä muutoksen mittareita

Kiertotalouden edistyminen ja sen seuranta ovat vasta alkutekijöissään. Tämä on osaltaan huolestuttavaa, sillä vuoteen 2035 asetettu aikataulu on kunnianhimoinen, ja tässä kohtaa havaittu heikko kehitys ei ehkä tule riittämään tavoitteiden saavuttamiseksi.

Moni kiertotalousohjelman seurannan indikaattoreista on valittu sillä perusteella, että ne ovat olleet ohjelmaa laatiessa jo olemassa. Ne ovat olleet kustannustehokkaita ja mahdollistaneet aikasarjojen ulottamisen myös ajassa taaksepäin. Toisaalta kiertotalous on niin laaja-alainen ilmiö, että sitä ei ole mielekästäkään mitata ainoastaan yhdellä mittarilla.

Vaikka kiertotalouden mittaaminen on haastavaa, ovat puutteellisetkin indikaattorit keskeisiä muutoksen seurannassa. Niiden avulla voidaan havaita mahdollisia muutoksen signaaleja, joista vähintäänkin kriittisimpiin pitäisi pystyä reagoimaan nopeasti.

Tilastokeskuksella on keskeinen rooli sekä säännöllisesti tuotettavien että muiden kiertotalousindikaattoreiden tuotannossa. Vuonna 2022 päivitettiin osaa luvuista ensimmäistä kertaa kiertotalousohjelman toimeenpanon jälkeen. Indikaattorit päivitetään vielä vuonna 2023. Koska kyseessä on erillisselvitys, uhkana on, että kaikkia tietoja ei jatkossakaan tuoteta säännöllisesti. Haasteena on myös se, että valittujen indikaattoreiden sisältämää tietoa ei tällä hetkellä tuoteta tai koota kovin koordinoidusti.

Indikaattoreita on mahdollista kehittää ja täsmentää tulevina vuosina. Esimerkiksi ohjelmaa varten tuotettavat RMC-kertoimet mahdollistavat materiaalien kiertotalousasteen laskennan kansainvälisesti vertailukelpoisemmalla ja reilummalla tasolla. Lisäksi voidaan tuottaa kokonaan uusia indikaattoreita – kunhan tiedetään mitä kaikkea halutaan mitata.

Kirjoittajat työskentelevät yli­aktuaareina Tilastokeskuksen ympäristö­tilinpidossa.

Lähteet ja aiheesta muualla:

Eurostat: Circular economy. Monitoring framework https://ec.europa.eu/eurostat/web/circular-economy/indicators/monitoring-framework

Kiertotalous-Suomi: Kiertotalouden seuranta https://kiertotaloussuomi.fi/tieto/kiertotalouden-tilannekatsaus/kiertotalouden-seuranta/

Pirtonen Heidi. Tieto&Trendit blogi: Yhdyskuntajätteen määrä yhä kasvussa – EU-vertailussa Suomi jää kauas kärjestä https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2022/yhdyskuntajatteen-maara-yha-kasvussa-eu-vertailussa-suomi-jaa-kauas-karjesta/

Tilastokeskus: Kiertotalousliiketoiminnan indikaattorit https://www.stat.fi/tup/kiertotalous/kiertotalousliiketoiminnan-indikaattorit.html

UNECE: Circular Economy https://unece.org/circular-economy-0

Ympäristöministeriö: Kiertotalouden eteneminen https://ym.fi/kiertotalousohjelma/kiertotalouden-eteneminen

Ympäristöministeriö: Kiertotalouden strateginen ohjelma https://ym.fi/kiertotalousohjelma