Palkkaerot ovat pitkään olleet keskeinen keskustelunaihe työelämässä. Asiaan on kiinnitetty huomiota niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, ja viime vuosina erityisesti lainsäädännön tasolla on otettu askelia, joiden tavoitteena on edistää sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa ja vähentää epäoikeudenmukaisia palkkaeroja.

Elokuussa 2022 astui voimaan Suomen perhevapaauudistus, jonka yhtenä tavoitteena oli sukupuolten välisten palkkaerojen väheneminen. Vuonna 2023 hyväksyttiin EU:n direktiivi palkkauksen läpinäkyvyydestä palkkasyrjinnän torjumiseksi ja sukupuolten palkkaeron poistamiseksi EU:ssa. Direktiivi mm. vaatii yrityksiä raportoimaan palkkaeroistaan ja ryhtymään toimiin niiden poistamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriöjohtoisesti on myös jo useiden toimintakausien ajan tehty samapalkkaisuusohjelmaa, joka kokoaa työmarkkinajärjestöjen kanssa toimenpiteitä miesten ja naisten välisen palkkaeron kaventamiseksi.

Naisten ja miesten palkkaerot ovat kuitenkin kaventuneet vain hieman muutaman vuosikymmenen mittaisessa tarkastelussa. Palkkarakennetilaston mukaan keskimääräinen palkkaero on kaventunut 19,4 prosentista 16,5 prosenttiin ajanjaksolla 1995–2023. Samaa vauhtia voitaisiin kolmenkymmenen vuoden päästä olla 13 prosentissa – mikä ei ole edes vuoden 2023 EU:n keskiarvoa (12 prosenttia) pienempi lukema.

Vuoden 2023 vertailussa Suomessa on Pohjoismaista suurimmat palkkaerot miesten ja naisten välillä. Olemme suunnilleen samoissa lukemissa esimerkiksi Itävallan ja Saksan kanssa.

Pienipalkkaisia naisia yhä paljon, mutta suuripalkkaisia aiempaa enemmän

Keskimääräinen naisten ja miesten palkkaero kuitenkin pelkistää palkkaeron yhteen lukuun. Sen lisäksi on havainnollista esimerkiksi katsoa, miten naiset ja miehet sijoittuvat eri palkkakymmenyksiin. Kun palkansaajat järjestetään kymmeneen samankokoiseen ryhmään pienimpiä palkkoja ansaitsevista suurimpia palkkoja ansaitseviin, nähdään että kahdessa alimmassa palkkakymmenyksessä jopa 70 prosenttia palkansaajista on naisia. Kolmessa ylimmässä tulokymmenyksessä taas suurin osa palkansaajista on miehiä (kuvio 1).

Naisten määrät siis korostuvat alimmissa palkkakymmenyksissä. Sen vuoksi Suomessa, jossa ei ole lakiin perustuvaa minimipalkkaa, vaan työn minimiehdoista sovitaan pääasiassa työehtosopimuksilla, matalapalkkaisilla aloilla työehtosopimuksilla sovittavat korotukset ovat merkityksellisiä erityisesti naisten palkkauksen parantamisessa.

Jakauman yläosassa taas naisten täytyisi saada lasikattoja edelleen murrettua, sillä esimerkiksi johtajien ammattiryhmästä vasta noin 38 prosenttia (työssäkäynti 2023) on naisia. Tässä lukemassa on tosin tapahtunut edistystä, koska vuonna 2013 osuus oli 31 prosenttia.

Naisten osuus kaikkein pienipalkkaisimpien ryhmässä on pysynyt koko 2000-luvun yllättävänkin vakaana. Sen sijaan naisten osuus ylimmissä palkkaryhmissä on kasvanut. Muutaman prosentin kavennus naisten ja miesten palkkaeroissa 2000-luvulla johtuukin lähinnä siitä, että naisten osuus ylimmissä palkkakymmenyksissä on kasvanut (kuvio 2).

Jos katsotaan sukupuolten palkkamediaanien kehitystä, niin palkkaero mediaanilla mitattuna on kaventunut keskiarvolla mitattua palkkaeroa vähemmän. Naisten keskinäinen palkkahajonta onkin kasvanut 2000-luvulla.

Pienipalkkaisten naisten ja pienipalkkaisten miesten välillä on pienempi palkkaero kuin suuripalkkaisten naisten ja suuripalkkaisten miesten välillä. Tätä voi havainnollistaa esimerkiksi kuviolla palkkaeroista prosenttipisteittäin.

Prosenttipisteet kuvaavat palkansaajien ansioita siten, että heidät on järjestetty pienimpiä palkkoja ansaitsevista suurimpia palkkoja ansaitseviin. Kun verrataan naisten ja miesten prosenttipisteitä toisiinsa, palkkaero pääsääntöisesti kasvaa silloin kun jakaumassa liikutaan pienemmistä palkoista suurempiin palkkoihin. Esimerkiksi prosenttipisteessä 10 palkkaero naisten ja miesten palkassa on 8 prosenttia, kun prosenttipisteessä 90 se on 21 prosenttia (kuvio 3).

Korkea koulutus hyödyttää miehiä enemmän kuin naisia

Naiset ovat Suomessa korkeammin koulutettuja kuin miehet. Käytännössä kaikissa työiässä olevista ikäryhmistä suurempi osuus naisista kuin miehistä on suorittanut vähintään alimman korkea-asteen tutkinnon. Esimerkiksi 35–39-vuotiaista naisista 51 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon vuonna 2023. Saman ikäryhmän miehistä osuus oli vain 34 prosenttia.

Palkansaajamiehet tässä ikäryhmässä tienasivat kuitenkin keskimäärin 14 prosenttia naisia enemmän ja korkeakoulutetut miehet 18 prosenttia korkeakoulutettuja naisia enemmän. Opiskeluun käytetty aika tai koulutuksen taso eivät näy miehillä ja naisilla palkassa samalla tavalla.

Syitä tähän voi etsiä esimerkiksi miesten ja naisten suorittamien perusasteen jälkeisten tutkintojen koulutusaloista. Kuviosta 4 nähdään, että väestön koulutusrakenne on hyvin sukupuolittunut. Terveys- ja hyvinvointialojen tutkinnon suorittaneissa on huomattava naisenemmistö, toisaalta tekniikan alat sekä tietojenkäsittely ja tietoliikenne ovat erittäin miesvaltaisia.

Alojen väliseen segregaatioon ei ole nähtävissä suuria muutoksia. Vuonna 2023 uusistakin terveys- ja hyvinvointialojen opiskelijoista 84 prosenttia oli naisia. Tekniikan aloilla taas 74 prosenttia ja tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen aloilla 72 prosenttia uusista opiskelijoista oli miehiä (koulutukseen hakeutuminen 2023).

Koulutusasteittain sukupuolten palkkaeroja verratessa nähdään, että palkkaerot ovat suurimmillaan korkeakoulututkinnon suorittaneiden miesten ja naisten välillä. Poikkeuksen tähän muodostavat tutkijakoulutusasteen suorittaneet, joiden joukossa sukupuolten väliset palkkaerot ovat pienimmät – silloinkin 8 prosenttia. Kaikkein suurimmat palkkaerot ovat alimman korkea-asteen tai alemman korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden miesten ja naisten välillä (kuvio 5).

Voi olla kulunutta verrata sairaanhoitajanaisen ja insinöörimiehen palkkoja toisiinsa, mutta nämä ovat korkeakoulututkintotaustaisia ammatteja, joissa työskentelee paljon palkansaajia ja koulutustaso on sama. Esimerkiksi sairaanhoitajan ja konetekniikan insinöörin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden välinen keskimääräinen palkkaero on 23 prosenttia. Sairaanhoitajat työskentelevät usein julkisella sektorilla ja alalla, jossa ihminen tekee suuren osan työstä. Insinöörit taas saavat koneilta apua tuottavuuteen ja tekevät useammin töitä yksityisellä sektorilla.

Palkkaeroissa kyse ei ole niinkään siitä, että naisille maksettaisiin samasta työstä selvästi pienempää palkkaa (tätäkin voi kyllä tapahtua), vaan suuressa määrin siitä, että työmarkkinoiden segregaatio on voimakasta ja naisvaltaisilla aloilla palkkataso on pienempi kuin miesvaltaisilla aloilla.

Naiset ja miehet sijoittuvat keskimäärin eri tavoin eri ammatteihin mutta myös eri toimialoille. Kuviossa 6 nähdään muutamien suurien toimialojen sukupuolijakauma ja miten se on muuttunut vuodesta 2013 vuoteen 2023.

Teollisuus ja rakentaminen ovat hätkähdyttävänkin miesvaltaisia toimialoja, kun taas koulutuksessa ja terveys- ja sosiaalipalveluissa valtaosa työllisistä on naisia (työssäkäyntitilasto). Muutosta sukupuolten segregaation vähenemisestä toimialojen päätasolla ei ole juurikaan näkyvissä tällä 10 vuoden tarkastelujaksolla. Esimerkiksi koulutuksen toimialalla naisvaltaisuus on jopa kasvanut. Terveys- ja sosiaalipalveluissa miesten osuus on kasvanut hieman samalla kun koko toimialan palkansaajamäärä on kasvanut (kuvio 6).

Palkkaerojen taustalta löytyy tekijöitä, joiden avulla on helppo nähdä, mistä palkkaerot syntyvät. Hyvä puoli ilmiössä onkin se, että syyt ovat tilastojen valossa melko selkeitä. Jos siis sukupuolten välinen palkkaero haluttaisiin poistaa, ainakin teoriassa tiedettäisiin mitä tulisi tehdä. Palkkaeron taustalla olevat tekijät kertovat meille, mistä kiikastaa.

Tämän jälkeen täytyy jatkaa pohdintaa: miten ongelmasta päästään eroon, halutaanko siitä eroon tai voidaanko siitä päästä eroon?

Mikä on suunta tulevaisuudessa?

Palkkaerojen supistuminen on nytkähdellyt eteenpäin etanavauhtia. Realismia on, että palkkaerot tuskin poistuvat lähivuosina tai edes vuosikymmeninä. Pessimistiseltä kuulostava arvio johtuu siitä, että segregaatio ei ole ainakaan koulutustilastojen perusteella nopeasti vähenemässä.

Niinpä ainoa nopea tapa supistaa palkkaeroja olisi naisvaltaisten alojen palkkojen korottaminen miesvaltaisia aloja nopeammin. Se taas aiheuttaa työmarkkinoilla niin valtaisaa vastustusta, että vuonna 2022 neuvoteltua kunta-alan palkkaohjelmaa on vaikea nähdä pian uusittavan. Tähän ei julkinen talouskaan taida lähiaikoina taipua.

Ovatko segregaation purkaminen tai naisvaltaisten alojen suuret palkankorotukset ainoat tavat saada palkkaerot kaventumaan? Myös tehdyllä tai tekeillä olevalla lainsäädännöllä voi olla jonkin verran vaikutusta palkkaeroihin. Lainsäädännön toimien teho on kuitenkin rajallinen verrattuna siihen, millaisia vaikutuksia erityisesti segregaation purkautuminen toisi. Niin kauan kuin naiset ja miehet valitsevat toisistaan poikkeavat koulutusalat ja päätyvät eri ammatteihin, ja niin kauan kuin julkisen sektorin maksukyky on heikkoa, palkkaerot tuskin supistuvat kovin merkittävällä tavalla.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen työelämä ja palkat -ryhmässä.

Lähteet

Eurostat, Gender pay gap statistics

STM, Samapalkkaisuusohjelma 2024-2027: Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen ohjelmalliset toimenpiteet, Samapalkkaisuusohjelma 2024–2027: Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen ohjelmalliset toimenpiteet - Valto

Tilastokeskus, koulutukseen hakeutuminen

Tilastokeskus, työssäkäynti

Tilastokeskus, väestön koulutusrakenne